Miten syöt?

Miten syöt?

Suuren paaston puolivälissä on hyvä muistaa mistä ruokailemisessa on kysymys. Syöminen ei ole vain energian tankkaamista. Siinä avautuu suhteiden verkosto itseni ulkopuolelle, jossa usein olen vain ketjun viimeinen lenkki. Joku on kasvattanut viljaa, joku on lypsänyt lehmää, joku on teurastanut eläimen. Joku on tuonut tarvikkeet kauppaan, joku mahdollisesti valmistanut ruuan minulle jne. Syöminen muistuttaa minua tarvitsevuudesta. Me tarvitsemme luomakuntaa ja siitä saatavaa ravintoa, me tarvitsemme Jumalaa, joka tämän lahjan meille antaa ja me tarvitsemme toisia ihmisiä ravinnon kasvattamiseen.

Ruokailuun liittyy myös vahvoja yhteenkuuluvuutta osoittavia piirteitä. Kutsumalla jonkun kotiinsa syömään ihminen avaa samalla sydämensä vieraalleen. Ateriayhteys on sydämenyhteyttä. Yhdessä syöminen voi olla kylmää vain yleisessä ruokalassa, jossa ihmiset välttämättömyyden pakosta syövät samassa tilassa.

Jos puolisot ovat riidassa keskenään, syöminen samassa pöydässä on karu kokemus. Sydämen sulkeutuessa toiselle myös suu sulkeutuu yhteiseen aterioimiseen. On vaikeaa syödä samassa tilassa ihmisen kanssa, johon suhteet eivät ole kunnossa. Ruoka ei maistu, kun sovittamaton riita jäytää välejä.

Ehtoollisen nauttimisen edellä on rauhantervehdys. Sen on tarkoitus muistuttaa sovinnosta niiden kesken, jotka ateriaan osallistuvat. Me olemme saaneet Jumalalta paljon anteeksi. Siksi meidän tulisi kyetä antamaan anteeksi toisillemme.

Jeesus sanoo: Minä olen elämän leipä. Hän ei sano olevansa täydellinen ajatus, puhtain tunne tai ylevin aikomus, vaan leipä, jossa on sekä sovinto että iankaikkinen elämä. Ehtoollisessa meillä on ateriayhteys Jumalan kanssa. Hänen sydämensä on avoin meille. Entä sinun sydämesi? Onko se avoin Jumalalle ja lähimmäisellesi?

Hartauskirjoitus Sydän Satakunta -lehteen 12.3.2015

Hiljainen hetki leipäsunnuntain evankeliumin äärellä

Aamumessu / viikkomessu rakennetaan meillä hyvin vähistä aineista. Meillä on seurakunnan työntekijöille joka keskiviikkona aamulla hartaus ja sen jälkeen työneuvottelu. Kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona on työneuvottelussa koko työyhteisö. Sitä ennen pidetään ehtoollispalvelus. Aamumessuun kutsutaan myös muita seurakuntalaisia. Vähän kerrallaan seurakuntalaiset löytävät sen hiljentymispaikakseen. Olen siitä kovin iloinen. Rukoukset, Jumalan sana ja ehtoollinen ovat pääosissa ei pappien tulkinnat. Olen toisinaan toki pitänyt saarnojakin tai puheita niissä, mutta tällä kertaa toimin näin.

Aloitus kirkonkellojen jälkeen

Ei virttä
Alkusiunaus (lausuen) : Isän ja Pojan Ja P.H. nimeen (+)

Johdantosanat

Viime sunnuntaina vietettiin leipäsunnuntaita. On muistettu manna-ihme ja Jumalan huolenpito kansastaan. Mutta ennen kaikkea on muistettu se, että ihminen ei elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Tänään kysymme itseltämme, mistä minä olen elänyt

Synnintunnustus ja synninpäästö

Virsi 59

Päivän rukous

Evankeliumi
Jeesus sanoi: ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.”

He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”
    He sanoivat: ”Anna meille aina sitä leipää.” Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Saarna = mietiskely

  • Saarnan tilalla näin paaston aikana kutsun sinua rauhassa mietiskelemään Jeesuksen sanoja. Osana mietiskelyä voit pohtia sitä sellaisten kysymysten äärellä kuin: Minkälaista sielunravintoa sinä olet saanut? Mikä ruokkii sinun sieluasi? (elokuvat, kirjallisuus, sanomalehdet, Raamattu, musiikki, internet) Ja millä sinä ruokit muita? Jos me olemme kuin leipä itsekin, minkälaista leipää meistä murtuu toisille?
  • Luen evankeliumin hetken päästä uudelleen pidän lyhyen tauon.
  • Sitten luen Jeesuksen sanoja – luen ne rauhallisesti kahteen kertaan

Uskontunnustus

Esirukous mukaeltu Agricolan kirjasta

Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni,
Jeesuksen Kristuksen, rakkaan Poikasi
kautta, että olet tänä yönä varjellut minut
kaikesta vahingosta ja tuskasta. Rukoilen
sinua, että myös tänä päivänä varjelisit
minua kaikista synneistä ja muusta pahasta,
että elämäni ja kaikki työni kelpaisivat sinulle.

Laupias Herra Jeesus Kristus,
lahjoita minulle armosi, että se
tekisi työtä kanssani ja pysyisi minussa
loppuun asti.

Anna minun aina haluta
ja tahtoa sitä, mikä on sinun mielesi
mukaista ja kelpaa sinulle parhaiten.
Sinun tahtosi olkoon minun tahtoni,
ja minun tahtoni noudattakoon sinun
tahtoasi entistä paremmin.

Suo minun olla yksimielinen kanssasi,
että kaipaisin ja hylkäisin samoja
asioita kuin sinäkin.
Anna minun kuolla pois kaikesta
maailmallisesta ja olla sinun vuoksesi
välittämättä maailman rakkaudesta
ja ihmisten ylenkatseesta.

Kaikkein eniten pyydän, että saisin levätä
sinussa ja rauhoittaa sydämeni. Sinä olet
todellinen sydämen rauha ja ainoa lepo.
Sinusta on kaukana kaikki kovuus ja
rauhattomuus. Sinun rauhassasi
minä nukun ja lepään.

Herra Jeesus, sinä sanot olevasi elämän leipä.
Et ole leipä vain rikkaille ja hurskaille, vaan myös
meille köyhille, eksyneille, syntisille.
Jokaiselle, jolla on puhtauden jano ja vanhurskauden nälkä,
jokaiselle, joka tulee sinun luoksesi.
Ravitse minutkin taivaan antimilla

Minä annan itseni, ruumiini ja sieluni ja kaiken,
mitä minulla on, sinun haltuusi ja käsiisi.
Sinun pyhä enkelisi olkoon minun kanssani
älköönkä koskaan minua jättäkö, ettei paha
vihollinen Perkele minua mitenkään voittaisi.
Aamen.

Virsi 224:1,2,8
Ehtoollisrukoukset

Isä meidän (Pater noster)

Ehtoollisen vietto
Kiitosrukous
Siunaus
Virsi  417

Lahjoita sydämelle

Lahjoita sydämelle (Viikkomessu, aamuehtoollinen ke 6.4.2011 leipäsunnuntain jälkeen)

22 Seuraavana päivänä väkijoukko … löysi(vät) Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: ”Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?” … 26 Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi. 27 Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.” 35 Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. Joh 6

Ennen olemme tottuneet näkemään venäjältä kuvia jonottamisesta. Suomessa köyhyys on lisääntynyt ja on syntynyt uusi käsite nimeltä  – leipäjono. Toimeentulon kanssa kamppailee yhä  useampi ihminen myös harjavallassa. Avustuspaketteja noudetaan sieltä missä niitä on saatavilla.

On mentävä siihen jonoon, jossa itsekunnioitusta ja ihmisarvoa riisutaan. Sanassa ’köyhä’ on edelleen vahva leima. Jonottaminen tuo varmasti ihmisen ajatukseen omasta itsestään häivähdyksen häpeää ja epäonnistumista.

Ruumiillista nälkää ja köyhyyttä on olemassa. On olemassa myös toisenlaista nälkää ja köyhyyttä – henkistä tai sielullista sekä myös hengellistä. Se nälkä voi olla tekijä, jonka tyydyttyminen auttaa ihmistä katkeroitumasta ja menettämästä toivoaan suurtenkin vaikeuksien keskellä. Luen yhden esimerkin, mikä sijoittuu Pariisiin 1900-luvun alkupuolelle.

Kirjailija Rainer Maria Rilke (1875-1926) kulki nuoren ranskattaren kanssa torin ohi. Torin laidalla istui kerjäläisnainen. Tämä pyysi rahaa vilkaisematta antajaan, ilmaisematta kiitoksen tai pyynnön merkkiäkään. Samalla paikalla istuen nainen vain ojensi kätensä, yhä uudestaan.

Rilke ei koskaan antanut mitään, mutta hänen seuralaisensa sen sijaan antoi usein rahaa. Eräänä päivänä ranskatar kysyi hämmästyneenä, miksei hän antanut mitään. Rilke vastasi: ”Meidän täytyisi lahjoittaa jotakin hänen sydämelleen eikä vain hänen kädelleen.”

Muutamia päiviä myöhemmin kirjailijalla oli mukanaan juuri puhjennut ruusu, jonka hän pisti kerjäläisen avoimeen käteen ja aikoi jatkaa matkaansa.

Kerjäläinen katsoi, näki antajan, kohottautui vaivalloisesti maasta, kosketti vieraan miehen kättä, suuteli sitä ja lähti ruusun kanssa.

Viikon ajan kerjäläinen oli poissa paikaltaan. Kahdeksantena päivänä hän istui taas torin reunalla. Hän oli hiljaa, kuten ennenkin. Yhä uudelleen ja uudelleen hän ojensi kätensä apua pyytäen.

”Mutta millä hän on elänyt sitten kaikki ne päivät, jolloin hän ei ole saanut mitään”, kysyi ranskatar.

Rilke vastasi: ”Rususta…”

Tässä kertomuksessa köyhä nainen ei tavoitellut katoamatonta ruokaa, ikuista elämää. Köyhyys ja nälkä oli seisahduttanut hänen maailmansa, hänen tunteensa, käytöstapansa ja kaikki. Hänen ihmisyytensä rippeetkin tuntuivat olevan poissa. –

Silti hän tiesi ja almun antaja tiesi, että almu vaihtuu kädestä käteen enemmän antajan omantunnon kuin saajan hädän tähden. Mutta hän tarvitsi niitä rahoja – sen sijaan hän ei halunnut osallistua siihen näytelmään, jossa hänen olisi pitänyt tuntea ja osoitaa kiitollisuutta niistä murusista, joita rikkaat pudottelivat pöydältään.

Kirjailija Rilke kuitenkin näki tässä naisessa enemmän –  hän näki ihmisen. Siksi siinä pienessä ruusussa oli enemmän, kuin kukaan oli hänelle koskaan antanut tuolla torin laidalla. Hän sai jotakin itsekunnioituksestaan takaisin – muistutuksen siitä, että hänen arvonsa ihmisenä ei ole hävinnyt.

Jeesus näki ihmisen kokonaisuutena. Hän ymmärsi köyhyyden ja siitä seuraavan nälän. Hän halusi auttaa siinä ruokki pienen pojan eväillä (5 leipää 2 kalaa 5000 ihmistä). Mutta vielä enemmän Jeesus halusi lahjoittaa jotakin sydämellemme ei vain kädelle ja suulle.

Leipäjonojen lisäksi meidänkin on hyvä nähdä se katoamattoman leivän nälkä, mikä ihmisillä on vaikka he eivät enää edes tunnista sitä. Jos tunnistaisivat, tämä kirkko olisi nyt aamullakin täynnä. – Näin toteutamme Jeesuksen esimerkkiä.

Mutta mitään ei voi antaa, jos itse ei ole sitä ensin saanut. Kristus antaa meille itsensä ja iankaikkisen elämän sanassa ja ehtoollisessa. Hän antaa jotakin sellaista, mikä kestää pidemmän  kuin viikon. Jeesus sanoo: joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.

”Herra. Tulemme sinun eteesi nälkäisinä. Ruoki meidät. Tule leiväksi nälkäämme. Tule leiväksi ja elämäksi kaikkien niiden nälkään, jotka kärsivät puutetta. Amen”

Leipäsunnuntai – sielunruokaa

Leipäsunnuntai

Koulun päivänavaus 10.3.04

lauloimme leipävirren 59 (leipää pelloilta maan…)

Kuka tietää, mitä aikaa kirkossa eletään? Elämme paastonaikaa. Kirkossa aina suuriin juhliin valmistaudutaan paastolla. Paasto on nimenomaan valmistautumista. Joulua ennen on joulupaasto. Pääsiäistä ennen on suuri paasto. Sen merkkinä kirkossa on violetti väri alttarilla.

Laitan isämeidän rukouksesta yhden kohdan/kuvan näkyvillenne. tämä rukous voi johtaa meitä myös paaston ajatuksiin.

Ihminen tarvitsee elääkseen ruokaa: Jaksaakseen opiskella ja pelata ja leikkiä. Näin ruumiimme toimii. Se tarvitsee polttoainetta. Jos olen syömättä minulle tulee ennen pitkää nälkä. Nälkä ilmaisee, että polttoaine on vähissä – pian kone hyytyy. Rukouksessa muistetaan tämä asia. me tarvitsemme ruokaa elääksemme, mutta rukous näyttää meille myös sen mistä ruoka viimekädessä tulee. Jumala on kaikkien lahjojen antaja. Jumala on antanut ruuan kasvaa maasta. siksi me aina siunaamme ruokamme ja kiitämme siitä Jumalaa.

Ihminen ei kuitenkaan ole pelkkä ruumis tai kone. Olemme ajattelevia ja tuntevia ihmisiä. Meillä on sielu ja henki. Tarvitsemme siksi myös sielun ruokaa ja hengen ravintoa. Jeesus onkin sanonut: Ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.

Jos saisimme säännöllisesti ruokaa, mutta emme lainkaan rakkautta, meistä ei kasvaisi oikeita ihmisiä. Jos Jumalan sana ei ravitsisi sieluamme, meidän elämän tarkoituksemme ei pääsisi toteutumaan. Meidän henkemme kuihtuisi. Se osa meitä, joka rukoilee ja elää yhteydessä Jumalaan lakkaisi toimimasta.

Mutta hengellisen ravinnon suhteen me emme yleensä erota nälkää. Tavallisen ruuan nälkä tunnistetaan paremmin. Siksi varsinkin paaston aikana hiljennetään elämän tahtia. Usein vauhtimme on liian kova, kuljemme elämässä ylinopeutta. Kun vauhti hiljenee ja mieli hiljenee voimme huomata nälän ja janon hengellisiin asioihin: Jumalan sanaan.

Leipäihme – uskonihme

Leivän ihmi – uskon ihme

Joh 6:1-15
1:Tämän jälkeen Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. 2:Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. 3:Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. 4:Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
5:Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” 6:Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. 7:Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” 8:Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: 9:”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?”
10:Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. 11:Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. 12:Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” 13:He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
14:Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” 15:Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

Jeesus tekee ruokkimisihmeen. Viisituhatta miestä ja heidän perheensä tulevat ravituksi viidestä leivästä ja kahdesta kalasta.

Kun tutkijat ovat miettineet tätä tapahtumaa, he ovat yrittäneet saada sen järjellä hyväksyttäväksi. Siten he ovat päätyneet tulkintoihin, että luonnonlait eivät rikkoontuneet tässä ihmeessä. Kysymys ei heidän mukaansa ollut siis siitä, että näistä nimenomaisista leivistä olisi riittänyt kaikille täyden aterian verran. Ei sitä, että ruoka olisi ihmeenomaisesti lisääntynyt. He selittävät, että Jeesus antoi heille esimerkin, jonka mukaan ihmiset joilla oli runsaasti evästä antoivat niille joilla oli vähän tai ei mitään. Tämän mukaan luonnonlakeja rikkovaa ihmettä ei olisi tapahtunut. ainoa ihme siinä oli anteliaisuus ja hyväsydämisyys ihmisten välillä. Kun asiaa ajattelee, niin onko sillä lopulta merkitystä tapahtuiko evankeliumissa todellista ihmettä vai ei. pääasiahan on se, että ihmiset tulivat ravittua.

Hyväksyn kyllä täysin sen, että Jeesus teki ihmeitä. Ehkäpä juuri ruokkimisihmeitä ja evankeliumin kuvaamalla tavalla. Kyllä Jumalan Poika osaa ihmeitä tehdä. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mutta suurempi ihme onkin siinä, miten saada ihmiset toimimaan Jumalan valtakunnan edellyttämällä tavalla. Ihme on saada lähimmäisenrakkaus, oikeudenmukaisuus, epäitsekkyys toteutumaan. Jos Jumalan sydän kääntyy ihmisten puoleen, se ei ole ihmeellistä. Ihmeellisempää on saada viisituhatta ihmissydäntä kääntymään Jumalan puoleen. Ihmeellisempää on saada ihmissydämissä muutos aikaan, että syntyy usko Jumalaan ja halu auttaa lähimmäistään.

Todellinen ihme ei ole siinä, että Jeesus ruokkii viisituhatta miestä perheineen. Todellinen ihme on silloin, kun sinä ruokit nälkäisen, jota et tunne, kun sinä tarjoat turvan muukalaiselle, kun sinä puolustat heikomman asemaa. Tämän ihmeen Jeesus haluaisi meissä saada aikaan. että me veisimme vähät eväämme Jeesukselle ja hän saisi ne siunata. Niillä rakennettaisiin rakkauden, rauhan ja oikeudenmukaisuuden maailmaa.

Meidät on kutsuttu jakamaan leipää niille, joilla leipää ei ole. mutta ennen kaikkea meidän on tunnustettava, että kaikki leipä tulee Jumalalta. Hänen siunauksestaan kaikki riippuu. Ja lopuksi, hän itse on leipä tälle maailmalle. Jeesus on elämän leipä.

Mitä janoamme?

Mitä janoamme?

To 26.3.2009          Päivän sana on profeetta Jesajalta

Kuulkaa kaikki te janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te joilla ei ole rahaa, tulkaa ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa Jes 55:1

Ks. myös Joh 7:37-38

Ihminen on merkillinen olento. Tiedetään se koostuu suurimmaksi osaksi vedestä. Tarkistin juuri netistä:

”Vastasyntyneessä vauvassa on vettä 97 %, terveessä aikuisessa 75 %, ja vanhetessa veden määrä ruumiissa  vähenee 65 %:iin. (vanheneminen on kuivumista) Aivoissa on vettä 75 %, luissa 22 %.”

Ihminen koostuu vedestä ja tarvitsee siksi jatkuvasti vettä. Ihminen elää viikkoja ilman kiinteää ruokaa, mutta ilman vettä elimistö kuivuu ja kuolee muutamassa päivässä. Silloin kun nestevajaus uhkaa kehomme ilmoittaa sen meille niin, että tunnemme janoa.

Ihminen on janoinen olento. Nestevajaus on saatettava tasapainoon. Juomme vettä ja elimistö elpyy.

Mitä kaikkea muuta me janoamme? Mitä muuta tasapainoa tarvitsemme?

Ruumiin tarpeet: janoamme ravintoa, unta, seksuaalista tyydytystä

Tunne-elämän tarpeet: janoamme läheisyyttä, kosketusta,

mutta myös kunnioitusta, arvostusta, mainetta, tunnustusta. ja mitä kaikkea vielä lisäksi…

Ehkä meillä on jonkinlainen vajaus, joka ilmoittaa itsestään ja kaipaa tulla täydennetyksi. Miten ne mahtavat ilmoittaa itsestään: Miten tunnemme edellisten vajausten janon? ihminen tulee masentuneeksi, araksi, tai joskus ärtyisäksi ja hyökkääväksi. Hän kerjää huomiota kuin pieni lapsi.

Aina toisen huomioiminen ei auta. Se ei tunnu riittävän.

Kristittyinä tiedämme että ihminen on rikkinäinen olento: jostakin vuotaa eikä mahdollisesti kunnioitus tai arvostuksen mitta tule missään vaiheessa täyteen.

Jeesus sanoo samarialaiselle naiselle, että se vesi, jota me tämän maailman kaivoista ammennamme ei koskaan tyydytä janoamme. – vain se vesi jonka Jeesus antaa (Joh 4:13, joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan). Jeesus puhuu toisenlaisesta janosta. Se on viime kädessä iankaikkisen elämän janoa.

Jumalan edessä ihmisen jano paljastuu koko syvyydessään.

Mikään maailmassa ei tyydytä sitä janoa. Siihen käy vain taivaallinen ruoka ja juoma.

Meillä on myös janoa, josta emme aina tiedä. Janoamme:

Puhtautta menetettyyn viattomuuteemme

anteeksiantamusta syyllisyyteemme

Korkeimman läheisyyttä ja yhteyttä kosmiseen yksinäisyyteemme

armoa häpeään, jotta alastomuutemme peittyisi

Vierelläkulkija tulee selville myös tällaisesta janosta. – Olisi tunnistettavat tuo jano itsessään ja päästävä lähteelle.

Olisi herkin korvin kuultava se myös lähimmäisissämme ja hienovaraisesti ohjattava lähteen luo.