Katseita

Katseita

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.

   Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

   Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.

Tämän viikon aiheena kirkoissa on ollut teema: Jumalan huolenpito. Luultavasti teidän kannaltanne aihe on turvallinen ja harmillinen.

Huolenpito liittyy aika monenlaiseen asiaan. Aika usein se voidaan liittää lasten hoitamiseen. Aikuinen, isä tai äiti sanoo: katsotko vähän meidän mukulien perään. Huolehtiminen on katsomista – vähän kuin voimalaitoksen tai tehtaan valvomossa seurataan mittareita, että prosessi kulkee kuten pitää ilman hälyttäviä tekijöitä.

Pieni lapsi kaipaa turvaa. Hän haluaa tulla nähdyksi ja katsotuksi. Mutta nuori, teidän ikäinen ei miellä tuota katsomista samanlaisena tehtaan valvomona, josta oli puhetta. Hänelle se on enemmän vankilan omaista. Häntä kyylätään, rajoitetaan vapautta, rajoitetaan yksityisyyttä. Luodaan rajoja ja sääntöjä.

Te olette nuoria ja haluatte kasvaa aikuisiksi, sellaisiksi jotka päättävät itse elämästään, menemisistään ja tulemisistaan ilman, että tarvitsee vastata siitä kenellekään mitään.

Kun puhutaan Jumalan huolenpidosta se voi tuntua vähän tylsältä. Taas yksi silmäpari lisää vahtaamassa tekemisiäni.

Mutta sen myönteinen sanoma löytyy siitä, että saa turvallisesti yrittää eikä tarvitse pelätä, jos ei onnistu ensimmäisellä kerralla. Tukiverkko toimii. Saa olla rohkea ja luottaa omiin voimiin, jos putoaa, otetaan vastaan ja opin samalla itsestäni, voimistani, rajoistani ja kyvyistäni.

Onko Jumalan katse kyyläämistä. Joillekin ajatus Jumalasta herättää juuri tällaisia pelkoja. Jumala on kuin poliisi, joka vahtii vikojamme.

Rippikoulussa toivomme, että Jumalan katse paljastuisi teille toisenlaisena. Ei poliisin tai tuomarin katseena – vaan enemmän hyvän vanhemman tai urheiluvalmentajan katseena, joka kannustaa sinua ja haluaa auttaa sinua, joka on sitoutunut toimimaan sinun parhaaksesi.

Kun asiaa ajatellaan jo aikuisen ihmisen näkökulmasta, useimmat luultavasti hyväksyvät ajatuksen, että: Ihminen kaipaa tulla katsotuksi. Se tarkoittaa hänelle samalla sitä tietoisuutta, että minä olen olemassa, minut huomataan. Mutta ei vain se, että minut huomataan, vaan myös se, että katseet ovat kohdanneet. Siinä syntyy yhteys, silta. Vasta katseiden kohdattua ihmiset todella kohtaavat.

Silmät ovat sielun peili. Ne ovat ikkunoita sisäiseen maailmaamme. Katseen yhteys silmästä silmään on yksi tärkeimpiä yhteyksiä ihmisten välillä. Kenestäkään ei tule ihmistä, ellei joku katso silmiin. Vanhempiensa katseen alla lapsi kasvaa ihmiseksi. Lapsi tietää, että rakkauden katse seuraa häntä. Tuo samainen katse luo rajat hänen tekemiselleen, mutta vielä tärkeämpää on se, että tuo katse luo koko olemassaololle tilan.

Huomatuksi tuleminen ei aina ole ongelmatonta. Katse meitä kohtaan voi olla myös armoton. Meitä katsotaan naureskellen. Sen sijaan, että katse armahtaisi, se voi yhtä hyvin luoda syyllisyyttä ja häpeää. Se tuomitsee, vähättelee. – Teille on ehkä tullut myös tällaisia kokemuksia. Jatkuva valvominen ei jätä teille omaa tilaa ja omaa rauhaa. Vanhemman katse vaatii teiltä asioita ja myös syyttää, jos te ette toimi hänen mukaansa.

 

Minkälainen on Jumalan katse – me pyydämme häntä katsomaan puoleemme.

Jos silmät ovat sielun peili, niin mitä Jumalan silmissä näkyy, minkälainen sielu silmien peilistä heijastuu?

Te olette ehkä joskus nähneet erään keskeisen kristillisen symbolin, jossa on kuvattu kolmio ja kolmion sisään on kuvattuna silmä – Jumalan kaikkinäkevä silmä. Kolmio kuvaa Jumalan kolminaisuutta ja silmä sitä, että hän näkee ja tietää kaiken. Joistakin tuo Jumalan silmä vaikuttaa uhkaavalta ja ankaralta, sellaiselta joka on valmis tinkimättömällä oikeudenmukaisuudella tuomitsemaan meidät. Tuo katse on kuitenkin rakkauden katse.

Jumala on nähnyt minut kaiken aikaa. Kaiken aikaa hän katsoo minua. Hänen silmistään löytyy yhtä aikaa totuus, lempeys, armo, rakkaus ja ilo. Vastustamaton hyvyys kohdataan tuossa katseessa ja se lävistää olemukseni jokaisen sopukan. Ilon ajatus on minulle ollut tärkeä. Jumalassa on syvä ilo. Jumala iloitsee sinusta.

Tuo katse ei tuomitse vaan armahtaa. Jumalan katse tuntee minut. En ole hänelle vieras. Hän tuntee minut pienestä idusta alkaen. Hänen kasvojaan me rippikoulunkin aikana etsimme.

Maan korvessa

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

Kuulit juuri yhden hyvin tunnetun ja rakastetun laulun. Mitä sinulle tulee siitä mieleen? Nouseeko mieleesi nousee kuva taulusta, mikä on lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa. Se on kuin tehty tähän lauluun. Se on kuva yksinäisestä lapsesta, joka on ylittämässä rikkinäistä siltaa ja on todellisessa hengenvaarassa. Hän ei ole vain vaarassa kompastua kiviin, vaan vaarassa pudota rotkoon. Enkeli pitää lasta kädestä ja katsoja aavistaa, että pelkojensa keskellä lapsi sittenkin on turvassa, vaikka isää tai äitiä ei ole siinä paikalla.

Laulussa on kokonaisuudessaan neljä säkeistöä, mutta usein ja ehkä juuri lapsille soitettuna sitä esitetään niin, että kolmas säkeistö jää pois. Ajan säästämiseksi jätin soittamatta viimeisen säkeistön, joka hyvin kyllä tunnetaan. Mutta olen vasta muutama päivä sitten havahtunut huomaamaan, että laulussa on säkeistö, joka on jäänyt minulle vieraaksi. Siinä on yksi säkeistö totuttua enemmän. Se pakotti kuuntelemaan laulua uusin korvin. Ehkä sinäkin huomasit siinä jotakin erilaista.

Laulu ei ole vain lastenlaulu, vaikka siinä puhutaankin lapsosesta ja hänen enkelistään. Lapset tuskin ymmärtävät hyvin laulun kielikuvia. Laulu on kuvaus ihmislapsen tai yhtä hyvin Jumalan lapsen koko elämän pituisesta matkasta. Matka, kulkee vaarojen ja vaikeuksien keskellä: pimeässä korvessa, synkässä metsässä, kivisellä ja liukkaalla polulla – ehkäpä sillä rikkinäisellä sillallakin. Matka on kotimatkaa, mutta koti on vielä kaukana. Koti on luonnollisesti maallisen elämän matkan päässä oleva taivaan koti. Laulussa on siis kuvattu jokaisen ihmisen elämän puitteet.

Mutta hyväksytkö laulussa esiintyvän ajatuksen tai mallin: että pimeys peittää maailman, kuin fantasiakirjoissa. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että eläisimme ympäri vuoden talven pimeyttä – vaan sitä, että maailma on vaarallinen paikka, jossa tapahtuu pahoja asioita. Synnin mustat verkot ovat saalistamassa ihmistä kuin hämähäkinseitit hyönteisiä. On helppo jäädä pimeyden vangiksi tai pimeyden eksyttämäksi. Ihmisen olisi määrä kulkea kohti valoa Jumalan enkelin johdattamana. Jos ote irtoaa, joudumme ongelmiin. Ihmisen elämä kulkee kuitenkin tämän pimeän ja koettelemusten korven kautta.

Pimeässä maailmassa voi kulkea myös niin, että kulkee pimeyden ehdoilla, että tulee itse osaksi tuota pimeää – että tekee pimeydestä kodin itselleen. Kyllä tätäkin tapahtuu. Ihminen kovettaa sydämensä, ei tunne myötätuntoa kärsiviä kohtaan, tavoittelee oman ahneutensa ohjaamana vain nautintoja itselleen. Viha ja itsekkyys tekee hänet piittaamattomaksi. Silloin hän luopuu enkelin johdatuksesta, joka ohjaa meitä taivaalliseen kotiin, valoon ja hyvyyteen.

Elämän koettelemukset ovat niin suuria, että yksin ei selviä. Me lankeamme ja saamme itsemme verille ja kuraisiksi. Näin väistämättä jokaiselle tapahtuu. Mutta Jumalan enkeli, joka suojelee ja johdattaa, on kuitenkin vahvempi kaikkea pimeää ja sen ansoja. Ylivoimaiselta tuntuvat vaikeudet eivät lannista. Hänen haltuunsa uskomme koko elämämme.

Säkeistö, joka useimmista sanoituksista puuttuu:

Ja syntikin mustia verkkoja vaan

on laajalle laskenut korpehen maan.

Niin pianhan niihinkin tarttua vois,

jos käsi ei enkelin kädessä ois.