Kuka on porttisi pielessä

Avuntarvitsijat käden ulottuvilla

Jeesus puhui tämän vertauksen:     ”Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.     Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ’Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.’ Rikas mies sanoi: ’Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.” Luuk. 16: 19-31

Tuttu kertomus rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta kuvaa silmiemme eteen kaksi kohtaloa. Rikasta ja hulppeaa luksuselämää seurasi onneton loppu. Hän eli omassa varassaan ja kuoli omassa varassaan. Siksi ei saavuttanut iäistä perintöää, joka oli olemassa häntä varten.

On hyvä huomata myös se, että köyhyys ja hätä ei ollut hänen silmiltään piilossa jossakin kaukana. Se oli hänen porttinsa pielessä. Auttaminen oli tehty rikkaalle äärettömän helpoksi. Hänen ei olisi tarvinnut kuin ojentaa kätensä ja antaa jotakin siitä, mikä häneltä jäi yli – se ei olisi ollut hänelle edes mikään uhraus. Mutta hän ei antanut edes sitä ruokahävikkiä köyhälle, pöydältä putoilevia murusia.

Köyhä Lasarus eli miehen portin luona. Hän kärsi sairauksia ja jatkuvaa nälkää. Hän olisi halunnut koiranpentujen tavoin syödä edes rikkaan pöydältä putoilevia ruokapaloja. Hän ei omistanut mitään – ainoa mikä vielä oli hänen oli Jumalan lupaukset.

Sanotaanpa heistä vielä sellainenkin asia, että kahdesta miehestä vain köyhän Lasaruksen nimi tunnetaan. Yleensä tunnemme nimeltä kaupungin rikkaimman ja onnekkaimman ihmisen, mutta köyhät ja kerjäläiset jäävät nimettömäksi. Tässä tilanne on toisinpäin. Rikas jäi nimettömäksi, koska hänen elämäänsä katsottiin ikuisuudesta käsin. Hänen nimensä oli pyyhitty pois elämän kirjasta. Siinä hän oli menettänyt kalleimman aarteensa. Jumala ei enää tuntenut häntä. Köyhän Lasaruksen Jumala tunsi nimeltä.

Vertauksen molemmat miehet olivat juutalaisia. Heidät oli lapsena ympärileikkauksessa otettu Jumalan valitun kansan jäseniksi. Abraham, jonka luokse Lasarus taivaassa vietiin, oli heidän kantaisänsä. Hurskaan ihmisen kuolemaa juutalaisessa perinteessä kuvataan sanomalla, että vainaja otettiin isiensä luokse. Oli erityisen suuri tunnustus siinä, että vainaja vietiin suvun kantaisän Abrahamin luokse. Aabraham oli aikanaan saanut siunauksen, että hänestä tulee suuri kansa. Nuo miehet olivat sen siunauksen ruumiillistumia. He olivat molemmat hänen poikiaan. Rikas mies puhuttelikin Abrahamia isäkseen ja Abraham tunnusti miehen jälkeläisekseen, puhuttelemalla häntä pojakseen. Kuitenkin vain toinen näistä pojista pääsi isiensä luokse. Pelkkä jälkeläisyys ei taannut perintöosaa autuaiden joukossa. Rikas mies oli hylännyt liittonsa.

Tänään me kysymme, kuka on sinun tai minun portin pielessä?

Joskus kaikkein laiminlyödyin henkilö porttisi pielessä olet sinä itse. Jos näin on, sen asian ääreen on hyvä pysähtyä. Mutta useimmiten me Suomessa kuulumme hyväosaisiin – ja meillä on pöydällä niin paljon tavaraa, että sitä menee paljon hukkaan. Meillä on myös paljon verukkeita, joilla kuljemme ihmisen ohi. – Toivottavasti emme kuitenkaan kulje elämän ohi.

Kuka on porttisi pielessä? Kenelle olisi avarrettava sydämen ovea – jotta Jumalan lahjoista pääsisi nauttimaan myös hän, joka on jäänyt osattomaksi.

Kenenkä tarinan voisit tänään kuulla? Toivon, että näet tänään jossakin Lasaruksen, köyhän ja rikkaan yhtä aikaa. Ehkä hänen tarinassaan on sinulle sisään kätketty lahja, josta et ole tiennyt, lahja mikä tekee sinut rikkaaksi.

* * *

Tämä juttu oli aamumessussa. Kohtalaisen vapaasti näistä asioista puhuin. Olen saarnannut tästä aiheesta joskus aikaisemmin. Se löytyy Saarnatuoli-blogista. Siinä käsittelin laajemmin tuota nimettömyysasiaa.

Advertisement

Tuomas ei usko jos ei näe

Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”

Viime sunnuntain aihe ja samalla koko viikon aihe liittyy uskosta todistamiseen: Ylösnousseen todistajia. Siksi mielenkiintoista on se, että evankeliumissa on esillä tunnetuin kertomus epäuskosta ja epäilystä. Tuomas on tunnetusti porukan epäilijä, hän kyseenalaistaa toisten kertomukset. Eikä suostu uskomaan ilman kovia todisteita. ”En usko. Jos en itse näe. En usko, jos en itse omin sormin koske.” Tuo evankeliumi on lyönyt leiman häneen: Epäilevä Tuomas. Pian hänkin kohtasi ylösnousseen Jeesuksen – ja uskoi. Epäilys vaihtui iloon.

Kaikkien oppilaiden uskossa oli tapahtunut muutos siitä, mitä se oli ollut ennen pitkäperjantaita ja mitä se oli ylösnousseen kohtaamisen jälkeen.

Ennen pääsiäistä oppilaat uskoivat ihmeitä tekevään Jeesukseen. Maanpäälliseen Jeesukseen. Pääsiäisen tapahtumien jälkeen heidän uskonsa muuttui. He uskoivat nyt kuoleman voittaneeseen Jeesukseen. He oppivat uskomaan Jeesukseen, joka on läsnä kaikkialla heidän kanssaan, vaikka he eivät näkisikään häntä.

Aivan varmasti me löydämme epäilevän Tuomaksen itsestämme. Kun Jeesus sanoi Tuomaalle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” Jeesus sanoi nämä sanat ennen kaikkea sinulle.

Meidän uskomme on samanlaista. Meidän on vaikea uskoa elämään, kun näemme ja kohtaamme ympärillämme kuolemaa, joka ei muuksi muutu: jättää jälkeensä surua ja kyyneleitä. Meidän on vaikea uskoa Jumalan hyvyyteen ja johdatukseen, kun petos ja korruptio hallitsee maailmaa ja näyttää vievän voiton rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.

Vaikka meidän elämänvaelluksemme tapahtuu pimeän maailman keskellä, niin valo on sisällämme ja me tiedämme, että se koittaa kerran myös koko maailmalle. Pimeys ja epätoivo pyrkivät voittamaan meidät ja viemään mennessään, mutta Jumala on voimakkaampi. Hän pitää meistä kiinni. Me kuulumme hänelle, me olemme valon lapsia. Siksi me nousemme uudestaan epäilyksestä luottamukseen. Siksi sanomme Jumalalle: Tapahtukoon sinun tahtosi – vaikka emme tiedä mitä se missäkin tilanteessa on. Sitä on usko. Me annamme itsemme hänelle.

Me tunnemme itsemme ja oman heikon uskomme. Mutta yhä uudestaan se muuttuu. Ihmeitä tekevästä Jeesuksesta ylösnousseeseen ja läsnäolevaan, joka on tuonut Jumalan valtakunnan keskellemme – ei panssarivaunuin, vaan uskoksi, joka luottaa näkemättä.

Rakastaminen on aivan mahdotonta

Aamumessu 6.5.2015 (4. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai)

1 Joh 3:23

Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt.

Erään juutalaisen tarinan mukaan, historian varhaisissa vaiheissa, Jumala lähestyi aivan ensimmäiseksi muinaisia egyptiläisiä. Egyptin valtakunta oli suuri ja laaja, jospa siitä tulisi kansa, jonka kanssa hän solmisi liiton ja antaisi sille lakinsa. Tämän kansan avulla käskyt tulisivat saavuttamaan suuren joukon ihmisiä. Jumala ilmestyi heidän faraolleen ja ilmaisi asiansa.

Egyptiläiset: Mikä on käsky, jota haluat meidän noudattavan?

Jumala: Älä tee aviorikosta!

Egyptiläiset: Ei käy! Tuollainen käsky veisi kaiken ilon upeista juhlistamme.

Kun egyptiläiset olivat hylänneet Jumalan tarjouksen, tämä kääntyi Sumerilaisten puoleen. He olivat jo korkealle sivistynyt ja oppinut kansa. Ehkäpä nuo ylväät Eufratin ja Tigrisin asukkaat ovatkin parempi kansa vastaanottamaan lain.

Sumerilaiset: Minkä käskyn annat meille?

Jumala: Älä varasta!

Sumerilaiset: Ei käy! Jos me ryhtyisimme noudattamaan tuollaista käskyä, taloutemme romahtaisi.

Myös sumerilaiset hylkäsivät Jumalan tarjouksen.

Koska mahtavat Egypti ja Sumer torjuivat Jumalan käskyn, Jumala mietti, mitä hän tekee. Näiden suurien kansojen välissä asui pieni ja mitätön kansa Israel. Paremman puutteessa Jumala päätti kääntyä heidän puoleensa. – ”Hei. Olen Jumala ja voisin solmia liiton teidän kanssanne. Liittoon kuuluu laki jossa on yksi käsky”

Juutalaiset: Mitä se maksaa?

Jumala: Ei mitään, saatte sen aivan ilmaiseksi.

Juutalaiset: Ai jaa. No, siinä tapauksessa me otamme saman tien kymmenen!

Tälle hauskalle juutalaiselle tarinalle on vakavamielisempi Kkistillinen jatko. Se kuuluu näin:

Juutalaiset hienosta yrittämisestään eivät pystyneet noudattamaan tätä liittoa ja kymmentä käskyä. Niinpä uutta liittoa perustettaessa kristittyjen kanssa käskyjen lukumäärä neuvoteltiin uudestaan. Kymmenen tuntui niin paljolta.

Sovittiin kahdesta käskystä: Uskokaa Jumalaan ja rakastakaa toisianne.

Sopimus tuntui hyvältä, sillä kaksi käskyä ei ole paljon. Mutta mitä enemmän ihmiset yrittivät rakastaa toisiaan sitä kärttyisämmäksi he tulivat.

He menivät valittamaan asiasta Jumalalle: ”Rakastaminen on aivan mahdotonta. Kun yritän vakuuttaa naapurilleni rakkautta ja ystävällisyyttä, minun päinvastoin tekisi mieli lyödä sitä ja haukkua se pystyyn.”

Jumala ilahtui kuulemastaan: ”No mutta sittenhän nuo käskyt toimivat juuri niin kuin pitää. Sinä et muuttunut paremmaksi, vaikka kuvittelit niin. Mutta opit tuntemaan itseäsi syvemmin. Toki tahdon ja käsken edelleen sinua uskomaan ja rakastamaan. Mutta aina kun huomaat joutuvasi umpikujaan tämän käskyn kanssa. Aina kun huomaat, ettei rakkautesi riittänyt – huomaat varmasti silloin myös pienen oven.”

Kristitty katsoi ja näki. Siellä oli pieni ovi. Hän astui ovesta sisään – Sisällä oli pienellä pöydällä pala leipää ja tilkka viiniä.

Jumala: ”Kun sinä uskot minuun, Jumalaasi. Et usko vain johonkin korkeampaan voimaan. Sinä turvaudut Poikaani Jeesukseen, joka antaa sinulle anteeksi aina ja ehdoitta. Tämä leipä ja viini on sovinnon ateria sinun ja minun välillä. Toivon kohtaavani sinut täällä usein.”
(Juutalaisen tarinan olen oppinut Hannu Kiurulta – ehkä facebookista? Tarinan jatko on oma kehitelmäni.)

Sokeana syntynyt

Evankeliumi Joh. 9: 24–38
Luen vain osan viimepyhän evankeliumista
Jeesus oli parantanut sokean miehen sapattina. Fariseukset kuulustelivat miestä kahteen otteeseen. Mies vastasi heille: Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.» Silloin fariseukset sanoivat: »Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!» He ajoivat miehen ulos.
 Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: »Uskotko Ihmisen Poikaan?» »Herra, kuka hän on?» mies kysyi. »Sano, jotta voisin uskoa.» Jeesus sanoi: »Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.» »Minä uskon, Herra», mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Evankeliumi kertoo sokeana syntyneen miehen tarinaa. Tein muutaman tarkistuksen eilen netissä, koskien sokeana syntymistä. Minulla oli muistikuva, että monet eläimet syntyvät sokeana, niiden silmät eivät ole riittävän kehittyneet.

• Kissan pennut syntyvät sokeina. Ne painavat 80 – 120 grammaa. Silmät avautuvat noin viikon kuluttua. Tämä pätee myös isoihin kissoihin leijoniin ja tiikereihin.
• Koiran pennut samoin syntyvät sokeina ja avaavat silmänsä parin viikon ikäisinä.
• Kanin poikaset syntyvät sokeina, karvattomina ja kuuroina.
• Porsaat ovat syntyessään sokeita.
• Ketun pennut syntyvät sokeina.
• Karhun pennut syntyvät sokeina.
• Norsutkin syntyvät sokeina.

Ne saavat näkönsä osana luonnollista kehitystä vasta jonkin ajan kuluttua syntymän jälkeen.
Mutta hevoset ovat harvinaisempia. Ne syntyvät valmiina kuten lehmät ja sonnitkin.
Samoin ihminen – ei synny sokeana, vaan näkevänä. Vastasyntyneen näöntarkkuus on tosin huono. Vastasyntynyt näkee tarkimmin n. 20–40 cm päähän, kasvot, jotka kumartuvat hoitamaan häntä. vauva (http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/0_1-vuotias/aistien_kehitys/)

Mutta tämän evankeliumin äärellä on usein todettu eläinmaailman ilmiö: Oikeastaan ihminenkin syntyy sokeana – tuon sokean miehen kaltaisena. Sokeutemme on toisenlaista – me emme näe Jumalaa, emme usko häneen. Päin vastoin vihaamme häntä. Tämä sokeus ei korjaannu automaattisesti, kuten eläimillä. Ihmisen hengellinen sokeus säilyy siihen asti, kunnes Jeesus parantaa meidät.

Se mitä Jeesus teki syntymästä asti sokealle konkreettisesti, sen hän tekee meille hengellisesti. Sitä ei tee kukaan eikä mikään muu. Vain Jumala tekee sokeasta näkevän. – kysymys on uskon syntymisestä ihmisessä – Jumalatodellisuus avautuu hänelle. Se on niin suuri muutos, niin merkittävä tapahtuma, että siitä puhutaan hyvin voimakkain sanoin: uudesti syntyminen, silmien avautumisena sokeudesta näkemiseen.

Vasta tässä tapahtumassa Elämä isolla alkukirjaimella on tullut ihmisen osaksi – yhteys Jumalaan ja katoamattomaan, iankaikkiseen elämään. Siitä käytetään myös nimeä pelastus. Näiden elämän syvempien kerrosten kautta koko muukin elämä saa merkityksen.

Jos sokeana meillä olikin viha Jumalaa kohtaan, meillä samalla on syvällä sisimmässämme ollut sanomaton kaipaus näkemiseen – mutta ei kykyä hankkia näköä eli uskoa Jumalaan. Lutherin mukaan Uudestisyntymättömän ihmisen sydän on pelastustamme koskevissa asioissa kuin kova kivi, höyläämätön lankku tai villieläin, joka ei ainoastaan ole kykenemätön myötävaikuttamaan kääntymisessä, vaan se myös vastustelee Jumalan sanaa.

Tämä saattaa kuulostaa lohduttomalta käsitykseltä. Ja sitä se onkin. Haluamme ajatella itsestämme hyvää, että me olemme hyviä ihmisiä ja kelpaamme Jumalalle juuri siksi, että emme ole niin pahoja kuin joku toinen.
Jos sinä olisit hyvä ihminen tai jos minä olisin hyvä ihminen – ei Jeesuksen olisi tarvinnut syntyä, ei kirkkoa tarvittaisi, ei evankeliumia. Meillä on siis avauduttava silmät ensin tajuamaan oma todellisuutemme: Ilman Jumalaa me emme selviä, ilman Jumalaa me hukumme.

Me voimme olla hyviä ihmisiä toisten ihmisten arvion mukaan. Saamme arvostusta ja kunnioitusta ja hyväksyntää. Meillä voi olla hyvä itsetunto. Nämä ovat hyviä ja tarpeellisia asioita. Mutta usko, suhde Jumalaan ei perustu näihin asioihin. Se perustuu Jeesukseen, joka on antanut elämänsä puolestamme. Siinä on lahjana vanhurskaus ja puhtaus, joka Jumalalle kelpaa.

Meissä on avautunut uskon silmä, joka katsoo Jumalan puoleen, katsoo evankeliumien Jeesukseen.
Mutta on meillä tallella vielä vanha katse vanhoin silmin, joka viehättyy maailmasta ja sen tarjoamista aarteista. Se on myös ylpeyden katse, joka yrittää Jumalankin edessä selviytyä itse.

Mutta jos Jumalan antamat näkymät ovat vallanneet meidät me pystymme helpommin vastustamaan rikkauden, ylpeyden, kunnian ja turhamaisuuden houkutuksia.

Evankeliumi herättää meitä katsomaan uskomme perusteita. Kun Jeesus oli avannut sokean silmät ja näki hänet toistamiseen, hän kysyi mieheltä: Uskotko sinä Ihmisen Poikaan? Uskotko sinä? Minkälainen parantaja hän sinulle on?

Kiertovesipumppu

Lämpö kodissa on ihana asia

Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. (2 Kor 4:6-7)

Pari päivää sitten huomasimme, että talomme lämpöpatterit olivat kylmiä. Meillä on vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä. Pannuhuoneessa poltin toimi niin kuin pitää, mutta lämpö ei siirtynyt pattereihin. Meillä kävi eilen putkimies. Kiertovesi-pummppu ei toiminut. Se ei saanut toimiakseen riittävästi virtaa. Ongelmaan etsittiin ratkaisua pitkään. Lopulta se löytyi ja systeemi saatiin kuntoon. Pumppu lähti käyntiin ja patterit lämpesivät paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Kun homma alkoi toimia niin kuin pitää sitä pieni ihminen tuli todella onnelliseksi, iloiseksi ja kiitolliseksi. Lämpö kodissa on ihana asia.

En tiedä on hölmöä verrata meitä ihmisiä tällaisiin kiertovesi-pumppuihin. Ajattelin niin kuitenkin tehdä – nimittäin lämpö ihmisten välillä on myös ihana asia. Lämpö työyhteisössä on ihana asia. Jokaisella meistä varmasti on kokemus ihmisestä, jonka lähellä on hyvä olla. Olet tervetullut hänen lähelleen, sinut hyväksytään, sinut huomioidaan ja sinua arvostetaan. Lämpö, joka hänessä koetaan, on juuri sellaista, että se välittyy hyväntahtoisuutena ja armollisuutena muita kohtaan. Yhtä hyvin tuttua jokaiselle on kokemus lämmön puuttumisesta, siitä että palelee jonkun toisen lähellä.

Kenelläkään meistä ei ole lämpöä omasta takaa, vaikka se ehkä joskus siltä tuntuu. Joistakin ihmisistä sanotaan, että he ovat lämpimiä. Mutta viimekädessä Jumalan Henki on läm-mön lähde. (voima on peräisin Jumalasta eikä itsestämme) Kaikki hyvä lähtee Jumalasta. Meidän ihmisten tulisi laittaa tämä lämpö kiertämään. Meissä olevan lämmön tulisi lämmittää muitakin. Jos joku ihminen tuntuu lämpimältä persoonalta, hänessä toteutuu joitakin siitä, mitä meissä kaikissa pitäisi toteutua. Raamatussa puhutaan ehkä enemmän valosta, Jumalan kirkkaudesta ja kunniasta, jota ihmisen tulisi heijastaa. Yhtä hyvin voi puhua lämmöstä.

Ihmisten välillä kulkee erilaisia verkostoja. Työyhteisössä on omat verkostonsa. Lämmön pitäisi kulkea tässä verkostossa. Mutta ihmisten väliset suhdeverkostot ovat alttiina häiriöteki-jöille. Kun joku ei toteutua tehtäväänsä lämmön välittäjänä, jäähtymistä tapahtuu moneen suuntaan ja se voi saada aikaan ketjureaktion. Jumalan Henki kyllä tuottaa lämpöä, mutta se ei pääse leviämään ympäristöön parhaalla mahdollisella tavalla.

Meidän työyhteisössä on tapahtunut melkoisen suuri muutos, kun Mikko on jäänyt pois. Mikko on ollut työilmapiirin ja sen lämmön suhteen tärkeä tekijä – eräänlainen kiertovesipump-pu, joka on edesauttanut lämmön kulkemiseen verkostossa.

Työntekijän vaihtuminen yhteisössä on eräänlainen putkiremontti. Yksi lämpöä ylläpitävä ja lämpöä siirtävä tekijä on irrotettu järjestelmästä. Vieläpä sellainen, mikä on ollut työyhteisössä erittäin tärkeä – pitkäaikaisena työntekijänä Mikko on tuonut pysyvyyden- turvallisuudentunnetta.

Nyt kun tilanne on muuttunut, on tärkeä huolehtia, ettei työyhteisössä ja koko seurakunnassa vain pannuhuone lämpiä vaan koko rakennus.

Tai että se valo, mikä on Kristuksessa saa loistaa meidän saviastioiden kautta. Se ei voi loistaa täydellisesti, mutta se voi loistaa niin, että sen alkuperä on tunnistettavissa. Lämpö leviää sydämestä sydämeen ja tekee ihmiset iloiseksi ja kiitollisiksi.