Mikkeli 1.10.2006 riparin ilmoittautumiskirkko
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: “Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: “Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. “Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.
Jeesus sanoi evankeliumissa, että meidän olisi tultava lasten kaltaiseksi. Tätä palvelusta valmistellessani en ole yrittänyt tulla ihan niin nuoreksi ja pieneksi, vaan olen yrittänyt tulla rippikouluikäisen kaltaiseksi. – Ei siksi, että rippikoululaisten on taivasten valtakunta (se voi toki olla sitäkin), vaan siksi, että rippikoululaisia on tänään paljon liikkeellä.
Miten voin tulla rippikoululaisen kaltaiseksi? Muistamalla, että olen itsekin ollut joskus rippikoululainen. Minkälainen silloin olin ja miltä rippikoulu tuntui?
Kun olin rippikouluikäinen jeesusjutut eivät oikein kiinnostaneet minua. Itse asiassa pelkästään sana ‘Jeesus’ toi joitakin allergistyyppisiä reaktioita. Uskonto kuului sarjaan evvk – ei vois vähempää kiinnostaa. Ehkä jollakulla teistä on samanlaisia kokemuksia asiasta.
Jos minä olisin teidän ikäinen ja istuisin siellä, niin mitä ajattelisin: Tiedostaisin, että joo, rippikoulu alkaa. Ilmoittautumislappuja viedään kirkkoon. Mutta se kirkko on vähän sellainen outo paikka.
Ja kuultuani päivän evankeliumin en olisi paljon asialle hurrannut: Jo on ihmeellinen asia. Jeesus kehuu lapsia. Niinpä niin. Jeesus ja lapset. Kristinuskohan on sellainen lasten juttu. Lapsille kerrotaan tarinoita turvallisesta Jeesuksesta, joka halaa lapsia ja kantaa lampaita sylissään. Kiitos ei tällaiselle uskonnolle! Se ei kosketa minua mitenkään. Kertokaa mulle jotakin uutta.
Mietin mikä olisi tehonnut silloin? Mikä olisi mennyt kuoren läpi? Miten olisin voinut vakuuttua siitä, että jeesusjutut eivät ole vain lapsia varten vaan voisivat kuulua myös omaan elämääni?
Olisiko se ollut tuollainen nuorekkaalla tavalla soitettu musiikki? En muista omasta rippikouluajastani ainoatakaan riparibiisiä enkä ainoatakaan gospelkonserttia. Ehkä se johtuu siitä että en osallistunut sellaiseen lainkaan. Lauloimme ehkä vain joitakin virsiä. En todellakaan muista.
Nuorekas musiikki olisi varmaan helpottanut asiaa. Olisi myös helpottanut asiaa, jos silloin olisi siellä ollut mukana tollanen kitaraa soittava pitkätukkainen nuorisotyönohjaaja. Mutta sikäli kuin muistan itseni, niin tuskin olisin mennyt sille mitään puhumaan, vaikka se olisi majaillut koulussa. “Jeesusvaara” olisi ollut ehkä liian suuri. Luulen että olisin pelännyt sitä, että keskustelu kääntyy liian henkilökohtaisiin asioihin. Ehkä olisin ollut liian valmista viljaa sille, että joku olis osoittanut mulle aitoa hyvyyttä. Olisin pelännyt sitä, että mulla ei ole kykyä käsitellä sellaista asiaa. Minun taustani on sellaisesta rikkinäisestä perheestä, missä ei paljon tunteiltu. Mutta en muista tavanneeni ainoatakaan nuorisotyönohjaajaa omalta rippikoulultani. Siinä mielessä te olette ainutlaatuisessa asemassa, kun teillä on näitä nuorisotyöntekijöitä lähellä.
Mutta silti uskonnosta ja Jeesuksesta kiinnostuminen leimataan vähän nössötouhuksi, heikkouden merkiksi – ja porukassa ei saa osoittaa olevansa heikko. Teidän nuorten ihmisten elämäntehtävä tällä hetkellä on kasvaa kohti aikuisuutta ja itsenäisyyttä, myös henkisesti vahvaksi. sellaiseksi joka pärjää itse ja seisoo omilla jaloillaan.
Kun Jeesus sanoo: tulkaa lasten kaltaisiksi, se on vähän huonosti sanottu nuorelle, jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi. Eikö se ole vähän väärä suunta? Ei tässä aleta enää vaippoja kastelemaan.
Mutta ei sitä voi aikuiseksi heittäytyäkään. Sellaiseksi täytyy kasvaa. Eikä se ole heikoksi tulemista, jos omista vaikeuksistaan papille tai nuorisotyöntekijälle kertoo. Ei se ole nössöilyä. Sillä kukaan nuori ei ole vielä aikuinen. Kukaan nuori ei ole vielä täysin valmis ja vahva henkisesti Se on olemassa olevan heikkouden tunnustamista.
Vahvaksi ei kuitenkaan kasva sillä että kieltää oman heikkoutensa tai keskeneräisyytensä, että kieltää omat pelkonsa. Vaan niin, että kohtaa ne, juttelee niistä jonkun kanssa ja kasvaa niiden yli.
Seurakunnassa saat olla oma itsesi, kasvaa omaa vauhtiasi. Älkää kiirehtikö aikuiseksi kasvamista siten, että kasvatatte vain kovaa ulkokuortanne. kasvakaa myös sisäisesti.
