Riita sovinto rauha

Sovinto

Kol. 1: 19-23
Jumala näki hyväksi
antaa kaiken täyteyden asua hänessä
sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon
ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan
kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.
Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija.

Tässä Kolossalaiskirjeen kohdassa puhutaan sovinnosta ja rauhasta ja vihamielisyydestä.

Asiat ovat jokaiselle tuttuja omassa elämässä. Meillä on varmasti ollut riitoja joita olemme selvitelleet ja ehkä saaneet sovinnon aikaan ja myös rauhan.

Sovinto ihmisten välillä on aina hieno asia. Sovintoa edeltää riita, vihamielisyys, erimielisyys tai jopa sota.

Sodan ja rauhan ajan kokeneita on tässä salissa enemmistö. Sota on äärimmäinen normaali elämää sotkeva asia. Kaikki voimat ponnistetaan kansakuntien väliseen selvittelyyn. Sota tulee silloin, kun ei osata selvittää asioita puhumalla. Mutta sotaakin seuraa yleensä rauha. Rauha taas vaikuttaa kaikkien ihmisten elämään. Ei tarvitse elää piinassa ja pelossa. Ei tarvitse kotona pelätä pommeja. Ei tarvitse pelätä miehensä tai poikansa kaatumista rintamalla. Rauha on näin ollen asia joka koskettaa kaikkia kansan ihmisiä.

Mutta elämän arkisessa piirissä koetaan riitoja ja sovintoja / perheenjäsenten välillä / sukulaisten välillä / naapurusten tai ystävien välillä. Ne jotka elävät läheisessä yhteydessä meihin – heidän kanssa riidellään ja sovitaan asiat.

Mitä läheisempi ihminen, sen syvempiä haavoja hän meihin voi saada aikaan.

Kun sovinto on tehty, sitä seuraa rauha. Rauha ei ala ilman sovintoa. Rauha ilman sovintoa on mykkäkoulua – ainakin puolisoiden välisessä riidassa. Se ehkä vähitellen mykkäkoulun aikana unohdetaan ja elämä jatkuu tavalla tai toisella.

Paavali puhui riidasta ja sovinnosta ihmisen ja Jumalan välillä. Jumala on luonut ihmisen. Me olemme hänelle tärkeitä ja läheisiäkin. Siksi myös riidat, erimielisyys, ja loukkaukset tuntuvat Jumalassakin. Kun ihminen kääntyy Jumalaa vastaan se satuttaa Jumalaa. Se on haavoittaa.

Luulen että useat ihmiset pitävät Jumalan suhteen mykkäkoulua. Sekin on asia, mikä raastaa häntä. Jumala haluaisi, että riita hänen ja ihmisten välillä lopetetaan. Siksi hän on tehnyt sovinnon.

Sovinnossa ihminen tunnustaa syntinsä Jumalalle, pyytää anteeksi. Jumalan Poika Jeesus on kuollut syntiemme tähden. Siksi sovintoa ja anteeksiantamusta julistetaan.

Vangitsevat sanat

16.10. Radion aamuhartaus – Vangitsevat sanat (kesto 5.45 min)

Vk 301 b: 1,2,5

Ensi pyhän evankeliumissa (Joh 7:40-52) on merkillinen yksityiskohta. Juutalaisten ylimmät virkamiehet ja hallitsijat olivat lähettäneet miehiä pidättämään Jeesusta. Tämä tapahtui siis jo paljon ennen kiirastorstain iltaa. Kun miehet palasivat, he tulivat tyhjin käsin. Jeesus ei ollut vangittuna heidän mukanaan. He joutuivat luonnollisesti vastaamaan ylipappien kysymykseen: »Miksi te ette tuoneet häntä?»

Mitä he vastasivat? Tai kysytäänpä ensin, mitä ylipapit odottivat kuulevansa? Ehkä jotakin tällaista: Emme löytäneet häntä – tai meille tehtiin vastarintaa ja jäimme alakynteen. Heitä oli enemmän. Hän onnistui karkaamaan käsistämme. Evankeliumin mukaan miehet kuitenkin vastasivat näin: »Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.»

Nuo miehet olivat varmasti ohjeistettu tehtäväänsä. Heille oli ehkä kerrottu että Jeesus on vaarallinen, kansan kiihottaja, harhaoppinen, hän on uhka ja siksi hänet piti ottaa kiinni. Jos kansan ylin johto oli sitä mieltä, he eivät voi olla väärässä. Niinpä vakain mielin miehet lähtivät suorittamaan tehtäväänsä. Mutta tultuaan Jeesuksen luokse he kohtasivat aivan toisenlaisen miehen ja toisenlaisen todellisuuden. Jeesus puhui ja hänen sanansa upposivat miehiin. He tulivat kuin lumotuiksi. Sen sijaan, että he olisivat vanginneet Jeesuksen, he itse joutuivat Jeesuksen sanojen vangitsemaksi. Muutos alkuasetelmaan oli täysin vastakkainen. Jeesuksen puhe ei vain riisunut heitä aseista, se mitä ilmeisimmin oli avannut heidän silmiään ja sydäntään kokonaan johonkin uuteen ja ihastuttavaan.

Jeesuksen sanoissa on vastustamatonta voimaa. Ne voivat vangita meidät edelleen. Mikä siinä erityisesti vangitsee? Luultavasti se, että Jeesus puhuu niin syvästi meitä koskettavasta asiasta. Ja toiseksi se, että Jeesus todella tietää mistä hän puhuu. Hänellä on antaa vastauksia kysymyksiimme asiassa, mikä koskee koko elämäämme ja kohtaloamme. Onko minulla toivoa siitä huolimatta, että omilla teoillani ja valinnoillani olen särkenyt mahdollisuuteni onneen ja kannan syyllisyyden painolastia?

Miehet eivät halunneet pidättää Jeesusta ja samalla hylätä sitä ainoaa pelastuslauttaa, mikä haaksirikkoutuneella on. Tai he olivat kuin janoiset autiomaassa eivätkä halunneet myrkyttää lähdettä, joka pelastaisi heidät kuolemasta. Kysymys oli päiväpolitiikkaa, ihmisten valtapeliä ja rajakiistoja suuremmasta asiasta.

Jeesuksen tärkein asia oli puhua Jumalan valtakunnasta ja kenelle sen portit aukeavat ja kenen edestä ne suljetaan. Miehet tunnistivat Jeesuksen puheen. Heidän toivonsa ei ollut mennyt, se oli nyt vahvempi kuin koskaan.

Jeesuksen puhuu edelleen tärkeästä asiasta. Vaikka maailma on muuttunut toisenlaiseksi ja kysymyksemmekin ovat osin toisenlaisia, niin sielun ytimessä kaipaamme kuulla Jeesuksen äänen, joka vakuuttaa meitä Jumalan rakkaudesta, että me emme ole yksin, että rukouksemme on kuultu. On sittenkin Jumala, jolle meidän elämämme ei ole yhdentekevä.

Mutta maailma on niin täynnä muita ääniä, että Jeesuksen ääni tuntuu hukkuvan niiden paljouteen. Toiset äänet sanovat tieteen selittävän kaiken, elämästä ihme ja pyhyys on pyyhitty pois. Uskolle ei jää siinä mitään katsottavaa.

Toiset äänet kehottavat astumaan sisään ‘Nautinnon valtakuntaan’. Siellä riittää katseltavaa yllin kyllin, ei tarvitse kurkistella kauemmas, tuonpuoleisuuteen.

Vielä on ääniä, jotka yrittävät tehdä meidät kuuroksi Jeesuksen puheelle. Ne yrittävät kuvata hänet pelottavaksi, oudoksi ja kummajaiseksi.

Eri äänet houkuttelevat meitä seuraansa. Etsiydy kuitenkin Jeesuksen sanojen seuraan: Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän. Jeesuksen sanoissa on elämä ja paratiisin lempeys. Hänen teoissaan taas anteeksiantamus ja syntien sovitus. Ei mikään eikä kukaan tässä maailmassa puhu kauniimmin ihmiselle, kuin Jeesus kun hän katuvalle sanoo: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Silloin et ole lähellä vain elämän ihmettä ja sen ääretöntä pyhyyttä, vaan keskellä Jumalan hyvyyttä ja suurta Jumalan rakkauden virtaa.

Rukoilemme: Jeesus Vapahtajani, anna minun maailman hälyäänien joukosta erottaa Sinun äänesi, joka puhut sielulleni kauniimmin kuin kukaan muu.

Kuva kaikkein rakkaimmasta

9.10. Radion aamuhartaus - Kuva kaikkein rakkaimmasta

Kun avaan lompakon, näen kuvat vaimostani ja lapsistani, kun menen ystävieni työhuoneeseen, siellä löydän kuvat heidän läheisistään, ja mennessäni jonkun kotiin, vaikka työn puolesta syntymäpäiville, seinät ja hyllyt ovat täynnä kuvia heidän rakkaistaan niin elävistä kuin kuolleistakin. Tavallisesti kodeissa menen kuvien lähelle ja annan syntymäpäiväsankarin kertoa minulle ihmisistä, joita kuvat esittävät.

 

Kun olen vihkimässä, kastamassa tai hautaamassa, kameroiden armeija nousee esiin. Me elämme kuvien täyttämässä maailmassa. Mitä tärkeämmästä asiasta on kysymys, sen varmemmin kamerat ovat paikalla. Haluamme ikuistaa tärkeät hetket ja tärkeät ihmiset. Kaikkea ei kuitenkaan saa vangittua kuviin. Se ei joko ole luvallista tai sitten se ei ole edes mahdollista.

 

Joissakin museoissa valokuvaaminen on kielletty toisissa tilanteissa kamera rikkoo ihmisen yksityisyyttä tai tilanteen pyhyyttä. Jokainen kuvaaja tietää myös sen, että itse kokemusta ei voi säilöä kuvaan, se säilyy vain sielussa. Se säilyy ehkä paremmin kirjoitettuna.

 

Sinulle on varmasti tuttua Katekismuksesta kymmenen käskyä. Oletko lukenut käskyjä koskaan suoraan Raamatusta niiden alkuperäisessä muodossa? Siellä huomaat, että ensimmäisen käskyn jälkeen ei olekaan Jumalan nimen käyttöä koskeva kielto vaan Jumalan kuvaamista koskeva kielto: Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. Älä kumarra äläkä palvele niitä. Raamatussa käskyt on kerrottu laajemmin kuin Katekismuksessa.

 

Minua kiinnostaa erityisesti millä tavoin tämä unohdettu kuvakielto suhteutuu siihen käskyyn, minkä Jeesus antoi. Jeesus antoi meille yhden käskyn: käskyn rakastaa. Rakasta Jumlaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

 

Mutta eikö juuri rakastunut halua ympröidä itsensä rakastettunsa kuvilla. Juuri siitä, ketä rakastat haluat maalata kuvan, tehdä veistoksen, ottaa valokuvan ja näin ilmaista ihailuasi ja iloasi hänestä.

 

Tavallisten rakastavaisten kohdalla näin ainakin onkin. Kuvalla tuodaan toisen parhaita puolia esiin, halutaan korostaa hänen kauneuttaan tai jotakin muuta piirrettään.

 

Mutta Jumalasta, jota meidän tulisi rakastaa yli kaiken, ei kuitenkaan saa tehdä kuvaa. Mitä ihmeellistä siinä on, jos minulla olisi jokin kuva Jumalasta. Miksi Jumalan kuvaaminen ankarasti kielletään?

 

Jumala on näkymätön eikä siten ole kuvattavissa eli Jumalaa ei ole mahdollista kuvata. Häntä ei voi rajata kuvaan. Mikään maan päällä olevista asioista ei heijasta hänen kunniaansa vaan on kaukana siitä. Siksi mikään kuva Jumalasta ei ole milloinkaan kuva Jumalasta, vaan jotakin muuta: meidän mielikuvamme, kuva toiveistamme ja ajatuksistamme. Se ei välitä todellista kuvaa Jumalasta. Jumalan suhteen kuva vangitsee ja etäännyttää enemmän kuin ilmaisee rakkauttamme häneen. Kuva Jumalasta ei ole rakkauden ilmaus, vaan yritys kahlita ja saada valtaansa. Mutta Jumala ei ole hallittavissamme. Emme voi valjastaa häntä ajamaan omia tavoitteitamme.

 

Tavallisesti kuva tarvitaan silloin kun rakastettu on poissa tai kaukana. Mutta kun hän on paikalla, kuva on tarpeeton. Jumala ei ole poissa tai kaukana. Hän on läsnä. Hän on vierelläsi. Hyvä on. Uskon, että hän on läsnä. En silti näe häntä. Mihin suuntaan minä katson? Ylös, sivulle, vai sielun silmin sisään ja syvyyksiin?

 

Vaikka käskyt kieltävät tekemästä mitään jumalankuvaa silti Jumalasta on alusta alkaen ollut olemassa eräs kuva. Mutta se ei olekaan ihmisen tekemä. Jokainen ihminen on elävä kuva Jumalasta. Jumalahan loi ihmisen kuvakseen. Katsoessasi lähimmäistä, toista ihmistä, katsot Jumalan kuvaa.  

 

Meidän ei pidä tehdä kuvaa Jumalasta, koska Jumala on tehnyt sen jo itse. Minkälainen maailma olisi, jos ottaisimme tämän yhä vakavammin? Jokainen ihminen, langenneenakin on meille muistutus Jumalasta. Mutta näitäkään jumalankuvia ei tule palvoa tai nostaa jalustalle, vaan rakastaa. Rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, Jumalan kuvaan, niin kuin itseäni, joka myös olen heijastus Hänen kirkkaudestaan ja kunniastaaan.

 

Rukoilemme: Anna meidän lähimmäisissä nähdä sinun kuvasi ja rakastaa heitä niin, että emme tuota kuvaa turmelisi emmekä sen pyhyyttä riistäisi.