Ihmistä ei luotu paratiisiin – Toista maata
Olet kuullut varmasti sanottavan jostakin henkilöstä, että hän on toista maata. Hänen erilaisuutensa on sellainen, että hän tuntuu kuin olevan toisesta maasta, jossa on toisenlaiset tavat. Tai sitten hän on pelkikorttikielellä toista maata.
Luomiskertomus avautui minulle jokin aika sitten aivan uudella tavalla. Ihminen on toista maata suhteessa paratiisiin. On hämmästyttävää miten kahdenlainen maa tulee kertomuksessa esiin.
Tiesitkö, että ihmistä ei luotu paratiisiin. Tämä itseäni hämmästyttänyt asia sanotaan Raamatussa itse asiassa hyvinkin voimakkaasti. Olen aina ennen ajatellut, että ihminen luotiin nimenomaan paratiisiin. Tässä ensimmäinen ja toinen luomiskertomus eroavat toisistaan.
Lähtökohta on siis huomata, että Raamatun alussa on kaksi luomiskertomusta ja ne ovat luonteeltaan erilaisia. Ensimmäinen luomiskertomus ei puhu itse asiassa paratiisista mitään (1 Moos 1:1-2:4). Ensimmäistä luomiskertomusta seuraa välittömästi toinen. Se on tosin nimetty käännöksessämme Ihminen paratiisissa. Tosiasiassa se kertoo erilaisen luomiskertomuksen (1 Moos 2:4-25). Ensimmäisestä luomiskertomuksesta käytetään nimeä pappiskirjan luomiskertomus ja jälkimmäinen Jahvistin kertomus. Sysntiinlankeemuskertomus jatkaa Jahvistin kertomusta.
Kun sanoin, että ihmistä ei luotu paratiisiin, tarkoitan jälkimmäistä kertomusta. Sen mukaan luotuaan taivaan ja maan Jumala loi ennen muita elollisia olentoja ihmisen. Jumala muovasi hänet maan tomusta. Luotuaan ihmisen Jumala suurena puutarhurina istutti paratiisin itään Eedeniin – siis jonnekin kauemmas – ja asetti sinnen ihmisen viljelemään ja varjelemaan sitä. (1 Moos 2:8, 15)
Paratiisin onni ei kestänyt kauan, kun ihminen kääntyi Jumalaa vastaan. Lankeemuksessa hänet ajettiin ulos paratiisista. ”Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty.”
Ensin hän viljeli ja varjeli maata, josta hän ei ollut tehty. Siinä oli jotakin taivaallista. Tämän jälkeen hän viljelee maata, josta hän on tehty. Sitä maata kohtasi kirous: se kasvaa orjantappuraa ja ohdaketta. Viljeleminen on vaivalloista – sillä maa on kovaa ja sen muokkaaminen vaivalloista. Sellaista maata me ihmiset olemme. Kovaa maata, joka tuottaa huonosti satoa. Tätä maata pitää Pyhän Hengen pehmittää, jotta se ottaa vastaan Jumalan sanan siemenen taivaallisesta puutarhasta. Siinä paratiisi laskeutuu luoksemme – kirous väistyy ja maa pyhittyy Jumalan sanan siemenen ihmeitä tekevästä vaikutuksesta.
Tätä ideaa mukaillen pidin retriitissä yhden aamujumalanpalveluksen saarnan.
Pieniä puheita 