Kuva armosta

Tammisunnuntai 2017

Tänään vietetään Harjavallan seurakunnassa tammisunnuntaita. Jos olen ymmärtänyt oikein, tällä ei tarkoiteta samaa, mitä muualla suomessa tammisunnuntailla saatettaisiin tarkoittaa.

Nimittäin 1918 tammikuussa  – 99 vuotta sitten kaksi erilaista käsitystä vapaudesta ja itsenäisyydestä ajautuivat vastakkain Suomessa. Vain viikkoja vanha itsenäisyys ja ulkovaltojen tunnustus asialle oli takana, kun koko kansan kehitys oli vaarassa. Suomeen oli jäänyt vielä runsaasti venäläisiä sotilaita ja toivottiin poistuvan pikaisesti Suomesta. Mutta niin ei tapahtunut. Se aiheutti pelkoa, että heidän myötään venäjällä kuohunut vallankumous ulottuisi Suomeen.

Maahan oli saatava rauha ja järjestys. Ratsuväen kenraaliluutnantista Mannerheimista tuli vapautustaistelun ja Suomen laillisen hallituksen joukkojen ylipäällikkö. Hän antoi joukoilleen käskyn riisua Pohjanmaan venäläiset joukot aseista. Operaatiot käynnistyivät sunnuntaina ja maanantaina 27.-28.1.1918 ja ensimmäiset suojeluskuntalaiset kaatuivat Laihialla sunnuntaina. Tällaista Tammisunnuntaita muistellaan Pohjanmaalla.

Harjavallassa on tammisunnuntai on eläkeläisten sunnuntai. Emme muistele erityisesti kansakuntamme alkutaipaleen tapahtumia. Toki niitäkin on välillä hyvä muistaa, mutta silloin tehdään väärin, jos sitä käytetään vanhojen haavojen aukaisemiseen. Kansakunta oli jakaantunut ja talvisota yhdisti sen eroavuuksista huolimatta. On väärin käyttää 100 vuoden takaisia asioita poliittisena aseena. Toki vanhoja haavoja on jäänyt, mutta ne ovat parantumassa.

Tänään iloitsemme ihmisen elämästä – joka on kulkenut tuota elämänkaaren matkaa lapsuudesta nuoruuteen, nuoruudesta aikuisuuteen ja aikuisuudesta vanhuuteen. Matka on ollut pitkä, mutta kaikki matkan vaiheet on kestetty. Siksi kai juhla vietetään tammikuussa. Sanassa on tuo ylväs ja kestävä puu tammi. Tammi on kestävyyden kuva ja muistuttaa nyt teitä.

Tammi eläkeläisyyden jonkinlaisena vertauskuvana tarkoittaa kai sitä, että elämässä on kestetty monet tuiverrukset ja tuulet. On selvitty. Muistatteko missä laulussa tammi mainitaan?

Tuomas seisoo niin kuin tammi. Hän oli isokokoinen ja vahva, jota muut veljet eivät pystyneet kaatamaan. Hän voitti veljesten väliset painiottelut. – Hän oli sen lisäksi myös vähäpuheinen jonka toiminta eleetöntä ja vakaata. Ei mikään supliikki seuramies.

Tammi-ihminen ei ole vain ruumiillista kestävyyttä. Se on mielestäni kestävyyttä henkisesti – omissa periaatteissaan. Hän on järkähtämätön eikä kulje jokaisen tuulen mukana.

Kestävyys on hyve myös hengellisen elämän alueella. Eli puhutaan uskon kestävyydestä. Tai uskossa kestävä, sellainen, joka kestää koettelemukset ja kiusaukset. Niiden kasvattamana hän tulee myös viisaaksi.

Jotta voi olla kestävä hengellisesti, on tunnettava paremmin itsensä ja uskonsa. Muuten ei tiedä mistä pitää kiinni ja kannattaako. Kestävä usko ei varsinaisetsti tarkoita silti ihmisen omaa voimaa. Se on enemmän luottamusta siihen, että meistä pidetään kiinni. Jumala pitää meistä huolta.

Elämme reformaation merkkivuotta 500v . Luterilaisen uskomme yksi tunnuslauseista on varmasti teillekin tuttu jo rippikoulusta: sola gratia, solus Christus, sola fide. Yksin armosta, yksin uskosta yksin Kristuksen tähden.

Lause kuvaa ihmisen suhdetta Jumalaan ja ihmisen pelastumista. Siinä halutaan antaa kunnia yksin Jumalalle. Ihminen ei voi varastaa tätä kunniaan itselleen. Haluamme usein olla oman onnemme seppiä ja myös tuntea sen, että olemme itse saavuttaneet jotakin. Elämää katsotaan taaksepäin ja samalla arvioidaan, olemmeko saaneet jotakin aikaiseksi. Annamme arvon omassa elämässä luonnollisesti vain omille saavutuksille. Siinä punnitsemme elämäämme. Tällainen pohdinta voi olla joskus kipeääkin, varsinkin jos arvo voidaan antaa vain ulkoisesti mitattavilla asioilla: koulumenestys ja oppineisuus. Mikä arvonimi – tohtori, maisteri, ylioppilas, ammattikoulun käynyt; tai mikä ammatti henkilöllä on ollut. Kuinka arvostetussa työssä on toiminut. Onko ollut hyvä työntekijä, ammattilainen. Ammattiylpeys voi olla tärkeää. Mutta sitten sellainen ihminen, kotiäiti, joka on antanut elämänsä lasten kasvattamiseen, saattaa kokea vaikeana oman elämänsä arvostamisen. Hänellä ei ehkä ole esittää oppiarvoa tai ammattia. Niidenkö varassa oma arvo punnitaan.

Kun ajattelee eteenpäin, niin ei niiden korkeasti oppineidenkaan arvio ihmisenä tule lopulta asemasta tai varallisuudesta. Ratkaisevaa on se, minkälainen ihminen on ollut toisia kohtaan.

Eräs mies näki vaimonsa tekevän kuolemaa eikä voinut mitenkään häntä auttaa. Hän kertoi myöhemmin, että kaikki oppiarvot ja ammatillisen menestyksen saavutukset sulivat. Tärkeää oli se, mitä oli tapahtunut heidän välillään. Hänelle iski katumus: miksi en ollut ilmaissut iloa ja rakkautta enemmän.

Mutta elämän kaikkein tärkein asia ei olekaan minun omien ponnistusteni ja voimien varassa. Se on lahja. Se annetaan minulle ilmaiseksi. Rakkaus on lahja, sillä ei yleensä voi kehua. Muussa tapauksessa se olisi täysin saavuttamattomissa. Kysymys on siksi Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan.

Ymmärrämme tämän jotenkin. Jumalan suuruus ja hänen lahjansa, minkä omistamme uskon kautta.

Kun eilen pohdin armoa, mietin sille kuvallista ilmausta. Miten piirtäisit yksinkertaisesti käsitteen ”armo”. Asialle, mikä uskon kannalta on keskeinen, luulisi helposti löytyvän jonkinlainen kuvallinen ilmaus. Otetaan esimerkkejä:

Rakkaus – sydän. Jokainen joka laittaa sydämen tekstiviestinsä jatkeeksi viestittää jotakin lämpimästä suhtautumisesta toiseen.

• Usko: sydän jonka sisällä on risti
• Toivo: ankkuri
• Viha: salamoita
• Sielu: lintu
• Jumala: kolmio, minkä sisällä avoinna oleva silmä.
• Tuolla takana Tuula Jutin maalauksessa on paljon kristinuskon kuvamaailmaa.

Miten armo kuvataan? Kyselin tätä facebookissa.

Ehdotuksia tuli joitakin

• Pelikaani – vanha vertauskuva, jonka mukaan pelikaani ruokkii lapsiaan omalla verellään.
• Armo on vapautta. Tuo voisi avata tätä kuvaksi: Avatut tai särjetyt kahleet.
• Kyyhkynen oksa nokassa tai sateenkaari. Kummatkin kuvia vedenpaisumuksen tarinasta Nooan aikana. Sateenkaari oli Jumalan taivaalle laittama merkki ennen kaikkea hänelle itselleen muistutukseksi siitä, että hän ei hukuta maailmaa enää vedenpaisumuksella oli ihmiset sitten hyviä tai pahoja.
• Niinpä Jumala antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Aurinko ja sade ovat armon kuvia.
• Mielenkiintoinen ehdotus oli Osmo Rauhalan maalaus Pyhän Olavin kirkossa. Teos nimeltä armo. Siinä pieni lintu ruokkii kalaa. Varpunen antaa vähästään pienelle kalalle. Toisen lajin edustaja ruokkii toista. Se on lajien itsekkyyttä korostavan evoluutioteorian vastaista.

 

Tämä kuva on kaunis.

 

Armo on jakamista.

Se on yhteisyyttä.

Se on toisen tunnistamista kaltaisekseen

Se on välittämistä ja mukaan ottamista