Syntymäpäivänä juhlitaan syntymää

Joidenkin mielestä syntymäpäivää ei pitäisi juhlia. Se vain muistuttaa vanhenemisesta. Eikä vanheneminen ole aina hauskaa, jos se on tuonut mukanaan terveyteen liittyviä vaikeuksia.

Syntymäpäivänä ei kuitenkaan mietitä vain vanhenemista, vaan ennen kaikkea se on juhla olemassaololle. Tänään juhlitaan sitä, että sinä olet olemassa, että juuri sinut Jumalan on luonut. Sinä olet ihme. Psalmissa 139 kirjoitetaan seuraavasti

13 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. 14 Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. 15 Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. 16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. 17 Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! 18 Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.

Tähän Raamattuun perustuvaan käsitykseen liittyy tärkeitä asioita. Tärkein on se, että kenenkään meidän elämä ei ole yhdentekevä. Jokaisen elämä on arvokas – jokaisen elämä on vieläpä yhtä arvokas kuin kenen tahansa muun. Sillä Jumalan näkökulmasta ei ole merkitystä sillä mikä on meidän tittelimme, koulutuksemme, ammattimme, ulkomuotomme, omaisuuden määrä tai auton hevosvoimien suuruus. Jumala näkee sisimpämme. Hän tietää ja tuntee meidät sisältä käsin. Vain sillä on merkitystä.

Tänään emme siis juhli kenenkään saavutuksia. vaan iloitsemme siitä, että sinä olet olemassa.

Jumala on luonut meidät, Jumala on nähnyt meidät. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.

Lopuksi Jumalan varjelus seuraa sinua: Hän on sinun kanssasi.

Kun Jumala on meidän kanssamme, hän ei ole vahtimassa tai kyttäämässä virheitämme – hän suojelee ja haluaa johtaa meidät kerran ajasta ikuisuuteen.

Tälle elämän matkalle ja tämän juhlapäivän syntymäpäiväsankarille luen vielä siunauksen tai toivomuksen kelttiläisen rukouskirjan mukaan:

Olkoon käsilläsi aina jotakin tekemistä.

Olkoon kukkarossasi aina pari lanttia.

Paistakoon aurinko aina ikkunaasi.

Syttyköön sateenkaari jokaisen sateen jälkeen.

Olkoon ystävän käsi aina lähettyvilläsi.

Jumala kannustakoon sinua ja täyttäköön sydämesi ilolla.

Rukous kirjasta Liisa Seppänen (toim.) Maa jalkojeni alla. Kelttiläisiä rukouksia, Kirjapaja Helsinki 2018

Advertisement