Usko toivo rakkaus

Usko toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus

Olin jokin aika sitten valitsemassa vaimolleni syntymäpäivälahjaa kultasepän liikkeestä. Katselin siellä erilaisia kaulakoruja. Silmiini osui korujen joukossa tuttu aihe: risti, ankkuri, sydän. Niitäkin siis vielä myydään. Nämä kolme vertauskuvaa ovat sinullekin tulleet varmasti tutuksi. Ne ovat uskon, toivon ja rakkauden symbolit.

Tavallinen tulkinta näille merkeille on se, että risti viittaa uskoon, ankkuri toivoon ja sydämellä tarkoitetaan rakkautta. Tällainen koru ilmentää näin joitakin kantajansa perusarvoja. Jokin tietty ajatus tai tunne on taustalla, miksi ihminen tällaisen korun haluaa.

En ole selvillä kuinka hyvin korun kantajilla on yleensä tiedossa näiden merkkien raamatullinen lähtökohta. Luultavasti näiden kuvien ajatus on vähitellen muuttunut. Olen miettinyt minkälaisia mielikuvia ne herättävät ihmisessä, joka ei liitä niihin suuresti raamatun tuomaa näkökulmaa. Luultavasti silloin korostuvat merkitykset, jotka liittyvät ystäviin ja ihmisiin joita rakastaa.

Risti on näistä symboleista selvästi uskonnollisin, sehän on yksinään koko kristinuskon tunnus. Mutta risti liittyy meillä tavallisesti myös kärsimykseen, suruun ja kuolemaan, silloin kun se nähdään kuolinilmoituksissa sanomalehden alkusivuilla. Ehkä risti tarkoittaa myös uskoa selittämättömään tuonpuoleiseen Jumalaan.

Ankkuri on muistutus paremmasta huomisesta. Toivo katsoo tulevaisuutta kohti. Se auttaa toimimaan nykyhetken vaikeuksien ja vastoinkäymisten kanssa. Elämällä on tarkoitus silloinkin, kun ei tunnu siltä.

Sydän on tunnetusti rakkauden kuva. Tai sitten se on kuva ihmisen sisimmästä, hänen syvimmästä ja salatusta minuudestaan, joka paljastetaan sellaisenaan vain riittävän luotettavalle ja läheiselle ihmiselle. – Ihmiselle, jota rakastat annat sydämesi.

Sydän on hyvin puhutteleva symboli. Kun nuoli lävistää sydämen, se on rakkaudesta sairas. Joskus sydän piirretään särkyneeksi. Silloin meidät on pettänyt ihminen, johon luotimme. Silloin sydän on myös vaarassa katkeroitua ja muuttua mustaksi. Musta sydän hautoo kostoa. Tällaisia kuvia yksi jos toinenkin piirsi kouluvihkoihin jo yläasteella ensi-ihastusten ja ensi-surujen aikana.

Oletko koskaan ajatellut, että nuo kuvat voitaisiin yhdistää sanoihin toisellakin tavalla? Risti – ankkuri – sydän. Mitäpä jos vaihdat uskon ja rakkauden symbolit keskenään? Mielestäni tulemme silloin lähemmäs sitä käsitystä, mikä Paavalilla oli, kun hän kirjoitti rakkauden ylistyslaulunsa ja päätti sen näihin tunnettuihin sanoihin: niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. Paavali kirjoitti sanat rakkaudesta silloin kun se on täydellinen. Sellaista rakkautta ei kenelläkään ihmisellä ole. Vain Jumala rakastaa yhtä täydellisesti ja ehdottomasti.

Siksi risti ei ole vain uskon kuva, vaan se on ennen kaikkea kuva Jumalan rakkaudesta. Maailman toistetuin raamatunlause sanoo tämän selvästi: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Kun Jumala antoi oman poikansa, hän antoi Poikansa syntisten ihmisten käsiin, ristiinnaulittavaksi, jotta me pelastuisimme. Siksi risti on myös Jumalan rakkauden kuva.

Ankkuri on edelleen toivon kuva. Tämä toivo ulottuu kuitenkin kauemmas kuin vain huomiseen ja lähitulevaisuuteen. Toivo on viime kädessä ikuisen elämän toivoa. Kun Jeesus kulki kuoleman halki kirkkauteen, hänellä oli tuo ankkuri mukanaan ja sinne autuuden kirkkauden rantaan hän on sen lujasti kiinnittänyt. Me jotka uskomme Jeesukseen olemme laittaneet toivomme häneen pidämme kiinni ankkurin köydestä sen toisessa päässä – emme kuollessamme hajoa kuin tuhka tuuleen, että kerran kuoleman virtaa ylittäessämme, purtemme ei hajoa eikä virta vie meitä mukanaan.

Lopulta sydän on kuva uskosta. Puhutaan sydämen uskosta. Uskova sydän on sellainen, jossa Jumala itse henkensä kautta asuu ja saa vaikuttaa.

Niin pysyvät nämä kolme usko toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. Koko tuo luku kertoo rakkauden suuruudesta.

Tätä hahmottelin radiohartaudeksi, mutta en ollut siihen tyytyväinen – ja tässäkin se on jäänyt loppuun kirjoittamatta. Esittämäni idea ei mielestäni toimi riittävän hyvin. Minua jäi kalvamaan se, että ns. hengellisempi selitys symboleille jäi kohtalaisen latteaksi tulkinnaksi. Siihen olisi pitänyt saada enemmän säkenöintiä, jotta kuulijalle olisi syntynyt kokemus, tämä kannatti kuunnella loppuun asti. Samaa ideaa olen joskus hartaudessa hyödyntänyt, mutta en ole sitä tässä muodossa pitänyt.

Kumman tahdotte Barabbaan vai Jeesuksen

Keskustan koulun pääsiäiskirkko luokat 3-6

Matt. 27: 11-32
Jeesus vietiin maaherran eteen. Tämä kysyi: ”Oletko sinä juutalaisten kuningas?” ”Sinä sen sanoit”, Jeesus vastasi. Ja kun ylipapit ja vanhimmat syyttivät häntä, hän ei vastannut mitään. Silloin Pilatus sanoi hänelle: ”Etkö kuule, kuinka raskaita todisteita he esittävät sinua vastaan?” Mutta Jeesus ei vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä. Tämä ihmetytti maaherraa suuresti.
 Tapana oli, että maaherra aina juhlien aikana päästi vapaaksi yhden vangin, jonka väkijoukko sai valita. Vankien joukossa oli nyt Barabbas-niminen kuuluisa mies. Kun väkijoukko oli koolla, Pilatus kysyi: ”Kumman haluatte? Vapautanko Barabbaksen vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?” Hän näet tiesi, että Jeesus oli pelkästä kateudesta jätetty hänen käsiinsä.
… Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät väkijoukon pyytämään Barabbakselle armahdusta ja Jeesukselle kuolemantuomiota. Maaherra kysyi nyt: ”Kumman näistä kahdesta haluatte? Kumman päästän vapaaksi?” Väki vastasi: ”Barabbaksen.” Pilatus kysyi: ”Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?” Kaikki vastasivat: ”Ristiinnaulittakoon!” ”Mitä pahaa hän on tehnyt?” kysyi Pilatus. Mutta he vain huusivat entistä kovemmin: ”Ristiinnaulittakoon!”
 … Silloin Pilatus antoi heille myöten ja vapautti Barabbaksen, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.
Maaherran sotilaat veivät Jeesuksen sisälle palatsiin ja keräsivät koko sotaväenosaston hänen ympärilleen. He riisuivat Jeesuksen ja pukivat hänet punaiseen viittaan, väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja panivat ruokokepin hänen oikeaan käteensä. He polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat hänelle pilkaten: ”Ole tervehditty, juutalaisten kuningas!” He sylkivät hänen päälleen, ottivat häneltä kepin ja löivät häntä sillä päähän. Aikansa pilkattuaan he riisuivat häneltä viitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät viemään häntä ristiinnaulittavaksi.
Matkalla he kohtasivat Simon-nimisen kyreneläisen miehen ja pakottivat hänet kantamaan Jeesuksen ristiä.

Evankeliumikohdassa jonka luin eletään jännittäviä hetkiä. Jeesus on tuomittavana. Esillä on ihmisiä, jotka ovat kukin jollakin tavalla osallinen Jeesuksen elämän viimeisissä vaiheissa.

Siellä on Pilatus, jolla inhimillisen mittapuun mukaan on valta tuomita Jeesus tai olla tuomitsematta. Juutalaisia pappeja ja hallitusmiehiä. Siellä on väkijoukko huutamassa tuomiota.

Tekstissä mainitaan myös eräs mielenkiintoinen henkilö Barabbas. Hän oli juutalaisten keskuudessa kuuluisa mies. Barabbas oli vangittu kapinoinnista ja murhasta. Juutalaisille hän oli ehkä jonkinlainen kansallissankari. Valtaapitävien Roomalaisten kannalta Barabbas oli terroristi, joka uhkasi yleistä turvallisuutta. Tässä toimessaan ja kapinajohtajana hän oli riistänyt joltakulta hengen.

Joissakin vanhoissa Raamatun käsikirjoituksissa Barabbaan etunimeksi mainitaan myös Jeesus. Jeesus oli yleinen nimi tuohon aikaan. Niinpä Pilatus saattoi esittää kansalaisille kysymyksen: vapauttakaa kumman tahdotte: Barabbas tai Jeesus Kristus. Kumman he halusivat: murhamiehen vai juutalaisten kuninkaan.

Raamatun lukemiseen liittyy eräs merkillinen piirre. Evankeliumia ei lueta vain ikään kuin selostuksena vanhoista asioista. Tuo kysymys kumman Jeesuksen te haluatte voidaan esittää meille myös tänään. Kumman Jeesuksen puolelle te asetutte, kumpaa haluatte seurata: Terroristi Barabbasta, joka asettuu lakeja vastaan vai Jeesuksen puolelle, joka rakastaa vihamiehiään ja rukoilee heidän puolestaan.

Meillä on taju oikeudenmukaisuudesta ja siksi haluamme, että Jeesus vapautettaisiin. Mutta mitä vanhemmaksi elää sitä enemmän oppii tuntemaan itseään. Silloin tajuaa myös sen, että ihmisen oma elämä, kaikki se, mitä olemme tehneet muodostaa vastauksen tähän kysymykseen. Se taas osoittaa yleensä sen, että olemme Barabbaan puolella ja Jeesusta vastaan. Barabbaksen tavoin me olemme usein turvautuneet vääryyteen ja laittomuuteen mieluummin kuin totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Me olemme tehneet rumasti toisia ihmisiä kohtaan – ihan vain omaa pahuuttamme ilman, että heissä olisi ollut mitään syytä. Silloin me olemme asettuneet Barabbaksen puolelle.

Oikeudenmukaisuuden tajumme haluaa Jeesuksen vapaaksi, mutta todelliset tekomme puolustavat Barabbasta.

Onneksi omatuntomme sentään tuomitsee vielä tekomme. Me olemme tehneet väärin. Mutta Jeesus ei tehnyt kenellekään pahaa. Hän ei tehnyt vääryyttä. Hän oli syytön. Ja kuitenkin hänet tuomittiin ja murhamies vapautettiin.

Ihmisen tärkein asia on se, mitä hän on Jumalan edessä. Meistä jokainen haluaisi tuottaa iloa vanhemmilleen ja opettajilleen. Jokainen haluaisi, että oma opettaja ajattelisi meistä hyvää, että hän suhtautuisi meihin hyväksyvästi ja sanoisi meille: sinä olet hyvä poika tai sinä olet hyvä tyttö. Tällaisia sanoja me haluaisimme kuulla.

Jeesuksen opetuksen mukaan sama pitää paikkansa suhteessa Jumalaan, taivaan Isään. Meille pitäisi olla tärkeää myös se, mitä hän meistä ajattelee, hyväksyykö hän meidät.

Mutta meillä on ongelma. Me olemme näitä Barabbaita. Jos tarkkoja ollaan niin kaikki ihmiset ovat pahoja ja kykenevät tekemään pahoja asioita, kuten Barabbas. Kukaan ei ole täysin puhdas. Mitä enemmän ihminen omia tekemisiään ajattelee, sitä surullisemmaksi hän voi tulla – ja omassa tunnossa alkaa painaa raskas taakka.

Tämän tähden kertomus Jeesukseen kärsimyksestä ja kuolemasta on tärkeä. Evankeliumista luemme myös sen, että näin piti tapahtua. Jeesuksen elämän syvin tarkoitus ja kutsumus toteutui hänen kuolemassaan – siksi me kristityt kuvaamme Jeesuksen usein juuri ristillä riippuvana. Tämän tähden Jeesus oli syntynyt tähän maailmaan. Jotta hän vapauttaisi jokaisen pahan Barabbaan tuomiosta. Jeesuksen luona ja Jeesuksen tähden murhamieskin voi kokea armahduksen ja anteeksiantamuksen ja päästä vapaaksi Jumalan edessä.

Jeesuksen tähden me saamme anteeksi ja me saamme luottaa täysin siihen, että meillä on asiat hyvin taivaan Isän kanssa. Hän ei menetä hermojaan meidän kanssamme – niin kuin tavalliset isät (minultakin joskus voi päreet palaa, kun tytär on niin itsepäinen. Silloin tulee korotettua turhaan ääntään, jopa huudettua ja tiuskittua.)

Tämän suuntaista juttua kehittelin koululaisten (3-6 luokat) hiljaisen viikon keskiviikon kirkkoon. Mutta luovuin tästä teemasta lopulta ja toteutin palmusunnuntain jutun heillekin, mikä pidettiin alimmille luokille 1-2. Idea ylläolevaan teemaan on saatu Peter Halldorfin kirjasta Sielun juuri. Koska ajatukset karkasivat liian teoreettiseksi, katsoin että on paras tehdä jotakin muuta.