Pelko lukitsee sydämet
Samana päivänä viikon ensimmäisenä opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän edessään ja sanoi: ”Rauha teille!” Joh 20:19
Pitkäperjantain tapahtumien jälkeen opetsuslasten joukko oli hyvin onnettomassa tilanteessa. He olivat kauhuissaan ja peloissaan.
Mitään siitä rohkeudesta ja varmuudesta, joka heillä oli ollut Jeesuksen kanssa, mitään siitä ei ollut jäljellä.
Enää ei kinasteltu siitä, kuka heistä on suurin Jumalan valtakunnassa? Usko ja toivo oli menetetty. Jeesus ei ollutkaan se, joksi he hänet ajattelivat. Mitään taivaspaikkoja ei heidän kesken jaeta.
Nyt oppilaat olivat yhdessä. He hakivat toisistaan turvaa ja piileksivät lukittujen ovien takana – ja pelkäsivät.
Mitä he pelkäsivät?
Evankeliumi sanoo, että juutalaisia. – ei kreikkalaisia tai roomalaisia tai egyptiläisiä, vaan juutalaisia. Miksi he juutalaisia pelkäsivät, kun itsekin olivat juutalaisia. Vähän sama kuin me pelkäisimme suomalaisia.
He pelkäsivät että juutalaisten johtomiesten ja villiintyneen kansan murhanhimo ei olisi tullut tyydytetyksi, vaan että se kohdistuisi heihin.
He pelkäsivät kärsimystä ja kuolemaa. He pelkäsivät, että se ilo ja onnellisuus ja elämän huolettomuus, joka heillä oli ollut Jeesuksen seurassa nyt samalla nujerrettaisiin, että heiltä vietäisiin ihmisarvo ja että heidät muistotkin häpäistäisiin. Että kaikki mitä heidän elämässään oli rakentunut Jeesuksen kanssa revittäisiin rikki.
He olivat antaneet sydämensä Jeesukselle. He olivat antaneet historiansa ja tulevaisuutensa hänelle. Nyt tuo kaikki oli hajoamassa
Muutamien naisten uutinen tyhjältä haudalta ja ylösnousseen Herran kohtaamisesta ei ollut tuonut heille minkäänlaista rauhaa tai rohkeutta eikä myöskään uskoa. Ehkä Magdalan Maria itsekin horjui jo uskossaan. ”Ehkä näin vain näkyjä, ehkä olen tulossa hulluksi”, sillä tuolla lukittujen ovien takana kaikki pelkäsivät juutalaisia ja omaa tuhoutumistaan. Usko Jeesukseen ja kuoleman voittamiseen ei ollut saanut sijaan heidän sydämessään. He olivat pelkojensa vangitsemina.
Mutta keskelle heidän hätäänsä Jeesus ilmestyy lukittujen ovien taakse. Jeesus on heidän keskellään. Hän ei tullut sinne jostakin kuljettuaan pitkän matkaa, hän ei huhuillut oven takana vaan kuten evankeliumissa sanotaan Jeesus seisoi heidän keskellään, niin kuin olisi ollut siellä kaiken aikaa.
Jeesus ei jättänyt opetuslapsiaan pitkäksi aikaa. Hän ei antanut heidän hätääntyä kokonaan vaan pian ilmestyi heille. Eikä vain ilmestynyt, vaan seisoi heidän keskellään.
”Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen teidän kanssanne.”
Tässä tutussa Raamatun jakeessa ei sanota, että sinne hän jostakin tulee jos ehtii, vaan siellä hän on. Hän on siellä missä mekin ja kulkee meidän kanssamme.
Opetuslasten pelko haihtui pois. Enää he eivät pelänneet sillä he näkivät, että kuolemallakaan ei ole valtaa Jeesukseen. Jos näin on, heillä ei ole enää mitään pelättävää. Jeesus varjelee heidänkin elämänsä kuoleman läpi.
Pelon tilalle opetuslapset saivat suuren rohkeuden julistaa Jumalan valtakunnan hyvää sanomaa. Vihollisista suurin kuolema ja sen liittolaiset synti ja pimeyden ruhtinas ovat voitettu ja kukistettu.
He eivät enää jääneet lukkojen taa niin kuin vangit vaan lähtivät viemään sanomaa Jumalan suurista teoista: vapauden ja voiton sanomaa.
He eivät enää pelänneet kärsimystä, eivät kuolemaa, vaan olivat valmiita kärsimään uskonsa tähden ja valmiita myös antamaan henkensäkin. Sillä nyt he tiesivät, että mikään ei voi heitä vahingoittaa. Usko kuoleman voittaneeseen Jeesukseen oli vienyt pelon pois.
Entä me 2000 vuoden jälkeen; poistaako usko ylösnousseeseen meidän pelkomme? Usein me kuitenkin pelkäämme edelleen. Pelkäämme kuin opetuslapset lukkojen takana. Mitkä ovat meidän pelkojamme, jotka lukitsevat meidät?
Jos talomme eivät olekaan lukittuja, sydämemme ovat. Sydänten lukkojen taakse me emme päästä ketään. Ja siellä olemme yksin. Emme halua, että kukaan näkee ja tuntee pelkojamme, haavoittumisen riski on liian suuri. Pelkäämme iskuja heikkoon kohtaamme.
Opetuslapset olivat yhdessä. Kullakin heistä oli varmaan sydänten lukkoja toisia kohtaan. Jokin sellainen sielunalue, jonka he halusivat pitää muilta salassa. Alue, jossa olla yksin Jumalan kanssa.
Jeesus tulee kaikkien lukkojen taakse, kaikenlaisten pelkojen keskelle ja hänellä on tämä sana rauhoittamassa myös meitä: Rauha teille.
Voisiko todella olla niin, että Jeesus tulee myös sinun ja minun lukkojen taakse vapahtajana, kuninkaana joka puhuu sinulle lempeästi: Älä pelkää. Minä tunnen sinut, tunnen pelkosi, tunnen haavasi. Minä olen sinun kanssasi. Aukeavatko meidän sydäntemme lukot? Uskaltaudummeko ulos maailmaan luottaen siihen, että Jeesus on meidän vapauttajamme.
Sellaisen uskon hän ainakin haluaisi sinussa synnyttää ja vahvistaa.
Olen tämän puheen pitänyt Merikarvialla 1990-luvun lopulla. Mahdollisesti jokin hartauskirjan (esim. Martti Simojoen) idea on taustalla.
