Menneisyyden ote
Maanantaiaamuna televisiossa näytettiin Clint Eastwoodin ohjaama elokuva Menneisyyden ote (Mystic River). Sitä pidetään hänen parhaimpana ohjauksenaan.
En tiedä näkikö teistä monikaan sitä. Elokuva poikkesi tavallisesta amerikkalaisesta elokuvasta siten, että se ei pyrkinyt vain viihdyttämään vaan sanomaan elämästä jotakin aitoa ja totta.
Elokuva alkaa kolmen pojan nuoruuden kuvauksesta. Jimmy, Dave ja Sean leikkivät ja pelaavat yhdessä Bostonin kaduilla. Yksi pojista (Dave) siepataan autoon ja hän on parina päivänä miesten väkivallan ja hyväksikäytön uhrina, kunnes lopulta pääsee pakenemaan paikalta.
Kenenkään kolmen kaveruksen elämä ei ollut tapahtumien jälkeen ennallaan. Se merkitsi heille lapsuuden loppua. Unohtaakseen tapahtuneen pojat eivät enää olleet yhdessä, vaan ottivat elämälleen uuden suunnan ilman vanhoja ystäviä.
Vuosien aikana Jimmystä tuli vankilan kokenut rikollinen, Seanista poliisi ja Daven elämä ei tapahtuneen jälkeen oikein koskaan korjaantunut.
Miesten elämät kietoutuvat uudelleen yhteen vuosien jälkeen: Jimmyn tytär murhataan raa’asti. Sean tuleee tutkimaan rikosta ja samana yönä kädet verissä kotiin tullut Dave on epäiltyjen listalla.
Menneisyyden ote ei pitänyt kiinni vain vuosien takaista hyväksikäytön uhria, Davea. Salaisuuden, syyllisyyden ja häpeän ote oli myös Jimmyn ja Seanin harteilla.
Vapautta jokainen halusi menneisyydestään ja sen myötä valoisamman tulevaisuuden, mutta menneisyys kulki varjona mukana ja tuntui kaventavan tulevaisuuteen kohdistuvan valon ja toivon määrää.
On asioita joita ei noin vain pysty unohtamaan, vaikka ne sysää mielestään syrjään. Sielun pimeässä nurkassa ne vaikuttavat edelleen ja aina välillä näyttävät ruman naamansa – vieden osan elämänilostamme.
Elokuva on puhutteleva tietysti siksi, että se nostaa esille katsojan oman menneisyyden. Mikä siellä on mahdollisesti sellaista, mikä pitää otteessaan? Onko meillä mitään toivoa menneisyyden kahleita vastaan?
Kristinuskossa menneisyyden kahleet voi murtaa yksi asia – ja se on armo. Mutta armo ei ole verho, jolla menneisyys kätketään tai salataan syvemmälle. Armo on Jumalan voima, jolla menneisyys uskalletaan kohdata ja huomata, että se ei tuhoa meitä. Valoon tullessaan se menettää voimansa ja tekee tilaa uudelle elämänversolle. Se tekee tilaa oikealle surulle ja vähitellen kipu muuttuu voimaksi.
Musiikkina käytetty Juha Tapion Saippuakuplia
