Hämähäkkimiehen puku  

Hämähäkkimies on 1960-luvun alussa sarjakuviin ilmestynyt supersankari, josta sittemmin on tehty useita elokuvia. Muihin supersankareihin verrattuna Hämähäkkimiehessä on erityistä se, että hän on teini-ikäinen. Tämä piirre korostuu, kun hänet on elokuvissa tuotu aikuisten supersankarien rinnalle. Myös Hämppis itse kokee nuoruutensa ja epävarmuutensa olevan hankaloittava tekijä. Koulussa hän ei ole suosittu vaan enemmänkin naureskelun ja tuuppimisen kohteena, mutta supersankaripuku tekee hänestä jotakin mahtavaa. Hän sanoo, että ilman pukua hän ei ole mitään. Siihen keski-ikäinen multimiljardööri Iron man Tony Stark sanoo: “Jos et ole mitään ilman pukua, sinun ei tulisi pitää sitä.” Ulkokuori ei saisi korvata sisintämme, sen olisi vastattava sitä, mitä todellisuudessa olemme. Minuus ei ole vain roolin omaksumista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykyaika rakentaa ihmisen sisintä toista tietä. “Se miltä näytät, on se, mitä olet.” Ainakin kun riittävän kauan annat itsestäsi sen vaikutelman. Fake it untill you make it. Teeskentele, kunnes siitä tulee osa minuuttasi. Tämä perustuu siihen, että sisäinen ja ulkoinen olemuksemme ovat vuorovaikutuksessa. Kumpikin vaikuttaa toiseen. Tämän huomaamme kristittyinäkin. 

Kristityn identiteettiin kuuluu taistelu uuden ja vanhan minän välillä. Se on samalla taistelua syntiä vastaan. Meidät on puettu kasteessa supersankarin viittaan, valkoiseen kastepukuun. Se antoi meille uuden identiteetin: uusi ihminen, uusi luomus, Jumalan mielen mukaan luotu. Kuitenkin me taistelemme vanhojen syntiemme kanssa elämämme loppuun saakka ilman menestystä. Vanha minuus haluaa ottaa meissä vallan. Olisiko siis teeskenneltävä, kunnes tuntuu hurskaalta? Ei. Kristittynä eläminen ei ole hurskaalta tuntumista. Pääsääntöisesti tuntuu syntiseltä, mutta armo on todellista.  

Emme siksi rakenna minuuttamme syntisyydestä käsin, vaikka emme pääse siitä eroon. Kun me olemme saaneet anteeksi, vanha on laitettu syrjään ja tämän uuden varaan rakennetaan se kuka minä olen. Joka on joskus varastanut tai jopa murhannut, ei ole vain “varas” tai “murhaaja”. Hän on armahdettu Jumalan lapsi. Synti on syvällä, mutta me emme ole sama asia kuin syntimme. Jeesuksen luona syntiset saavat anteeksi. Kun Jeesus hyväksyy syntisen seuraansa, me tunnistamme vajavuutemme, mutta sen sijaan, että surkuttelemme itseämme, näemme kasvusuunnan ja päämäärän, jota kohti kulkea. Se määrittää meitä enemmän. 

Harjavallan kirkkoherra

Tuomo Lindgren

Sydän Satakunta 17.6.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s