26.6. valkokaulustyöntekijä (vk 312:1-2)
Jeesuksen opetuslasten joukossa oli yksi virkamies, valkokaulustyöntekijä: veronkerääjä Matteus, publikaani. Hän oli ammatissa, jota ei halunnut muille sanoa ääneen. Luultavasti hän joutui ammattinsa tähden myös pelkäämään väkivaltaa ja vihamielistä käytöstä.
Publikaaneja pidettiin pettureina ja luopioina. Pelkän ammattinsa vuoksi heidät luettiin julkisyntisten joukkoon eikä siksi kukaan halunnut olla heidän ystävänsä. Veronkerääjän työ oli halveksittavampi kuin ilotytön ammatti, sillä hän ei saattanut itseään vain syntiseksi, vaan samalla toimi maanpetturina miehittäjien asialla, keräämällä heille varoja ja siinä siivellä pääsivät itsekin rikastumaan toisten kustannuksella. Matteus oli tulliasemalla. Vaikka hän työssään ei liannut käsiään, niin likaisena häntä kuitenkin pidettiin. Työ saastutti hänen sielunsa. Se oli likaa, mikä ei lähtenyt pesemällä.
Nimi Matteus tarkoittaa Jumalan lahjaa. Matteus oli ollut vanhemmilleen lahja. Jumala oli katsonut heidän puoleensa ja antanut heille pojan. Se oli lahja, jonka oli tehnyt heidät iloiseksi sillä tämä poika osoittautui myös lahjakkaaksi. Hän osasi pikakirjoitusta, kirjanpidon taidon ja vieraita kieliä, joita Kapernaumin kansainvälisellä tulliasemalla tarvittiin. Sitä ei tiedetä mitä hänen elämässään oli ennen tapahtunut. Jokin oli saanut hänen elämänsä nyrjähtämään raiteiltaan, koska Matteus oli alkanut hankkia elantoaan tavalla, jota kaikki juutalaiset halveksivat.
Ehkäpä hän ei ajatellut asiaa kovin hurskaasti vaan käytännöllisesti. On elätettävä itsensä ja perheensä. Sitä Matteus yritti tehdä. Rikastumisen mahdollisuuskin houkutteli. Mutta hänen työtään oli pidemmän päälle tehtävä oman itsekunnioituksen hinnalla. Hän oli kerännyt paljon varallisuutta itselleen, mutta jäänyt vaille henkistä ja hengellistä rikkautta. Jatkuva parjaaminen muistutti hänelle sen, että hän ei kuulunut enää Jumalan kansaan, hän oli luopio.
Hän oli kerran ollut Jumalan lahja. Mitä lahjasta oli enää jäljellä? Kuoret, kaiken muun Matteus oli kadottanut. Millä hän korvasi sen, minkä arvokkuudestaan oli menettänyt ja mikä itsekunnioituksesta puuttui? Ehkä se oli parantumaton haava, minkä hän parhaansa mukaan yritti kätkeä, sillä olihan hän osansa valinnut. Mutta yllättäen, kesken tavallista työpäivää Jeesus pysähtyi hänen eteensä, ja sanoi: Seuraa minua.
Kohtalon korttipakasta ei ollut kaikkia kortteja vielä katsottu. Vaikutti siltä, kuin hän olisi saanut kaatokortin, jolla menneisyyden huonot valinnat voitiin laittaa pöydältä syrjään. Siitä alkoi Matteuksen uusi elämä. Hän tuli niin iloiseksi, että kutsui Jeesuksen kotiinsa.
Jeesuksen astuminen halveksitun syntisen kotiin oli poikkeuksellista. Se oli niin ennen kuulumatonta, että muutkin saman kohtalon nujertamat tulivat paikalle. Tilanteessa on jotakin karun kaunista. Veronkerääjät, jotka oli eristetty yhteisöstä ja seurakunnasta, hakeutuivat toistensa seuraan. Kohtalotoverit tunsivat yhteyttä. Voin kuvitella heidän jokaisen kärsivän samasta asiasta: kodittomuudesta isänmaassaan ja kaipuusta kuulua joukkoon. Jeesuksen tiedettiin tehneen ihmeitä. Sanomattomia ja lausumattomia odotuksia väreili ilmassa. Pelkkä Jeesuksen läsnäolo mursi jo jotakin siitä häpeästä, mitä he olivat kantaneet. Oli olemassa joku, joka näki heissä muutakin kuin heidän syntinsä ja haavansa.
Jeesus näki heidän haavansa, mutta toisin kuin muut, hän näki myös mahdollisuuden parantua ja velvollisuuden auttaa. Hän oli aikaisemmin puhdistanut spitaalisen, parantanut halvaantuneen. Minkälainen ihme vaaditaan, että julkisyntinen puhdistuisi? Kuka toteaa parantumisen tapahtuneeksi? Ottaako yhteisö hänet vastaan?
Ehkä Matteus ei käynyt enää synagogassa, hän lähti seuraamaan Jeesusta uudessa yhteisössä, jota myöhemmin kutsuttiin nimellä kirkko. Se on pelastettujen yhteisö, uudelleen koottu Jumalan kansa. Jokaiselle heistä on yhteistä, että Jeesus on parantanut heidät.
Mutta sitä Matteus ei vielä tiennyt, että parantamisella on kallis hinta. Joka ottaa luopion synnit kannettavakseen, kokee myös hänen kohtalonsa. Jeesuksen tie tulisi kulkemaan hylkäämiseen ja kuolemaan kurjimpien syntisten tavoin. Siinä on parantumisemme ihme ja sen hinta.
Rukoilemme: Pese minut puhtaaksi rikoksestani, anna lankeemukseni anteeksi, pyyhi minusta kaikki pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki. Amen.
Pieniä puheita 