90 prosentin kiittämättömyydellä

Kiitollisuus  [Jeesusta] vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: »Jeesus, opettaja, armahda meitä!» Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: »Menkää näyttämään itsenne papeille.» Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä… Luuk 17 

Mikolla oli sunnuntaina saarna kymmenestä parantuneesta spitaalisesta, joista vain yksi tuli Jeesusta kiittämään. Tämä aamuhartaus on jatkoa sille prosessille, mikä sieltä lähti liikkeelle. Saarna sai minut ajattelemaan kiitollisuutta ja kiittämättömyyttä. Siitä jäi mieleeni erityisesti kiittämättömyyden prosenttiluku ja toiseksi kysymys, joka edellisestä seuraa – eli miksi kiittämättömiä on niin paljon?

Kiittämättömyys on siksi tärkeä aihe, koska ihminen on luotu ylistämään Jumalaa. Kristittyinä meidän perusvirityksemme pitäisi olla kiitollisuus ei kiittämättömyys.

Kiittämättömyyden prosenttiluku Jeesuksen vertauksen mukaan on 90%. Jos Harjavallan kaikki ihmiset laitettaisiin riviin, joka kymmenes olisi kiitollinen ja koko  muu katras kiittämättömiä hapannaamoja. Luku on aika murskaava. Murskaavammaksi se tulee silloin kun samaa prosenttilukua ajattelee omassa elämässään. Sama prosenttiluku toimii varmasti siinäkin. Kymmenestä Jumalalta saamastani lahjasta vain yhdestä olen osoittanut kiitollisuutta. Yhdeksästä lahjasta olen ollut kiittämätön. Ehkäpä kiittäisin Jeesusta parannuttuani spitaalista, mutta lähes kaikista muista lahjoista sitten olenkin kiittämätön. Luultavasti elämässämme löytyy monia asioita, joista olisi aihetta olla kiitollinen. Mutta sen sijaan kiittämättömyyden ja omahyväisyyden myrkky on turmellut mieltämme.

Miksi kiittämättömyyttä on niin paljon? Tarkastelen kysymystä toisen kysymyksen kautta. Mikä kiitollisuutta synnyttää?

Kun kohtaa jotakin sellaista hyvää, minkä saa odottamatta ja ylimääräisenä tai kun saa hyvä, joka ei lähtökohtaisesti ole minun, sellaisesta tuntee kiitollisuutta. Kiitos sanotaan sille, jolta jotakin saadaan. Omasta ei tarvitse kiittää. Näin ajattelemme, silloinhan kiittäisin itseäni. Jos saan suklaapalan joltakulta. Tulen iloiseksi ja kiitän häntä. Jos taas ostan rahoillani kaupasta koko suklaapatukan, tulen kyllä siitäkin iloiseksi, mutta kiittämätön ajattelee, että siitä ei tarvitse kiittää ketään.

 

Tämä mielestäni on kiittämättömyyden psykologia. Omasta ei tarvitse kiittää. Kiittämätön ajattelee kaiken olevan hänen omaansa.  Siksi hänen ei tarvitse mistään ketään kiittää. Jos hän parantuu taudista, parantuminen tuo hänelle takaisin normaaliolotilan, se mikä hänelle luonnostaan kuuluu. Miksi hänen pitäisi tuntea siis kiitollisuutta, koska terveenä hänellä on asiat niin kuin ne kuuluvat olla. Terveys on hänelle jotakin omaa. Jos hän on sairas, häneltä on varastettu jotakin hänelle kuuluvaa. Oikeudenmukaista olisi saada terveys takaisin korkojen kanssa. Eli tulla entistä parempaan kuntoon, jotta puntit olisi edes jotakuinkin tasan. Joten älkää puhuko kiitollisuudesta mitään.

Näen spitaalista parantuneet sairaat siis tällaisessa valossa. He eivät tunne kiitollisuutta, koska heidän mielestään ei ole mitään mistä pitäisi kiittää. Ei varastakaan kiitetä, jos hän palauttaa varastamansa polkupyörän. Hänet haukutaan.

Jos terveys onkin meille alun alkaen lahjaa. Samoin elämä ja kaikki mitä omistamme  – silloin tilanne on toisenlainen jo lähtökohdiltaan.) Luetaan katekismuksesta Lutherin 1. uskonkappaleen selitys.

Aadamin kylki puhkaistiin

Adamin kylki puhkaistiin  (vk 523) 

Raamatun tekstinä 1 Moos 2:18-22 - Evan luominen

Adamin kylki on kerran puhkaistu – kylkiluu otettiin uuden ihmisen luomista varten. Jotta syntyisi yhteys ihmisten välille.

Raamatussa on olemassa kaksi luomiskertomusta. Toisessa ihminen luodaan mieheksi ja naiseksi. Toisessa luodaan ensin Adam yksin. Sitten kaikki eläimet yksinäisen Adamin seuraksi ja lopulta Eva Adamin kylkiluusta.

Se että Adam luodaan yksinäisenä korostaa mielestäni ihmisen luomisen alkuperää. Adamia ei luotu yksinäiseksi vaan Jumalaa varten. Hänet luotiin Jumalan kuvaksi ja yhteyteen Jumalan kanssa. Mutta se ei riittänyt.

Ennen lankeemusta näytti olevan jo jonkinlainen särö tai vajavuus maan tomusta luodussa ihmisessä. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi. Jumala ei täyttänyt kaikkea hänen kaipaustaan. Ihminen oli alusta alkaen ristiriitainen olento: yhdistelmä kaipausta taivaalliseen ja maalliseen rakkauteen. Niinpä Jumala teki Adamille nukutusleikkauksen. Ja avasi hänen kylkensä lihallista rakkautta varten.

Tuo ihmisen ristiriitaisuus taivaallisen ja maallisen rakkauden välissä oli ehkä juuri se heikko kohta, johon kiusaajan oli helppo iskeä. Ristiriitaisena olentona, joka ei ollut aina selvillä tunteistaan, hän oli harhautettavissa. Voi olla, että Adamin lankeemus ei ollut vältettävissä. Siitä tuli kuitenkin sellainen repeämä, mitä ihminen ei kyennyt enää korjaamaan.

Tarvittiin toinen Adam eli Kristus. Ihminen oli kokenut kyllä maallista rakkautta, mutta taivaallinen rakkaus oli jäänyt häiriintyneeksi. Suurempi kaipuu oli täyttymättä.

Niin kuin ensimmäisen Adamin kylki avattiin, niin myös Kristuksen kylki on kerran puhkaistu. Kylki puhkaistiin yhteyden luomista varten.

Jumalan rakkaudessa ihmistä kohtaan ei ole ristiriitaa. Vain ihminen on ristiriitainen. Kristuksen ristin luona pääsee sovintoon Jumalan kanssa.

Voi olla, että 90% – 10% prosentin suhdeluvulle me emme voi mitään. Jos tulisimme tietoisiksi edes tuosta kymmenestä prosentista ja antaisimme sen avaamalle kiitollisuudelle tilaa sisimmässämme. Se olisi jo aika paljon.

Tämän ajatuksen kehittäminen jäi puolitiehen, mutta siitä voi saada ajatuspalikan jatkokehittelyä varten. Jotakin tämän suuntaista joka tapauksessa  pidin työntekijöiden aamuhartaudessa.

 

Kompastuu tietämättä mihin

Kompastuu tietämättä mihin Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. Jumalattomien tie on synkin yö, he kompastuvat, tietämättä mihin. Sananlaskut 4:18-19 

Mitä tässä jälkimmäisessä jakeessa sanotaan. Että jumalattomat kompastuvat ja toiseksi he eivät edes tiedä mihin kompastuvat. Voisi sanoa, että kompasteleminen on heidän kävelemistään, niin kuin valehteleminen on paholaisen äidinkieltä. Tässä ei kuitenkaan sanota sitä, että vain jumalattomat kompastuvat ja että vain pimeässä kompastuu. Valoisallakin tiellä voi kompastua myös hän, joka haluaa elää lähellä Jumalaa.

Aadamin lankeemuksesta alkaen koko ihmiskunta on tullut kovin kompastelevaiseksi. Heidät on saartanut pimeys – jonka vallan tosin Kristus on tullut kukistamaan. Mutta se sanotaan, että jumalattomat kompastuvat. Surullisinta heidän kompastumisessaan on oikeastaan siinä, että hän ei tiedä mihin kompastuu. Silloin myöskään virheestään ei voi oppia. Jatkossakaan henkilö ei osaa olla varuillaan. Hän ei hän tiedä mihin kompastui ja sama ansa voi yllättää hänet uudelleen.

Kompastuminen ei yleensä ole mukavaa. Sitä haluaisi välttää. Kompastuminen voi tietää loukkaantumista, vaatteiden repeytymistä tai ainakin likaantumista. Ei kukaan halua kompastua.

Tosin silloin, kun joku kuvittelee kompastelemista omaksi kävelemisekseen, hän ei tajua paremmasta. Mutta oikeasti kompasteleminen iankaikkisuuden tiellä vahingoittaa meitä.  

Kompastelemiseen johtava syy on pimeydessä. Tällainen pimeys ja sokeus tulee epäuskosta eli jumalattomuudesta. Se on myös tie vie väärään suuntaan – yhä pimeämpään. Se tie päättyy lohduttomaan umpikujaan. Siellä ei ole ulospääsyä. Ja silti niin moni haluaa kulkea sitä tietä. 

Pimeässä kompastuminen on todennäköisempää kuin valossa. Ja vaikka valossakin kompastuisi, ainakin voi tarkistaa mihin on kaatunut. Ja kompastumisiaan voi oppia ennakoimaan ja näin myös välttämään. Maastoa pystyy tarkkailemaan ja selvittää siinä niitä vaarallisia kohtia ja kuoppia. Kuoppaan ei silloin astu. 

Sanan synti (hamartia) yksi merkitys on ohi astumista ja liukastumista. Synti on syvimmältään epäuskoa. Ihmisen koko elämä on kulkemista ohi ja kumoon silloin, kun ihminen ei elä yhteydessä Jumalaan. 

Omat heikkoudet olisi tärkeä oppia tuntemaan. Rehellinen itsetuntemus auttaa ihmistä toimimaan oikein ja välttämään kuoppia. 

Jos jumalaton kompuroi pimeässä, niin oikeamielisen tie kulkee kirkkautta kohti. Jumalan yhteydessäkään elävällä ei kulkeminen tapahdu pelkässä kirkkaudessa. Matka käy aamun kajosta kirkkautta kohti. Me emme ole vielä siellä täydessä päivän valossa. Sitä kohti kulku käy. Tuo täyden päivän kirkkaus on Jumalan luona. 

Maailman hämärässä lankeamisia tulee, silmät hämärtyvät eivätkä huomaa ansoja matkan varrella. Meillä on taipumus katsoa väärään suuntaan. Jeesus kutsuu meitä kääntymään taivaallisen Isän puoleen, kohti elämää, kohti valoa. Mutta sisimmässämme on toinen voima, joka vetää pimeää kohti. Tämän tähden on tärkeää alati rukoilla Jumalaa. ”Älä saata meitä kiusaukseen”, varjele meidät pahalta. On tärkeä säilyttää elämänyhteys Jumalan kanssa. Jotta matkamme päättyisi hyvin. Jotta me emme vain pääsisi perille, vaan olisimme myös puhtaat. Pimeässä likaisuutemme ei näy. Mutta heti kun tulemme valoa kohti, tiedämme että tarvitsemme puhdistusta.

Jumala haluaa puhdistaa meidät. Hän haluaa varjella matkamme. hän haluaa, että me kääntyisimme joka päivä hänen puoleensa ja tekisimme matkaa kohti valoa, oikeudenmukaisuutta, totuutta ja elämää.  Mutta ennen kaikkea, että Kristuksen luona saisimme osaksemme Jumalan rakkauden, anteeksiantamuksen ja oikean suunnan elämälle.