Äidit opettavat puhumaan Jumalalle

Äidit opettavat puhumaan Jumalalle 

Hyvää äitienpäivää! Tänään äitienpäivänä jumalanpalvelusten aiheena on rukous. Uskonnon perinteen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle on usein ollut äitien varassa. Äidit ovat opettaneet lapsilleen iltarukouksen ja kirkolliset tavat. Kiitos kaikille äideille, jotka olette rukouksen kynttilää pitäneet palamassa. Elämä olisi paljon köyhempää, jos meillä ei olisi ylisukupolvisia tapoja. Vielä köyhempää se olisi ilman Jumalaa. 

Milloin sinä olet viimeksi rukoillut? Nyt en tarkoita vain sellaista rukousta, mikä tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan: asettumalla rauhassa johonkin pyhään paikkaan ja käsien ristimistä ja pään kumartamista tai polvistumista. Tarkoitan sitä rukousta, mikä elämän erilaisissa tilanteissa nousee sydämestä tietoisuuteen. Autolla ajaessa oman lapsen puolesta, kun olet jättänyt hänet hoitopaikkaan tai leirille tai kouluun: ”Kunpa hänellä päivän aikana kaikki menisi hyvin.” Puolison tai oman vanhemman puolesta, kun tämä on joutunut sairaalaan tai viet häntä sinne: ”Hyvä Jumala, älä anna minun menettää häntä.” Nämä ovat tilanteita, joissa tuntuu luonnolliselta ja tärkeältä rukoilla. Ehkä myös ihminen, joka ei aikaisemmin muista rukoilleensa huokaisee tuolloin rukouksensa arasti toivoen, että se myös kuultaisiin. 

Luulen, että meillä jokaisella on tällaisia rukouksia päivän aikana paljon enemmän kuin huomaamme. Mielestäni se tarkoittaa sitä, että Jumalan Henki tekee meissä työtä. Hän rukoilee meissä ja me rukoilemme hänen kanssaan. Äidin opettaman rukouksen lisäksi olemme oppineet rukouksen mahdollisuuden. Vai onko rukous meissä synnynnäisenä tietoisuutena siitä, että me elämme Jumalaa vastapäätä. Se tuntuu luontevalta ajatukselta? 

Joskus rukous on ainoa asia, mitä ihminen voi tehdä. Jos se elämän isoissa asioissa osoittautuu tärkeäksi ja luonnolliseksi, se on yhtä luonnollista myös pienemmissä asioissa.  

Tuomo Lindgren

Harjavallan seurakunta

Advertisement

Rauhanhäiritsijän antama rauha

Adventtina olemme siirtyneet joulun odottamisen aikaan. Adventin evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus ratsastaa aasin selässä kansan keskelle. Manööveri ei ole suuren suuri, mutta niille, jotka odottivat pelastajaa, se oli riittävä merkki. Vanhassa testamentissa on lupaus: ”Iloitse tytär Siion. Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.” Ihmiset levittivät palmunoksia ja vaatteita kunniakujaksi hänen eteensä. Odotus on päättynyt, kuningas on tullut Daavidin jälkeläisestä lupauksen mukaan.  

Evankeliumin sanoissa, joita adventtina luemme, Jeesus ratsastaa myös meidän luoksemme. Mitä me teemme? Toivotammeko hänet tervetulleeksi? Tunnistammeko hänet joistakin merkeistä pelastajaksemme? Merkki hänen tuntemiseensa on oma rikkinäisyytemme. Hänet toivottavat tervetulleeksi ne, jotka ovat haavoittuneet tavalla, jota eivät voi itse korjata ja parantaa.  

On selvää, että kaikkia se ei kiinnosta. Jos Jeesus ei alenna polttoaineen hintaa tai veroja, hän ei ole se, mitä he odottavat. Niin oli silloinkin. Hän oli toisille rauhanhäiritsijä ja huijari mutta toisille rauhanruhtinas. 

Joulun odottaminen ja juhlaan valmistautuminen on itsensä tutkimisen aikaa. Ehkä huomaat itsessäsi myös sen, joka kaipaa. Et ole vain ennen tiennyt mitä kaipaat. Älykello tai palkankorotus ei ole se mitä syvimmältään tarvitset. Tarvitset näkevät silmät, kuulevat korvat ja tuntevan sydämen. Uskon silmät, jotka näkevät Vapahtajan, korvat evankeliumin sanomalle ja sydämen, joka on valmis ottamaan vastaan Jumalan armon ja jakamaan sitä toisille.

Tuomo Lindgren

Sydän Satakunta lehti 

Juopua Jumalasta

Ja pidot sen kun paranee 

Jeesuksen julkinen toiminta alkoi Johanneksen kasteesta. Hänen ensimmäinen tunnustekonsa oli erilainen verrattuna hänen muuhun toimintaansa. Jeesus tunnettiin myöhemmin parantamis- ja ruokkimisihmeistään, mutta ensimmäinen tunnusteko tapahtui Kaanan hääjuhlassa, jossa Jeesus muutti 600 litraa vettä viiniksi.  

Hääjuhlassa oli viini loppunut. Juhlat olivat isot ja laskuvirhe viinin menekin suhteen oli nolo. Viini on tavallinen ruokajuoma Välimeren maissa, mutta se on myös juhlajuoma. Hääjuhlassa viini luonnollisesti oli parempaa. Ainakin alussa, jolloin makuaisti on herkkä. Evankeliumi itse toteaa tämän tavallisen käytännön. Myöhemmin juhlassa kelpaa juotavaksi huonompikin viini. Juhlijoiden makunystyrät eivät erottele viinin nyansseja niin tarkasti, kun juhlajuoma on alkanut vaikuttaa humaltumista. 

Nyt juhla oli saada ikävän käänteen, kun tarjottava loppui. Siinä tilanteessa Jeesus teki vedestä viiniä juhlaväelle. Kun juhlan järjestelyvastaava, joka ei tiennyt ihmeestä, maistoi viiniä, hän ihmetteli, miksi isäntä oli säästänyt hyvän viinin näin myöhäiseen ajankohtaan. Epäilemättä koko juhlaseurue huomasi saman. 

Tällä tunnusteolla oli varmasti muukin tarkoitus kuin auttaa nuortaparia ja heidän vanhempiaan säästymään häpeältä. Tapahtumaan kätketty sanoma liittyy hääjuhlaan. Kun maailmanhistoria on päättynyt ja taivaselämä alkaa, sitä kuvataan Raamatussa hääjuhlaksi. Ihminen ja Jumala liittyvät yhteen ja juhlat vain paranevat mitä pidemmälle ne kestävät. Tarjoillaanko taivaassa viiniä? Kyllä ja parempaa kuin maan päällä. Ehtoollisen asetettuaan Jeesus sanoi, että hän ei juo viiniä ennen kuin uutta viiniä Jumalan valtakunnassa. Mutta vielä parempaa on tarjolla. Ennen kaikkea taivaassa ihminen juopuu Jumalasta.  

“Ken maistaa pisarankin Jumalaa, on ikuisesti suunniltaan.” Näin luki edellisen piispamme Kaarlo Kallialan käyntikortin taustapuolella. 

Tuomo Lindgren

Jouluna me kaikki olemme yhtä

Jouluna me kaikki olemme yhtä  

Otsikoin kirjoitukseni noin, vaikka tiedän, että tosiasiallisesti se ei pidä paikkaansa. Kaikki eivät vietä joulua, mutta kristinuskon sanoman mukaan joulu kuuluu kaikille. Ainakin voidaan sanoa, että joulun sanoman äärelle keräännytään toisessa mittaluokassa kuin muina aikoina. Joulun suuri kertomus yhdistää meitä. Se koskettaa koko ihmiskuntaa, kaikkia ihmisiä. 

Joulun ydintarina on se, että Jumala tulee ihmiseksi. Hän elää ihmisen elämän tehdäkseen jotakin koko ihmiskunnan puolesta. Hän on ihmiskunnan edustaja Jumalan edessä. Siksi on hyvä, että jouluna hän yhdistää meitä. 

Joulun lapsessa näemme ihmisalun, jonka lähetämme vaaralliselle matkalle. Sille matkalle, jossa kukaan ihminen ei ole onnistunut: Elämään ilman vihaa, kateutta, kostoa, ahneutta, ja säilyttämään rakkaus muihin silloinkin, kun jokainen haluaa vain hyötyä sinusta. Tämä yksi lapsi onnistuu tehtävässä ja hän tekee sen vielä puolestamme. Me korjaamme hänen työnsä hedelmän. 

Joulusta alkava tapahtumasarja tarkoittaa sitä, että vaihtoehtojen määrä kasvaa. Pääsemme syytettyjen penkiltä myös armahdettujen penkille. Sitä on ilosanoma. Niin kuin Adam edustaa kaikkia ihmisiä lankeemuksessa, samoin Kristus edustaa jokaista ihmistä pelastuksessa. Jokainen on pelastettu Kristuksen mukana.  

Vastasyntyneenä hän makaa seimessä tietämättä vielä minkälainen elämä hänellä on edessä. Mutta valo loistaa jo edeltä Jeesuksen tielle, yhtä hyvin kuin ristin varjo piirtyy hänen polulleen. Jo pienessä lapsessa näemme Vapahtajan, Jumalan rakkauden sekä hinnan mitä pelastamisemme maksaa. Me kuulemme kaiun enkelien laulusta, vaikka se sekoittuu maailman hälyääniin. Mutta juuri jouluna kuulemme sen paremmin.  

Jouluna me kaikki olemme yhtä. Me olemme yhtä haavoittuvina ja pelastusta kaipaavina. ”Tänään teille on syntynyt Vapahtaja.” ”Myös minulleko?” ”Juuri sinulle.” 

Harjavallan seurakunnan puolesta toivotan kaikille lukijoille hyvää joulua. 

Tuomo Lindgren

Enkelitkö mielikuvitusolentoja?

Hämähäkkimiehen puku

Hämähäkkimiehen puku  

Hämähäkkimies on 1960-luvun alussa sarjakuviin ilmestynyt supersankari, josta sittemmin on tehty useita elokuvia. Muihin supersankareihin verrattuna Hämähäkkimiehessä on erityistä se, että hän on teini-ikäinen. Tämä piirre korostuu, kun hänet on elokuvissa tuotu aikuisten supersankarien rinnalle. Myös Hämppis itse kokee nuoruutensa ja epävarmuutensa olevan hankaloittava tekijä. Koulussa hän ei ole suosittu vaan enemmänkin naureskelun ja tuuppimisen kohteena, mutta supersankaripuku tekee hänestä jotakin mahtavaa. Hän sanoo, että ilman pukua hän ei ole mitään. Siihen keski-ikäinen multimiljardööri Iron man Tony Stark sanoo: “Jos et ole mitään ilman pukua, sinun ei tulisi pitää sitä.” Ulkokuori ei saisi korvata sisintämme, sen olisi vastattava sitä, mitä todellisuudessa olemme. Minuus ei ole vain roolin omaksumista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykyaika rakentaa ihmisen sisintä toista tietä. “Se miltä näytät, on se, mitä olet.” Ainakin kun riittävän kauan annat itsestäsi sen vaikutelman. Fake it untill you make it. Teeskentele, kunnes siitä tulee osa minuuttasi. Tämä perustuu siihen, että sisäinen ja ulkoinen olemuksemme ovat vuorovaikutuksessa. Kumpikin vaikuttaa toiseen. Tämän huomaamme kristittyinäkin. 

Kristityn identiteettiin kuuluu taistelu uuden ja vanhan minän välillä. Se on samalla taistelua syntiä vastaan. Meidät on puettu kasteessa supersankarin viittaan, valkoiseen kastepukuun. Se antoi meille uuden identiteetin: uusi ihminen, uusi luomus, Jumalan mielen mukaan luotu. Kuitenkin me taistelemme vanhojen syntiemme kanssa elämämme loppuun saakka ilman menestystä. Vanha minuus haluaa ottaa meissä vallan. Olisiko siis teeskenneltävä, kunnes tuntuu hurskaalta? Ei. Kristittynä eläminen ei ole hurskaalta tuntumista. Pääsääntöisesti tuntuu syntiseltä, mutta armo on todellista.  

Emme siksi rakenna minuuttamme syntisyydestä käsin, vaikka emme pääse siitä eroon. Kun me olemme saaneet anteeksi, vanha on laitettu syrjään ja tämän uuden varaan rakennetaan se kuka minä olen. Joka on joskus varastanut tai jopa murhannut, ei ole vain “varas” tai “murhaaja”. Hän on armahdettu Jumalan lapsi. Synti on syvällä, mutta me emme ole sama asia kuin syntimme. Jeesuksen luona syntiset saavat anteeksi. Kun Jeesus hyväksyy syntisen seuraansa, me tunnistamme vajavuutemme, mutta sen sijaan, että surkuttelemme itseämme, näemme kasvusuunnan ja päämäärän, jota kohti kulkea. Se määrittää meitä enemmän. 

Harjavallan kirkkoherra

Tuomo Lindgren

Sydän Satakunta 17.6.

Salaisuus kutsuu salaisuutta

Salaisuus kutsuu salaisuutta 

Andrei Rublev maalasi 1400-luvun alussa yhden maailman tunnetuimmista ikoneista. Sen aihe on Kolmiyhteinen Jumala. Se ei ole “valokuva” Kolmiyhteisestä Jumalasta vaan havainnollistaa jotakin Jumalasta, josta kuvaa ei voi tehdä. Olet ehkä nähnyt ikonin, jossa kolme enkeliä pöydän ääressä istuu päät hieman kumarassa. Kuvan lähtökohta perustuu Vanhan testamentin tilanteeseen, jossa kolme enkeliä vieraili patriarkka Aabrahamin luona. He sanoivat lähes satavuotiaalle miehelle, että hänellä on vuoden päästä 90-vuotiaan Saaransa kanssa poika. Saaraa tuo viesti nauratti, kun hän kuvitteli heidän puuhiaan teltassa iltasella. Samalla hän sai muistutuksen Jumalan mahdollisuuksista inhimillisesti mahdottoman edessä. 

Ikonissa Aabraham on tarjonnut heille aterian. Nuo kolme enkeliä istuvat pöydän äärellä niin, että kuvan katsojalle jää avoin paikka asettua aterialle heidän kanssaan. Siinä piilee kuvan viisaus. Se on rukoilijalle kutsu yhteyteen.  

Vanhan testamentin kertomus Jumalan vierailusta Aabrahamin luona saa kristillisen tulkinnan, jossa nuo kolme hahmoa ajatellaan Kolmiyhteisen Jumalan vierailuksi – eikä vain Aabrahamin luona, vaan sinun luonasi. Aina kun katsot kuvaa, näet siinä Jumalan kutsun. Jumalan rakkaus vetää sinua puoleensa; Hän, joka on kaiken olevaisen luoja ja ylläpitäjä. Hän, jonka suuruus ja mittaamattomuus eivät mahdu ihmisymmärrykseemme. Hän, jonka sanotaan olevan pelottava ja kiehtova mysteeri; pelottava kaikkivaltiudessaan ja kiehtova, koska olemuksemme salaisuus kätkeytyy hänen salaisuuteensa. Hän kutsuu sinua luokseen. Sinun tekisi mieli paeta ja lähestyä häntä yhtaikaa. Emme kuitenkaan uskalla lähestyä, sillä Adamin tavoin olemme peruuttamattomasti langenneet.  

Mutta Jumala teki mahdottomasta mahdollisen antamalla meille oman Poikansa ja Poikansa kautta sovituksen. Siksi et tule hänen luokseen kuulemaan kunniaasi vaan juhlapöytään kaivattuna, armahdettuna ja rakastettuna. 

Tuomo Lindgren 

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra 

Maailman suurin mysteeri

Maailman suurin mysteeri

Mysteerit ovat kiehtovia, koska ne ovat salaisuuksia, jotka eivät avaudu pelkän järjen varassa. Niiden syvällisempi ymmärtäminen edellyttää sydämen avautumista itse mysteerille. Mysteereitä ovat esimerkiksi kysymykset Jumalan olemassaolosta tai mistä todellisuus koostuu tai kysymys ihmisen vapaasta tahdosta. Jumalasta sanotaan, että hän on kiehtova ja pelottava mysteeri.

Minun mielestäni kaikkein suurin mysteeri liittyy siihen, kuka Jeesus on. Jeesuksen persoona on mysteeri, koska edes hurskaimmat kristityt eivät pysty selittämään sitä puhki. Vuosisatojen ajan kirkko on käynyt rajanvetoa siitä, mitä Jeesuksesta voidaan sanoa ja mitä ei. Lähtökohta mysteerille on uskomus, että Jeesus on samanaikaisesti Jumala ja ihminen. Mitä mysteeriä siinä on? Jos henkilö on samalla Jumala, mitä tapahtuu hänen ihmisyydelleen tai toisinpäin? Kirkko on puolustanut mysteeriä. Kaikki kirkolliskokoukset ovat varjelleet salaisuutta ja torjuneet vaatimuksen mahduttaa Jumalaa ihmisjärkeen tai ajan muotifilosofioihin.

Jeesus ei ole vain ihminen, joka sai Jumalan silmissä erityisen aseman. Hän ei myöskään ole Jumala, joka esiintyy ihmisen valepuvussa. Jeesus on kokonaan Jumala ja kokonaan ihminen niin, että nämä puolet hänessä eivät sekoitu keskenään ja samalla niitä ei voi erottaa toisistaan. Kun Kristus kärsii, ei ole niin että vain hänen ihmisyytensä on kärsimyksen alainen. Jumala kärsii hänessä meille kuuluvaa kärsimystä. Ja kun hän nousee kuolleista hänen ihmisyytensä jakaa tämän tapahtuman. Hän voittaa kuoleman ruumiillisesti. Jeesus yhdistää persoonassaan taivaan ja maan. Samalla hänestä on tullut linkki ihmisen ja Jumalan välillä.

Palmusunnuntaista alkaen me seuraamme Jeesuksen kärsimystien raskaimpia askeleita ja suurinta salaisuutta. Hänen kärsimyksensä tähden jokainen ihminen laadustaan riippumatta voidaan liittää Jumalaan, elämän lähteeseen. Se ei ole vain mysteeri, vaan tärisyttävää iloa.

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra

Tuomo Lindgren

Hartauskirjoitus Sydän Satakunta -lehteen 25.3.2021

Minun vuoroni elää

Uuden vuoden hartauskirjoitus Sydän Satakunta -lehteen 2020 –> 2021

Minun vuoroni elää

Vuoden loppuessa tiliä tehdään menneestä vuodesta ja asetetaan tavoitteita uutta kohti. Uudenvuodenlupaukset ovat yksi tämän vuodenvaihteen ilmentymä. Lupaus saattaa koskea esimerkiksi elämäntapamuutosta aikaisempaa terveellisemmäksi. Lupaus on tunnetusti vaikea pitää ja muutos jää tekemättä.

En tiedä kuinka tavallista suomalaisessa elämäntavassa on asettaa selviä henkilökohtaisia tavoitteita. Koomikko Ismo Leikolan mukaan suomalaista puhetta leimaa erityinen piirre. Meillä on tapana puhua tekemisistämme passiivissa. Meille tapahtuu asioita ikään kuin emme olisi itse tehneet mitään: Koulut jäi kesken, päädyttiin naimisiin, välit vähän tulehtuivat, löysin itseni työelämästä jne.

Lukuisat elämäntaito-oppaat auttavat ihmistä tulemaan aktiivisemmaksi toimijaksi; siirtymään elämän purressa matkustajan paikalta ruoriin. Niiden ohjeita noudattamalla elämästä tulee projekti, jossa kuljetaan määrätietoisesti tavoitteita kohti. Tavoitteet kirjataan kalenteriin ja niiden edistymistä seurataan.

Yksi elämäntapamuutoksessa repsahtamisen syy on tylsistyminen tai unohtaminen. Muutoksen ylläpitäminen tarvitsee tuekseen aktiivista seurantaa. Tätä varten vertaisryhmä on hyvä tuki, toinen on kalenteriin laitettu tapojen seurantataulukko, jota täytetään päivittäin.

Hyvään elämään kuuluu kasvu paremmaksi ihmiseksi. Siihen kaikki keinot kannattaa ottaa avuksi. Siihen kuuluu myös vastuu omista tekemisistä ja halu korjata virheensä. Rohkeutta omaan elämiseen voi ammentaa siitä, että olet Jumalan lapsi. Sinut on vapautettu elämään ei pelkäämään sitä. Jumala johdattaa sinua, mutta ei vie kuin pässiä narusta. Riittää, että sinulla on kasvot ja kulku häntä kohti. Otat kuitenkin itse omat askeleesi ja teet itse omat valintasi. Opit virheistäsi, tunnustat heikkoutesi ja pyydät syntejäsi anteeksi. Repsahtamisen jälkeen elämä jatkuu, itsetuntemus kasvaa, armo virtaa suoniisi. Jumalan kasvot katsovat sinua edelleen.

Tuomo Lindgren

Harjavallan kirkkoherra

Käyttämätön talentti kuihduttaa sielua

Käyttämätön talentti kuihduttaa sielua 

Erilaisia kykyohjelmia ja talentkilpailuja järjestetään eri puolilla maailmaa. Etsitään itsensä peliin laittavia ihmisiä. Tuotantoyhtiöille tämä voi olla helppoa rahaa. Ohjelmalle saadaan iso määrä katsojia melko vähillä ponnistuksilla. Ihmiselle itselleen tämä voi olla ainutlaatuinen seikkailu tulla näkyväksi lahjakkaana jossakin asiassa. Jollekin ihmiselle se voi merkitä elämänuran käännekohtaa. Monella ihmisellä tosin saattaa olla suuremmat toiveet ja ajatukset omasta lahjakkuudesta, kuin taidot oikeasti antavat ymmärtää. Silti on annettava tunnustus rohkeudelle, jolla he ovat olleet mukana. Toivon, että osallistujat eivät haavoittuisi liikaa, jos esiintyminen ohjelmassa ei tuokaan sellaista onnistumista, mikä hyväilee sielua.

Kertoessaan tarinan palvelijoille uskotuista talenteista Jeesus rohkaisee meitä käyttämään lahjojamme. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi mentävä tv-ohjelmaan esiintymään, jossa on riski häpäistä itsensä puolen miljoonan katsojan edessä. Riittää että talenttia käytetään, että se ei ole kätkössä. Vaikka se olisi käytössä vain perheenjäsenten kesken tai sukujuhlassa.  Mutta talenttien ottaminen käyttöön on oleellista kertomuksen mukaan. Käyttämätön talentti surkastuttaa ihmistä.

Talentti on antiikin aikana ollut huomattavan suuri rahayksikkö. Se on vastannut työläisen 20 vuoden palkkaa. Kaksi palvelijoista otti talentin rohkeasti käyttöön ja kartutti rahaa toisen mokoman lisää. Mutta palvelija, joka kätki talenttinsa, sai ankarat nuhteet. Hänen talenttinsa otettiin pois ja annettiin niille, jotka talenttinsa ottivat käyttöön.

Nykyään talentilla tarkoitetaan lahjoja ja kykyjä, joita Jumala meille on antanut. Edelleen taitaa päteä, että talentti, jota ihminen ei ota käyttöön, otetaan pois. Jos ei harjoittele ja ota talenttia käyttöön, se surkastuu. Jos taas talenttiaan käyttää, se kasvaa ja kehittyy.

Meillä voi olla taipumus varjella talenttiamme itsellämme, pantata sitä, vaikka se on tarkoitettu jaettavaksi ja yhdessä koettavaksi. Onko sinulla kätkettyjä talentteja? Juuri käyttämällä talenttiaan kunnioittaa lahjan antajaa.

Tuomo Lindgren

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra