Jeesus itki. (17. hjs keskiviikkokerho 2011)
Viime sunnuntain evankeliumissa se on mainittu Raamatun lyhyin jae. Tiedättekö mikä se on.
Se on hyvin puhutteleva: Jeesus itki. Jeesus itki ystävänsä Lasaruksen haudalla. Hän itki kuoleman aiheuttamaa surua ja tuskaa ihmisten elämässä. Jeesus itki ihmisten itkua.
Evankeliumi korostuneesti sanoo, että syvä liikutus valtasi Jeesuksen, kun hän Lasaruksen haudalla näki itkevien ihmisten joukon, kun hän kohtasi siellä toiset surevat. Heillä ei ollut Jeesuksen uskoa.
Kuolema oli lopullinen ero. rajan toiselle puolelle ei kukaan ollut nähnyt. Se oli silloin ja on edelleen raja, jolla tieto ja varmuus hälvenee. Se on raja joka ylitetään vain yhteen suuntaan.
Jeesus itki ihmisten kanssa – mutta ei vailla toivoa.
Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Tämä on ilmaistu vähän jälkeen sen kun Jeesuksen sanottiin itkeneen. Jeesus myös järkyttyi. Kuvittelen, että tämä ei liity enää vain itkemiseen ihmisten kanssa. Hän järkyttyi sitä kuoleman pimeyttä ja synnin valtavaa voimaa, joka hänetkin tulisi saamaan kiinni. Ei Jeesus itse tietenkään ollut syntinen – oma synti synti ei häntä tavoittanut. Hän ei tehnyt syntiä, mutta hän on sijaiskärsijä, Uhrikaritsa, joka ottaa kantaakseen maailman synnin. Se synti vaatii hänen kuolemaansa.
Jeesus näki Lasaruksen haudalla oman kuolemansa ja oman hautansa. Elämän lähde tulee itse surmatuksi. Mikä pahan voimille ja synnin valtakunnalle onkaan mieluisampi ajatus kuin syöstä Jumalan itsensä tuhoon ja päästä kuninkaan paikalle.
Hyvän ja pahan välinen valtataistelu – sitä käydään meidän sydämessämme. Mutta ennen kaikkea se on käyty Golgatalla Jeesuksen suostumisessa kärsimiseen ja kuolemaan.
Nuo tapahtumat ovat ennakolta Jeesuksen mielessä. Viikon kuluttua Lasaruksen herättämisestä.
Jeesuksen kyyneleet ovat olleet historian aikana monenlaisen tutkimisen kohteena. Jeesuksen kyyneleet on keskiajalla ollut mielenkiintoa herättävä aihe – Lachrimae Christi.
Jotka ovat lukeneet Umerto Econ historiallisen romaanin (tai nähneet elokuvan) Ruusun nimi saattavat muistaa, että kirkkoisien mukaan Jeesus ei koskaan nauranut (suomessa kaksi teologia on kirjoittanut myös aiheesta ja heillä on vastakkainen näkemys – Heinimäki ja Daniel Nylund), mutta montako kertaa Jeesus itki?
Jussi Hanska on tutkinut keskiaikaisia saarnoja ja kirjoittanut tästä teemasta artikkelin: – http://www.glossa.fi/mirator/pdf/hanska.pdf
Yleisin määrä näissä tutkimuksissa on sanoa, että Kristus itki kolme kertaa maallisen elämänsä kuluessa – tästä lasketaan pois syntymän ja lapsuuden itkut.
1) herättäessään Lasaruksen kuolleista (Johannes 11:33–35).
2) hän itki Jerusalemin kaupungin puolesta,
3) Jeesus itki ristiinnaulitsemisen yhteydessä.
Jälkimmäinen tapaus on ainoa, joka ei ole dokumentoitu evankeliumeissa, vaan perustuu Kirjeeseen heprealaisille 5:7.
Jacopo da Varazzen mukaan Jeesus itki edellä mainittujen tapausten lisäksi myös Juudaksen petoksen vuoksi. Se ei saavuttanut kuitenkaan laajaa hyväksyntää.
Koska Jeesusta pidettiin ainutlaatuisena ihmisenä, hänellä oli täydellinen hallinta tunne-elämäänsä. Siksi nämä kohdat, jossa hän itkee, nousevat voimakkaammin esille. Jeesuksen ei olisi halutessaan tarvinnut itkeä. Me ajattelemme tänään ehkä eri tavalla. Itku ei Jeesuksellakaan ollut tahdon asia, vaan luonnollinen inhimillinen reaktio.
Opetus, mikä Jeesuksen itkuun liitettiin, on ollut melko synkkä. Lähtökohta on usein se, että ihmisten tulee mieluummin itkeä kuin nauraa turhanaikaisten asioiden johdosta.
Tämä tulee lähelle myös suomalaista herätyskristillisyyttä: synninsurua, kyyneleistä oman synnin ja pahan luonnon tähden. Ne jotka eivät itke synnin tähden ovat suruttomia.
Erään oppineen mukaan Jeesus ei itkenyt Lasaruksen haudalla siksi, että Lasarus oli kuollut, vaan siksi, että Jeesuksen täytyi palauttaa hänet takaisin tähän kurjuuden alhoon.
- pikkulapsenkin syntyessään itkevän välittömästi oman kurjuutensa profeettana
Tavallista keskiajalla oli muistuttaa kristittyjä siitä, että itku Lasaruksen kuolleista herättämisen yhteydessä symboloi niitä kyyneleitä, joita kristittyjen tulee vuodattaa synnin tilassa kuolleiden ihmisten puolesta.
Myös toinen Jeesuksen itku, Jerusalemin kaupungin kohtalon vuoksi, tuotti erilaisia tulkintoja. – Jeesus itki maailman turhamaisuuden vuoksi
Kristus halusi itkullaan liikuttaa syntiset mietiskelemään omaa tilannettaan tässä maailmanajassa ja tulevassa.
Jeesuksen kolmannen itkun, ristiinnaulitsemisen yhteydessä, selitysmallit olivat kaikkein yhtenäisimmät.
Jeesus itki ristillä ihmiskunnan syntien vuoksi tai jopa, kuten Giovanni da San Gemignano kirjoitti, koska hän halusi herättää Jumalassa sääliä syntistä ihmiskuntaa kohtaan.
Keskiajan tutkijat ja teologit saattavat herättää meissä kummeksuntaa ja huvittuneisuutta. Heidän ajatuksensa voivat innostaa meitä tutkimaan Raamattua tässä asiassakin syvemmin.
Tänään voisi kysyä: Itkeekö Jeesus sinun tähtesi? Entä mitä sinä itket – itkeekö Jeesus kanssasi? Tuotko hänet surujesi haudalle? Ihme voi tapahtua, se mikä meissä oli kuollutta tai toivoa vailla, voi nousta jälleen eloon Jeesuksen sanan voimasta.
Silloin menetyksen surun tai synnin katumuksen kyyneleet eivät ole ainoita kyyneleitä.
Myös ilon ja helpotuksen kyyneleet nousevat pintaan. Syvin todellisuus on siinä, että kyyneleet pyyhitään ja itkemme enää ilosta siitä että olemme pelastuneet ja on koittanut jälleennäkemisen aika.
