Kutsumus ja seireenien kuiskaukset

Puhe ylioppilaille

Arvoisat ylioppilaat, hyvät opettajat, hyvät ylioppilaiden vanhemmat ja kokoontunut juhlakansa.

Kun olin lapsi, halusin tulla vahvaksi ja ketteräksi kuin Tarzan. Nuorukaisena halusin olla Elvis, pelata jalkapalloa kuin Pelé, murrosikäisenä soittaa kitaraa kuin Ritchie Blackmore jne. Tilanne on varmasti tuttu jokaiselle meistä, kunhan vain nimet ihailun kohteina vaihtaa. On hyvin tavallista, että haluamme tulla joksikin ihailemamme henkilön kaltaiseksi. Ihailemme ja kadehdimme toisia ihmisiä. Olisinpa kuin hän. Jossakussa ihailemme hänen ulkonäköään, toisessa hänen taitojaan, rohkeutta, ajatuksia, mielipiteitä, asennetta, avoimuutta, herkkyyttä, jne.

Ihailussa on toisaalta sisään rakennettuna myönteistä muutosvoimaa. Se saa meidät innostumaan ja tavoittelemaan hyviä asioita elämäämme. Mutta se voi johtaa myös pelkkään matkimiseen. Matkiminen on yksi arvokas tapa oppia asioita. Lapset oppivat sillä tavoin lähes kaiken. Lukiossa tosin on pyritty muuhun kuin matkimiseen. Ei riitä, että osaa toistaa oppikirjan vastauksen ulkomuistista. Ymmärtäminen ja tiedon arvioiminen ja soveltaminen ovat tärkeämpiä. Mutta matkimista jatkuu silti pitkälti aikuisikäänkin – joillakin läpi elämän. Hyvä olisi, jos jossakin vaiheessa matkiminen jäisi vähemmälle.

Oli kuitenkin hauska huomata yliopistossa, että matkiminen vaan jatkui. Yliopistot ovat täynnä professoreita jäljitteleviä pikku akateemikkoja. Itsekin jäljittelin uskonnonfilosofian professori Simo Knuuttilaa ja muita tiedekunnan valovoimaisia tyyppejä. Professoreissa ihaillaan heidän tietämystään ja heidän varmuuttaan ja asioiden hallintaa. Mutta matkimisen kohteeksi tulevat heidän maneerinsa, tyypilliset eleet, sanonnat ja jotkin helposti esitettävät ajatukset. Jos osaan elehtiä kuin hän, ehkä myös saan välitettyä vaikutelman, että olen yhtä lahjakas kuin hän. Toki lukion opettajat ovat samanlaisen jäljittelyn kohteena.

Esikuvat voivat innostaa meitä, mutta voimme väärällä tavalla harhautua ja yrittää tulla heidän kopioikseen. Lopputulos on jonkinlainen ihmisen irvikuva. Me emme oikeasti voi tulla keneksikään toiseksi. Tärkeinä olisi tulla omaksi itsekseen – mutta se on vaikeaa, jos yrittää olla joku toinen. Omaksi itsekseen tuleminen – omalla äänellä puhuminen, on haastava tehtävä. Kaikki luovuus edellyttää sitä. Luovuus ei ole kopiointia. Voin tehdä tarkan kopion Mona Lisasta tai Taistelevista metsoista, niin tarkan, että on vaikea erottaa alkuperäistä. Mutta silloinkin se on vain kopio, ei osoitus luovuudesta.

Kristillisen uskon mukaan meidät on luotu yksilöiksi, erilaisiksi ihmisiksi. Kukaan ei ole kopio tai klooni. Jokainen on ainutlaatuinen alkuperäiskappale. Siihen perustuu loukkaamaton ihmisarvomme. Samalla meidät on luotu Jumalan kuvan kaltaisiksi, joka itse on ehtymättömän luovuuden lähde. Meidän yksilöllisyytemme, meidän oma äänemme on kuin sormenjälki. Me erotumme muista, mutta samalla siinä on jotakin oleellista siitä alkuperäisestä kuvasta, jonka mukaan meidät on luotu. Oman yksilöllisyytensä tunnistaminen on suuri asia.

Originaaliksi tuleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun olisi värjättävä hiuksesi siniseksi tai hankittava kiinankielinen tatuointi takapuoleesi. Ne voivat olla sinänsä ihan kivoja juttuja – varsinkin jos pidät sinisestä väristä ja osaat kiinaa. Mistä siinä on kysymys? Tähän ei ole valmista vastausta. Siihen viime kädessä voit vastata vain itse. Se on sinun selvitettävä itse.

Tässä mielessä elämän suuri matka on vielä alkuvaiheessa – se on matka tulla omaksi itseksi. Se on oman vahvuutesi ja omien mahdollisuuksiesi tuntemista ja samalla omien heikkouksien kartoittamista. Se on matka itsetuntemukseen ja käsitykseen siitä, mikä on se oma persoonallinen panos elämän matkalla – mikä on oma kutsumus, minkälaisia ovat seireenien laulut, jotka houkuttelevat kääntymään pois kutsumuksen tieltä, mihin juuri minua tarvitaan. Luultavasti lukion opinnot ovat sinua hyvin tähän valmistaneet, näiden kysymysten vastaamiseen.

Tällaiselle matkalle haluan sinua seurakunnan puolesta olla lähettämässä, kun tänään olet valmistunut ja saavuttanut lapsuuden päätepisteen ja opiskeluhistorian yhden merkittävän käännekohdan. Nyt yhä enemmän sinulle tulee vastuu omilla valinnoillasi ottaa suuntaa elämän kartastolla.

Olen kuullut sanottavan: Jumalan luokse johtaa monta polkua – toivottavasti sinun polkusi ei ole liian vaikea.

Toivotan sinulle onnea saavutuksesi johdosta ja varjelusta ja valoa tulevalle matkalle tästä eteenpäin. Olkoon hyvä Jumala sinun kanssasi.

Pääskynen

Puhe koulun kevätkirkossa

Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät. 1. Kor. 8: 6

Hyvät ystävät. Taas on käsillä se aika jolloin suvivirttä lauletaan ja valmistaudutaan kesän huolettomuuteen ja vapauteen. Tätä päivää on pitkään odotettu: että saa laittaa kirjat ja penaalin syrjään ja hengähtää. Lukuvuoden työt on tehty ja on aika lähteä virkistymään lomalle. Antaa kauniiden päivien tulla ja auringon paistaa.

Mistä tietää, että kesä on alkanut? (vastauksina mainittiin mm.: vihreys, pääskyset, lämpimyys)

Siihen on olemassa ainakin kolme hyvää mittaria. Koululaiset pääsevät lomalle kun lauletaan suvivirttä / ihmiset hymyilevät kadulla ilman mitään syytä, heillä on vapautunut ja iloinen olo kesän tultua / Pääskyset lentelevät ilmassa.

Muistatteko lorun, jossa tarkkaillaan kesän tulemista: kuu kiurusta kesään, peipposesta puolikuuta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään.

Kuka teistä on jo nähnyt pääskysiä. (Pääskysen kuva) Minä olen nähnyt. Se tarkoittaa sitä, että on kesä. (vaikka yksi pääsky ei vielä kesää teekään – mutta pääskysiä on näkynyt jo useampi)

Pääskyset ovat taitavia lentäjiä. Ne lentävät nopeasti ja kisailevat keskenään, leikkivät hippaa. Ne lentävät yhtä nopeasti kuin autot moottoritiellä 120 km/h.

Pääskyset ovat erikoisia silläkin tavoin, että ne ruokailevat lentäen. Ne eivät siis pysähdy juurikaan maahan poimimaan matoja vaan syövät lennossa hyönteisiä, ottavat ne ilmassa kiinni. Samoin ne juovat lentäen. Vauhdissa vain hörppäävät vedenpinnasta vettä. Luin myös että ne peseytyvätkin lentäen. Sitä en tiedä, miten peseytyminen tapahtuu lentäen. Odottavatko sadetta ja menevät suihkuun vai tekevätkö ne äkkisukelluksen veteen.

Miten kenenkään elämä voi olla niin vauhdikasta, että lennossa syö, juo ja peseytyy? Tuon ilmassa syömisen jotenkin käsitän. Kuvittelepaa, että autolla ajetaan yli 100 km/h ja laitat pääsi ikkunasta ulos, avaat suusi. Luultavasti saat jonkun hyttysen suuhusi.

Ehkä kesä on niin lyhyt aika, että ne eivät ehdi jäädä edes ruokailemaan tai pysähtyä lammen reunalle vettä hörppimään. Ne haluavat vain lentää ja lentää: korkealle ylös ja taas aivan lähelle maan pintaa.

Ne sopivat hyvin kesän linnuiksi.

Pääskyset ovat muuttolintuja. Ne lähtevät kaukaa Afrikasta, toiselta puolelta maapalloa ja lentävät Suomeen asti. Sitten kesän jälkeen ne muuttavat takaisin kaukaisiin maihin.

Jos saisit yhden päivän elää pääskynä, minkälainen se olisi? Minä ainakin lentäisin lämpimänä kesäpäivänä. Lentäisin koko päivän – ei siinä joutaisi istuskelemaan. Kokeilisin sitä peseytymisjuttuakin lennossa, mutta hyttysten syönnin jättäisin siltä päivältä väliin.

Tiesitkö, että pääskynen esiintyy Raamatussakin parissa kohdassa. Yksi kaunein kohta kuuluu näin

Psalmi 83

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen. Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.

Tämä pääsky ei koko ajan lennä. Sillä on lepopaikka, mutta se on aika erikoisessa kohdassa. Se on Herran huoneessa temppelissä.

Se on vähän sama kuin pääskynen olisi tehnyt pesän kirkon alttarin alle. Ja siellä sen poikaset piipittäisivät.

Jos kesä on sinulla vauhdikas kuin pääskysellä, niin toivon, että lepohetkiäkin löytyy. Toivon myös että sinulle voisi tämä kirkko ja sen jumalanpalvelukset tulla lepopaikaksi. Silloin olisit kuin tuo psalmin pääskynen, joka löysi kodin alttarin luota.

Lähihoitajiksi valmistuneille

Puhe lähihoitajille

 

Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut (Ef 1:17-18)

 

Hyvät ystävät

Kesä on alkanut – pääskysiä on ainakin eilen lennellyt vinhasti joen pohjoisella puolella.

Joillakin teistä kesä tietää töitä joillakin ehkä lomaa. Useimmille kuitenkin selvää muutoskohtaa elämässä. Opiskelu on tältä erää päättynyt.

Niiden tietojen ja taitojen, joita on opiskeltu pitäisi olla nyt osa henkistä pääomaanne. Teistä on tullut ammattilaisia. Teillä on ammatti ja ammatti taito. Luonnollisesti edessä oleva työelämä – mikä toivon mukaan on myös todellisuutta – tulee ammattitaitoa vahvistamaan ja kehittämään.

Opintojen päättyminen tarkoittaa sitä, että te olette valmiit niihin vastuutehtäviin, joihin tämä tutkinto teidät oikeuttaa. Koulu tai opettajat eivät ole turvananne. Teidän on pärjättävä itse. Se, mitä olette oppineet ja opiskelleet kantaa teitä eteenpäin.

Paavali kirjeessään efesolaisille puhui kutsusta. Hän rukoili efesolaisille viisauden ja näkemisen henkeä, että Jumala valaisisi sisäiset silmät näkemään toivon mihin meidät on kutsuttu.

Ammatti, johon teitä on koulutettu on varmasti jotakin sellaista, johon voidaan liittää sana kutsumus. Kutsumus kristilliseltä näkökannalta tarkoittaa juuri Jumalan kutsumista. Jumala kutsuu meidät työtovereikseen. Kun te tulevissa työtehtävissänne toimitte parhaan taitonne mukaan, kutsujan tahto toteutuu – hän saa teidän kauttanne jakaa hyvyyttä, suojaa ja huolenpitoa maailmaan. Teidän ammattitaitonne kautta. Se on hieno ja arvokas asia.

Minä ajattelen tänään teitä valmistuvia ja työelämään siirtyviä. Paavalin tavoin toivon teille viisauden ja näkemisen henkeä. Toivon että saamanne opetus muuttuu teissä viisaudeksi, joka kulkee mukananne, minne menettekin.

Toivon teille avonaisia silmiä, että viisaan sydämen kautta katsoisitte missä teidän apuanne ja ammattitaitoanne tarvitaan. – näkisitte ihmiset pelkoineen, turvattomuuden tunteineen, tilanteessa, jossa heidän normaali arkinen elämänsä on särkynyt.

Toivon myös, että kaiken jokapäiväisten työrutiinien keskellä näkisitte sen ison palapelin, jossa olemme mukana Jumalan työtovereina.

Jos Jumala on kutsunut meidät työtovereikseen, niin muistakaa, että vielä enemmän hän on kutsunut meidät yhteyteensä. Siinä avautuu ihmiselle levon ja virkistymisen lähde. Siinä paljastuu myös se päämäärä, jota kohti olemme matkalla.

Siitä Paavali myös muistutti: hän rukoili että efesolaiset oppisivat tuntemaan Jumalan ja sen katoamattoman elämän toivon, joka on heitä varten valmiina.

Tänään kuitenkin iloitsemme siitä, mitä olette saavuttaneet.

Tiedämme, että elämän matka on kesken. Siunatkoon Jumala teidän matkanne niin, että siitä ei tule puuttumaan työn iloa eikä levon tuomaa virkistymistä.

Pilkka osuu omaan nilkkaan

Pilkka 

Lukiessani eräänä päivänä Eero Ojasen kirjaa Tien filosofia, pysähdyin yhden sanan kohdalla. Se herätti minussa halun tutkia asiaa lisää. Hän kertoi vanhasta tavasta merkitä reittejä.

Puun rungosta hakattiin kirveellä pala pois. Tummassa puussa valkoinen täplä loisti kauas. Merkki puussa oli nimeltään ’pilkka’ pala mikä irtosi ’pilke’. Konkreettisesta kirveellä puunrungon merkkaamista koskevasta pilkasta on juontunut joukko muita sanoja: pilkahtaa, pilkottaa, pilkistää, pilkkopimeä (niin pimeä että vain pilkat näkyvät puista). Pilkkominen pieneksi, klapeja saatetaan puhua pilkkeinä, jollakin on pilke silmäkulmassa, Sanasta tulevat myös johdannaisina pilkata, pilkkakirves, pilkallinen.

Erityisesti tuo toisen ihmisen sanalliseen halventamiseen liittyvä merkitys kiinnosti minua. Suomenkieli toimii tässä hätkähdyttävällä tavalla. Saatamme edelleen puhua sujuvasti jostakusta irvileuasta pilkkakirveenä. Luultavasti ajatus silloin liittyy meillä heti joihinkin pilkkakirjoituksiin tai vastaaviin. Hän tekee sanoillaan jonkun uhrin naurunalaiseksi.

Kun ihmistä oli pilkattu – vertauksen mukaan hänet on kuin kirveellä merkitty. Merkintä on niin näkyvä, että muut tietävät varmasti kenelle nauraa. Siksi pilkka ei jää koskaan yksittäiseksi teoksi. Kun henkilö on merkattu, muut jatkavat samaa naurua ja näin saavat uhriin aikaiseksi pysyvän merkin. Merkatusta uhrista ei tarvitse välittää.

Pilkkaaja tavoittelee uhristaan henkistä yliotetta. Sanat ovat henkisiä kirveeniskuja. Kunnia arvokkuus murretaan ja nautitaan häneen liitetyistä inhottavista määreistä, joista taitavalla sanankäytöllä saattaa tulla kohtalokkaan pysyviä – varsinkin pilkkalaulujen muodossa. Tästä syystä taitavia sanankäyttäjiä on vähän pelätty. Heillä katsottiin olevan voimia, joilla rusentaa toinen ihminen pieneksi. Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon. – voisin kuvitella pilkkaavan laulun lamaannuttavan uhrinsa, hän uppoaa häpeään kuin mutaan. Toisen itsetunto on tehty kädettömäksi.

Tunnettua on, että Jeesusta pilkattiin, kun hän oli ristillä. Hänet oli nostettu kaikkien naurettavaksi ristille. Merkitseminen oli täydellinen.

Matt 27:39-44 Jeesus oli naulittu ristille kahden ryövärin keskelle.

Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: “Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!” Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: “Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan — pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika.” Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.

Kolme eri ihmisryhmää pilkkaavat Jeesusta. Ohikulkijat, ylipapit ja ristin ryövärit. Erikoista tekstissä on se, että kun suomennos puhuu vain pilkkaamisesta – käyttäen tätä yhtä sanaa kreikan kielessä käytössä on kolme sanaa.

Ohikulkijat näyttävät syyllistyvän raskaimpaan pilkkaan: blasfemiaan. Sana on yleensä varattu tarkoittamaan jumalanpilkkaa. Blasfeemos tulee luultavasti sanoista: blaptoo vanhingoittaa, feemi puhua. Saada puheellaan aikaan vahinkoa. Jumalanpilkasta Vanhassa testamentissa oli säädetty kuolemanrangaistus. Tämä on myös syytös joka Jeesukselle esitettiin: hän pilkkaa Jumalaa. Maallistuneessa yhteiskunnassa meidän on ehkä vaikea nähdä sitä, kuinka raskaasta rikkomuksesta jumalanpilkassa on ollut kysymys – se on ymmärretty sen akselin vaurioittamiseksi, jonka varassa maailma lepää.

Ylipappien pilkkaamista tarkoittava sana on Empaidzoo, joka tulee sanasta paidzoo, tarkoittaa lasten leikkiä (pais = lapsi). Pilkkaaminen rinnastuu tässä leikkimiseen jonkun kustannuksella. Tällaisella toiminnalla yritetään saattaa toinen naurunalaiseksi. 

Ristin ryövärit, jotka jakavat saman ulkoknaisen kohtalon ovat katkeroituneet ja siitä todellisuudestaan käsin he pilkkaavat Jeesusta. Oneididzoo – häväistä, solvata, soimata. (huom myös nuhdella ja soimata) – oneidos ylenkatse.

Mikään näistä sanoista ei ole konkreettisuudessaan yhtä erikoinen kuin suomalainen ilmaus. Jos pilkka on toisen merkitsemistä, onnistuiko se Jeesuksen kohdalla? – Ei ainakaan lopullisesti.

En ajattele naulanjälkiä hänessä pilkkakirveeniskuina. Vaikka ne omalla tavallaan voisivat ollakin osoittamassa tietä taivaaseen. Jos pilkkaamisella tarkoitetaan toisen häpäisemistä ja arvon riistoa, siinä tapauksessa pilkkaajat eivät onnistuneet tehtävässään. Hänen kunniaansa ei nujerrettu, vaikka pilkkakirves osui häneen monin tavoin: häntä syljettiin, lyötiin, puettiin narrikuninkaaksi, jotta hänestä tehtäisiin mitä karkeinta pilaa, hänet riisuttiin alastomaksi ja ristiinnaulittiin. Mutta henkistä yliotetta hänestä ei saatu. Jeesus rukoili pahantekijöilleen armoa. Hän kuolleista noustuaan osoitti olevansa vapaa kaikesta siitä, millä häntä vainottiin. Ja meille hän kuolleista noustuaan julisti rauhaa.

Jeesus sanoi, että pilkka, joka häneen on isketty, tullaan iskemään myös hänen seuraajiinsa. Kristityt tulevat kokemaan samaa vainoa ja halveksuntaa kuin heidän opettajansa Jeesus. Mutta me saamme olla varmat, että tästä kaikesta hän antaa meille voiton, niin kuin hän itse on voittanut maailman.

…

Pilkka voi osua omaan nilkkaan. Jumalan pilkan kohdalla tästä lienee aina kysymys.

Täällä päin vanhemmat ihmiset tunnistavat pilkka-sanan puun merkitsemistä tarkoittavana. Puut jotka kaadetaan merkitään eli niihin lyödään pilkka. Tässä suhteessa pilkkaaminen henkisenä määreenä toimii edelleen voimakkaana ilmaisuna. Pilkkaaja merkitsee toisen ihmisen kaatamista varten. Sitä se pilkka on – muut tulevat lyömään lyötyä.

apuneuvona käytetty kirjoja: Veijo Meri, Sanojen synty, Nykysuomen sanakirja, Novun 2 Luuk-Joh ja Novum 5 sanairja

Ora et labora

Vappuaatto

 

Tänään on vappuaatto. Vappu on suomalaisen työn päivä. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet ahkerasti työtä tekevää kansaa. Suomalaista työntekijää on arvostettu maamme rajojen ulkopuolellakin. He ovat olleet tunnollisia ja luotettavia työntekijöitä. Sitoutuivat siihen, että työ tehdään kunnolla loppuun asti eikä siitä lintsata. Työ ja siitä saatu kunnioittava palaute on ollut tärkeällä sijalla siinä, mitä suomalainen ajattelee itsestään. Työn jälki on ollut osa identiteettiä, minäkuvaa. Toki aina mahtunut joukkoon niitä, jotka ovat juhlineet vappua koko vuoden. He ovat vieneet toisenlaista suomikuvaa maailmalle. Työn arvostaminen on kuitenkin ollut korkeaa.

 

Ehkä näin vapun aattona voi kysyä, onko jollakulla teistä jo tiedossa kesätöitä. Talouskriisi taitaa näyttäytyä monen nuoren elämässä niin, että hyvää kesätyöpaikkaa on vaikea saada, eikä niitä vähemmän hyviäkään paikkoja ole paljon tarjolla. Mieli tekisi varmaan päästä omaa rahaa tienaamaan, että ei olisi vanhemmilta saadun viikkorahan varassa.

 

Kun on jatkuvasti enemmän tai vähemmän huonojen uutisten kanssa tekemisissä, niin pahitteeksi ei olisi joskus kuulla hyviäkin uutisia.

 

Luulen nimittäin, että jatkuvat huonot uutiset, mitkä luovat varjon tulevaisuuteen, ovat kutistamassa luottamusta siihen, että mikään elämässä yleensä onnistuu. Uhkia ja varjoja on joka puolella. Ne ovat epävarmuustekijöitä, jotka vähän kerrallaan vaikuttavat käsitykseen omasta elämästä ja mahdollisuuksista vaikuttaa siihen.

 

Täällä opiskelun kehdossa voinee kysyä myös: Minkälaisena näet oman tulevaisuutesi? Minkälaiseksi muodostuu unelmasi? Minkälaista tulee olemaan sinun arkielämäsi kymmenen vuoden kuluttua? Mihin tähtäät? Kun tarjolla olevia työpaikkoja on vähän ja kun palkanmaksajia on vähän, niin hyvän toimeentulon saaminen edellyttää väistämättä jonkinlaista kilpailua. Sen eteen on nähtävä vaivaa.

 

Houkutteleeko tämä tulevaisuuden epävarmuus jättämään leikki sikseen ja ryhtyä muiden elätettäväksi? Voi olla että arvot ovat Suomessa muuttumassa. Työnteon rinnalle on noussut toisia arvoja: viihtyminen tai ’mitä väliä’ –asenne toisin sanoen arvot ovat huvenneet siellä missä toisaalla ne ovat kovenneet.

 

Kun arvot muuttuvat entistä kovemmiksi, ne ovat sitä ennen kaikkea niille, jotka eivät pärjää tai täytä vaatimuksia. Siksi herää kysymään, välittääkö kilpailuyhteiskunta enää putoajista. Niin kauan kuin kristillinen arvoperusta säilyy, myös niistä pyritään pitämään huolta, jotka eivät pärjää kilpailun puristuksessa. (niin kauan kuin kristillinen arvoperusta säilyy, meillä on hyvinvointiyhteiskunta, muussa tapauksessa pelkkä kilpailuyhteiskunta)

 

Jakuvien huonojen uutisten aikoina on tärkeä palauttaa mieleen se hyvä sanoma, joka on katoamaton. Tarkoitan tietysti evankeliumia, se on hyvän sanoma, ilouutinen. Se kannustaa meitä tekemään parhaamme. Ihminen on Jumalan työtoveri ja voi antaa lahjansa ja taitonsa käyttöön, paremman huomisen valmistamiseksi. Mutta yksi tärkeä evankeliumin ulottuvuus on siinä, että epäonnistuminen ja putoaminen tyhjän päälle ei merkitse oman arvon katoamista. Ihminen ei ole vain omassa varassaan. Jumala on hänen kanssaan.

Kristillinen vappulause voi siksi olla: “Ora et labora. Tee työtä rukoillen.” Siinä on molemmat puolet: ihmisen työ mutta myös jättäytyminen Jumalan varaan.

Biisinä käytin: lauluyhtye Rajaton vocal ensemble, levy Nova; Laulu oravasta. (laulu on tehty Aleksis Kiven runoon)