»Turha on palvella Jumalaa.

Mitä hyötyä on siitä,
että noudatamme hänen käskyjään,
palvelemme Herraa Sebaotia
ja kuljemme murhe kasvoillamme?
Me näemme, kuinka röyhkeät ovat onnellisia,
kuinka he menestyvät
vaikka ovat tehneet pahaa.
He saavat elää,
vaikka ovat koetelleet Jumalan kärsivällisyyttä.»

Katkelma on Vanhan testamentin viimeisestä kirjasta profeetta Malakiasta. Se on kirjoitettu 2400 vuotta sitten. Jo silloin ihmiset pohtivat kysymystä, miksi Jumala ei puutu jumalattomien ja epärehellisten ihmisten puuhiin. Röyhkeät ovat onnellisia ja menestyvät pahaa tekemällä. Kun taas ne, jotka rakastavat Jumalaa saattavat hyvinkin joutua kohtaamaan monenlaisia kärsimyksiä, koettelemuksia ja vastoinkäymisiä. Eikö asian pitäisi olla toisinpäin, jos Jumala kerran on oikeudenmukainen?

Joskus toki röyhkeät ja moukkamaiset joutuvat maksamaan hintaa käytöksestään. He menettävät toisten luottamuksen ja ystävyyden. Luultavasti he ovat varautuneetkin siihen ja/tai he ovat kykenemättömiä solmimaan luottamuksellisia ihmissuhteita, jolloin asia ei heille juuri merkitse mitään. Mutta usein on niin kuin Malakia kuvaa: nöyryys ja rehellisyys eivät näytä perivän maata, vaan ne, jotka kovaäänisesti vaativat ja käyttävät kyynärpäitään. Olemmeko myös hiljaisesti hyväksyneet sen? Palvelua on vaadittava ennen kuin sitä saa. On oltava aggressiivinen, lyötävä nyrkkiä pöytään, korotettava ääntään, etuiltava ja esitettävä uhkauksia.

Vanhassa maailmassa vain harvat uskalsivat olla röyhkeitä. Useimmat halusivat elää lähellä Jumalaa ja noudattaa hänen tahtoaan. Jos maailma on muuttunut röyhkeiden valtakunnaksi, jossa kaikki ovat unohtaneet Jumalan, röyhkeys ei enää tee onnelliseksi. Jos kaikki ovat röyhkeitä, ei kukaan ole onnellinen?

Mitä hyötyä silti on palvella Jumalaa? Mitä hyötyä noudattaa hyviä tapoja? Ne eivät takaa onnea eivätkä estä onnettomuutta. Meillä on usko, että kaikki elämässä tulee Jumalalta. Siksi kaikessa on Jumalan hyvä tarkoitus. Ottamalla meiltä jotakin pois, Jumala antaa jotakin muuta tilalle. Hän ohjaa meitä ennen kaikkea ikuisen aarteen lähteelle. Sitä vain on joskus vaikea muistaa.

Ne jotka ovat asettaneet päämääräkseen vain tämän maailman nautinnot, ovat unohtaneet Jumalan. Ehkä he eivät myöskään välitä siitä, jos Jumala unohtaa heidät viimeisessä väenlaskussa? Kristityn näkökulmasta se olisi syvin onnettomuus, mikä häntä kohtaisi. Uskova laittaa toivonsa Jumalaan. Todellinen onni ei tyhjene maallisiin rikkauksiin eikä menestymiseen. Jumalan palvelemista ei mitata hyödyllä, vaan siinä, että silloin elämäni toteuttaa tarkoitustaan.

Past. Tuomo Lindgren

Harjavallan seurakunta

Sydän Satakunta -lehden hartauskirjoitus 17.11.2011 lehteen

Pyhäinpäivänä on tapana käydä haudoilla (niin kuin te olette käyneet tänään) – siistiä niitä talvikuntoon ja laittaa kynttilä palamaan. Pyhäinpäivän iltana kannattaa käydä hautausmaalla. Kynttilöiden paljous pimeässä illassa on kaunista katseltavaa. Silloin todella huomaa, kuinka tärkeä paikka hautausmaa on. Siellä on paljon rakkautta. Sellaista rakkautta, että vielä vuosikymmenienkin jälkeen sukulaisten haudoille tuodaan kynttilöitä.

Tällä tavoin muistelemme niitä rakkaitamme, jotka ovat kuolleet. Kodeissa lipastojen päällä on myös valokuvia heistä. Muistot säilyvät ja rakkaus säilyy. Vaikka he ovat poissa elämästämme, he ovat jollakin tavalla edelleen läsnä – osa elämäämme (ajattelemme heitä, suremme ja kaipaamme heitä)

Kun ihminen kuolee, hän ei enää hengitä, hänen sydän pysähtyy lopullisesti ja elintoiminnot sammuvat (sammuvat kuin kynttilän liekki). Se mikä hetki sitten oli elossa, on poissa. Kuolema on väistämätön päätös elämälle – se on luonnollista kaikki kuolevat kerran – siksi sen ei tarvitse olla mitään pelottavaa.

Kuolema silti on surullinen asia. Mummin tai papan kanssa ei voi enää leikkiä eikä kiivetä syliin. Hänelle ei voi viedä piirustusta. Koska häntä ei enää ole. Koskaan hän ei tule enää takaisin. Se on lopullista. (Mitä kädessäni on? Minkä puun lehtiä? Mitä tälle on tapahtunut? Se on pudonnut puusta – Pudotan niitä ylhäältä alas lattialle. Mitä lehdelle nyt tapahtuu? maatuu) Lehti, joka syksyllä putoaa puusta ei nouse puuhun takaisin. Se lakastuu. Se on tehnyt oman tehtävänsä puun elämässä. Se muuttuu mullaksi.

Me ihmiset olemme tämän lehden kaltaisia. Elämän keväässä olemme olleet pieniä silmuja ja tulleet hiirenkorvalle. Kasvaneet täyteen mittaan – syksyn saapuessa ihminen tulee vanhaksi ja heikommaksi, väri vaihtuu. Miten se näkyy ihmisissä? Minkälaiset värit ihmiselle tulee vanhetessa? Hiukset harmaantuvat, iho tulee ryppyiseksi. – Ja lopulta lehti putoaa. Elämän merkit poistuvat – eikä ole enää mitään, mikä pitää meitä kiinni. Ihmisessä myös tapahtuu tällaista irtoamista elämästä useimmiten vähän kerrallaan kunnes viimeisen henkäyksen myötä ote elämästä irtoaa. Lehti putoaa, liekki sammuu.

Kukaan ei tiedä omaa elinaikaansa. Joku elää 100-vuotiaaksi, joku 82-vuotiaaksi, joku 63 vuotiaaksi, joku vain muutaman päivän.

Samalla uskomme, että Jumalan luona elämä jatkuu. Vaikka ruumis lasketaan hautaan, sielu (niin mikä) pääsee Jumalan luo. Sielu on se, joka sinussa ajattelee, tuntee erilaisia tunteita, kokee asioita, sielu on se, kuka sinä olet. Se säilyy ja menee Jumalan luokse taivaaseen.

Jeesus sanoo evankeliumissa: Joka uskoo minuun ei ikinä kuole. Näin sanomme silloinkin kun hautaamme ihmistä. Hän on kuollut, mutta kaikki hänessä ei ole kuollutta. Sielu mikä palaa Jumalan luokse.

Siksi kun pyhäinpäivänä tai muulloin sytytämme kynttilän, se ei ole vain muistokynttilä. Se ei tuo mieleen vain kauniita muistoja. Vaan se on myös muistuttamassa meitä iankaikkisesta elämästä, jonka Jeesus on meille valmistanut. Se liekki on siksi kuvaamassa elämänliekkiä, jonka Jumala on ihmisissä sytyttänyt. Joka palaa nyt Jumalan luona.

Kuoleman kohdatessa näyttää siltä, että elämän liekki sammuu, mutta tänään Jumalalle kukaan ei ole kuollut. Hänelle kaikki ovat eläviä.

Jumalan sytyttämä elämänliekki palaa herkkänä ja kauniina jokaisessa meissä Jumalan armon ja rakkauden tähden iankaikkisesti.

Mahdollisuuksien mukaan toteutetaan tämä ’hartaus’ juttelemalla lasten kanssa. Lapset haluavat kertoa paljon muitakin asioita matkan varrella.

Evankeliumi kertoo sokeana syntyneen miehen tarinaa. Tein muutaman tarkistuksen eilen netissä, koskien sokeana syntymistä. Minulla oli muistikuva, että monet eläimet syntyvät sokeana, niiden silmät eivät ole riittävän kehittyneet.

• Kissan pennut syntyvät sokeina. Ne painavat 80 – 120 grammaa. Silmät avautuvat noin viikon kuluttua. Tämä pätee myös isoihin kissoihin leijoniin ja tiikereihin.
• Koiran pennut samoin syntyvät sokeina ja avaavat silmänsä parin viikon ikäisinä.
• Kanin poikaset syntyvät sokeina, karvattomina ja kuuroina.
• Porsaat ovat syntyessään sokeita.
• Ketun pennut syntyvät sokeina.
• Karhun pennut syntyvät sokeina.
• Norsutkin syntyvät sokeina.

Ne saavat näkönsä osana luonnollista kehitystä vasta jonkin ajan kuluttua syntymän jälkeen.
Mutta hevoset ovat harvinaisempia. Ne syntyvät valmiina kuten lehmät ja sonnitkin.
Samoin ihminen – ei synny sokeana, vaan näkevänä. Vastasyntyneen näöntarkkuus on tosin huono. Vastasyntynyt näkee tarkimmin n. 20–40 cm päähän, kasvot, jotka kumartuvat hoitamaan häntä. vauva (http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/0_1-vuotias/aistien_kehitys/)

Mutta tämän evankeliumin äärellä on usein todettu eläinmaailman ilmiö: Oikeastaan ihminenkin syntyy sokeana – tuon sokean miehen kaltaisena. Sokeutemme on toisenlaista – me emme näe Jumalaa, emme usko häneen. Päin vastoin vihaamme häntä. Tämä sokeus ei korjaannu automaattisesti, kuten eläimillä. Ihmisen hengellinen sokeus säilyy siihen asti, kunnes Jeesus parantaa meidät.

Se mitä Jeesus teki syntymästä asti sokealle konkreettisesti, sen hän tekee meille hengellisesti. Sitä ei tee kukaan eikä mikään muu. Vain Jumala tekee sokeasta näkevän. – kysymys on uskon syntymisestä ihmisessä – Jumalatodellisuus avautuu hänelle. Se on niin suuri muutos, niin merkittävä tapahtuma, että siitä puhutaan hyvin voimakkain sanoin: uudesti syntyminen, silmien avautumisena sokeudesta näkemiseen.

Vasta tässä tapahtumassa Elämä isolla alkukirjaimella on tullut ihmisen osaksi – yhteys Jumalaan ja katoamattomaan, iankaikkiseen elämään. Siitä käytetään myös nimeä pelastus. Näiden elämän syvempien kerrosten kautta koko muukin elämä saa merkityksen.

Jos sokeana meillä olikin viha Jumalaa kohtaan, meillä samalla on syvällä sisimmässämme ollut sanomaton kaipaus näkemiseen – mutta ei kykyä hankkia näköä eli uskoa Jumalaan. Lutherin mukaan Uudestisyntymättömän ihmisen sydän on pelastustamme koskevissa asioissa kuin kova kivi, höyläämätön lankku tai villieläin, joka ei ainoastaan ole kykenemätön myötävaikuttamaan kääntymisessä, vaan se myös vastustelee Jumalan sanaa.

Tämä saattaa kuulostaa lohduttomalta käsitykseltä. Ja sitä se onkin. Haluamme ajatella itsestämme hyvää, että me olemme hyviä ihmisiä ja kelpaamme Jumalalle juuri siksi, että emme ole niin pahoja kuin joku toinen.
Jos sinä olisit hyvä ihminen tai jos minä olisin hyvä ihminen – ei Jeesuksen olisi tarvinnut syntyä, ei kirkkoa tarvittaisi, ei evankeliumia. Meillä on siis avauduttava silmät ensin tajuamaan oma todellisuutemme: Ilman Jumalaa me emme selviä, ilman Jumalaa me hukumme.

Me voimme olla hyviä ihmisiä toisten ihmisten arvion mukaan. Saamme arvostusta ja kunnioitusta ja hyväksyntää. Meillä voi olla hyvä itsetunto. Nämä ovat hyviä ja tarpeellisia asioita. Mutta usko, suhde Jumalaan ei perustu näihin asioihin. Se perustuu Jeesukseen, joka on antanut elämänsä puolestamme. Siinä on lahjana vanhurskaus ja puhtaus, joka Jumalalle kelpaa.

Meissä on avautunut uskon silmä, joka katsoo Jumalan puoleen, katsoo evankeliumien Jeesukseen.
Mutta on meillä tallella vielä vanha katse vanhoin silmin, joka viehättyy maailmasta ja sen tarjoamista aarteista. Se on myös ylpeyden katse, joka yrittää Jumalankin edessä selviytyä itse.

Mutta jos Jumalan antamat näkymät ovat vallanneet meidät me pystymme helpommin vastustamaan rikkauden, ylpeyden, kunnian ja turhamaisuuden houkutuksia.

Evankeliumi herättää meitä katsomaan uskomme perusteita. Kun Jeesus oli avannut sokean silmät ja näki hänet toistamiseen, hän kysyi mieheltä: Uskotko sinä Ihmisen Poikaan? Uskotko sinä? Minkälainen parantaja hän sinulle on?

Viime sunnuntain evankeliumissa se on mainittu Raamatun lyhyin jae. Tiedättekö mikä se on.

Se on hyvin puhutteleva: Jeesus itki. Jeesus itki ystävänsä Lasaruksen haudalla. Hän itki kuoleman aiheuttamaa surua ja tuskaa ihmisten elämässä. Jeesus itki ihmisten itkua.

Evankeliumi korostuneesti sanoo, että syvä liikutus valtasi Jeesuksen, kun hän Lasaruksen haudalla näki itkevien ihmisten joukon, kun hän kohtasi siellä toiset surevat. Heillä ei ollut Jeesuksen uskoa.

Kuolema oli lopullinen ero. rajan toiselle puolelle ei kukaan ollut nähnyt. Se oli silloin ja on edelleen raja, jolla tieto ja varmuus hälvenee. Se on raja joka ylitetään vain yhteen suuntaan.

Jeesus itki ihmisten kanssa – mutta ei vailla toivoa.

Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Tämä on ilmaistu vähän jälkeen sen kun Jeesuksen sanottiin itkeneen.  Jeesus myös järkyttyi. Kuvittelen, että tämä ei liity enää vain itkemiseen ihmisten kanssa. Hän järkyttyi sitä kuoleman pimeyttä ja synnin valtavaa voimaa, joka hänetkin tulisi saamaan kiinni. Ei Jeesus itse tietenkään ollut syntinen – oma synti synti ei häntä tavoittanut. Hän ei tehnyt syntiä, mutta hän on sijaiskärsijä, Uhrikaritsa, joka ottaa kantaakseen maailman synnin. Se synti vaatii hänen kuolemaansa.

Jeesus näki Lasaruksen haudalla oman kuolemansa ja oman hautansa. Elämän lähde tulee itse surmatuksi. Mikä pahan voimille ja synnin valtakunnalle onkaan mieluisampi ajatus kuin syöstä Jumalan itsensä tuhoon ja päästä kuninkaan paikalle.

Hyvän ja pahan välinen valtataistelu – sitä käydään meidän sydämessämme. Mutta ennen kaikkea se on käyty Golgatalla Jeesuksen suostumisessa kärsimiseen ja kuolemaan.

Nuo tapahtumat ovat ennakolta Jeesuksen mielessä. Viikon kuluttua Lasaruksen herättämisestä.

Jeesuksen kyyneleet ovat olleet historian aikana monenlaisen tutkimisen kohteena. Jeesuksen kyyneleet on keskiajalla ollut mielenkiintoa herättävä aihe – Lachrimae Christi.

Jotka ovat lukeneet Umerto Econ historiallisen romaanin (tai nähneet elokuvan) Ruusun nimi saattavat muistaa, että kirkkoisien mukaan Jeesus ei koskaan nauranut (suomessa kaksi teologia on kirjoittanut myös aiheesta ja heillä on vastakkainen näkemys – Heinimäki ja Daniel Nylund), mutta montako kertaa Jeesus itki?

Jussi Hanska on tutkinut keskiaikaisia saarnoja ja kirjoittanut tästä teemasta artikkelin: – http://www.glossa.fi/mirator/pdf/hanska.pdf

Yleisin määrä näissä tutkimuksissa on sanoa, että Kristus itki kolme kertaa maallisen elämänsä kuluessa – tästä lasketaan pois syntymän ja lapsuuden itkut.

1)    herättäessään Lasaruksen kuolleista (Johannes 11:33–35).

2)    hän itki Jerusalemin kaupungin puolesta,

3)    Jeesus itki ristiinnaulitsemisen yhteydessä.

Jälkimmäinen tapaus on ainoa, joka ei ole dokumentoitu evankeliumeissa, vaan perustuu Kirjeeseen heprealaisille 5:7.

Jacopo da Varazzen mukaan Jeesus itki edellä mainittujen tapausten lisäksi myös Juudaksen petoksen vuoksi. Se ei saavuttanut kuitenkaan laajaa hyväksyntää.

Koska Jeesusta pidettiin ainutlaatuisena ihmisenä, hänellä oli täydellinen hallinta tunne-elämäänsä. Siksi nämä kohdat, jossa hän itkee, nousevat voimakkaammin esille. Jeesuksen ei olisi halutessaan tarvinnut itkeä. Me ajattelemme tänään ehkä eri tavalla. Itku ei Jeesuksellakaan ollut tahdon asia, vaan luonnollinen inhimillinen reaktio.

Opetus, mikä Jeesuksen itkuun liitettiin, on ollut melko synkkä. Lähtökohta on usein se, että ihmisten tulee mieluummin itkeä kuin nauraa turhanaikaisten asioiden johdosta.

Tämä tulee lähelle myös suomalaista herätyskristillisyyttä: synninsurua, kyyneleistä oman synnin ja pahan luonnon tähden. Ne jotka eivät itke synnin tähden ovat suruttomia.

Erään oppineen mukaan Jeesus ei itkenyt Lasaruksen haudalla siksi, että Lasarus oli kuollut, vaan siksi, että Jeesuksen täytyi palauttaa hänet takaisin tähän kurjuuden alhoon.

-         pikkulapsenkin syntyessään itkevän välittömästi oman kurjuutensa profeettana

Tavallista keskiajalla oli muistuttaa kristittyjä siitä, että itku Lasaruksen kuolleista herättämisen yhteydessä symboloi niitä kyyneleitä, joita kristittyjen tulee vuodattaa synnin tilassa kuolleiden ihmisten puolesta.

Myös toinen Jeesuksen itku, Jerusalemin kaupungin kohtalon vuoksi, tuotti erilaisia tulkintoja. – Jeesus itki maailman turhamaisuuden vuoksi

Kristus halusi itkullaan liikuttaa syntiset mietiskelemään omaa tilannettaan tässä maailmanajassa ja tulevassa.

Jeesuksen kolmannen itkun, ristiinnaulitsemisen yhteydessä, selitysmallit olivat kaikkein yhtenäisimmät.

Jeesus itki ristillä ihmiskunnan syntien vuoksi tai jopa, kuten Giovanni da San Gemignano kirjoitti, koska hän halusi herättää Jumalassa sääliä syntistä ihmiskuntaa kohtaan.

Keskiajan tutkijat ja teologit saattavat herättää meissä kummeksuntaa ja huvittuneisuutta. Heidän ajatuksensa voivat innostaa meitä tutkimaan Raamattua tässä asiassakin syvemmin.

Tänään voisi kysyä: Itkeekö Jeesus sinun tähtesi? Entä mitä sinä itket – itkeekö Jeesus kanssasi? Tuotko hänet surujesi haudalle? Ihme voi tapahtua, se mikä meissä oli kuollutta tai toivoa vailla, voi nousta jälleen eloon Jeesuksen sanan voimasta.

Silloin menetyksen surun tai synnin katumuksen kyyneleet eivät ole ainoita kyyneleitä.

Myös ilon ja helpotuksen kyyneleet nousevat pintaan. Syvin todellisuus on siinä, että kyyneleet pyyhitään ja itkemme enää ilosta siitä että olemme pelastuneet ja on koittanut jälleennäkemisen aika.

päivänavaus yläasteella 6.10.2011 – biisi: Operator, Jennifer Holliday

Oletko sinä jonkin mukana jossakin ns. sosiaalisessa mediassa – facebookissa, google+, twitter, myspace, windowslive, irc-galleria tai mitä kaikkia niitä onkaan. Netti on muuttanut maailmaa ja muuttaa koko ajan. Se ei ole enää kotien pöytätietokoneissa, se kulkee älypuhelimissa mukana. Nettiä ilman ei oikein voi enää elää. Se on luokiteltu yhdeksi tärkeimmistä asioista ihmisen elämässä .

Netti ympäröi meidät kaikkialla, pian vielä tehokkaammin kuin koskaan. Ja koska palveluiden rakentaminen maksaa, homma palvelee ennen kaikkea niitä, jotka sen maksavat, eli mainostajia. Netissä lurkkivat mainostajat tunnistavat sinut kauppakeskuksessa – niillä on paljon keskitettyä tietoa sinusta. Katsoessasi näyteikkunoita, kaunis virtuaalihahmo varastaa huomiosi, puhuttelee sinua kuin tuntisi sinut – ja kyllä muuten tuntee – kaikki kulutustottumuksesi ja mielenkiintosi kohteet: tykkäämisesi, musiikkimakusi jne. Kaikki digitaalisessa muodossa sinusta oleva materiaali on valjastettu markkinoinnin käyttöön.

Tästä FB on oiva esimerkki. Facebookin käyttäjä ei siksi ole facebookin asiakas. Olen ilmaisen palvelun käyttäjänä älykkään ja tehokkaan mainonnan kohde. Vain mainostaja on maksava asiakas, jonka tahtoa kuunnellaan. Siksi suuret muutokset tehdään Facebookissa käyttäjiä kuulematta. – kuten nyt odotettavissa oleva muutos: Timeline – siihen saa selattavaksi koko nettielämänhistorian yhteen paikkaan. Tärkeää siinä ei ole ihmisten yksityisyyden kunnioittaminen, se on sivuseikka, vaan oleellista on mainostajille avautuvat täsmämarkkinat

Erään Nokia-gurun (Anssi Vanjoen – Haastatteu OP-Pohjola -lehdessä syyskuussa 2011) mielestä uhkakuvia suurennellaan. Netin tarjoamat palvelut ja mahdollisuudet ylittävät uhat, joita toki on olemassa. Hänen mielestään suositut yhteisöpalvelut ovat oikeastaan ‘paluuta menneisyyteen’.

Ennen muinoin kyläyhteisössä ei ollut salaisuuksia. Kaikki tunsivat toisensa ja tiesivät toisten asiat – hyvät ja häpeälliset. Netti ja ‘tietokoneseuranta’ tekevät meistä jälleen samassa mielessä yhteisöllisiä – hyvässä ja pahassa. Ei ole salaisuuksia. Koko elämä on nostettavissa tietokoneiden kautta aikajanalle. Kaikki tallentuu digitaalisessa muodossa koneille jotakuinkin ikuisesti.

Uusi teknologia innostaa. Ne mahdollistavat paljon erilaisia juttuja – ihmisten yhdessäoloa, pelaamista, juttelua jne. Sinne ei tallennu kuitenkaan vain hyvät hetkemme ja parhaat puolemme. Myös munauksemme – siitä voi tulla you tube -hitti, kuten jotkut ovat saaneet karvaasti kokea.

Martti Lindqvist on sanonut viisaasti: “Ihminen on olento, jolla on kyky muistaa ja unohtaa. anteeksiantamus on tärkeintä silloin, kun unohdusta ei ole eikä häpeä poistu.” Digitaalinen muisti ei unohda, sinne tallentuu kaikki ja armoa sieltä on turha hakea. Sillä on toinen osoite – Jumala ja Jumalan sana. Eilen on rippikoululaisille tilattu Raamatut. Pitäkää Jumalan sana lähellänne. Se on tärkeää silloin kun kaikki ympärillä muuttuu ja pettää sinut. Armolle on aina paljon tarvetta -  Se tarkoittaa sitä, että on olemassa joku, joka ei käytä sinua hyväkseen, ei toimi sinua vastaan, ei yritä hyötyä sinusta. Sillä on nimi: Jeesus. – Se ei ole kirosana, vaan nimi Jumalan rakkaudelle. Ja te tulette sitä tarvitsemaan.

HARJAVALLASSA – 25.9.2011 klo 18.00

1. Kahden maan kansalainen 

2. Johdanto (alkusiunaus ja vuorotervehdys)

Hyvät ystävät – rippikoululaiset, rippikoululaisten vanhemmat ja kotiväki. Olette kaikki tervetulleita tähän iltakirkkoon, ensimmäiseen yhteiseen kokoontumiseen. Tästä se teidän rippikoulunne alkaa. Edessä on noin puolen vuoden seikkailu, jossa toivottavasti opimme tuntemaan paremmin toisiamme, itseämme ja myös Jumalaa, joka meidät on luonut ja kutsunut yhteyteensä.

Kirkon vuodenkierrossa jokaisella sunnuntailla ja sitä seuraavalla viikolla on oma aiheensa. Tämän päivän aihe on Kiitollisuus.

Kiitollinen tai kiittämätön voi olla monesta asiasta. Toivon, että tänään olet kiitollinen itsestäsi – tai vanhemmat lapsestanne. Te olette Jumalan luomuksina kauniita eikä Jumala sinun suhteen ole tehnyt virhettä. Me saatamme itse välillä sössiä. siksi hiljennymme Jumalan edessä tunnustamaan syntimme.

3. synnintunnustus ja -päästö

Tässä olen Jumala. Sinä tunnet minut kaikkien roolieni ja naamarieni takaa. Siksi sinun edessäsi saan olla oma itseni. Jumala sinä tunnet myös synkät puoleni. Ota vastaan neuvottomuuteni, ylimielisyyteni, välinpitämättömyyteni, ilkeyteni, julmuuteni ja epäuskoni. Kuule minua ja anna minulle anteeksi.

Jeesus sanoo: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” Sinä saat kaiken anteeksi, anna sinäkin anteeksi toisille. Sinä olet vapautettu, vapauta sinäkin toisia. Sinua rakastetaan, rakasta sinäkin toisia. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

4. virsi 508

5. Raamatunluku

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

    Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Joh 5:1-

HELSINGIN SANOMISSA  oli toissavuoden lopulla 20.12.2009  haastattelu pääkaupunkiseudun (Pohjois-Tapiolan) yläasteen ysiluokkalaisten mielipiteistä. Jutun lehteen kirjoitti KIMMO RÄISÄNEN.

Mikäli haluaa pysyä muiden suosiossa – ja yläasteella se nuorten keskuudessa on yleensä henki ja elämä, on tiedettävä tarkkaan, miten ei saa pukeutua. Ryhmäpaine on äärimmäisen kova ja säälimätön. Se oli sitä jo silloin 80-luvulla kun minä olin ylä-asteella Porissa, mutta vielä enemmän se on sitä tänään. Teksti oli oikeastaan aika julmaa luettavaa varsinkin vanhemmille. Samalla tässä on jotakin tuttua niistä keskusteluita, joita jokaisessa kodissa käydään. Kukaan ei halua että lasta kiusataan – mutta jos mennään nuorten ryhmäpaineen mukaan, sillä on hintansa. Ulkopuolelle sulkeminen ja silmätikuksi joutuminen on nuorelle järkyttävä rangaistus – tilanteessa, jossa hän vielä etsii ja muodostaa identiteettiään, sitä kuka hän on, hyväksytäänkö hänet. Toisten nuorten antamat hylkäystuomiot koettelevat sietokyvyn rajoja. Nuoret elävät jatkuvassa toistensa tarkkailussa ja arvioinneissa, yhdenmukaisuuden kontrollipaineessa.

Helsingin Sanomat pyysi Pohjois-Tapiolan koulun ysiluokkalaisia listaamaan, mitä 15-vuotias ei saa pukea päälleen, kuunnella, harrastaa tai kannattaa, jos haluaa pysyä suosiossa.

Väärät vaatteet? Viisi vuotta vanhat vaatteet, halpahallivaatteet, lapselliset vaatteet, kuten Mikki Hiiri -paita, goottityyli, Lolita-tyyli, hevityyli, Tarjoustalon ja Prisman vaatteet, kirpputorivaatteet.

“Jos on vaikka skeittari, täytyy olla Osirista. Jos on fruittari, niin Lacostea, ja jos on räppäri, niin Karl Kania”, kertoi 9.-luokkalainen Julius.

Väärä musiikki? Kivikauden humppa, klassinen ja vanhan ajan musiikki, valtavirrasta poikkeava musiikki, lällymusiikki, Antti Tuisku, Kari Tapio, Cheek, iskelmä, kirkkomusiikki. Nämä ei kelpaa

“Pitää kuunnella bändejä, jotka ovat top10-listoilla”, kertoo 9.-luokkalainen Mari.

Väärät harrasteet? Partio, poikien baletti, poikien ratsastus, poikien pianonsoitto, larppaus, jousiammunta, viulusoitto, väärien -tietokonepelin pelaaminen, golf, bofferikerho, kirkon kerhot, tyttöjen taistelulajit.

“Ei saa harrastaa mitään todella erilaista ja ‘outoa’, esimerkiksi jos poika harrastaa tanssia”, kertoo 9.-luokkalainen Kaisa.

Väärät aatteet? Yliuskovaisuus, viherpiperrys, äärivasemmistolaisuus, sotamyönteisyys, vähemmistöuskonnot. Vaikka seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat olleet paljon esillä, niin yleensä nuoret ovat tässä asiassa konservatiivisia. Naisille saatetaan sallia enemmän liikkumatilaa, mutta miehet ovat vielä ehdottomia.

“Ei saa olla liikaa mitään mieltä”, kertoo 9.-luokkalainen Marianne.

Täytyy sanoa, että on aika kapea polku, jota pitkin voi näiden määritelmien sokkelossa kulkea. Tosin näin ankaraa jakoa ei ole täälläpäin Suomea. Mutta vahva vaikutelma edellisestä listasta on se, että jos haluaa hyväksyntää, olisi oltava persoonaton, massatuote, klooni, mistä särmät on hiottu pois eikä mikään häiritse. Erilaisuus on kielletty. Ei saa erottua joukosta – tai sitten täytyy olla todella vahva itsetunto, jotta voi ottaa kontolleen jatkuvaa kritiikkiä.

Rippikoulu nuorten maailmassa on yleensä ok. koska se kuuluu kuvioon. Mutta kirkko selvästikin yhteisönä ei ole nuorten maailmassa suuressa suosiossa ainakaan isommissa kaupungeissa.

Se mitä rippikoulu tuo tähän soppaan eli nuorten maailmaan, on toivottavasti ainakin kahdenlainen – vahvistaa itsetuntoa ja tervettä harkintaa – jotta ryhmäpaine ei määrittelisi elämää.  Toiseksi se voi tuoda kriittisenkin näkökulman koulumaailman ja ryhmäpaineen alla elävälle ihmiselle. Yksilöllisyydelle, luovuudelle, erilaisuudelle, persoonallisuudelle on oikeasti tilaa. Kyllä kirkko voi olla oikeasti erilaisuuden suvaitsemisen, hyväksymisen asialla, – muistuttamalla jokaisen ihmisarvosta. Evankeliumissa nämä erilaiset olivat sairaita. Jeesus ei hylännyt tai kääntänyt selkää erilaisille, epäonnistuneille, syntisille tai syrjäytyneille. Hän pysähtyi heidän luokseen, huomasi heidät ja auttoi uuteen elämään.

Toivomme myös, että näkymällä enemmän nuorten elämässä, seurakunta ei ole enää outo paikka – se ei herätä enää epäluuloa vaan päin vastoin tulee tutuksi ja turvalliseksi. Tämä on paikka jossa on hyvä olla.

Jumala on nähnyt sinut, hyväksynyt, antaa armonsa ja kutsuu seuraansa.

Jeesus sanoi:    »…Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. ...» Matt. 12: 33-37

Puhuminen – ajatusten, tunteiden, tahdonilmausten välittäminen toisille on ihmisille kuuluva erityinen piirre.

Eläinkunnassa on toki jonkinlaista äänteitä ja lajien sisäistä vuorovaikutusta, varoitushuutoja ja sen sellaista. mutta ihmisten käyttämä kieli on kaikkiin näihin ylivertainen. Kristitty näkee siinä Jumalan luomisjäljen ihmisessä.

Ihminen on Jumalan kuva – järki ja kieli, tahto ja tunteet ovat eräs keskeinen osa Jumalan kuvaa meissä. Ne liittyvät saumattomasti siihen henkeen, jonka Jumala meihin puhalsi.

Ihminen ei ole vain viettiensä varassa toimiva olento, vaan hänellä on Jumalan henki, joka pyrkii korkeammalle.

Sydän taas on se keskus, missä tämä kaikki ihmisessä on.

Puhuminen, sanojen ja kielen käyttäminen liittää meidät toisiimme. Se on yhteydenpitoväline. – jossa Jumalan kuvat välkehtivät toisilleen. Siinä voi tapahtua jotakin kaunista.

Jumala itse on persoonien rakastavaa yhteyttä ja vuorovaikutusta. Ihmisten välinen sopuisa vuorovaikutus puheen välityksellä raottaisi jotakin Jumalan rakkaudesta maailmaan.

Mutta tiedämme myös, että sanat voivat haavoittaa – ne voivat muuttua irvikuvikseen langenneen ihmisen käytössä. (Mark 7:15

15 … 21 Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat,  22 aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. 23 Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.”

Puhe on sydämen asia.

Raamattua ei ole kirjoitettu katekismukseksi. Se ei ole kirjoitettu luonnontieteiden oppikirjaksikaan, ei edes uskonnon oppikirjaksi. Se ei ole oppikirja. Tekstit ovat syntyneet tiettynä ajankohtana, tiettyyn tarkoitukseen, tiettyihin kysymyksiin. Siksi siellä ei useinkaan ole suoraa vastausta ihmisen kysymyksiin.

Silti sanomme että Raamattu on Jumalan sanaa. Siellä ei ole vain puhetta Jumalasta, eikä vain kuvauksia Jumalan teoista. Vaan elävä Jumalan on kohdattavissa sanassaan. Jumala puhuu Raamatussa.

Jumala puhuu kuitenkin ennen kaikkea sydämellemme. Järkemme ei ole se kenttä tai paikka, jossa olemme yhteydessä Jumalaan Toki järkeä tarvitsemme. Mutta sydän on se paikka, jossa Jumalan puheen kuulemme, paikka jossa ihminen kääntyy Jumalan puoleen. Sydän on paikka Jumalan puheelle ja vuorovaikutukselle.

Ensimmäinen lähtökohta kaikelle on nöyrtyminen Jumalan sanan alla: Riisu kengät jalastasi, sillä paikka jolla seisot on pyhä.

Jos sydämemme on Jumalan sanan asuinsija, Jumalan kuulemisen paikka – sydämessämme ei pitäisi olla paljon tilaa sopimattomille puheille.

Kerroin tarinaa omasta ensimmäisestä Raamatustani

Ostin sen tuntematta Jeesusta. Lähtötasoni oli koulun uskontotunneilta. En myöskään ostanut Raamttua tunteakseni Jeesusta. Ehkä salaisesti jokin siinä kiinnosti. Selitin tilanteen itselleni niin, että kova jätkä voi lukea sen – se on yleissivistykselle tärkeä. (ihan hyvä motiivi ottaa Raamattu luettavaksi)

Aloin lukea Raamattua alusta niin kuin irjaa luetaan. Luin sitä sivistysmielessä. Mutta kertomukset alkoivat puhua sydämelle.

Tosin vasta kun ystävä johdatti Kristuksen luo, sanan maailma syvässä mielessä avautui. Luomaton valo valaisi ja luomiseen kuulunut valo himmeni ja sydän täyttyi. Vain Kristus avaa Raamatun. Se ei ollutkaan nippelitietoa Jumalasta, vaan Jumalan valo, joka valaisi sydämen.

Mitä sydän on täynnä sitä suu puhuu? Mitä Jumalan sydän on täynnä. Mistä hän haluaa puhua? Hän haluaa puhua Jeesuksesta, pelastuksesta kaikille kansoille, iankaikkisesta elämästä.

Saako Kristus puhua meidän kauttamme.

Kuten huomaat, tämä hartaus ei ole kovin kiinteässä muodossa. Olin kerännyt aiheita itselleni  ylös paperiin ja puhuin sen aika vapaasti. Yllä olevia  teemoja oli esillä – eri järjestyksessä. Kaikkea kirjoitettua en ottanut esille ja toisaalta puhuin myös asioita, joita en ollut etukäteen kirjoittanut. 

Jeesus sanoi:
»Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.
Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.
Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset…

Evankeliumi on osa tutusta kertomuksesta: talenteista, jotka isäntä antoi palvelijoille hoidettavaksi. Palvelijat saivat niitä kykyjensä mukaan. Toiset ottivat ne rohkeasti käyttöön ja sitten kun oli aika tehdä tiliä talenttien käytöstä, huomattiin kuinka paljon palvelijat olivat saaneet aikaan hyvää tulosta.

Mutta kerrottiin myös palvelijasta, joka kätki talenttinsa. Sillä talentilla ei tehty mitään ei voittoa eikä tappiota. Tai oikeastaan käyttämättömyytensä tähden kysymys oli tappiosta.

Raamatun ajan talentit ovat huomattavan suuria rahamääriä. Yksi talentti mahdollisesti vastasi jopa yhden tavallisen työmiehen kolmenkymmenen vuoden palkkaa.

Mutta kysymys on kuitenkin vertauksesta. Siinä tarkastellaan kutsumustamme ja suhdettamme Jumalaan. Me emme ole saaneet kultaharkkoja Jumalalta. Me olemme saaneet jotakin muuta. Jokainen on saanut jotakin. Vertauksen mukaan olemme vielä saaneet kykyjemme mukaan. Talentilla tarkoitetaan niitä lahjoja, joita Jumala on meille antanut niin tätä elämää kuin tulevaakin varten.

Mitä me olemme tehneet niillä lahjoilla, joita Jumalalta olemme saaneet? Ovatko ne olleet palvelemassa lähimmäisen parasta ja samalla myös Jumalan valtakunnan asiaa? Talentit eivät koskaan ole vain omaa itseä varten.

Kysymys on oikeastaan koko elämästämme. Minkälainen on ollut sinun elämäsi? Minkälaista hedelmää se on kasvanut? Elämä ja talenttien käyttäminen voidaan tiivistää kysymykseen: paljonko olet rakastanut?

–

Voi olla niin, että myös murhe nousee sydämeen. Elämän saldo ei tunnu suurelta. Mitä hyvää olen elämälläni saanut aikaan? Silloin on katse nostettava Kristukseen.

Mutta lienee myös niin, että hiljaisuudessa omalta katseeltamme piilossa lahjamme ovat käytössä. Ne kasvavat korkoa, kun Jumala itse kasvattaa sitä meissä – nöyryyden ja uskon tiellä. me emme näe kaikkea sitä, mitä Jumala meissä saa aikaan. Hän pystyy kääntämään kaiken hyväksi.

Jumala, joka sanoi: “Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. (2 Kor 4:6-7)

Pari päivää sitten huomasimme, että talomme lämpöpatterit olivat kylmiä. Meillä on vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä. Pannuhuoneessa poltin toimi niin kuin pitää, mutta lämpö ei siirtynyt pattereihin. Meillä kävi eilen putkimies. Kiertovesi-pummppu ei toiminut. Se ei saanut toimiakseen riittävästi virtaa. Ongelmaan etsittiin ratkaisua pitkään. Lopulta se löytyi ja systeemi saatiin kuntoon. Pumppu lähti käyntiin ja patterit lämpesivät paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Kun homma alkoi toimia niin kuin pitää sitä pieni ihminen tuli todella onnelliseksi, iloiseksi ja kiitolliseksi. Lämpö kodissa on ihana asia.

En tiedä on hölmöä verrata meitä ihmisiä tällaisiin kiertovesi-pumppuihin. Ajattelin niin kuitenkin tehdä – nimittäin lämpö ihmisten välillä on myös ihana asia. Lämpö työyhteisössä on ihana asia. Jokaisella meistä varmasti on kokemus ihmisestä, jonka lähellä on hyvä olla. Olet tervetullut hänen lähelleen, sinut hyväksytään, sinut huomioidaan ja sinua arvostetaan. Lämpö, joka hänessä koetaan, on juuri sellaista, että se välittyy hyväntahtoisuutena ja armollisuutena muita kohtaan. Yhtä hyvin tuttua jokaiselle on kokemus lämmön puuttumisesta, siitä että palelee jonkun toisen lähellä.

Kenelläkään meistä ei ole lämpöä omasta takaa, vaikka se ehkä joskus siltä tuntuu. Joistakin ihmisistä sanotaan, että he ovat lämpimiä. Mutta viimekädessä Jumalan Henki on läm-mön lähde. (voima on peräisin Jumalasta eikä itsestämme) Kaikki hyvä lähtee Jumalasta. Meidän ihmisten tulisi laittaa tämä lämpö kiertämään. Meissä olevan lämmön tulisi lämmittää muitakin. Jos joku ihminen tuntuu lämpimältä persoonalta, hänessä toteutuu joitakin siitä, mitä meissä kaikissa pitäisi toteutua. Raamatussa puhutaan ehkä enemmän valosta, Jumalan kirkkaudesta ja kunniasta, jota ihmisen tulisi heijastaa. Yhtä hyvin voi puhua lämmöstä.

Ihmisten välillä kulkee erilaisia verkostoja. Työyhteisössä on omat verkostonsa. Lämmön pitäisi kulkea tässä verkostossa. Mutta ihmisten väliset suhdeverkostot ovat alttiina häiriöteki-jöille. Kun joku ei toteutua tehtäväänsä lämmön välittäjänä, jäähtymistä tapahtuu moneen suuntaan ja se voi saada aikaan ketjureaktion. Jumalan Henki kyllä tuottaa lämpöä, mutta se ei pääse leviämään ympäristöön parhaalla mahdollisella tavalla.

Meidän työyhteisössä on tapahtunut melkoisen suuri muutos, kun Mikko on jäänyt pois. Mikko on ollut työilmapiirin ja sen lämmön suhteen tärkeä tekijä – eräänlainen kiertovesipump-pu, joka on edesauttanut lämmön kulkemiseen verkostossa.

Työntekijän vaihtuminen yhteisössä on eräänlainen putkiremontti. Yksi lämpöä ylläpitävä ja lämpöä siirtävä tekijä on irrotettu järjestelmästä. Vieläpä sellainen, mikä on ollut työyhteisössä erittäin tärkeä – pitkäaikaisena työntekijänä Mikko on tuonut pysyvyyden- turvallisuudentunnetta.

Nyt kun tilanne on muuttunut, on tärkeä huolehtia, ettei työyhteisössä ja koko seurakunnassa vain pannuhuone lämpiä vaan koko rakennus.

Tai että se valo, mikä on Kristuksessa saa loistaa meidän saviastioiden kautta. Se ei voi loistaa täydellisesti, mutta se voi loistaa niin, että sen alkuperä on tunnistettavissa. Lämpö leviää sydämestä sydämeen ja tekee ihmiset iloiseksi ja kiitollisiksi.

Herra sanoi Moosekselle:    »… Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.» …    Mooses sanoi Jumalalle: »Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?» Jumala sanoi Moosekselle: »Minä olen se joka olen.» Hän sanoi vielä: »Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’»    Jumala sanoi vielä Moosekselle:    »Sinun tulee sanoa israelilaisille: Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.»2. Moos. 3: 9-15

Tuleva sunnuntai on kirkastussunnuntai.

Luin teille siihen kuuluvan Vanhan testamentin tekstin. Se on Mooseksen kirjojen yksi huippukohta. Mooses kohtaa Jumalan. Siihen asti Jumala oli tunnettu jollakin tavalla teoissaan. Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille ja koko Egyptin orjuuden aikana Jumala oli heille nimetön, kuvaton. Hän oli ollut isien Jumala. Nyt hän sai nimen. Minä olen

Tuntuu siltä, että Jumala oli varovainen nimensä ilmaisemisen suhteen. Sinunkauppoja ei tehty helposti. Mooseksen kanssa se kuitenkin tehtiin.

- Terve Minä olen Jumala – oikeastaan koko nimeni on: Minä olen se, joka olen

- Terve minä olen Mooses: minä taas en ole oma itseni. Mun elämäni on mennyt vähän pieleen. – minut kasvatti mies, joka piti sukulaiseni orjuudessa. Lisäksi olen tappanut miehen.

Mooses seurusteli Jumalan kanssa – ja niiden keskustelujen kautta hän löysi itsensä ja paikkansa maailmassa.

Kun ajattelen tätä Jumalan nimeä, se kiehtoo minua. Voitko sinä sanoa itsestäsi samoin: sinä olet se kuka olet. Et yritä olla jokin muu. Tiedät kuka olet, mistä tulet. Se olisi jo aika paljon ihmiseltä, että hän ei yritä olla joku muu, joku ihailemansa henkilö, tai ettei hän yritä olla muiden ihailema henkilö.

Ehkä kukaan ihminen ei syvässä mielessä voi sanoa niin itsestään. Minä olen se, joka olen tuntuu pitävän ajatuksen siitä, että lausuja määrittelee itse itsensä. Hän ei ole muiden määriteltävissä, ei muista riippuvainen.

Me olemme aina jonkun poikia ja tyttäriä – kuulumme sukuun ja siten meillä on vahvat sidonnaisudet: isän leuka, äidin silmät, mummun luonne. Kannamme perintöä mukanamme. Jossakin määrin kykenemme ehkä ylittämään niitä sidonnaisuuksia, mutta aina olemme yhteisömme jäseniä. Olemme aina muutakin kuin vain itsemme.

Vain Jumala sanoo: minä olen se joka olen

Me voimme ehkä sanoa: minä ole se, joksi olet minut luonut / minä olen se, joksi minua kutsut. Olemme me toki jotakin itsessämmekin, mutta emme kovin suurta tai merkittävää. Minä olen sen suvun poika ja päässyt elämässä näin pitkälle. Minun kätteni jälkiä tuossa pellon nurkalla. Se mitä me olemme, on lahjaa.

Viisasta olisi yrittää olla olematta niin kauheasti.

Mutta kun Jumala puhuu, mitä sinä vastaat? Mooses löysi itsensä, tehtävänsä ja paikkansa seurustelussa Jumalan kanssa. Uskon, että sama onnistuu sinulle. seurustelussa Jumalan kanssa löydät itsesi Jumalan luomana, Jeesuksen lunastamana, Pyhän Hengen pyhittämänä ja johdattamana. Elämässäsi on luja ankkuri Jumalassa, hänen teoissaan. Se missä oma elämämme on mennyt pieleen, voi korjaantua anteeksiantamuksessa ja voit löytää tehtäväsi ja elämäsi suunnan Jumalan johdatuksessa.

Pirilä-Niuttulan kylätapahtumassa 2011