Nasu kuulee tarinan

Päivänavaus ala-asteen voimistelusalissa

Rekvisiittana: käsinukke Nasu
Keskustelu Nasun kanssa toteutetaan vain ääntä vaihtelemalla.
Tarina syytä opetella omin sanoin siten, että sitä ei tarvitse vilkuilla esityksen aikana. Alkupulinoita ja keskustelua voi muokata tilanteen vaatimusten mukaan. Tarinan pohja kopioitu netistä: onko vika olla sika.

T: Hyvää huomenta.

T: Toin mukanani tänään yhden ystävän. Tunteeko teistä joku hänet
– Nasu

T: Katso Nasu sinut tunnetaan täällä aika hyvin.

N: Totta kai minut tunnetaan täällä hyvin. Minä olen sentään vähän kuuluisampi kuin sinä – senkin typerä puliseva karvanaama.

T: Tuostapa tulikin mieleeni eräs tarina. Haluatko kuulla sen?

N: Minä pidän tarinoista.

Eräs hanhi tuli possun luo: Oletpa sinä hirveä läskipossu. Jaksat tuskin liikkua, et varmasti näe edes jalkojasi!

Possu: Toki olen kuin olenkin runsas ja ruusuinen. On siisti olla sika, eikä läski ole vika!

Possu tepsuttelee pois ja tapaa jäniksen

Sika: Oletpa sinä arkajalka. Sinultahan kuluu koko elämä pelkäämiseen.

Jänis: Pötyä! Minä käytän tarkkaa nenääni ja teräviä korviani. Niillä vainuan jokaisen vaaran. Ja sitten pinkaisen pakoon niin nopiasti, ettei kettu saa minua kiinni.

Jänis lähti matkoihinsa ja tapasi kissan makaamasta.

Jänis: Oletpa sinä laiskuri! Makailet vain koko päivän päivää paistattamassa.

Kissa: Joopa joo. Eikös olekin ihanaa elämää? On hauska makoilla ja ikävyyksiä pakoilla. Voisiko enää mukavampaa olla?

Kissa nukahtaa. Jänis loikkii pois. Hanhi kaakattaa paikalle. Kissa herää kaakatukseen.

Kissa: Oletpa sinä tosi tyhmä hanhi! Siinä vaan kaakatat… kuka tuollaista sietää kuunnella. Taidat olla niin tyhmä ettet tiedä sitä itsekään.

Hanhi: Vai tyhmä! Harmiako siitä on minulle, kun ei tarvitse turhia murehtia.

Hanhi: (Miettii ja miettii…) Se sanoi minua tyhmäksi, vaikka olen vain vähän höpsö kaakattaja. Kylläpä se tuntuu pahalta! Se oli rumasti tehty. Mutta… mitäs minä itse sanoin possulle tänä aamuna? Voi sentään toivottavasti saan asian korjatuksi! Lähden heti sian luo.

Hanhi: Haluaisin pyytää anteeksi!

Sika: Minkä takia?

Hanhi: No sen tähden, että nimittelin sinua aamulla läskipossuksi. Minusta sinä olet ihan mukava tuollaisena! Eihän laiha sika olisikaan mikään oikea sika!

Sika: Selvä juttu! Mutta suo nyt anteeksi. Tuli tärkeää toimitettavaa…

Possu kiirehti jäniksen luo, kun muisti mitä tuli sille sanoneeksi

Sika: Hei kuule jänis, Anteeksi, että sanoin sinua arkajalaksi. Minusta olet juuri sopiva tuollaisena kuin olet!

Jänis: Juu, eipä mitään! Saat anteeksi. Mutta kuule nyt minulla on vähän kiire…

Jänis kiirehti herättämään kissan

Jänis: Kuule Kissa. Anteeksi se aamuinen käytökseni. Taisin sanoa sinua laiskuriksi! Minä pidän sinusta juuri tuollaisena.

Kissa: Saathan tuon anteeksi. Mutta nyt minun on kuitenkin mentävä…

Kissa löysi lopulta hanhen.

Kissa: Anteeksi hanhiseni että haukuin sinua tyhmäksi. Olet mielestäni oikein mukava juuri tuollaisena!

Hanhi: No saat anteeksi! Minulle tulikin siitä paha mieli, mutta nyt olen iloinen. Sinä pyysit oikein kauniisti anteeksi!

T: Tässä oli tarina. Mitä pidit siitä?
N: Olihan se hieno tarina
T: Mikä mielestäsi oli tarinan sanoma?
N: Tietysti se, että on hauskaa olla sika, se ei ole mikään vika.
T: Olisikohan siinä ollut vielä jotakin muuta?
N: Kerro sinä.
T: Kun hanhi haukkui possua, tuo paha asia lähti kiertämään maailmaa ja pian palautuikin hänelle itselleen. Niin kävi myös hyvän asian kanssa. Hän pyysi anteeksi. Hyvä asia lähti myös kiertämään ja tuli lopulta takaisin hänelle.

Jeesus sanoo: kaikki minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille.

N: Tuota… Kuulehan T. Minä taisin olla vähän tyhmä kun haukuin sinua pulisevaksi karvanaamaksi. Annatko minulle sen anteeksi. Voisimmeko olla vielä kavereita.

T: Saat toki anteeksi. (Kättelevät toisiaan sovinnon merkiksi)

Tein itselleni isoilla kirjaimilla kirjoitetun muistilapun:

ONKO VIKA OLLA SIKA?

Hanhi tuli
possun luo: mika hirveä läskipossu

Possu tuli
jäniksen luo: Oletpa arkajalka

Jänis tapasi
kissan makaamasta: senkin laiskamato

Kissa heräsi
hanhen kaakatukseen: Olet tyhmä kaakattaja.

Saddamin kuolema

Viime aikoina on herättänyt kohua ja keskustelua Saddamin kuolemanrangaistus.

Kun tuomio julistettiin ja tiedettiin, että tuomio aiotaan myös pikaisesti toteuttaa, silloin mielessäni jo osasin odottaa, että ei kulu kauan aikaa, kun televisiossa tuomion täytäntöönpano esitetään. – tässä arviossa en erehtynyt. Tuomio oli salaa kuvattu.

Internetissä se on kai ollut pidempään näkyvissä. Luultavasti televisiossa se on myös kokonaisuudessaan näytetty. En ole aivan varma.

Olen nähnyt televisiossa ja elokuvissa esitettävän paljon väkivaltaa, ampumisia, hakkaamista, päiden putoamista, teloituksia, sotaa ja ryskettä. Mutta tätä tallennetta tuomion täytäntöönpanosta en voinut katsoa – enkä halunnut katsoa. Katse oli käännettävä pois, silmät peitettävä. Saddamista sanotaan, että hän on ollut hirmuhallitsija, hän on ollut vastuussa lukuisten ihmisten elämästä ja kuolemasta. Hän on osannut olla säälimätön ja häikäilemätön. Silti hänen kuolemansa kuvaaminen tuntui sopimattomalta.

En ole varma, mikä teki minut herkäksi tälle asialle. Historiassa teloitukset ovat olleet julkisia ja ne toteutettiin torin laidalla parhaimpina markkinapäivinä. Niitä ihmiset ovat kokoontuneet katsomaan. Mutta se ei ole meidän tämän päivän todellisuuttamme.

Lumen ja todellisen raja on voimakas. On eri asia katsoa viihdettä ja fantasiaa, kuin todellisuutta. Elokuvissa näyttelijät eivät oikeasti kuole. Mutta Saddamin elämä päättyi. Kuolema tuli siinä aidosti ja oikeasti olohuoneisiin.

Kuolema on hyvin intiimi asia. Ajatus siitä, että jonkun kuolemasta tehdään julkinen, tuntuu äärettömän pahalta. Lisäksi vielä ihmisen julkinen häpäiseminen ja pilkkaaminen hänen elämänsä viimeisessä hetkessä tuntuu kohtuuttomalta. Pahalta tuntuu se, että jotkut nauttivat ja iloitsevat toisen kuolemasta.

Tässä tapauksessa asian teki vaikeaksi vielä se, että hän oli kansakunnan hallitsija. Hänen naamansa on tullut tutuksi lehtien ja television välityksellä. Hänen piileskelynsä, hänen jahtaamisensa ja löytämisensä on uutisoitu näyttävästi. En muista tarvittiinko hänen löytämisekseen ’Juudas ja monta hopearahaa’. Mutta jo silloin katsojana tuli samaistuneeksi häneen, joka on piilossa ja joka kolosta kaivettiin esiin.

Saddam ei ollut Jeesus, mutta silti ne voimakkaat tuntemukset, jotka huomaan heräävän hänen teloitukseensa liittyen – yhdistyvät mielessäni jotenkin Jeesuksen kuolemantuomioon.

Jeesus oli hallitsija, hänet tuomittiin julkiseen häpeälliseen kuolemaan, hänen kuolinkamppailussaan olivat pilkkaajat mukana. Silti Raamatusta luettuna Jeesuksen kuolemaa ei ajattele samalla tunnevoimakkuudella – vaikka ehkä pitäisi (?). Tunnevoimakkuus Raamatun kertomuksen äärellä ei poikkea merkittävästi elokuvien väkivaltakohtauksista. Elokuvissa tunteet heräävät aivan toisenlaisissa yhteyksissä – kun kuvataan hyvyyden ja rakkauden kokemuksia, kun sisäisesti haavoittunut ihminen pääsee turvaan ja syliin tms.

Saddam oli syyllinen. On epätodennäköistä, että hän hyvitti kuolemallaan edes omia rikoksiaan yhteiskunnan lain edessä. Hän on astunut vastaamaan elämästään elämän ja kuoleman Herran eteen.

Jeesus oli syytön ja hän otti kannettavakseen rangaistuksen, joka kuuluisi meille. Hän kuoli oikeasti. Vaikka hänen karmaiseva kuolemansa ei saa samanlaista reaktiota aikaan, niin ei sen väliä. Tärkeämpää kuin mietiskellä Jeesuksen kärsimyksen yksityiskohtia ja fyysisen kivun määrää, on ajatella sitä suurta iloa ja vapautta, sitä turvaa ja hyvyyttä, mikä meille on koittanut hänen pelastusteossaan. Jumalan rakkaus ulottuu alas asti ja se koskettaa meidän elämäämme… se on kaikkein tärkeintä.