Kiitollisuus [Jeesusta] vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: »Jeesus, opettaja, armahda meitä!» Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: »Menkää näyttämään itsenne papeille.» Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä… Luuk 17
Mikolla oli sunnuntaina saarna kymmenestä parantuneesta spitaalisesta, joista vain yksi tuli Jeesusta kiittämään. Tämä aamuhartaus on jatkoa sille prosessille, mikä sieltä lähti liikkeelle. Saarna sai minut ajattelemaan kiitollisuutta ja kiittämättömyyttä. Siitä jäi mieleeni erityisesti kiittämättömyyden prosenttiluku ja toiseksi kysymys, joka edellisestä seuraa – eli miksi kiittämättömiä on niin paljon?
Kiittämättömyys on siksi tärkeä aihe, koska ihminen on luotu ylistämään Jumalaa. Kristittyinä meidän perusvirityksemme pitäisi olla kiitollisuus ei kiittämättömyys.
Kiittämättömyyden prosenttiluku Jeesuksen vertauksen mukaan on 90%. Jos Harjavallan kaikki ihmiset laitettaisiin riviin, joka kymmenes olisi kiitollinen ja koko muu katras kiittämättömiä hapannaamoja. Luku on aika murskaava. Murskaavammaksi se tulee silloin kun samaa prosenttilukua ajattelee omassa elämässään. Sama prosenttiluku toimii varmasti siinäkin. Kymmenestä Jumalalta saamastani lahjasta vain yhdestä olen osoittanut kiitollisuutta. Yhdeksästä lahjasta olen ollut kiittämätön. Ehkäpä kiittäisin Jeesusta parannuttuani spitaalista, mutta lähes kaikista muista lahjoista sitten olenkin kiittämätön. Luultavasti elämässämme löytyy monia asioita, joista olisi aihetta olla kiitollinen. Mutta sen sijaan kiittämättömyyden ja omahyväisyyden myrkky on turmellut mieltämme.
Miksi kiittämättömyyttä on niin paljon? Tarkastelen kysymystä toisen kysymyksen kautta. Mikä kiitollisuutta synnyttää?
Kun kohtaa jotakin sellaista hyvää, minkä saa odottamatta ja ylimääräisenä tai kun saa hyvä, joka ei lähtökohtaisesti ole minun, sellaisesta tuntee kiitollisuutta. Kiitos sanotaan sille, jolta jotakin saadaan. Omasta ei tarvitse kiittää. Näin ajattelemme, silloinhan kiittäisin itseäni. Jos saan suklaapalan joltakulta. Tulen iloiseksi ja kiitän häntä. Jos taas ostan rahoillani kaupasta koko suklaapatukan, tulen kyllä siitäkin iloiseksi, mutta kiittämätön ajattelee, että siitä ei tarvitse kiittää ketään.
Tämä mielestäni on kiittämättömyyden psykologia. Omasta ei tarvitse kiittää. Kiittämätön ajattelee kaiken olevan hänen omaansa. Siksi hänen ei tarvitse mistään ketään kiittää. Jos hän parantuu taudista, parantuminen tuo hänelle takaisin normaaliolotilan, se mikä hänelle luonnostaan kuuluu. Miksi hänen pitäisi tuntea siis kiitollisuutta, koska terveenä hänellä on asiat niin kuin ne kuuluvat olla. Terveys on hänelle jotakin omaa. Jos hän on sairas, häneltä on varastettu jotakin hänelle kuuluvaa. Oikeudenmukaista olisi saada terveys takaisin korkojen kanssa. Eli tulla entistä parempaan kuntoon, jotta puntit olisi edes jotakuinkin tasan. Joten älkää puhuko kiitollisuudesta mitään.
Näen spitaalista parantuneet sairaat siis tällaisessa valossa. He eivät tunne kiitollisuutta, koska heidän mielestään ei ole mitään mistä pitäisi kiittää. Ei varastakaan kiitetä, jos hän palauttaa varastamansa polkupyörän. Hänet haukutaan.
Jos terveys onkin meille alun alkaen lahjaa. Samoin elämä ja kaikki mitä omistamme – silloin tilanne on toisenlainen jo lähtökohdiltaan.) Luetaan katekismuksesta Lutherin 1. uskonkappaleen selitys.
Olen huomannut että on helpompi sanoa toiselle,että on jäänyt kiitos sanomatta kuin myöntää ettei itsekään aina saa sitä ulos suustaan,vaikka syytä olisi.Yritän itse muistaa myös rukoilla kiitosrukouksen enkä vain ainoastaan pyytää Jumalalta sitä ja tätä ja tuota.
Kiitoksessa on oppimista. Eikö se ollutkin niin että sanat anteeksi ja kiitos ovat toiseksi vaikeimmat ja samalla tärkeimmät sanat – vaikein ja tärkein on tietysti: Minä rakastan sinua.
Näinhän se menee, valitettavan usein. Sitä ottaa itsestäänselvänä niin monta asiaa, niitä herää arvostamaan ja kaipaamaan vasta jos ne jostakin syystä otetaan meiltä arvaamatta pois.
Kunpa sitä osaisi olla läsnä hetkessä ja näkisi ne lukemattomat upeudet, joilla meitä siunataan joka hetki!
-gs
En tiedä onko tämä kiittämätöntä, mutta minusta tämän blogin fontti on niin pieni ja vaikea, että minulta jäi tämä juttusi lukematta. Kirjaimet vilisevät silmissäni…
Kiitos gs ja heidiR. Myös kriittiset kommentit otetaan kiitollisina vastaan. Mielestäni teksti myös on pientä suhrua. Saa sitä toki ruudulla suurennettua, mutta koitan saada sitä jo lähtökohtaisesti paremmaksi. Kiitos.
Ulkoasu on vaihtunut. Toivottavasti tämä on helpommin luettavissa.
Kiitos, nyt pystyin lukemaan jutun ja aloin heti miettiä omaa kiittämättömyyttäni. Muistanko itse olla kiitollinen siitä mitä minulla on jo? Sitä kannattaisi jokaisen miettiä joskus.