Röyhkeät ovat onnellisia
»Turha on palvella Jumalaa.
Mitä hyötyä on siitä,
että noudatamme hänen käskyjään,
palvelemme Herraa Sebaotia
ja kuljemme murhe kasvoillamme?
Me näemme, kuinka röyhkeät ovat onnellisia,
kuinka he menestyvät
vaikka ovat tehneet pahaa.
He saavat elää,
vaikka ovat koetelleet Jumalan kärsivällisyyttä.»
Katkelma on Vanhan testamentin viimeisestä kirjasta profeetta Malakiasta. Se on kirjoitettu 2400 vuotta sitten. Jo silloin ihmiset pohtivat kysymystä, miksi Jumala ei puutu jumalattomien ja epärehellisten ihmisten puuhiin. Röyhkeät ovat onnellisia ja menestyvät pahaa tekemällä. Kun taas ne, jotka rakastavat Jumalaa saattavat hyvinkin joutua kohtaamaan monenlaisia kärsimyksiä, koettelemuksia ja vastoinkäymisiä. Eikö asian pitäisi olla toisinpäin, jos Jumala kerran on oikeudenmukainen?
Joskus toki röyhkeät ja moukkamaiset joutuvat maksamaan hintaa käytöksestään. He menettävät toisten luottamuksen ja ystävyyden. Luultavasti he ovat varautuneetkin siihen ja/tai he ovat kykenemättömiä solmimaan luottamuksellisia ihmissuhteita, jolloin asia ei heille juuri merkitse mitään. Mutta usein on niin kuin Malakia kuvaa: nöyryys ja rehellisyys eivät näytä perivän maata, vaan ne, jotka kovaäänisesti vaativat ja käyttävät kyynärpäitään. Olemmeko myös hiljaisesti hyväksyneet sen? Palvelua on vaadittava ennen kuin sitä saa. On oltava aggressiivinen, lyötävä nyrkkiä pöytään, korotettava ääntään, etuiltava ja esitettävä uhkauksia.
Vanhassa maailmassa vain harvat uskalsivat olla röyhkeitä. Useimmat halusivat elää lähellä Jumalaa ja noudattaa hänen tahtoaan. Jos maailma on muuttunut röyhkeiden valtakunnaksi, jossa kaikki ovat unohtaneet Jumalan, röyhkeys ei enää tee onnelliseksi. Jos kaikki ovat röyhkeitä, ei kukaan ole onnellinen?
Mitä hyötyä silti on palvella Jumalaa? Mitä hyötyä noudattaa hyviä tapoja? Ne eivät takaa onnea eivätkä estä onnettomuutta. Meillä on usko, että kaikki elämässä tulee Jumalalta. Siksi kaikessa on Jumalan hyvä tarkoitus. Ottamalla meiltä jotakin pois, Jumala antaa jotakin muuta tilalle. Hän ohjaa meitä ennen kaikkea ikuisen aarteen lähteelle. Sitä vain on joskus vaikea muistaa.
Ne jotka ovat asettaneet päämääräkseen vain tämän maailman nautinnot, ovat unohtaneet Jumalan. Ehkä he eivät myöskään välitä siitä, jos Jumala unohtaa heidät viimeisessä väenlaskussa? Kristityn näkökulmasta se olisi syvin onnettomuus, mikä häntä kohtaisi. Uskova laittaa toivonsa Jumalaan. Todellinen onni ei tyhjene maallisiin rikkauksiin eikä menestymiseen. Jumalan palvelemista ei mitata hyödyllä, vaan siinä, että silloin elämäni toteuttaa tarkoitustaan.
Past. Tuomo Lindgren
Harjavallan seurakunta
Sydän Satakunta -lehden hartauskirjoitus 17.11.2011 lehteen
