Ei puheen eikä viisauden voimalla

Ei esiintyjänä vaan Kristuksen lähettiläänä

Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.1. Kor. 2:1–5

 

Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle ja muistelee vierailuaan siellä. Antiikin maailma piti puhetaitoa – varsinkin Kreikassa – hyvin suuressa arvossa. Jokaisen poliitikon oletettiin olevan hyvä puhuja. Puheiden avulla vaikutettiin, saatiin ihmisten mielet kääntymään jonkin asian puolelle tai vastaan. Puheen avulla nostettiin tunnetta. Puhetaitoa opiskeltiin, puhetaidossa kilpailtiin.

Vielä tänään puhetaidon opetuksessa palautetaan mieliin antiikin vanhat opettajat eikä aika ole vienyt hohdetta pois heidän opetuksestaan. Samat opit pätevät muuttumattomana edelleen. Puhetaidon arvostus on Suomessakin vähitellen tullut uudestaan tunnustetuksi.

Paavali tunsi aikansa puhetaidon ja siihen liittyvät lainalaisuudet. Mutta hän ei tullut heidän luokseen reetorina. Hän itse sanoo, että ei julistanut Jumalan salaisuutta puhetaidon oppien mukaan. Se tarkoittaa, että hän ei ollut valmistanut puheitaan. Hän ei ollut opetellut puheidensa painotuksia mielessään, hän ei miettinyt etukäteen millä tavoin hän perustelee kristinuskoon sisältyviä väitteitä. Hän ei yrittänyt itse tunteisiin ja järkeen vetoamalla saada kuulijat puolelleen. Voisi melkein sanoa, että hän ei yrittänyt käännyttää kuulijoitaan tai saada itse mitään aikaan.

Hän oli innostunut Jeesuksesta ja antoi sen hehkua persoonansa läpi. Hän puhui valmistelematta sitä mikä oli hänen sydämellään. Hän antoi Jumalan hoitaa käännytyspuolen. Hän ei etsinyt kannattajia mielipiteilleen, hän etsi seuraajia Jeesukselle. – Tietysti näin toimien hän oli myös vakuuttava ja uskottava. Hän seisoi asiansa takana. Mutta hän oli sillä tavoin heikko, että oli valmistautumaton. Hän jäi avoimeksi, jopa hieman puolustuskyvyttömänä kuulijoiden moittimiselle ja kritiikille. Mutta Paavali otti sen riskin.

Paavalin kirjeessä korostuu se, että meidän uskomme ei perustu ihmisiin, vaan Jumalan työhön ja Jumalan voimaan, Jumalaan joka voi käyttää vaillinaisia ja vajavaisia ihmisiä työssään.

Paavali halusi tuntea vain Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna. Siinä on Jumalan voima, siinä on vanhurskautemme ja pelastuksemme perusta: Jumalan teot historiassa…

Tuhlaajatyttö

Tuhlaajatyttö

Jos eteesi pinottaisiin vuoden palkkaasi vastaava summa rahaa ja saisit ostaa sillä yhden lahjan rakkaimmalle ystävällesi, mitä ostaisit? Rahaa olisi luultavasti niin paljon, että joutuisit vaikean ongelman eteen: Maailmanympärysmatka, auto, kesämökki, peltopalsta, timantein koristeltu pölynimuri.

Kuviteltua tilannetta tuskin koskaan tulee eteesi. Betanian Maria, kuolleista herätetyn Lasaruksen sisko, oli hankkinut tällaisen lahjan Jeesukselle. Se oli pullollinen hyvin kallista nardusöljyä. Sen hinnaksi arvioitiin 300 denaaria. Summa vastaa jotakuinkin työmiehen vuoden palkkaa. Kun Maria kaatoi voiteen Jeesuksen jalkoihin, hän osoitti niin ylenpalttista hyvyyttä Jeesusta kohtaan, että ihmiset paheksuivat hänen tuhlaamistaan. Rahoja ei käytetty mihinkään hyödylliseen, vaan ylellisyystuotteeseen, turhakkeeseen, johon vain rikkailla oli varaa. Eikä rikkaidenkaan mieleen olisi tullut lotrata sitä noin. Nardusöljyä kuului käyttää vain pisara tai kaksi kerralla. Maria kaatoi Jeesuksen jalkoihin koko pullollisen ja niin kallis öljy oli poissa. Vain tuoksu jäi jäljelle. Maria toimi näin, koska halusi ilahduttaa Jeesusta. Se oli vastarakkautta. Häntä oli rakastettu pohjattomasti sitä ennen. Siksi hänkään ei laskenut hintaa sille mitä teki tuossa hetkessä. Hän antoi kaiken Jumalalle.

Samalla tavoin Jumala rakastaa tuhlaavaisesti sinua. Jumalan hyvyys tunkeutuu elämääsi ovista, ikkunoista ja lattian raoista. Kerran hän antoi oman elämänsä tähtesi. Enempää hän ei voinut antaa – hän antoi kaiken. Rakkaus toimii niin, se ei kysele kannattaako. Mutta sinä voit kyllä vastata omasta puolestasi, kannattiko? Kannattiko hänen uhrata kaikkensa?

 

Tuomo Lindgren

Harjavallan kappalainen

SK2014-04

Kuvakaappaus SK näköislehdestä  su 14.4.2014

Hiljainen hetki leipäsunnuntain evankeliumin äärellä

Aamumessu / viikkomessu rakennetaan meillä hyvin vähistä aineista. Meillä on seurakunnan työntekijöille joka keskiviikkona aamulla hartaus ja sen jälkeen työneuvottelu. Kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona on työneuvottelussa koko työyhteisö. Sitä ennen pidetään ehtoollispalvelus. Aamumessuun kutsutaan myös muita seurakuntalaisia. Vähän kerrallaan seurakuntalaiset löytävät sen hiljentymispaikakseen. Olen siitä kovin iloinen. Rukoukset, Jumalan sana ja ehtoollinen ovat pääosissa ei pappien tulkinnat. Olen toisinaan toki pitänyt saarnojakin tai puheita niissä, mutta tällä kertaa toimin näin.

Aloitus kirkonkellojen jälkeen

Ei virttä
Alkusiunaus (lausuen) : Isän ja Pojan Ja P.H. nimeen (+)

Johdantosanat

Viime sunnuntaina vietettiin leipäsunnuntaita. On muistettu manna-ihme ja Jumalan huolenpito kansastaan. Mutta ennen kaikkea on muistettu se, että ihminen ei elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Tänään kysymme itseltämme, mistä minä olen elänyt

Synnintunnustus ja synninpäästö

Virsi 59

Päivän rukous

Evankeliumi
Jeesus sanoi: ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.”

He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”
    He sanoivat: ”Anna meille aina sitä leipää.” Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Saarna = mietiskely

  • Saarnan tilalla näin paaston aikana kutsun sinua rauhassa mietiskelemään Jeesuksen sanoja. Osana mietiskelyä voit pohtia sitä sellaisten kysymysten äärellä kuin: Minkälaista sielunravintoa sinä olet saanut? Mikä ruokkii sinun sieluasi? (elokuvat, kirjallisuus, sanomalehdet, Raamattu, musiikki, internet) Ja millä sinä ruokit muita? Jos me olemme kuin leipä itsekin, minkälaista leipää meistä murtuu toisille?
  • Luen evankeliumin hetken päästä uudelleen pidän lyhyen tauon.
  • Sitten luen Jeesuksen sanoja – luen ne rauhallisesti kahteen kertaan

Uskontunnustus

Esirukous mukaeltu Agricolan kirjasta

Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni,
Jeesuksen Kristuksen, rakkaan Poikasi
kautta, että olet tänä yönä varjellut minut
kaikesta vahingosta ja tuskasta. Rukoilen
sinua, että myös tänä päivänä varjelisit
minua kaikista synneistä ja muusta pahasta,
että elämäni ja kaikki työni kelpaisivat sinulle.

Laupias Herra Jeesus Kristus,
lahjoita minulle armosi, että se
tekisi työtä kanssani ja pysyisi minussa
loppuun asti.

Anna minun aina haluta
ja tahtoa sitä, mikä on sinun mielesi
mukaista ja kelpaa sinulle parhaiten.
Sinun tahtosi olkoon minun tahtoni,
ja minun tahtoni noudattakoon sinun
tahtoasi entistä paremmin.

Suo minun olla yksimielinen kanssasi,
että kaipaisin ja hylkäisin samoja
asioita kuin sinäkin.
Anna minun kuolla pois kaikesta
maailmallisesta ja olla sinun vuoksesi
välittämättä maailman rakkaudesta
ja ihmisten ylenkatseesta.

Kaikkein eniten pyydän, että saisin levätä
sinussa ja rauhoittaa sydämeni. Sinä olet
todellinen sydämen rauha ja ainoa lepo.
Sinusta on kaukana kaikki kovuus ja
rauhattomuus. Sinun rauhassasi
minä nukun ja lepään.

Herra Jeesus, sinä sanot olevasi elämän leipä.
Et ole leipä vain rikkaille ja hurskaille, vaan myös
meille köyhille, eksyneille, syntisille.
Jokaiselle, jolla on puhtauden jano ja vanhurskauden nälkä,
jokaiselle, joka tulee sinun luoksesi.
Ravitse minutkin taivaan antimilla

Minä annan itseni, ruumiini ja sieluni ja kaiken,
mitä minulla on, sinun haltuusi ja käsiisi.
Sinun pyhä enkelisi olkoon minun kanssani
älköönkä koskaan minua jättäkö, ettei paha
vihollinen Perkele minua mitenkään voittaisi.
Aamen.

Virsi 224:1,2,8
Ehtoollisrukoukset

Isä meidän (Pater noster)

Ehtoollisen vietto
Kiitosrukous
Siunaus
Virsi  417

Marianpäivä – kutsumus-teema

KUTSUMUS (Marianpäivän tekstistä pätkä)

Minulle Marian ilmestyspäivä on ehkä kaikkein eniten päivä, jolloin ajatus kutsumuksesta nousee esille.

Kun olin lapsi, halusin tulla vahvaksi ja ketteräksi kuin Tarzan. Nuorukaisena halusin olla hurmaava kuin Elvis, pelata jalkapalloa kuin Pelé, murrosikäisenä soittaa kitaraa kuin Ritchie Blackmore jne. Tilanne on varmasti tuttu jokaiselle meistä, kunhan vain nimet ihailun kohteina vaihtaa. Minusta ei tullut Tarzan, ei jalkapalloilija eikä kitaransoittaja. Nämä olivat asioita, joista unelmoin lapsena. Niissä oli jokin piirre, mikä kutsui minussa jotakin esille. Eräänlaisia kutsumuksia nekin.

Unelmat pitävät sisällään kutsun – ne ovat asioita joita kohti kuljetaan. Unelmat ovat parhaimmillaan jotakin sellaista, minkä Jumala meissä synnyttää. Unelmat voivat toisaalta ohjata myös harhaan – elämässä aina voi tulla kaukopolkuja ei siis oikopolkuja vaan kaukopolkuja. Niinkin voi käydä. Ehkä sellaiset unelmat ovat enemmänkin kopioituja unelmia eivätkä sellaisia, jotka aidosti ovat sisäsyntyisiä. Tiedä häntä. Elämän risteyskodissa olisi tärkeää pystyä kuuntelemaan, mikä on minun tieni. Mihin minua kutsutaan. Monesta suunnasta tulee kutsuja, mutta mikä on oma tieni, minne minä kuulun.

Vanhemmiten ymmärtää omaa polkuaan toivottavasti paremmin.

– Vakavampia tulevaisuuskuvia minulla oli mainospiirtäjä, mutta se kuivui nopeasti kasaan. Laborantti olisi voinut hyvin tulla, kun menin ammattikouluun. Mutta jätin sen kesken ja menin iltalukioon ajatellen lukevani ehkä jonkinsortin psykologiksi.

Toisin kävi. Elämä kuljetti lukion kautta teologiseen ja papiksi.

Piispa Eero Huovinen sanoi, että hän ei ole elämässään tehnyt suuria valintoja elämäntiensä suhteen vaan on enemmänkin ajautunut eri tehtäviin. Se tuntui jotenkin armolliselta. Merkityksellinen elämä on tullut hänellä niin, että hän on tarttunut niihin haasteisiin, joihin elämä (eli Jumala) on kuljettanut.

Jumala kutsuu jokaista ihmistä.

  • Hän kutsuu meidät OLEMAAN – siis luo meidät sanallaan.
  • Hän kutsuu meidät tehtävään – maallinen kutsumus (viljelemään ja varjelemaan maata)
  • Hän kutsuu meitä yhteyteensä, kun olemme eksyneet – Adam! Missä olet? – Kain ”Mitä sinä olet tehnyt?”
  • Hän kutsuu meitä Jumalan valtakunnan työhön, rakentamaan seurakuntaa = Seuraamaan Jeesusta. Jeesuksen luona olemisemme uudistuu (uusi luomus)
  • Hän kutsuu kerran ajasta ikuisuuteen

Minkälainen sinun polkusi on ollut? Minkälainen on ollut sinun kutsumuksesi? Mistä unelmoit ja mitä unelmillesi tapahtui? Onko jokin unelma jäänyt elämään? Onko jokin toteutumaton asia jäänyt harmittamaan?

Mitä on kutsumuksesi tänään?

Kun maalliset velvollisuudet on tehty, miten taivaallinen kutsu voisi vahvistua?

-          olla yhteydessä Jumalaan

-          kuunnella hänen ääntään

-          seurata häntä omalla paikallaan.

Maria sai kutsun – hän sanoi Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sanasi mukaan.

Minä olen tuhkaa

Minä olen tuhkaa

 

Eilen oli tuhkakeskiviikko. Siitä alkoi paaston aika, mikä kestää pääsiäiseen asti. Seurakunnissa järjestetään tuhkakeskiviikkoisin tilaisuuksia, joissa tuhkalla piirretään otsaan risti sanoen: ”Ota vastaan katumuksen merkki.” Raamatun aikana syvä suru ja katumus ilmaistiin heittämällä tuhkaa päälleen. Tuhka on katumuksen mutta myös katoavaisuuden vertauskuva. Tuhka on se mitä jää jäljelle, kun tuli kuluttaa kaiken muun. Siitä, mikä nyt on kaunista ja voimakasta, jää lopulta jäljelle vain pölyä. Se, mitä tavoittelemme niin kiihkeästi maailmassa, on tarkemmin ajateltuna arvotonta tuhkaa.

 

Paaston alkaessa ihminen katsoo itseään ja Aabrahamin ja Jobin tavoin muistaa itsekin olevansa Jumalan edessä vain tomua ja tuhkaa. Katoavaisuutensa tiedostaminen saa arvostamaan hetkeä jossa elää. Se saa toivottavasti arvioimaan myös sitä, miten pitäisi elää se lyhyt aika, mikä meille on suotu. Tuhkakeskiviikkona risti otsaan piirretään tuhkalla. Kerran risti piirretään hiekalla arkkuni kanteen. En elä iäti. Paastossa kysymys on kokonaiskuvan hahmottamisesta ja mittasuhteiden asettumisesta kohdalleen. Minussa itsessäni ei ole sellaista voimaa, jolla väistän kuoleman ja saan minuuteni säilymään. Ei minulla ole itsessäni myöskään pyhyyttä, joka kestää Jumalan tutkivan katseen alla. Mutta Jumalalle kiitos, emme ole aseettomia katoavaisuuden edessä emmekä Jumalan katseen alla. Niitä vastaan käydään Kristuksen ristiin turvautumalla. En kulje matkaani omassa varassa. Jeesuksen luona ja hänen ansiostaan tälle tuhkalle annetaan uusi arvo ja katoamaton elämä.

 

Kutsun sinut paaston matkalle kohti pääsiäisen iloa. Ota vastaan katumuksen merkki, jonka hellästi painan nyt otsaasi.

 

Tuomo Lindgren

Harjavallan seurakunnan kappalainen

(Sydänsatakunta 6.3.2014)

Ystävyyttä

Ystävä  (+ yhteisvastuukeräys 2014: Lahjoita hyvä kuolema)

Ystävänpäivä on perjantaina. Ehkä on hyvä että sellaista vietämme. Onhan meillä äitienpäivä, isänpäivä lastenoikeuksien päivä, itsenäisyyspäivä ja kaikkea muuta (lieneenkö lainkaan mummun tai pappan päivää. Kyllä kuulemma on syksyllä).

Ystävää on hyvä ajatella – ystävää voi ystävänpäivänä muistaa. Onko jollakulla teistä ystävä. Ei ole itsestään selvää, että on ystävä. Hyvät ystävät ovat harvinaisia. Joskus ehkä on vain yksi hyvä ystävä. Toisinaan ei ole hyvää ystävää lainkaan. Se ei ole harvinaista.

Ystävä on joku sellainen ihminen, johon voi olla yhteydessä ilman suurempaa selittelyä. Ystävä auttaa, ystävältä voi pyytää apua ilman, että se on kiusallista tai että joutuu pohtimaan kauheasti sitä, voiko häntä vaivata.

Ystävän kanssa voi mennä yhdessä ei juttuihin mukaan: teatteriin, seurakunnan kerhoon, retkelle. Ystävän kanssa ei ole yksin.Ystävän kanssa voi jutella, juoda kahvit. Ystävälle kerrotaan kuulumiset. Ystävälle voi soittaa puhelimella. Ystävän läheisyys tekee elämän iloiseksi.

Ystävyys on kuitenkin molemminpuolista, ollakseen ystävyyttä. Toisinaan suhteen toisella osapuolella on ehkä suurempi tarve ystävyyteen kuin toisella. Mutta hyvässä ystävyydessä kumpikin on aidosti mukana. Ystävyys palkitsee kumpaakin.

Vaikka ystävyyttä ei solmita tai vahvisteta jollakin liitolla (Daavid – Joonatan / ei tehdä verivaloja) kumpikin tietää ja arvostaa ystävyyttä siinä määrin, että haluaa olla toisen ystävyyden ja luottamuksen arvoinen. Luottamus onkin ystävyyden merkittävin käyttövoima. Jos luottamuksen menettää, sitä on vaikea enää korjata entiselleen, ehkä mahdoton. (sukulaissiteet toimivat eri tavoin – työtoveruus samoin toimii toisella tavoin, esimies alainen –suhde toimii toisella tavoin).

Mikä on ystävän vastakohta? Epäystävä?
Ystävän vastakohta onko se vihamies vai yksinäisyys. Monella vihamies on ystävän korvike. Se on edes jonkinlainen tapa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Yksinäisyys on vaikeampi asia.

Yksinäiseksi monet jäävät siinä vaiheessa, kun elämässä menee muutenkin huonosti. Puoliso kuolee. Silloin olisi hyvä, jos voisi ystävystyä.

Mutta minkälaista on vanhempana ystävystyä? – se ei käy käden käänteessä – koska ei ole helppo muodostaa luottamusta ihmisten välillä. Joudunko maksamaan ystävyydestä liian suuren hinnan.

Ehkä juuri tällaiset seurakunnan kerhot ja retket ovat niitä paikkoja, joissa jotakin hyvää voi tapahtua.

Päivän teemana myös yhteisvastuu – se on ystävyyden ulottamista omaa ystäväpiiriä kauemmas. Se on myötätuntoa ja ystävyyttä niitä kohtaan joita ei tunne.

Yhteisvastuukeräys järjestetään saattohoidon parantamiseksi. Lahjoita hyvä kuolema, on keräyksen teema ja nimi.

Nyt ystävyyttä kysytään kun toinen on elämän loppusuoralla ja on astumassa tuntemattomaan.
Miten ystävyyttä voi osoittaa silloin, kun sanat jäävät kurkkuun ja oma viisaus katoaa. Olkoon kuinka luja usko tahansa, kuolema on majesteetti, joka riisuu meidät kaikkitietävyydestä, oikeassaolemisesta, varmuudesta – tuntemattoman edessä me haparoimme ja usko on vain kapea polku pimeässä – se kuljetaan uskon varassa. Ja siinä me jättäydymme Jumalan varaan, ystävämme Jeesuksen varaan. Sitä uskomme on – jättäytymistä.
Voi olla läsnä – ottaa vastaan toisen surua ja tunteita
Voi rukoilla. – sitä ystävä voi tehdä ystävälleen.

Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut tietoon kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät. Joh 15:13-16

Jeesus on lahjoittanut meille oman elämänsä ja kuolemansa. Se on ollut ystävyyttä loppuun asti. Ja kun mietin elämääni, huomaan, että se on ollut ystävyyttä, joka on suurempaa kuin ansaitsen.

Ja sen enkelin nimi on Jeesus

Yläkoulun päivänavaus

Musiikki Virsiä 2, Samuli Edelman: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie (kuunnellaan vain kolme säkeistöä 3:36 asti)

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
Hänt’ ihana enkeli kotihin vie.
niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie.
Ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi pianhan lapsonen langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Ja syntikin mustia verkkoja vaan
on laajalle laskenut korpehen maan.
Niin pianhan niihinkin tarttua vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Tutussa enkelilaulussa ihmisen elämä kuvataan matkana vaaroja täynnä olevalla polulla. Se on matka kotiin, joka on vielä kaukana, mutta enkeli suojelee kulkijaa.

Kuinkahan moni ajattelee elämäänsä samanlaisen kuvan kautta? Onko tuo kuva elämänpolusta todentuntuinen? Maailma jonka läpi ihminen kulkee on kuin pelottava synkkä metsä, jonka pimeydessä kiiluvat vihollisen silmät – odottaen vain että pääsevät hyökkäämään kimppuusi hetkenä jota et arvaa.

Nyt tuo kuva tuntuu ehkä vieraalta ja vanhanaikaiselta. Mutta jos mietit nuorta elämääsi, sitä minkälainen se oikeasti on. Mietit pelkojasi, vaikeuksia, epäonnistumisia, töppäyksiä, riitoja joita sinulla on ollut. Jos mietit myös niitä vaatimuksia ja haasteita, joita elämä sinulle asettaa – elämän polku näyttää jälleen hankalammalta kulkea. Pitäisi selvitä kolussa hyvin arvosanoin, pitäisi itsenäistyä, aikuistua, olla suosittu, saada yläasteen jälkeen hyvä opiskelupaikka, pitäisi päästä ammattiin, hankkia asunto ja oppia kaikki elämäntaidot, kilpailla ja tehdä tulosta töissä, jatkuvasti osoittautua mielenkiintoiseksi persoonaksi – ja lopuksi uskoa itseensä ja säilyttää mielenterveytensä.

Voisi toki luopua leikistä eikä yrittääkään elämässään tavoitella muuta kuin toimeentulotukea. Tai heittäytyä rikollisuuden suoman helpon rahan pariin.

Elämä ei ole helppoa. Eikä missään ole annettu lupausta, että sen pitäisi sellaista olla. Kaikkein vähiten Jumala sellaista lupaa. Meille tulee kiusauksia toimia ja valita väärin, kiusauksia mennä siitä mistä aita on matalin. Tulee vastoinkäymisiä, jolloin kaikki tuntuu menevän pieleen.

Helppo tie on luovuttamista, helppo tie on usein myös sitä, että ei pidä enää enkeliä kädestä. Sellainen tie ei sitten olekaan enää kotimatkaa, niin kuin ihmisen elämän tulisi olla – se on eksymistä metsän pimeyteen. Jumala johdattaa meitä – taistelujen, vastoinkäymisten ja lankeemustenkin kautta.

Matkalla on iloja ja on suruja. Matkalla on ennen kaikkea tarkoitus – päästä perille kotiin. Meidän kotimme on Jumalan luona – ja muuten sen ”enkelin” nimi on Jeesus.

 


Arkistot

huhtikuu 2014
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Maa    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930  

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.