Seinillä on korvat – joki puhuu

Satakunnan kansansoutu – aamuhartaus 19.7.2009

Luen tälle päivälle kuuluvan yhden Raamatun lukukappaleen. Se on Vanhasta testamentista, Joosuan kirjasta luvusta 24:

“Joosua … pystytti suuren kiven Herran pyhässä paikassa kasvavan suuren puun juurelle. Sitten Joosua sanoi kansalle: “Katsokaa, tämä kivi on oleva todistajana, sillä se on kuullut ne sanat, jotka Herra on puhunut teidän kanssanne. Se on todistava teitä vastaan, jos kiellätte Jumalanne.”

Tämä teksti herätti mielenkiintoni. Hieman samankaltaisia tilanteita on muitakin Raamatussa, jossa jokin eloton kivi saa erityisen merkityksen.

1) Jakobin ja Labanin sovinnon todistajaksi pystytettiin kiviröykkiö. 2) Mooseksen kuoleman jälkeen kansa asteli luvattuun maahan Joosuan johdolla. He ylittivät Jordanvirran kuivin jaloin. Joesta nostettiin kaksitoista kiveä tapahtuman muistoksi ja pystytettiin keskelle jokea. 3) Profeetta Samuel pystytti kiven sen jälkeen, kun Jumala oli antanut heille sodassa voiton vihollisia vastaan: hän antoi kivelle nimeksi Eben Eser, Avunkivi.

Päivän lukukappaleessa sanottiin, että kivi on todistajan kuullut Kansan ja Jumalan välisen liiton sanat. Mutta onko kivi oikeasti kuullut jotakin? Millä tavoin kivi on todistaja? Eihän kivet mitään kuule, vielä vähemmän puhuvat (vrt Lk 19:40).

Tunnet varmaan sanonnan: “Seinillä on korvat”. Toisaalta sanonta viittaa siihen, että se mitä seinien suojassa on kuviteltu salassa kerrottavan, niin joku on kuitenkin kuullut. Se ei ole pysynyt salassa -, seinillä on korvat ja pikkulinnut ovat laulaneet. Salaisuuksilla on taipumus paljastua.

Mutta ajatus seinien korvista esiintyy toisessakin muodossa: Seinät ovat kuulleet kaikenlaista, mitä sen suojissa on puhuttu. Vanhoista rakennuksista sanotaan toisinaan: mitä tämänkin talon seinät kertoisivat, jos se olisi mahdollista. Ne ovat paljon nähneet. Seurakuntatalo tässä takana, vanha ja uusi kirkko. Seinät ovat kuulleet yhtä ja toista. Ajatellaan, että ne voisivat kertoa paljonkin totuuksia niin menneestä kuin nykyisestä elämästä.

Koska minulla on tapana huomata asioista niiden hullunkurisia puolia niin tässäkin ajatukseni kiinnittyy sellaiseen. Kun pohdimme rakennuksen vanhoja seiniä ja mietimme, mitä ne voisivat meille kertoa, oletamme samalla, että seinä on moraalisesti moitteeton olento ja sen arvio siksi olisi yläpuolella ihmisten moraalin. Entäpä jos se seinä olisikin umpikiero ja yrittäisi lausunnoillaan vaikuttaa vain siihen, että saisi itselleen uuden vaalenansinisen maalipinnan. Entä jos seinällä olisi huono ja epätarkka muisti ja se sekottaisi nimiä ja asioita. Tai mitäpä jos se olisi kiinnostunut vain itsestään niin kuin ihmiset yleensä. Seinä muistelisi historiaa. “Olen ollut pystyssä yli 300 vuotta ja järkyttävintä mitä muistan, tapahtui 50 vuotta sitten. Tiedätkö silloinen isäntä puhkaisi seinään aukon ovea varten. Järkyttävää. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinuun puhkaistaisiin reikä?”

Se, että kivi on kuullut ja on todistaja, tarkoittaa jotakin muuta kuin inhimillistä kuulemista. Kivi eikävele todistajanaitioon ja nosta kättä valan vannomiseen: “vannon kautta kiven ja kannon, jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön.” Siinä ei ajatella, että kivellä olisi inhimillinen muisti ja inhimilliset heikkoudet. Kivi on ikäänkuin fyysisesti tallettanut ääniaallot, jotka ovat sen pintaan liplatelleet. Ajateltavissa on, että kuullut sanat voidaan sellaisenaan toistaa.

Teknisesti ‘tallenteen’ uudelleen kuunteleminen olisi varmasti vaikeaa. Mutta psykologisesti Joosuan sanat uppoavat syvälle kuulijaan. Sanat eivät katoa, kun ne on kerran lausuttu. Sanoja ei saa takaisin  - niistä joutuu vastaamaan. Digitalisoinnin aikakautena ymmärrämme sen, että kaikesta sähköisestä toiminnasta jää jälki jonnekin muistiin ja se  voidaan kaivaa esille. Yhtä vähän mikään sana katoaa tyhjyyteen.

Mitä kivi oli todistamassa? Se todisti Kansan sitoutumiesta ja liitosta Jumalan kanssa. Kivi pelkällä olemassaolollaan muistutti heitä lupauksesta, minkä olivat kerran yhdessä antaneet.

Jos historian hämärästä tulemme nyt takaisin koto-Suomeen. Sinkin olet tehnyt kerran lupauksen. Sinut on kastettu ja konfirmaatiossa olet tunnustautunut julkisesti siihen liittoon, johon kaste sinut liitti.

Silloin ei pystytetty kiveä. Kasteessa käytettiin vettä. Toivonkin että tänään Kokemäenjoen elävä vesi muistuttaisi sinua liitostasi Jumalankanssa, siitä, että olet sitoutunut kulkemaan elämän matkasi Jeesuksen opetuslapsena.

Joki muistuttakoon samalla elämän virran juoksusta ja ajan katoavaisuudesta. Jokaisella joella on alkunsa ja jokaisen joe juoksu kerran myös päättyy, kun se laskee mereen. Samoin elämän virta laskee kerran. Me kuljemme siinä mukana, meillä on kanssasoutajia matkalla. Mutta matkalla on tarkoitus – tarkoitus päästä perille.

Puhukoon joki teille ajan katoavaisuudesta, mutta myös ikuisesta liitosta Jumalan kanssa.