Sampo ja klonkkuuntuminen

Sampo

Kalevalassa mainitaan, kuinka seppä Ilmarinen takoi sammon. Myöhemmin tuosta sammon omistajuudesta käytiin niin kovaa taistelua, että kone lopulta hajosi kappaleiksi. (kaksi lasta riitelee samasta lelusta. Tai tiedätte varmaan kuinka käy, jos alennusmyynnissä kaksi naista tappelee samasta huivista) Mikä se sellainen Sampo oikein on? (runsaudensarvi tai viisasten kivi, tarun sormus).

Kalevalan kuvauksessa Sampo on eräänlainen mylly, jonka avulla tullaan rikkaaksi. Se jauhaa omistajalleen kultaa, menestystä ja valtaa. Sammon takomiseen liittyy haave raatamisen loppumisesta, että elämästä tulisi helppoa ja vaivatonta – ei tarvitsisi opiskella, ei tehdä työtä ruokansa eteen, kun ihmelaite pitää huolen siitä, että herkut eivät lopu pöydästä eikä kassakaapista kulta.

Mikä Sampo voisi olla tänään. Ehkä se olisi jokin systeemi, jolla voittaisi lotossa jättipotteja. Jotkut nuoret osallistuvat Idols-kisaan. He ajattelevat, että julkisuuden henkilönä he löytäisivät oikotien helppoon ja rikkaaseen elämään. Julkkiksena eläminen on heidän ajatuksissaan tuota sammon takomista.

Tehdään ajatuskoe. Kuvittele asuvasi sellaisessa talossa, jossa on olohuoneessa pankkiautomaatti. (Kuka teistä tietää mikä on pankkiautomaatti. Kun teidän vanhemmillanne on rahaa, ne ovat tallessa pankissa. Pankkiautomaatista saa nostaa niitä omia rahojaan.) Kuvitellaan, että tämä olohuoneen pankkiautomaatti antaisi sinulle aina rahaa niin paljon kuin haluat. Kuinka paljon luulet, että ottaisit tuosta automaatista rahaa?

Ensin kokeilisit mallin vuoksi muutaman kerran, kuinka se toimii ja kuinka paljon saat sieltä rahaa. Kun muutaman kerran jälkeen huomaat, että sille ei ole mitään rajaa, jätät ”hanan auki” ja olet hukkua setelitulvaan. Tällaisesta rahakoneesta et haluaisi luopua. Se olisi oikea rahasampo. Sellaisen varmaan jokainen haluaisi.

Mutta liian helpolla menestyksellä ja liialla rahalla on taipumus muuttaa ihmistä onnettomaksi. Omistaminen ja suuret rahamäärät eivät tuo ihmiselle rakkautta eikä onnea eikä iloa. Tolkienin kirjassa tai elokuvissa: Taru sormusten herrasta, on kuvattu tällainen ahneuden johdosta näivettynyt olento: Klonkku. Liian iso omaisuus ja rikkaudet voivat saada ihmisen klonkkuuntumaan. Ehkä siksi myös Kalevalan sampo hajosi. Se on kuin vihje siitä, että sellainen rikkauden lähde ei sovi ihmisten käytettäväksi.

Syvin ilo tulee yhteydestä toisiin ihmisiin. Se edellyttää omastaan antamista. Sitä hyvää mitä minulla on jaan muille ja he puolestaan antavat omastaan minulle. Tällaiset asiat eivät edellytä suuria omaisuuksia. Se edellyttää vain luottamista ystävyyteen. Mutta se on rikkautta, mitä mikään rahasampo voi jauhaa.

1 Tim 6

Hiekkaan kirjoitettu, kiveen kaiverrettu

Hiekkaan kirjoitettu, kiveen kaiverrettu

Kuulin seuraavan tarinan viime kesänä rippileirimme isoselta. Se kuuluu näin:

Kaksi ystävystä vaelsi autiomaan halki. Kesken matkaa ystävykset joutuivat sanaharkkaan ja alkoivat riidellä. Riita johti siihen, että toinen läimäytti toista.

Ystävä, jota toinen oli lyönyt, tuli pahalle mielelle. Hiljaisena hän kirjoitti hiekkaan sanat:

”TÄNÄÄN PARAS YSTÄVÄNI LÖI MINUA.”

Toinenkin oli kovin pahoillaan. Ystävykset sopivat riitansa ja jatkoivat matkaa, kunnes tulivat keitaalle. Siellä oli lähde ja he päättivät kylpeä. Läimäyksen aikaisemmin saanut luiskahti kiveltä ja oli hukkua lähteeseen, mutta ystävä ehti pelastaa hänet. Pelastuttuaan ja kokemuksesta toivuttuaan hän kaiversi kiveen sanat:

”TÄNÄÄN PARAS YSTÄVÄNI PELASTI HENKENI”

Ystävä, joka häntä ensin oli lyönyt ja sitten pelastanut, kysyi: ”Kun löin sinua, kirjoitit siitä hiekkaan, ja nyt hakkasit sanat kiveen. Miksi?”

Toinen vastasi: ”Kun joku tekee meille jotakin pahaa, se pitäisi kirjoittaa hiekkaan, jotta anteeksiannon tuulet voivat viedä kirjoituksen mukanaan. Mutta kun joku tekee meille jotakin hyvää, meidän tulisi kaivertaa se kiveen, jottei kukaan voisi pyyhkiä sitä pois ja unohtaa.”

Opettele kirjoittamaan surusi hiekkaan ja kaivertamaan onnesi kiveen.

Meillä taitaa tosin olla taipumus toimia pain vastoin. Kirjoitamme loukkaantumisemme ja surumme kiveen, jotta muistaisimme hautoa kostoa. Mutta onni on kirjoitettu hiekkaan tai veteen. Unohdamme sen nopeasti pikkuharmien tieltä.

Johanneksen evankeliumi kertoo naisesta, joka oli jäänyt kiinni aviorikoksesta. Fariseukset ja lainopettajat raahasivat hänet Jeesuksen eteen sanoen: Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?”
He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan.
Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: “Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”
Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan.
Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen.
Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: “Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?”
“Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: “En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”
Johannes 8:1-11

Kun puhuttiin naisen synneistä – Jeesus kirjoitti hiekkaan. Ympärillä olevat syyttäjät turvautuivat kiveen kirjoitettuun tekstiin – lakiin. He olivat valmiita siksi kirjoittamaan tämän naisen synnin myös kiveen. Mutta Jeesuksen puhuttelun jälkeen yksitellen he lähtivät pois tietäen, että heidänkin synnit jäisivät kiveen ikiajoiksi, jos he tämän naisen tuomitsisivat.

Mooseksen laki on ollut kiveen kirjoitettu, kahteen kivitauluun. Lain tuleekin olla pysyvä luonteeltaan, että se ei muutu pärstäkertoimen mukaan. Lain tehtävä on tuoda oikeudenmukaisuutta. Se on olemassa ihmisten kovasydämisyyden tähden, rajoitamassa ihmisten pahuutta – jotta ihmiset sen sijaan tekisivät rakkauden tekoja. Laki ei ole olemassa siksi, että se palvelisi ihmisten vihaa ja kostonhalua. Lain tarkoitus on pelastaa henkiä eikä tuhota niitä. Rakkauden laki ei kivitä syntisiä.

Tuo tapahtuma osoitti evankeliumin naiselle, että Jeesuksen luona kaikki syntimme on kirjoitettu hiekkaan. Tuulen mukana ne häipyvät pois. Mutta vapauttavan anteeksiantamuksen sanat painuvat sydämeen iäksi.

“Tänään paras ystävä pelasti henkeni.” Sanat ovat myös meidän sanojamme. Jeesus on tuo paras ystävämme. Hän on pelastanut henkemme.

Minkälaisin kirjaimin hänen ystävyytensä on kirjoitettu meidän sydämiimme.

Anna anteeksiantamuksen ja suurimman ystävyyden sanojen ja tekojen papinua sydämeesi. Kirjoita ne kiveen. hanki kotiisi jotakin sellaista, mikä palauttaa mieleesi sen lähtemättä.

Silloin voit oppia toimimaan samoin toisten ystäviesi kanssa: kirjoitaa surut ja loukkaukset hiekkaan ja hyvät asiat kiveen. Niin toimii paras ystävämme.

Katsomme kuin kuvastimesta

Katsomme kuin kuvastimesta

Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. 1 Kor 13:12

Kuvastimella tarkoitetaan antiikin peiliä. Se oli valmistettu kiillotetusta metallista, mutta sen antama kuva ei ollut kovinkaan tarkka, vaan hämärä sumuinen ja epäselvä.

Me tunnemme Jumalan epätäydellisesti niin kauan kuin olemme synnin alaisessa maailmassa ja oman lankeemuksen alaisen tajuntamme vankeja. Vasta kun meidät on siitä vapautettu kuolemassa ja ylösnousemuksessa – silloin tietomme on täydellistä. Silloin kun näemme Jumalan kasvoista kasvoihin.

Jumala itse on sanonut, että maan päällä elävä ihminen ei voi nähdä hänen kasvojaan. Moosekselle sanottiin, että sellainen näkeminen koituisi hänelle kuolemaksi. Jumala on salattu ja toisaalta hänen pyhyytensä kirkkaus polttaisi meidät. Meidän on katsottava häntä Pojan Jeesuksen kautta. Siinä meillä on ikään kuin suodatin. Jumalan kirkkaus ei sokaise. Jeesus suodatin estää Jumalan katseen polttamasta meitä ja toisaalta se estää meidän syntejämme näkymästä Jumalan silmään.

Yrittäessämme oppia tuntemaan toisiamme, olemme sumuiseen peiliin katselijoita. Merkillistä on myös se, että suhteessa itseemme ja itsemme tuntemiseen olemme usein myös sumuisen peilin ääressä. Jumala tuntee meidät täydellisesti Paavalin mukaan, mutta me itse emme tunne täysin itseämme.

Olenko aikaisemmin näyttänyt teille tätä kuvaa? Saatteko selvää mikä kuva siinä on? Kuvassa on höyryinen kylppärin peili, josta nuori katsoo itseään. Peilikuva on sumuinen. Mutta kun hän on piirtänyt siihen sormellaan, peilikuva näkyy siltä osin kirkkaana.

Meillä ei ole suoraa tai välitöntä itsetuntemusta. Peili on sumuinen myös itsellemme niin kauan kunnes uskallamme pyyhkiä peiliä kirkkaammaksi.

Kysyy nimenomaan uskallusta peilin pyyhkiminen. Poika ei ole kuvassa uskaltanut sitä paljon tehdä. Vanhemmitenkaan se ei ole niin helppoa.

Peilit eivät kuitenkaan ole vain kylpyhuoneen peilejä. Peilejä ovat ennen kaikkea toiset ihmiset. Läheiset ihmiset ovat tärkeitä peilejä. Heidän palautteensa meille näyttää meille kuvan itsestämme. Olemmeko hyväksyttyä? Myös muut tilanteet, missä ihmisiä tapaamme ovat tärkeitä.

Joidenkin ihmisten erakoituminen, vetäytyminen toisten luota pois voi kertoa myös siitä, että ei uskalla tuohon peiliin katsoa. Ei pidä siitä, minkälaisena peilissä näkyy.

Peili näyttää virheemme ja joskus osoittaa kipumme. Useimmiten peili kuitenkin kertoo, että näytät ihan hyvältä. Et ole outo etkä kummajainen.

Aina toiset ihmiset eivät ole parhaita peilejä. Myös heidän näyttämänsä kuva voi olla virheellinen – Peilin pinta voi olla vähän kuprulla. Meidän on siksi osattava myös itse suhteutua siihen mitä näemme. Me saatamme olla vähän liiankin herkkiä sille palautteelle jota olemme muiden eleistä ja puheista aistivinamme. – Jäämme pohtimaan ja ajattelemaan kokemaamme niin paljon, että yöunet menevät.

Jos olisi luottamusta enemmän omaan itseensä, peileihin olisi helpompi katsoa. Ja peilikuvansa kanssa olisi paremmin sinut.

Parasta olisi, jos peilaussuhteessa toisiin ihmisiin olisi saanut riittävästi kokemuksia siitä, että sinut hyväksytään, että olet mukava ihminen, olet tärkeä, osaat asioita, olet kiinnostava, sinun lähelläsi on hyvä olla, sinulle on mukava kertoa asioita, sinua on kiva kuunnella. – Olet hyväksytty vaikka et antaisi itsestäsi juuri sillä hetkellä mitään.

Sumuinen kuva kirkastuu siten, että joku toinen katsoo minua niin, että hyväksyy ja rakastaa. Silloin tiedän, että minussa ei ole mitään vikaa. Kuvan nimi on Jumalan silmissä kaunis.

Jumalan katse näkee meissä luomansa ja lunastamansa ihmisen. Jumalan katse näkee syvemmälle. Jumalan rakkauden katse antaa meille arvon ja armon. Sen katseen alle meidän on hyvä jäädä. Sen katseen alla ihminen tulee aidoksi omaksi itsekseen. Se on naamioiden ja panssarin riisumista ja palaamista tosiasioiden ääreen.

Wayne Gretzkyn elämänohje

”Luistelen sinne, minne kiekko on menossa, en sinne missä se on ollut.” Wayne Gretzky.

Jääkiekko on sähäkkä ja suosittu peli Suomessa. Luultavasti jokainen ymmärtää, mitä Gretzkyn sanonta pelikentällä tarkoittaa. Jos luistelee kiekkoa kohti sinne, missä näkee sen olevan, on aina myöhässä. Jotta saisi kiekon haltuunsa, on osattava ennakoida kiekon kulkua ja olla ratkaisevalla hetkellä siellä, minne kiekko tulee.

Gretzky ei kuitenkaan puhunut vain jääkiekosta, vaan elämästä. Mitä hänen ajatuksensa tarkoittaa elävässä elämässä? Elämän ei tarvitse olla kilpailua eikä maalien tekemistä tai pisteiden keräämistä, mutta tilannetaju on siinäkin tarpeen ja rohkeus olla mukana. Haluamme kai yleensä tuntea olevamme elämässä mukana, eikä niin että elämä on kulkenut ohitsemme, kun me saavumme paikalle.

Uuden testamentin sivuilla voidaan nähdä erilaisia pelitapoja tai joukkueita. Jeesus antaa mallin kristityn elämälle. Kirjanoppineet ja fariseukset edustavat toisenlaista
pelitapaa. Jeesuksen mukaan heidän pelinsä on enemmän tai vähemmän jähmettynyt. Heillä on luistimet jalassa, mutta he eivät juurikaan luistele. Heidän pelityylissään kentällä on viisi maalivahtia ja yksi kenttäpelaaja. Tällaisessa pelissä ei oikein uskalleta pelata, kun koko ajan varotaan tekemästä virheitä. Mutta elämässä olisi myös kehityttävä ja päästävä eteenpäin.

Yksinkertaisimmillaan minkä tahansa pelin idea on siinä, että jotakin varjellaan ja johonkin pyritään. Tasapaino on löydettävä näiden välillä. Elämässä on uskallettava ottaa myös riskejä päämäärien tähden. Jos linnoittautuu vain varjelemaan omaa maaliaan, elämässä ei voi mitään voittaa.

Jeesus ei jäänyt paikalleen varjelemaan maaliaan, mainettaan tai elämälle vieraaksi käyneitä oppeja. Hänellä oli varaa seurustella syntisten kanssa, hänellä oli varaa pistää itsensä peliin kokonaan. Se oli asia, johon apostolit eivät kyenneet Paavalia lukuun ottamatta jälkeenpäin – edes jakamaan yhteistä pöytää ei-juutalaisten kanssa.

Kiekosta ei tarvitse koko ajan pitää kiinni tai mustasukkaisesti vartioida sitä. Talenttia ei tule kaivaa maahan. Kiekko on laitettava liikkeelle. On luotettava pelikavereihin, annettava heille tilaa ja luisteltava sinne minne he voivat kiekon syöttää.

Jeesus sanoo: Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Joh 12:25

Paikallislehti Sydän Satakuntaan hartauskirjoitus 8.2.2007