Rakennusten sielu

Tiilirakennukset: Kauppakeskus Puuvilla ja Harjavallan kirkko

Yläkoulun päivänavaus. Musiikki: Divine classics , raita 19 Easter. Gloria in excelsis II (2.47. min)

Porissa avataan tänään iso kauppakeskus: Puuvilla. Siitä tulee varmasti sellainen paikka, missä harjavaltalaisetkin perheet käyvät. Uusi kauppakeskus sijoittuu vanhaan tehdasympäristöön: Vanhan tekstiilitehtaan ulkokuoret antavat kaupoille valmiin tarinan ja luovat tunnelmaa.

Epäilemättä nuo vanhat tiiliseinät tekevät paikasta viihtyisämmän kuin jos ne olisi purettu maan tasalle ja rakennettu tilalle uusi halli.

Vanhoissa rakennuksissa tuntuu olevan enemmän sielua kuin uusissa. Niissä on helpompi elää ja olla. Ne ovat inhimillisempiä. Tämän on huomannut varmaan jokainen. Uudet rakennukset harvoin tuottavat kummoistakaan elämystä – ne eivät tunnu ihmisen käden jäljeltä, vaan koneen. Mutta eri rakennukset nostavat aina jonkin tunteen kun astuu sisälle: Kirjasto, koulu, kauppa, kahvila, museo, virasto, jne.

Jotkut tilat tuntuvat hyvältä ja oikeanlaiselta sen tarkoitukseen nähden. Joskus taas meille tulee tunne, että kaikki ei ole kohdallaan.

Kirkot ovat perinteisesti paikkoja, joihin liittyy suuria merkityksiä ja tunneodotuksia. Niitä ei rakenneta kuin mitä tahansa halleja tai kauppakeskuksia. Kirkko on tila, jonka on tarkoitus auttaa ihmistä avautumaan hiljaisuudelle ja ikuisuuden viesteille. Tila joko tukee kirkon sanomaa tai tukahduttaa sitä.

Harjavallan tiilikirkko täyttää lauantaina 30 vuotta. Kirkon iäksi se ei ole paljon. Siellä on 30 vuotta vietetty jumalanpalveluksia, hautaan siunaamisia, toimitettu kasteita, konfirmaatioita, koulukirkkoja, järjestetty konsertteja. Se on palvellut harjavaltalaisia hyvän aikaa ja on varmasti jättänyt jälkiä sieluihin. Tärkeitä muistoja ja merkittäviä hetkiä liittyy sinne. Kirkosta on oltu monta mieltä. Ulkonäöstään se on saanut kielteistäkin palautetta. Se ei vastaa sellaista perinteisen oloista kirkkoa, mihin olemme tottuneet Suomessa.

Siitä huolimatta minun kokemukseni on, että kirkkomme arkkitehtuuri on onnistunut paljon paremmin kuin viereisessä puukirkossa. Se on lämmin, siellä on hyvä hiljentyä. Vaikka kirkkorakennus ei ole vuosisatoja vanha, voi silti sanoa, että sillä on sielu, se ei ole mikään persoonaton tiilikasa. Sanon tämän nimenomaan kirkon ahkerana käyttäjänä. Se on ehdottomasti Harjavallan paras paikka. Sinne on ollut aina hyvä mennä. Se kuuluu tähän maisemaan ja on osa paikkakunnan syväelämää.

Siellä on paikka myös sinulle. Olet aina tervetullut – niin ilossa kuin surussa.
Ilmoitan samalla, että juhlajumalanpalvelus lauantaina pyhäinpäivänä klo 10.

Siionin Kanteleen lauluilta 140v kunniaksi

Pidin puheen alle koottujen hajanaisten ajatusten siivittämänä Siionin Kanteleen lauluillassa.

Siionin Kanteleen lauluilta (140 juhlavuoden kunniaksi)

Olemme kuulleet ja laulaneet kauniita, koskettavia lauluja. Niitä laulaessa tuli mieleeni, että meiltä puuttuu virsikirjasta paljon hyviä lauluja. Kateeksi käy myös niitä, jotka ovat kasvaneet lapsuudessa jo kiinni näihin lauluihin. Heillä on näissä lauluissa mahtava voimavara.

Mieleeni tuli myös ajatus ortodoksien ikoneista. Olette kaikki nähneet niitä. Ne ovat uskon kuvia. Kuvia taivaan todellisuudesta. Ne eivät ole realistisia kuten länsimaiset maalaukset, vaan ovat ikkunoita ikuisuuteen ja kertovat uskon maailmasta. Sitä samaa ovat virret meille. Uskon näkökulma maailmaan. Ne rohkaisevat katsomaan elämää taivaan todellisuudesta ja päämäärästä käsin.

Yleisradion sivulla oli tänään (26.10.2014) uutinen tutkimuksesta, mikä on tehty Britanniassa. Heiltä oli kysytty musiikin parantavasta vaikutuksesta. Tutkimusyhtiö ComResin tekemässä selvityksessä 1 000 ihmistä valitsi kymmenestä kappaleesta suosikkinsa.

BBC:n paikallisradio kyseli kuuntelijoiltaan, millaisella musiikilla on mielialaa parantavia ja rauhoittavia vaikutuksia. Voittajaksi selviytyi Rockbändi Queenin klassikkokappale Bohemian Rhapsody. Se tehoaa, jos mieli on alakuloinen.

Abban Dancing Queen tuli toiseksi. Pharrell Williamsin Happy jakoi kolmannen sijan klassisen musiikin kanssa. Siionin Kannel ei ollut kisassa mukana, tuskinpa virret ylipäätään olivat kymmenen kappaleen joukossa, joista kuulijat pääsivät valitsemaan. Tutkimus oli selvästi liian kapea.

Yli kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi kuuntelevansa musiikkia, kun he eivät voi hyvin. Yhdeksän kymmenestä oli sitä mieltä, että musiikin kuuntelu voi parantaa oloa, kun he ovat sairaita tai elämässä on menneillään vaikea vaihe.

Vain 36 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi kuuntelevansa mielummin puhetta kuin musiikkia olleessaan mielimaassa.

Sukupuoli ja ikä vaikutti musiikkivalintaan.

Tähän tutkimukseen verraten voisi sanoa virsistä, että niitä ei vain kuunnella – niitä on päästävä yhdessä laulamaan. Silloin ne hoitavat koko kehoa. Ei vain mielemme ylistä Jumalaa vaan myös ruumis – osallistuessaan veisuuseen.

Ehkä tiesitte, että Jeesuskin lauloi virsiä. Matteuksen evankeliumissa on lyhyt kohta ehtoollisen vieton jälkeen: Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

Laulut uskoa vahvistamassa. Yhdessä laulamisesta / veisaamisesta tulee samalla yhteinen kokemus – se on yhdistävä kokemus. (kuorossa laulavat tietävät tämän yleensä hyvin)

Musiikki ylettyy syvälle tajunnan kerroksiin. Ne herättävät vaikeasti dementoituneenkin hetkeksi tähän maailmaan.

Parhaalla tavalla laulukirja toimii silloin, kun sen laulut osataan ulkoa. Silloin eri tilanteissa mielen sisäinen jukeboksi nostaa sieltä lauluja tunnelmien mukaan, ne soisivat ihmisen mielessä pitkin päivää tai vain täsmäiskuna tiettyyn tilanteeseen.

Ennen näin on ollutkin, mutta nykyaika on tuonut paljon muuta musiikkia ihmisten korviin. Hengellinen laulu on jäänyt jalkoihin. Nyt korvissa soi iskelmät ja niiden kaihoisa elämänviisaus. Se viisaus ei syvällisyydessään useinkaan pärjää ristinsanomalle. Mutta antaa pikalohtua kuulijoilleen sävelin ja sanoituksin.

Musiikki ja viihdeteollisuus on sitä mittaluokkaa, että sille ei seurakunnat pärjää. Tarvitaan uusia lauluja, tarvitaan vanhan pysyvyyttä, jossa henkii vuosisatojen usko, isien ja äitien usko. Virret ja laulut voivat yhdistää näin sukupolvia. Mutta siihenkin on suostuminen, että maailma on sirpaloitunut. Koko kansaa yhdistävää voimaa seurakunnan veisuulla ei enää ole.

Mutta yhä ne kantavat uskoa.

Sille asialle, mille sydän palaa ei riitä vain sanat – sydän haluaa laulaa. Joskus se itkee ja laulaa suruisasti, mutta sitten se taas iloitsee ja visertää linnun lailla.

Suomalaisia kiehtoo melankoliset sävelet. Onneksi Siionin Kanteleessa on paljon iloisia säveliä.

Se minkä virret ja veisut tekevät iskelmiä paremmin on uskon todellisuus, mikä ne välittävät vahvana.

On jotakin itseäni suurempaa – jotakin riippumatonta tunteistani, uskon ja epäuskon vaihteluista jotakin, mihin saan tarttua silloinkin kun ei tunnu miltään

Luja pohja joka kestää – eikä hätkähdä ihmisen painoa, silloin kun synti tekee sen raskaaksi.

Sellainen pohja on Jumalan historiassa tekemät pelastusteot. Ne eivät muutu.

Kristus on kuollut syntien tähden

Hän on noussut kuolleista ja avannut meille taivaan

kasteessa liitto Jumalan kanssa on tapahtunut tosiasia

Minun tehtävä on vain kiittää.

Suomalainen vaikenee kolmella kielellä

24.9. Starttikirkko, juonnettu jp- Kiitollisuus

Meillä oli ns. starttikirkko. Toteutimme sen juonnettuna jumalanpalveluksena ja käytimme tekniikkaa. Kirkkoon tuotiin videotykki ja  powerpointteja heijastettiin valkokankaalle. En laita niitä tähän näkyviin. Ne on juttuja joita vuosittain käytämme. Saarnaa varten tehdyt kuvat vaihdetaan aina toisiksi.. Viime vuonna toteutimme tämän ensimmäistä kertaa vastaavalla sapluunalla (kaksi pulloa kyyneleitä). Nyt olimme kehittäneet ideaa vähän toimivammaksi. Käytin tekstinä kolmannen vuosikerran tekstejä.

 

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:
”Minä
ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Matt. 11: 25-30

Sanotaan, että suomalainen vaikenee kahdella kielellä. Suomalaiset ovat hiljaista kansaa. Meillä on kaksi virallista kieltä mutta kummallakin suomalainen vaikenee (ellei satu puhumaan kännykkään). Esitän leikkimielisen väitteen, että suomalainen vaikenee kolmella kielellä – ja ehkä neljännellä hän huutaa. Nimittäin kolmas kieli on uskonnon kieli. Uskonnon kielellä keskivertosuomalainen on myös hyvin hiljainen. Uskonto kuuluu yksityisen elämän piiriin. Siitä ei juuri puhuta muille. Mutta surukseni alan huomaamaan, että siitä ei myös oiken osata puhua. Se ei johdu pelkästään suomalaisesta hiljaisuudesta vaan myös kielitaidon puutteesta. Emme tunnista itsessämme välttämättä sitä, mikä kutsuu meitä hiljentymään ja hakeutumaan sielunyhteyteen Jumalan kanssa.

Mutta sitten on neljäs kieli, jolla hän huutaa, vaikka yrittää pitää sitäkin hiljaisena. Se on ruumiin kieli. Ruumiinkielemme ei ole koskaan täysin hiljaa. Sitä emme ilmeisesti pysty täysin vaientamaan, vaikka yrittäisimme. Ruumis ei valehtele. – Pinokkion pitkä nenä on siitä hieno kuvaus. Vale kasvatti nenän

kuva Pinokkiosta, jolla pitkä nenä

Pinokkio

Ruumiimme on Jumalan luoma. Sen mekanismit kuuluvat luomisen pakettiin. Meillä on tunteita ja niillä ruumillisia tapoja ilmetä: naurua, pelkoa, ihastusta, vihaa, inhoa, rakastumista, luottamusksen osoittamista, kiitollisuutta. Elämme ja koemme asiat kehossa. Joskus polvet tutisee, vatsasta kouristaa, sydämen lyönnit kiihtyvät, punastumme, kämmenet hikoo, haukomme henkeä, päätä huimaa, puremme hampaita yhteen, kääntymistä toista kohti tai toisesta pois, suojaamme itseämme tai olemme takki auki, osoitamme kiinnostusta, ihastusta jne. (Kasvon lihakset pukevat meille ilmeitä tahdostamme huolimatta.)

Pelkästään äänemme ilmaisee jo paljon – äänen eri sävyt, korkeus, tempo, kiihkeys, väsymys, rauhallisuus jne. Kaikki kuuluu äänessämme. samoin silmät – sielun peili ja kädet. Mitä enemmän haluamme kätkeä tunteitamme tai sitä, kuka olemme, sitä enemmän koko olemuksemme huutaa – epämukavuutta. Pinokkiolla se oli nenä, mikä reagoi sisäiseen ristiriitaan.

Rippikoulussa opettelemme uskon äidinkieltä. Uskonnon äidinkieli ei ole täysin sama asia kuin suomenkieli. Uskonnon äidinkieleen kuuluu pyhän läsnäolon tajuaminen ja myös ruumiinkieli.

Me voimme auttaa rippikoulussa sinua lukemaan uskon äidinkieltä. Mutta sitä voi myös puhua – se tapahtuu silloin kun sydämesi on mukana siinä mitä teet.

Koska jumalanpalveluksessa pappi tekee käsillään liturgisia eleitä, sanon muutaman sanan käsistä. Me viestimme pelkästään käsillämmekin paljon.

Eräs luonnollinen viesti kulkee käsiemme kautta – käden asento: onko se näin kämmen ylös vai näin kämmen alas. Eikö kuulostanut äkkiseltään todella tyhmältä. Sillä ei luulisi olevan mitään merkitystä. Yläkäsi vai alakäsi. Yläkädessä on enemmän voimaa.

Kuva kädenväännöstä

handshake

Kädenväännössä se tulee näkväksi – käsi joka jää päälle on vahvempi ja voittaa. Käsi joka jää alle, on heikompi. Yläkäsi on vahvempi ja johtaa – sillä on yliote. Alakäsi on alakynnessä, se on vastaanottavainen ja suostuvainen, mukautuu, alistuu.

Jos henkilö tarjoaa sinulle kättä tervehtimiseen enemmän yläkätenä, edes hieman – hän haluaa olla johtajasi.

Luennoitsija kertoi kokeesta, jonka he olivat tehneet kahdelle eri yleisölle. Molemmille yleisöille annettiin samat ohjeet ja täysin samoilla sanoilla. Ainoa ero oli käsien asento.

(http://youtu.be/ZZZ7k8cMA-4)

Näytä ohjeet kaksi kertaa, mutta käden asentoa vaihtamalla: ”Voisitteko te mennä tuonne.” Ensin 1. alakäsi – sitten 2. yläkäsi.

Heitä pyydettiin kirjoittamaan mielikuvia luennoitsijasta. Ero oli huomattava. alakäsi ele herätti miellyttäviä ja ystävällisiä mielikuvia – yläkäsi taas miellikuvan määräilevästä ihmisestä. (Hitler-tervehdys alakädellä – olisiko tullut seuraajia)

Kirkossa käsiä ei pidetä piilossa. Ruumiinkieli vaikuttaa myös uskonnon kielessä.

Jumalan edessä ihminen rukoilee, hän voi laittaa kätensä ristiin, hän voi polvistuakin.

Kuva polvillaan kämmenet ylöspäin rukoilevasta miehestä

kneel

Minulle itselleni luonnollisin rukousasento käsille on tuo sama, mikä kuvissa näkyy: Avoin käsi – alakäsi. Ihminen tunnustaa Jumalan suuruuden eikä yritä olla pomo. Ottaa vastaan Jumalalta, mitä hän antaa. Ihminen suostuu itsensä kokoiseksi. Jumalalle ei tarjota yläkättä.

Kuva siunauseleestä

Kuvankaappaus 2014-9-23 kello 21.03.50

Kun pappi hoitaa liturgisia osia, joissa hän välittää Jumalan siunauksen ihmisille. Silloin hänellä on yläkäsi. Siunaus otetaan kumartaen vastaan. Silloin kysymys ei ole papin vallasta. Hän on vain antanut kätensä käyttöön. Hän on merkkinä Jumalan yläkädestä.

Entä mitä kuulemamme päivän evankeliumin sanovan uskon äidinkielellä. Miten sitä voisi tulkita niin, että ymmärrämme mitä se tarkoittaa tänään 15-vuotiaalle.

Dia Jeesuksesta: Tulkaa minun luokseni

tulkaa kaikki

Tulkaa minun luokseni – hän avaa sylinsä. Ei hallitakseen vaan suojellakseen. Kyseessä on enemmän alakäsi kuin yläkäsi. (Jumala tulee pieneksi tehdäkseen meidät suureksi)

Jumalan lähettämä evankeliumin sisältämä tunneviesti on tämä: Älä pelkää. Jumala tuntee sinut ja rakastaa sinua. Sitä jokainen ristinmerkki myös tarkoittaa. Jumalan uhrautuvuutta ihmisen tähden. Hänen siunauksensa ei paina, vaan nostaa. Jumala itse tuli pieneksi. Hän ei käytä valtaansa alistamiseen vaan kutsuu luokseen jotta voisimme olla samalla puolella, samaa perhettä. Tätä perheyhteyttä pyrimme rippikoulussa syvemmin tajuamaan.

Kun hyvän elämän ohjeet on jo käytetty

Kun hyvän elämän ohjeet on jo käytetty
Se mitä Jeesus opettaa hyvästä elämästä ei ole poikkeuksellista. Hyvää elämää ovat osanneet opettaa kaikki esikuvalliset ihmiset. Samoin tänään lukuisat lifestyle-gurut osaavat kertoa, mistä hyvä elämä koostuu. Se koostuu luottamuksellisesta yhteydestä toisiin ihmisiin.
Itsekkyys ei ole tie onneen vaan se, että huomioimme ihmiset ympärillämme. Kukaan ihminen ei ole saari. Me elämme peruuttamattomasti yhteydessä toisiimme. Jos tuon yhteyden särkee ja luottamuksen ihmisten välillä rikkoo, seuraa onnettomuutta itselle ja muille. Jos tämän jälkeen sinut sysätään yhteydestä syrjään, olet oman paikkasi ansainnut. Kun lujittaa yhteistä hyvää ja rakentaa luottamusta ihmisten välillä, siitä seuraa hyvää kaikille. Huomaavaisuus, lempeys ja ystävällisyys toimii.
Jeesus ei tullut ensisijassa tätä viisautta opettamaan. Siihen olisi riittänyt kuka tahansa profeetta. Siihen riitti Jeesukseltakin yksi lause: ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te heille.” Jos toimisimme näin, asiat olisivat hyvin. Mutta emme pysty elämään hyvien ohjeiden mukaan. Hyvistä aikomuksistamme huolimatta olemme valehdelleet, varastaneet, särkeneet, vihanneet, kostaneet jne. Joskus tietämättämme, toisinaan tarkoituksella. Synnin varjo seuraa meitä.
Jeesus on hyvä opettaja, mutta hän on vielä parempi parantaja. Jeesus tuli rakastamaan meidät takaisin Jumalalle siinäkin tilanteessa, että olemme mahdollisuutemme menettäneet. Siihen eivät riittäneet pelkät sanat. Hän antoi itsensä uhriksi meidän pahojen tekojemme tähden, jotta me saisimme anteeksi. Tämän tähden risti on toivon merkki. Se on sitä syvimmässäkin toivottomuudessa: Ansioton Rakkaus Minun Osakseni. A.R.M.O. Jeesus ei ole vain opettaja vaan ennen kaikkea Vapahtaja.
Tuomo Lindgren
Harjavalta
Hartausteksti Sydän Satakunta -lehteen 18.9.2014

Lahjakkaan ihmisen tylsä päivä – SK 17.8.2014

Kuvankaappaus 2014-8-18 kello 16.39.02

Lähihoitajaksi valmistuneet kevät 2014

Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät. 1 Kor 8:6

Ihmisen elämä on matka. Jokaisen matka on erilainen. – Meidän matkamme ei ala koskaan tyhjästä – me synnymme tiettyyn sukuun ja vanhempanne ovat aloittaneet meidän matkamme. Meidän matkamme alku ei ole siksi samanlainen. Mutta matka jonka olette kulkeneet on tuonut teidän tänään tähän hetkeen.

Se tarkoittaa sitä, että jotakin matkan varrella on saatettu päätökseen. Tehdyt työt ovat suloisia, sanotaan. Se mitä olette nyt saaneet ja saavuttaneet, toivottavasti helpottaa teitä tulevaisuudessa.

Tutkinto on jotakin lujaa ja varmaa elämän hetteikössä. Siitä voi ponnistaa eteenpäin. Se merkitsee ammattitaitoa.
Tie jatkuu. Nyt ehkä jokin suunta elämässä vahvistuu.

Useimmilla luultavasti hoitoalalla. Toivon, että työtä löytyy jokaiselle. – Joku ehkä haluaa kouluttautua lisää. Sekin on hyvä.
Hoitoalalla te näette heikkoutta ja haurautta – milloin ihminen tarvitsee apua päivittäisessä selviytymisessään vanhuuden heikkoudessa, apua sairauksiensa keskellä ja milloin hän myös valmistautuu kuolemaan. Auttavat kädet ovat silloin tärkeitä. Joskus merkitsee enemmän se, että joku jakaa heidän kanssaan heidän todellisuuttaan – ja rohkaisee. He eivät ole yksin. Joku välittää ja hoivaa.

Lukemani Raamatun jakeen mukaan elämän matka ei ole vain se mikä alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Ihmisen matka on pidempi. Paavali kirjoittaa sen näin: Hänestä on kaikki lähtöisin ja hänen luokseen olemme matkalla. Elämämme on lopulta suuremmassa kädessä.

Kun hoitotoimenpiteillä on tehty kaikki voitava – kun on autettu ja saatettu ihmistä elämäntiensä viimeisissä vaiheissa. Vielä on yksi joka vie perille. Silloin me annamme hänet Jumalan käsiin.

Tuttu virsi ’Päivä vain’ sanoittaa sen viimeisessä säkeistössään näin: Suo mun ottaa isänkädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaan, kunnes johdat minut kädelläsi riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

Meillä jokaisella on oma matkamme. Te valmistaudutte ammattiin, jossa eräs tehtävä on auttaa heikkoja heidän elämän matkallaan – saattaa heidät terveeksi, saattaa  hyvään vanhuuteen, ja toisinaan saattaa Jumalan haltuun.

Toivon, että tällaisessa kutsumuksessa näette myös kutsumuksenne arvon, jossa saatte olla Jumalan työtoverina.
Tällaiselle elämäntielle toivotamme teille Jumalan siunausta.

(Tämä teksti oli puheen runkona. Puhe täydensi esitystilanteessa sitä. En ole niitä muutoksia tehnyt tähän versioon)

Kylvön siunaus

KYLVÖN SIUNAUS – alakoulun päivänavaus

Menen illalla Laitilaan sukulaismaatilalle, jossa  toimitan kylvön siunauksen. Oletteko koskaan kuulleet sellaisesta? Se on oikeastaan kuin ruokarukous – mutta rukoillaan jo siinä vaiheessa kun siemen kylvetään peltoon.

Tapahtumassa ollaan kokoonnuttu pellon laidalle ja siellä rukoillaan Jumalan siunausta kaikelle kylvötyölle ja tulevalle sadolle. Tilaisuudessa tilan isännällä on vakassaan siemenviljaa se siunataan ja virren aikana hän kylvää siemenen peltoon (ei kaikkiin peltoihin vaan tämän salin kokoiseen pieneen plänttiin). Kylvön siunauksia on kullakin paikkakunnalla yleensä yksi tai kaksi. Useimmilla paikkakunnilla sellaista ei ole. Mutta se on vanha perinne ja sitä on otettu uudelleen käyttöön.

Siemenen itäminen ja kasvaminen on ihmeellinen asia Vanhimman itäneen siemenen ennätys on 2000 vuotta vanhalla taatelipalmun siemenellä, jonka israelilainen tutkijaryhmä istutti tammikuussa 2005. Siemen oli peräisin palmusta, joka löydettiin arkeologisissa kaivauksissa kuningas Herodeksen palatsista Masadavuorelta Kuolleen meren läheltä. Palmun ikä vahvistettiin hiili-14-ajoituksella.Siemenestä tuli palmu ja sille annettiin nimi Metusalem (joka on Raamatun vanhin henkilö  969v – Nooan isoisä

Pääsiäisen edellä moni teistä varmaan kasvatti rairuohoa ja sai seurata kasvun ihmettä. Nyt kevät on tätä ihmettä täynnä. Luonto kuhisee täynnä elämää.

Viljelytaidoista huolimatta, viljan kasvu ja sadon runsaus ei aina kiinni ihmisten viisaudesta ja taidoista. Sääilmiöille ihminen ei voinut mitään. Jumala antaa kasvun. Tämän ihmiset ovat tajunneet. Siksi viljelijät ovat aina rukoilleet Jumalaa, jotta hän antaisi runsaan sadon ja onnettomuuksilta vältyttäisiin.

Sanaa ’viljellä’ sitä käytetään myös toisessa yhteydessä: puhutaan hengen viljelyksestä. Sitä on tämä koulumaailma. Te olette pelto. Täältä ylhäältä näkeekin hienon peltovainion. Tehdäänpä pelto jota tuuli heiluttaa: NOSTAKAA KÄDET ILMAAN JA HEILUKAA TUULESSA

Teihin on kylvetty viisauden siemeniä ja ne itävät. Kun ymmärrys lisääntyy, se mitä on kylvetty, kasvaa oraalle.

Syksy ja kevät viljellään ja kesän aikana tapahtuu kasvua. Minkälainen kasvi tulee kouluputken toisesta päästä – kun tähkä on kypsynyt ehkä ammattikoulun, lukion tai yliopiston jälkeen – te valmistutte – valmistutte työelämään, jossa tiedon viljan jyvät jauhetaan leiväksi muille.

Kun hengen viljelyä korjataan se tieto ja viisaus, minkä te olette omaksuneet ja mikä teissä on kehittynyt, se tulee yhteiseen käyttöön. Sen viisauden avulla rakennetaan tehtaita, taloja, autoja, kännyköitä, tai tehdään lääketieteellisiä keksintöjä, hoidetaan sairauksia, parannetaan ihmisten hyvinvointia, saadaan ravintoa maatiloilta pöytään – ja kaikkea mahdollista

Kasvaminen ja kypsyminen on kuitenkin hidasta. – Mutta siunatkoon hyvä Jumala tämänkin viljelysmaan ja antakoon sille hyvän kasvun.

.

.

Kylvön siunaus Laitilan Katinhännässä 23.5.2014

Apostoli Paavali sanoo: »Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.» 1. Kor. 3:6–9

Hyvät ystävät. Olemme ikiaikaisten asioiden äärellä. Se että ihminen viljelee = hän kylvää siemenen peltoon ja saa sadon – se on tapahtunut niin kauan kuin ihmiskunnan historiallista muistia on talletettu. Ja toinen asia, että näiden aikeidensa keskellä hän kääntyy rukouksessa Jumalan puoleen ja pyytää Korkeimman siunausta. Tässä yhdistyy kaksi hyvin perustavaa asiaa ihmisen elämässä.

Raamatun alkukertomukset puhuvat Jumalasta, joka asetti ihmisen paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Se oli paratiisi, koska elämä siellä oli helppoa. Viljeleminen ei ollut työtä ja vaivaa. Maata ei muokattu otsa hiessä. Kaikki kasvoi hyvin ja satoa oli runsaasti. Mutta lankeemuksen jälkeen tilanne muuttui. Ihminen ei saanut enää asua paratiisissa, vaan hän joutui etsimään onnensa sen ulkopuolelta. Elämä ei ollut enää helppoa: ”Kovalla työllä sinun on hankittava maasta elantosi. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta… otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi.”

Tämä on ihmisen todellisuus tänään. Sato ei tule niin helposti nautittavaksemme. Se vaatii paljon työtä – vielä tänäänkin vaikka meillä on koneet apuna. Paratiisiksi emme ole kyenneet maailmaamme muuttamaan. Koneita on, lannoitusta, kastelujärjestelmiä, tuholaistorjuntaa. Paljon tutkimista, jalostusta jopa geenimuuntelua. Silti yhdessä yössä voi mennä kaikki. – rankkasateet, tulvat, kuivuus, tuholaiset, taudit.

Viljan kasvaminen ja hyvän sadon korjaaminen ei ole itsestäänselvyys. Me emme elä paratiisissa, mutta se ei onneksi tarkoita sitä, etteikö Jumala siunaisi elämäämme ja toimiamme.

Paavali sanoo: Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.. kaikki on Jumalan kädessä.

Perimmältään elämä ei ole meidän käsissämme, vaan elämän antimet, kaikki se mitä elääksemme tarvitsemme, tulee Jumalalta. Tämä on vuosituhantinen uskomme. Ennen muinoin tämä tosiasia koettiin paljon syvemmin ja kovemmin. Kun tuli huono vuosi, se merkitsi kärsimystä ja nälkää. Hyvä vuosi merkitsi vaurautta ja onnea. Siksi rukous kylvön alkaessa oli myös vakavampi. Vaikka huono satovuosi ei enää merkitse nälänhätää, on uskon näkökulma edelleen sama. Jumala antaa kasvun. – Kun me rukouksin tuomme elämämme ja tarpeemme hänelle, me osoitamme olevamme ihmisiä, joiden elämä ja onni on Hänen kädessään.

Tässä pellon laidassa, tällä kohtaa maapalloa, olemme Jumalan edessä yhteisen elämämme lahjojen ja tehtävien kanssa. Pyydämme voimia ja siunausta työn tekijöille täällä – tällä tilalla ja tämän alueen muilla tiloilla.

Entä sitten jos sato ei olekaan runsas. Mikä siunaus siinä on? – eikö siunaaminen kannattanut? On hyvä muistaa, että siunauksen pyytäminen Jumalalta ei tarkoita kaupankäyntiä. Jumala ei ole velkaa ihmiselle maallista onnea. Hän haluaa antaa ennen kaikkea iäisen onnen. Heikon satovuoden aikanakaan siunaus ei puutu. Mutta siunaus voi olla toisenlainen: Ihminen ei elä vain leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.

Maallisen siemenen lisäksi kylvämme Jumalan sanan siementä niin kuin Paavali. Ja silloinkin kasvu on Jumalan varassa. Tänään me kylvämme sen siemenen, joka tuo ruumiin ravinnon -ja rukoilemme: ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipmme.”

Me tarvitsemme elääksemme syötävää. Mutta jokainen leipä jonka syömme voi olla pala taivaallista leipää, kun se muistuttaa meille Hänestä, joka on sen viime kädessä antanut.

Sen merkkinä heitämme nyt siemeniä peltoon.

Tämä on ensimmäinen kerta kun olen pitänyt Kylvön siunauksen. Puheeseen sain tukea arkkipiispa Kari Mäkisen vastaavassa tilanteessa pidetystä puheesta Tarvasjoella 4.5.2006, muutama lause hänen puheestaan on mukana.

Laajensin hieman toimituksessa sen siunausosaa:

Kolme kertaa nostetaan vakasta viljaa ja kaadetaan kädestä takaisin.

Jumala sinä olet antanut ihmisille tehtäväksi viljellä ja varjella luomakuntaa

1) Olet antanut siemenen kylvettäväksi. Siemen tuottaa sadon ja antaa meille leivän,

2) Leivän me murramme keskenämme – ja tulemme ravituksi.

3) Siunatkoon kolmiyhteinen Jumala, Isä ja (+) Poika ja Pyhä Henki, kaiken kylvötyömme ja koko vuoden sadon.

Pappi tekee viljalla ristinmerkin peltoon.


Arkistot

marraskuu 2014
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Lok    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.