Haavoittunut honka
Luterilaisessa kirkossa ei ole pyhimyksiä kuten ortodokseilla ja katolisilla. Meidän perinteemme on tasa-arvoistanut Jeesusta seuraavat ihmiset. Se johtuu siitä ymmärryksestä, että kaikki ihmiset ovat samalla viivalla, mitä tulee synnittömyyteemme. Sellaisia ei ole. Jokainen ihminen on armon varassa. Kenelläkään ei ole sellaisia omia ansioita kristittynä, joilla voisi muille ylvästellä tai Jumalalle esittää.
Silti meilläkin toisinaan nostetaan esiin. esimerkillisiä hengenmiehiä ja hengennaisia. Heitä ei ehkä sanota pyhimyksiksi, mutta joskus kuulee sanottavan heitä ihmisiksi, joiden läheisyydessä on helpompi uskoa.
Edellinen tapa hahmottaa asia on kaunis, mutta Juhani Rekola esittää vielä syvemmälle käyvän ajatuksen. Hänen mukaansa nimittäin esimerkillisen kristityn lähellä ei välttämättä ole helpompi uskoa. Pyhimykset tai keitä he ovatkaan, ovat ihan samanlaisia kuin me. Juhani Rekola kirjoitti lehdessä jo 1966 ”Pyhimys ei ole kuin kuusi, joka kasvaa yhä korkeammalle. Se on pikemminkin kuin honka, johon kerran salama on iskenyt, sitä iäksi vaurioittanut, niin että se ikuisine palomerkkeineen on todistamassa taivaallisesta tulesta.” Siteeraus kirjasta Herääminen pimeään, Kirjapaja 2016. Haavoittunut honka kertoo taivaan tulesta. Paavali sanoo, että heikoissa Jumala on väkevä.
Oletko koskaan ajatellut omia haavojasi. Niiden todistusvoima taivaan tulesta on luultavasti voimakkaampi kuin puheesi ja saarnasi. Nämä haavat ovat luultavasti meissä arkoja koko ikämme. Ne eivät välttämättä ole haavoja, joiden kanssa me olemme sinut. Emme ehkä edes kasva näiden haavojen yli. Ne pitävät meidät pienenä. Ne saavat meidät rukoilemaan. Ne pitävät meidät ihmisen mittaisena ja saavat meidät ontumaan kuin Jaakob, jota enkeli oli lyönyt nivusiin. Minkälaista viestiä sinun haavasi kantavat?”
Päivänavaus työntekijöiden neuvottelussa.
Pieniä puheita 