Nauroiko Jeesus

Nauroiko Jeesus

Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: “Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”* Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa. Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: “Muita hän kyllä on auttanut — auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.”
Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: “Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.” Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: “Tämä on juutalaisten kuningas.” Luuk 23:32-38

Meitä luterilaisia on aika usein syytetty synkkämielisyydestä ja totisiksi torvensoittajiksi. Emme osaa uskovina iloita niin että sen muutkin näkevät. Virret ja tangot lauletaan samanlaisella alavireisyydellä. Jos kysymys on ilosanomasta, miksi naamamme on nurinpäin, miksi me murjotamme? Onko todella niin, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä? siksikö me olemme murheellisen näköisiä – viina on joutunut kiellettyjen aineiden listalle ja sen jälkeen hymy on hyytynyt. Ihan kuin nauraminen olisi syntiä – nauravat ja iloitsevat ihmiset ovat suruttomia. Uskovat ihmiset taas surullisia. Ilo ja nauru on yhdistetty maailmallisuuteen. Joka on päässyt Jumalan lapsen asemaan, eikö hänellä ole syytä iloisempaan elämänasenteeseen.

Olen lukenut kaksi kirjaa naurusta. Jaakko Heinimäen Pyhä nauru ja Daniel Nylundin teoksen Nauru on vakava asia. Molemmat kirjat ovat mielenkiintoisia ja lukemisen arvoisia. Niillä on sama aihe, mutta he käsittelevät sitä hyvin eri tavalla.

Jaakko Heinimäki on tullut tunnetuksi kansakunnan naurattajana vakaville asioille. Hän kirjoittaa humoristisesti pyhimyksistä ja hän katselee hullunkurisesta näkökulmasta vakavina ja pyhinä pitämiämme asioita. Kirjassaan hän tekee kysymyksen, jota sinäkin olet varmaan joskus pohtinut: nauroiko Jeesus elämänsä aikana – tai aikuisena miehenä? Kysymys on mielenkiintoinen vaikka ei olekaan kuolemanvakava.

Evankeliumeissa ei ole ainoatakaan mainintaa, jossa Jeesus olisi nauranut. Hänen tiedetään itkeneen, mutta naurusta ei puhuta mitään. Liiemmin hänen ei voi sanoa yrittää naurattaneen ketään erilaisilla sutkauksilla. Mutta toisaalta evankeliumeihin ei ole kaikkea Jeesuksesta muutenkaan kirjoitettu.

Heinimäen vastaus kysymykseen, nauroiko Jeesus, on myönteinen. Jos Jeesus oli ihminen kuten mekin: jos hän tunsi samoja tunteita, niin kyllä hän varmasti on nauranut niin, että vatsa on hytkynyt. Heinimäen mukaan hän nauroi meidän tekopyhyydelle, omahyväisyydelle, ahneudelle ja itsekkyydellemme. Heinimäki nostaa esille vielä joitakin humoristisia tilanteita Jeesuksen elämästä, joita hän ei vakavalla naamalla varmaankaan ole esittänyt: Kaanaan häissä viini virtasi ja juhlissa oli muutekin varmaan iloista menoa, toinen esimerkki: Helpompaa kamelin on käydä neulansilmästä kuin rikkaan pelastua. Hän käytti koomisia kielikuvia silmässä olevasta roskasta ja hirrestä. Naurava Jeesus on nähty jonkinlaisena luonnonlapsena – kedon kukkien ja taivaan lintujen kanssa.

On tietysti mahdollista, että Jeesus on naureskellut ollessaan hyväntuulinen. Ajattelemme asian yleensä niin, että meidän iloinen elämänasenteemme on perustellumpaa, jos Jeesuskin nauroi. Mutta minuun teki näistä kirjoista suuremman vaikutuksen Daniel Nylundin teos. Hänen Jeesuksensa ei naura.

Nylund purkaa nauramisen ilmiötä auki. Nauramista on toki monenlaista. Mutta hyvin usein siihen liittyy tilanteen laukeaminen, – jännitys tai uhkaava tilanne laukeaa naurulla. Nauramme sirkuspellelle, joka tasapainoilee, mutta lopulta kaatuu.

Ihmisen nauruun liittyy piirteitä, jotka eivät naurata. Nylund paljastaa, ettei naurun takana aina ole viattomia vaikutteita. Tätä verhoa Heinimäellä ei ole tarvetta raottaa, kun itse on ottanut koomikon roolin.

Nauruun kuuluu lähes aina jollekin nauraminen. Jostakusta tulee naurun uhri, nauramme jonkun kustannuksella. Osa tästä on ehkä viatonta naurua, mutta on myös sitä naurua, jossa uhri oikeasti kärsii. (klassiseen sirkuspellenaamioon kuuluukin siksi pieni kyyneleen kuva poskelle piirrettynä) Nylundin Jeesus ei naura. Mille Jeesuksen muka olisi pitänyt nauraa? Mitä naurunaiheita jää, kun nauru toisen tyhmyydelle ja onnettomuudelle otetaan pois. Meille tavallisille kuolevaisille jää nauru, joka kohdistuu itseemme. Jeesus tuskin nauroi itselleen.

Vaikka kaikki muut maailmassa nauraisivatkin, Jeesus ei naura – ainakaan sitä naurua, jossa joku jää uhriksi. Mikä nauru tekisi Jeesuksesta uskottavamman ja inhimillisemmän. Jeesuksen ihmisyyttä ja inhimillisyyttä kuvaakin paremmin se, että hän jäi mieluummin naurun alaiseksi kuin nauroi muille. (Jeesukselle naurettiin ennen kun hän herätti tytön kuolleista, Jeesukselle naurettiin, kun hänet oli ristiiinnaulittu)

Jeesukseen kuuluu juuri se, että hän otti toiset ihmiset äärimmäisen vakavasti. Samoin hän suhtautui vakavasti omaan elämäänsä ja uhrautumiseensa. Hän ei keventänyt tätä taakkaansa huumorin keinoin.

Maailma on täynnä väkisin naurattamista. Joskus on osattava olla hiljaa. Nylund sanoo hienosti: tahdon säilyttää sen naurun, joka välillä hyytyy, kun elämä vaatii minulta selkeää vastausta.

Aika on ilolla ja aikansa naurulla. Huumoria ja iloa saa olla elämässä. Kun me nautimme Jumalan lahjoista – me saamme niistä todella nauttia iloisin ja vapain sydämin.
Jumalan edessä suomalainen haluaa karsia epäoleellisen pois. Vitsit jäävät silloin vähiin, kun on elämän vakavien asioiden äärellä.

Suomalaiset ottavat elämänsä usein liian vakavasti. Joskus on hyvä oppia nauramaan itselleen. Joskus on hyvä antaa hymyn hyytyä. Meidän naurumme ei tarvitse Jeesuksen naurua tuekseen. Viattomalla kärsimisellään ja uhrillaan Hän on vapauttanut meidät iloon ja nauruun. Me emme naura silloin ristiä emme Kristuksen kärsimystä – me nauramme, koska me olemme pelastuneet. Me nauramme vapautetun iloa.

Liitutaulu ja pesusieni

Koulu on alkanut.
Osalle teistä koulutie on tullut viimevuosien aikana tutuksi. Osalle teistä kolutie on vielä uusi.
Joku kulkee koulutien yksin joku kulkee toisen kanssa.
Onko täällä paljon uusia oppilaita?

Minä toivon, että löydätte paljon ilon aiheita koulussa.
Toivon, että mielenkiinto säilyy.
Toivon, että jokainen aamu ja koulun lähteminen tuntuu hienolta.
Toivon tätä myös teille vanhemmat opiskelijat.
Nyt aluksi saattaa vähän tuntua jännittävältä kaikki.
Kaikki oppiminen ei käy helposti.
Mutta kun harjoittelee niin vaikeitakin asioita oppii.

Vaikka en ole koululainen, minulla on penaali.
Mitä penaalista löytyy?
Kynä ja pyyhekumi ja terotin
Opettajalla luokan edessä on toisenlainen kynä kädessä vihreän taulun edessä.
Liitu ja mikä pyyhekumina toimii – sieni.

Kerron teille pienen tarinan, joka liittyy liitutauluun

Eräässä perheessä oli äiti vakavasti sairastunut. Hänen oli saatava levättävä rauhassa vuoteellaan. Sairauden aikana häneltä oli puhuminen kielletty. Äidin kanssa kuitenkin oli välillä jotakin puhuttava. Niinä harvoina kertoina, kun äidille jotakin haluttiin sanoa, se kirjoitettiin pieneen liitutauluun, josta äiti sai sen lukea ja kirjoittaa vastauksen.

Perheeseen kuului myös isä, mutta hänen piti mennä illalla töihin, jolloin pojat jäivät kahdestaan. Pojille tilanne oli uusi, mutta heillä oli seuraa toisistaan. Keskenään he osasivat monta leikkejä ja aika kului silloin joutuisasti. Joskus kävi myös niin, että leikit olivat yhtä juoksemista ja huutamista kun äiti eikä isä voinut puuttua siihen.

Illan vauhdikkaiden leikkien lomassa kävi niin, että isoäidiltä peritty kehystetty peili putosi alas ja hajosi. Pojat pelästyivät kovin ja itkivät, että miten tämä nyt selitetään äidille vai pitäisikö kenties odottaa isää. Yhdessä he päättivät kirjoittaa äidille asiasta. Niin paljon vahinko vaivasi heidän omaatuntoaan, että se oli selvitettävä nopeasti. Vanhempi veljistä, joka osasi paremmin kirjoittaa, tavasi taululle: ”Mamman peili hajosi.” He hiipivät vakavina viemään taulua äidin luettavaksi. Oli oikeastaan helpotus, että äiti nukkui. Heidän ei silloin tarvinnut nähdä hänen katsettaan. Se olisi tuntunut todella kurjalta.

Koko illan pojat olivat vaiteliaita ja miettivät kaiken aikaa, mitä tästä seuraa. Isä oli monta kertaa sanonut heille, että ei saa sitten riehua ja juosta ympäriinsä, kun tavarat voi kaatua ja mennä rikki. Juuri niin oli käynyt. Välillä he kyynelsilmin raottivat äidin ovea katsoakseen oliko äiti hereillä, mutta äiti vain nukkui. Odottaminen ja hiljaisuus tuntui heistä ikuisuudelta.

Tänään poikien oli mentävä itse omatoimisesti iltapesulle ja nukkumaan. Vielä viimeisen kerran ennen nukkumaan menoa pojat kävivät äidin huoneessa. He näkivät heti että taulua oli siirretty. Äiti oli varmaankin lukenut sen. Kun he pääsivät lähemmäs, he näkivät, että taulu oli aivan tyhjä. Äiti oli pyyhkinyt kirjoituksen pois. Hän ei ollut kirjoittanut mitään tilalle, hän oli vain pyyhkinyt sen pois – niin ettei sitä enää ollut.
Peili oli edelleen rikki, mutta kun äiti oli pyyhkinyt taulun, poikien suru ja murhe oli pyyhitty pois. Raskas taakka oli otettu pois heitä kiusaamasta.

Jumala toimii meidän suhteen samalla tavalla. Kun olemme tehneet jotakin pahaa ja väärin ja kerromme rukouksessa sen Jumalalle, Hän pyyhkii sen pois niin kuin äiti tuon taulun. Kaikki ne kirjoitukset, jotka Jumalan edessä ovat meitä vastaan elämämme liitutaulussa ovat pyyhityt pois. Mikään ei syytä meitä enää.

Pyyhekumi ja liitutaulun pesusieni ovat siksi aika hienoja asioita. Niihin kätkeytyy tällainen hieno tarina anteeksiantamisesta ja uudelleen aloittamisesta.

(Jes 43:24-25)

Mukana päivänavauksessa minulla oli havaintovälineenä liitu, pieni liitutaulu ja pesusieni (koulun vintiltä löytyi vanha oppilaiden käyttämä harjoitustaulu eli rihvelitaulu – sopi päivänavaukseen enemmän kuin hyvin)

Tarina liitutaulusta on muistinvaraisesti tallennettu. Olen kuullut sen Keijo Rainerman saarnassa n. 20 vuotta sitten. Mistään muusta kuulemastani saarnasta minulla ei juuri ole muistikuvaa. Rainerma käytti Raamatun tekstinä Kol 2:13-14 vanhaa käännöstä. (Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.)