Varaslähtö Juhannukseen

Varaslähtö Juhannuksen

Luuk. 1: 57-66

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.”

Ehkä tiedättekin, että juuri tänään päivä on pisimmillään ja yö lyhimmillään. On kesäpäivän tasaus. Se tarkoittaa sitä, että valon määrä on suurimmillaan. Valoisat yöt ovat mukavia. Suomi tunnetaan niistä. Se tekee kesästämme ainutlaatuisen.

Keskikesässä on jotakin taianomaista. Silloin suomalaiset haluavat olla luonnon lähellä, perusasioiden äärellä. Halutaan olla lähellä jotakin sellaista minkä tuntevat alkuperäiseksi ja aidoksi, väärentämättömäksi. – siellä vesistöjen rannalla koetaan alkuperäistä ihmisyyttä – yhteyttä luontoon. Usein suhde Jumalaan ja toisiin ihmisiin on särkynyt tavalla tai toisella. Jospa suhde luontoon olisi puhdas. Vaikka tuskin siinäkään moni ylpeilemään pääsee. Mutta edes juhannuksena ja keskikesällä voi kokea, ettei kaikkea ole menetetty. Jokin herkkyydestä on tallella. Aina ei tarvitse olla betoniseinien ympäröimä, vaan voi antaa myös lehtivihreän ravita sielua. Valo ja lämpö kutsuu meidät ulos veden ääreen juhannuskokkoja polttamaan.

Kesän kauneus ja luonnon lempeys ympäröi meidät. Mutta saako kauneus ja lämpö ja kesän valo meitä luonnon äärellä katsomaan sisintämme? Jos yhteyttä luontoon elvytetään, elpyykö myös suhde Jumalaan siihen kaikkein syvimpään olemisemme perustaan? Kuulemmeko valoisan yön hiljaisuudessa ja kokon valkeassa Jumalan puhuttelua vai ainoastaan tulen rätinää ja tuulen huminaa?

Juhannus on muutakin. Juhlimme Johannes Kastajan syntymää – puoli vuotta ennen joulua. Luin evankeliumista lyhyen pätkän siitä, kuinka Johannes Kastaja sai nimensä. Siinä vaiheessa hänen tulevasta tehtävästään ei juuri tiedetty mitään. Enkelit olivat sanoneet, että hänestä tulee suuri Jumalan mies, joka on kohdusta alkaen erotettu Jumalan säätämään tehtävään. ”Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen.”  Kun hän kasvoi aikuiseksi, hänen tehtävänsä opittiin tuntemaan. Hän oli huutavan ääni korvessa, joka saarnasi kääntymystä.

Hänen nimensä Johannes merkitsee suomeksi ”Jumala on armollinen”. Johanneksen toiminta ja sanat eivät kuitenkaan tuntuneet kovin lempeältä tai armolliselta, kun hän julistuksellaan tuntui uhkailevan ihmisiä – huonosti käy, jos hylkäätte Jumalan. ”Kirves on laitettu puun juurelle. Jokainen joka ei tee hyvää hedelmää hakataan irti.”

Jouluna, puolen vuoden päästä, juhlimme Jeesuksen syntymää. Se on meille valon juhla. Kristus tuo valon siihen pimeyteen, jossa ihmiset elävät. Jouluna kerrotaan juuri kuinka keskelle maailman ja sydäntemme pimeyttä on tullut Kristus-valo. Se on valo, joka koittaa kuoleman varjon maahan.

Nyt suurimman valon aikana Johannes muistuttaa meitä pimeydestä mikä on sydämissämme. Ei riitä, että valo paistaa yötä myöden ulkona, jos se ei paista sydämeen sisälle. Sinne Johannes haluaisi sen valon loistavan. Sitä valoa hän halusi ihmisten etsivän.

Eräs tarina sopii mielestäni hyvin tähän yhteyteen.

Vanha rabbi teki nuorille kysymyksen: mikä on se hetki, jolloin yö päättyy ja aamu alkaa. Nuoret miettivät kysymystä ja alkoivat ehdottaa vastauksia.

  • Kun ensimmäinen säde auringosta singahtaa esiin, silloin yö on vaihtunut aamuksi.
  • Se ei ole oikea vastaus
  • Kun ennen auringonnousua taivas alkaa ruskottaa.
  • sekään ei ole oikea vastaus
  • Joku oivalsi: kun linnut alkavat aamulla laulaa. Ne ilmoittavat aamun alkaneeksi.
  • ei sekään vastaus kelpaa
  • kun näkee riittävän kauas ja tunnistaa hahmot pihalla: puut, autot ja pensaat
  • Rabbi pudisteli päätään – ei
  • No kerro sinä meille, milloin yö vaihtuu aamuksi.
  • Aamu on alkanut, kun voit katsoa ihmisiä kasvoihin ja sinussa on kyllin valoa tunnistaaksesi heidät veljiksesi ja sisariksesi. Sitä ennen on yö, siihen saakka meissä on vielä pimeys vallalla.

Jotakin tällaistakin valoa me tarvitsemme sisimpäämme. Mutta miten se tapahtuu?

Todellinen valo koittaa kuitenkin vasta silloin kun näemme ensin oman pimeytemme, tiedämme että emme saa sitä omalla tahdollamme poistumaan. Aurinko ei nouse meidän käskystämme. Yö ei vaihdu aamuksi edes rukoustemme voimasta. Silloin meidän on annettava oma pimeytemme Jumalalle. Meidän on annettava Jumalalle itsemme kaunistelematta, syntisinä. Muuta meillä ei ole anaa. Hän poistaa pimeyden nostamalla meille auringon – Kristuksen. Silloin Jumalan armon aurinko paistaa syvälle sydämeen asti.

Tämän tähden Jumala on armollinen meille silloinkin, kun hän osoittaa meille pimeytemme. Hän saa meidät kaipaamaan valoa ja vapautta.

Herätys, laiva uppoaa!

Herätys! Laiva uppoaa!

Juhannusaaton sana 25.6.2010

Matt 3:1-2

Juuri noihin aikoihin Johannes Kastaja tuli ja alkoi julistaa Juudean autiomaassa. ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Juuri häntä tarkoittaa profeetta Jesajan sana:

– Ääni huutaa autiomaassa: ”Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!” Johanneksella oli yllään kamerinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista, joka puolelta Juudeaa, ja kaikkialta Jordanin ympäristöstä. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.

Hyvä juhannusta viettämään kokoontunut väki. Lippu on salossa ja kesä on kauneimmillaan – ja oikeastaan vielä paranemaan päin. Juhannusaatossa on jotakin taianomaista. Silloin suomalaiset haluavat olla luonnon lähellä, perusasioiden äärellä. Lähellä jotakin sellaista minkä tuntevat alkuperäiseksi ja aidoksi, väärentämättömäksi. Siinä on samalla jotakin pyhää, kun kiire on poissa, ihminen lepää ja vallitsee luonnonrauha. Yksinkertaiset ilot tuovat nautinnon: syödään, saunotaan ja seurustellaan. Pyhää se on siksi, koska ihminen on löytämäisillään oman paikkansa luomakunnassa. Harvat sitä varmaan tällaisin sanoin kuvaisivat, mutta luulen kuitenkin, että siihen onnellisuuteen, mitä mökeillä ja kesän kauneuden keskellä koetaan, sisältyy tällainen ulottuvuus, vaikka sitä ei osaisi sanoa: Jumalan puhuttelua luonnon kautta.

Juhannus on samalla Johannes Kastajan juhla. Hänestä voi sanoa, että hän on Vanhan liiton viimeinen profeetta ja samalla uuden liiton airut. Hän on uuden ja vanhan rajalla. Hän oli huutavan ääni autiomaassa. Hän saarnasi ihmisille kääntymystä eli mielenmuuttamista: Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle. Kirjaimellinen merkitys alkukielen sanalle (metanoia) on ajatella uudestaan, ajatella toisin. Tutumpia tapoja kääntää sana on: muuttakaa mielenne, muuttakaa ajatustapanne, katukaa, tehkää parannus. Pentti Saarikosken käännökset sanalle: tarkistakaa käsityksenne, kääntäkää kelkkanne.

Hänen tehtävänsä oli herättää kansa, ravistaa se hereille. Totutut kuviot eivät enää päteneet. He olivat vaarassa nukkua elämänsä tärkeimmän hetken ohi. Meillä on iltahartaus, mutta silti puhun teille heräämisestä.

Johannes ei siis sanonut ”kääntäkää kylkeä ja laittakaa tyyny paremmin”. Hän halusi saada ihmiset hengellisesti hereille. Hengellistä uneliaisuutta oli liikkeellä.

Mikä voisi olla kohtalokkain tilanne nukkua? Mihin tuon tilanteen vertaisi? Ehkä noloa olisi nukkua pommiin omista häistään. Nukkua ja myöhästyä lentokoneesta. Nukkua saunaan. Johanneksen julistusta voisi havainnollistaa vertaamalla kahta erilaista tilannetta, jossa ihminen yritetään saada hereille:

1) ”Herätys, sulla on tänään työpäivä.” ”ööö. Mää nukun hetken vielä.” Tämä tilanne on kaikille varmasti tuttu eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Mutta entä nyt:

2) ”Herätys, laiva uppoaa.” ”ööö. Mää nukun hetken vielä. Mää olen tosi väsynyt.” Kävisiköhän se näin. Luultavasti unet karisee silmistä alta aikayksikön.

Johannes tuli herättämään. Hänen herätystoimensa koski vielä vakavampaa asiaa kuin ehtimistä lentokoneeseen tai myöhästymistä työpaikalta. Se oli enemmän nukkuvan herättämistä palavassa talossa. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Herätkää unestanne tai uni johtaa teidät tuhoon.

Jos nukkuu sikeästi, herättämisessä on käytettävä rajuja otteita. Sellaista oli Johannes Kastajan puhe. Hän ei kaunistellut. Hän ei kertonut vitsejä tai kevennyksiä, vaan puhui suoraan. Mutta jos laiva uppoaa, luultavasti sikeäunisinkin haluaisi päästä ulos uppoavasta laivasta ennen kuin on myöhäistä.

On sanottu, että kaikkein vaikeinta on herättää ihmistä, joka teeskentelee nukkuvansa. Saattaa olla että nykyaikana moni teeskentelee nukkuvansa. He kuulevat varoituksen, mutta eivät välitä. Uni, joka tässä tapauksessa on kysymyksessä on toisenlainen kuin yöllinen kuorsaus. Toisinaan puhutaan synnin unesta. Maailma on turruttanut ihmisen hengelliset aistit eikä monikaan ole kiinnostunut siitä, että laiva uppoaa. Laivan baari on vielä auki ja tanssimusiikki soi.

Ihmisessä olisi tapahduttava sisäinen muutos, jotta elämästä tulisi ei vain mielekäs vaan oikean suuntainen.

Voi olla, että olemme kerran heränneet. Mutta maailma on täynnä nukuttajia ja helposti uinahdamme maailman uneen. Siksi tarvitsemme herättelyä ja ravistelua tämän tästä. Herätystä siihen, missä olemme ja mikä on suuntamme, mihin olemme liusuneet? Muuten valvomisemme ei onnistu. Valvominen on entistä vaikeampaa, kun houkutuksia on monenlaisia, kun vauraus ja hyvinvointi lisääntyy. On vaikeaa säilyttää sielunsa puhtaana.

Olenko unessa vai olenko hereillä? Tämä kysymys olisi tärkeä tehdä.

Tarvitsemme kääntymistä, ja kun käännymme näemme sen, mihin Johannes osoittaa. Hän ohjaa meitä Jumalan luo – Jeesuksen luo. Kun huomio on saatu. Kun ihminen on herätetty tietoisuuteen omasta tilastaan silloin ei tarvita enää huutoa eikä meteliä. Johanneksen sormi riittää osoittamaan: Katso Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin.

Johannes oli Kastaja. Hän tarjosi puhdistusta, mutta tiesi sanoa myös että vasta hänen jälkeensä tulee se, joka puhdistaa hengellä ja tulella. Kun Jeesus pesee meidät puhtaaksi, hän pesee meidät verellään. Se tarkoittaa sitä, että Jeesuksen uhriveren tähden sinun syntisi annetaan anteeksi. Älä siksi pelkää kovia sanoja, jotka herättelevät sinua. Kiitä Jumalaa, että hän on muistanut ja haluaa sinut pelastaa.