Kiitetään häviöstä – noustaan uuteen yritykseen

Jääkiekon MM-kisat Ranskassa 2017 (hävitty Ranskalle ja Tšekille)

(Päivänavaus yläkoulussa keskusradion kautta. Alussa Juha Tapion laulu Tästä kaikesta)

Huomenta. Kuulit juuri Juha Tapion biisin vuodelta 2001. Se oli kiitoslaulu, jossa kiitos kohosi Jumalalle.

Kiitollisuus sopii päivän tunnelmaan siksikin, että eilen ehtoolla tuli katseltua jääkiekkoa. Suomi pelasi toisen ottelunsa. Ensimmäisen hävisi Ranskaa vastaan. Se tuntui olevan nöyryyttävää. Suomi ei ole hävinnyt Ranskalle jääkiekossa koskaan aikaisemmin. Tšekkiä vastaan Suomi järjesti ensimmäisellä erä mieluisan yllätyksen: 3-0 johto.

Jääkiekko tuntuu yhdistävän suomalaisia melko paljon. Se on laji, jossa olemme hyviä. Onnistuminen lisää iloa ja itseluottamusta. Mutta pelihän ei päättynyt Suomen helppoon voittoon. Koko toinen ja kolmas erä oli Suomen puolustautumista. viimeisessä erässä Tšekit saivat ensin yhden maalin. Siitä he innostuivat ja pystyivät tasoittamaan ottelun viimeisillä minuuteilla. Lopulta mentiin rankkarikisaan. Suomen pelaajilla onni ei ollut myötä. Kohtalona karvas tappio. Peli oli nopeaa ja taistelu kovaa. Peli osoitti hyvin sen, että johtoasemaan ei saa tuudittautua eikä tappioasemaan jämähtää. Peli on ohi vasta kun summeri soi viimeisen kerran. Siihen asti on annettava kaikkensa.

Nyt on hävitty. Häviön jälkeen on kasattava itsensä. Elämä ei pysähdy siihen. Seuraavat pelit odottavat. Voittoja tulee, häviöitä tulee. Joskus voitetaan turnaus, joskus ei. Kaikesta kokemasta voi ottaa opiksi ja kaikesta voi lopulta kiittää Jumalaa – myös tappioistaan.

Jokaisen erän jälkeen haastatellaan pelaajia. He kertovat mikä meni hyvin ja mikä huonosti. He sanovat, missä täytyy parantaa ja mitä harjoitella lisää. Heillä on halu parantaa pelaamistaan. Parannuksen tekeminen on heille luonnollinen asia. Se ei ole ikävää tai inhottavaa, vaan itsestään selvää.

Kristilliseen elämään kuuluu käsite kilvoittelu. Kilvoittelu on taistelua hyvän puolesta. Meillä on jatkuvasti sisäinen kamppailu valintojen välillä. Nousevatko ne itsekkyydestä vai lähimmäiset huomioivasta asenteesta. Itsekkäät halut voittavat usein tahdomme tehdä hyvää. Itsekkyys on lopulta kuitenkin sitä, että tekee maaleja omaan päähän. Mutta vaikka meille tulisikin takkiin pyrkiessämme tehdä hyvää, meidän ei tarvitse vaipua toivottomuuteen tai menettää henkistä otetta elämästämme. Elämässä tulee tappioita, mutta on vain noustava.  Häviäminen ei ole koko todellisuus. Jumalan armo on suurempi kuin tappiomme.

Tappion hetkellä kristitty turvautuu Jumalaan. Kaikki ei ole oman voiman varassa. Tämä yksi asia on juuri se, miksi hän voi säilyttää henkisen vahvuutensa tappionkin hetkellä.

Pyritään parempaan. Ei anneta helppoja voittoja sille mikä on pahaa. Taistellaan hyvän puolesta ja jos kaadutaan, niin kaadutaan saappaat jalassa.

Advertisement

Kuopan toinen reuna

Kuopan toinen reuna

26.3.2015

Valmistautuessani päivänavaukseen tutkin tiedotusvälineistä, mikä suomalaisia tänään puhuttaa. Kyllähän näitä aiheita on:

– vaalit on tulossa ja puolueiden puheenjohtajia tentataan aamusta iltaan.

– Suomessa ja Euroopassa on edelleen talouskriisi

– Venäjän aiheuttama ja ylläpitämä levottomuus jatkuu kuten myös heidän masinoimat sotatoimet Ukrainassa

– Lentokoneen (Germanwings) maahan syöksyminen Etelä-Ranskassa

– Presidentti Niinistö ei osallistu Venäjän Voitonpäivän paraatiin

Nämä eivät kuitenkaan ole välttämättä niitä asioita, joista nuoret ovat kiinnostuneita. Mikä puhuttaa yläasteikäisiä nuoria viimepäivien uutisvirrassa?

– Ehkä suomalaisen vuorikiipeilijän Samuli Mansikan kohtalo Himalajalla

– Ehkä suomalaisen uuden tietokonepelin menestys – kaupunkirakentamiseen keskittyvä peli Skylines. Sitä myytiin muutamassa päivässä yli 500 000 kappaletta.

– Ehkä joku on ollut kiinnostunut elokuvasta Big Game, jossa Amerikan presidentin lentokone putoaa lappiin ja nuori suomalainen poika pelastaa hänen henkensä.

– Luultavasti joku on kiinnostunut jääkiekosta ja Lukon pärjäämisestä

– Ehkä rikosuutinen, jossa isä ja tytär pitivät vuosia toista naista vankinaan – ja tämä tapahtui suomessa.

– Tai se että lopultakin Harjavallassa auton renkaita puhkonut tyyppi on saatu kiinni.

Tällainen katsaus maailmaan osoittaa, että siellä on unelmia ja uhkia. Unelmiakin siellä on oikeasti enemmän kuin sensaatiolehdet uutisoivat. Niistä vain ei saa isoja otsikoita.

Jollakin tavalla tuo maailma unelmineen ja uhkineen on myös se paikka, jossa sinä lähdet unelmiasi metsästämään ja uhkia väistelemään ja voittamaan.

Jotta siihen työhön uskaltaa lähteä, täytyy uskoa että se on mahdollista, että se kannattaa. Täytyy olla toivo, että oma paikka löytyy.

Eilen uutisissa kuulin hienon kielikuvan, jonka sanoi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, kun hän mietti Suomen nostamista talouden taantumasta lisävelalla.

”Jos nähdään kuopan toinen reuna, voidaan rakentaa silta.” Velkaa voidaan hetkeksi ottaa, jos on edessä talouskasvua, jolla velat saadaan hoidettua ja talous tasapainoon. Mutta jos sitä kuopan toista reunaa ei nähdä, eli sitä talouskasvua, jonka päälle silta rakennetaan, silloin ei ole takeita siitä, että silta tulee valmiiksi. Ei ole mitään niin hyödytöntä kuin silta, joka ylittää vain puoleksi kuilun.

Reaalimaailmassa on näin. Siltaa ei lähdetä rakentamaan tietämättä sitä mihin sen toinen pää tulee ja minkälainen jänneväli ja minkälaiset lujuuslaskelmat tehdään.

Omassa elämässä siltaa lähdetään kuitenkin rakentamaan näkemättä sinne toiselle reunalle. Et tarkkaan tiedä miten tulet pärjäämään tai sijoittumaan työelämässä. Kuljemme luottamuksen eli uskon varassa. Koulua käymällä hankitaan valmiuksia siihen, että tositilanteessa pärjää – henkisiä valmiuksia, että emme lannistu vaikeuksien koittaessa, taidollisia valmiuksia, että voimme ottaa vastaan monenlaista työtä, jotta voi lähestyä unelmiaan paremmin.

Kristityt ovat katsoneet tulevaisuuteen sekä realistisesti että toiveikkaasti. Olen lukenut erään tavallisen suvun vanhoja kirjeitä. Siinä korostuu esi-isien usko. Jumalaan luottaen pärjäämme. Vaikka elämä oli kovaa ja leipä ei tullut helposti, niin Jumalaan luottaen päästiin elämässä eteenpäin. Tämän viestin haluan jättää teille myös tänään. Jumalaan luottaen päästään eteenpäin ja silta rakentuu tulevaisuuteen, vaikka se kuopan toinen reuna ei ole näkyvissä.

Rakennusten sielu

Tiilirakennukset: Kauppakeskus Puuvilla ja Harjavallan kirkko

Yläkoulun päivänavaus. Musiikki: Divine classics , raita 19 Easter. Gloria in excelsis II (2.47. min)

Porissa avataan tänään iso kauppakeskus: Puuvilla. Siitä tulee varmasti sellainen paikka, missä harjavaltalaisetkin perheet käyvät. Uusi kauppakeskus sijoittuu vanhaan tehdasympäristöön: Vanhan tekstiilitehtaan ulkokuoret antavat kaupoille valmiin tarinan ja luovat tunnelmaa.

Epäilemättä nuo vanhat tiiliseinät tekevät paikasta viihtyisämmän kuin jos ne olisi purettu maan tasalle ja rakennettu tilalle uusi halli.

Vanhoissa rakennuksissa tuntuu olevan enemmän sielua kuin uusissa. Niissä on helpompi elää ja olla. Ne ovat inhimillisempiä. Tämän on huomannut varmaan jokainen. Uudet rakennukset harvoin tuottavat kummoistakaan elämystä – ne eivät tunnu ihmisen käden jäljeltä, vaan koneen. Mutta eri rakennukset nostavat aina jonkin tunteen kun astuu sisälle: Kirjasto, koulu, kauppa, kahvila, museo, virasto, jne.

Jotkut tilat tuntuvat hyvältä ja oikeanlaiselta sen tarkoitukseen nähden. Joskus taas meille tulee tunne, että kaikki ei ole kohdallaan.

Kirkot ovat perinteisesti paikkoja, joihin liittyy suuria merkityksiä ja tunneodotuksia. Niitä ei rakenneta kuin mitä tahansa halleja tai kauppakeskuksia. Kirkko on tila, jonka on tarkoitus auttaa ihmistä avautumaan hiljaisuudelle ja ikuisuuden viesteille. Tila joko tukee kirkon sanomaa tai tukahduttaa sitä.

Harjavallan tiilikirkko täyttää lauantaina 30 vuotta. Kirkon iäksi se ei ole paljon. Siellä on 30 vuotta vietetty jumalanpalveluksia, hautaan siunaamisia, toimitettu kasteita, konfirmaatioita, koulukirkkoja, järjestetty konsertteja. Se on palvellut harjavaltalaisia hyvän aikaa ja on varmasti jättänyt jälkiä sieluihin. Tärkeitä muistoja ja merkittäviä hetkiä liittyy sinne. Kirkosta on oltu monta mieltä. Ulkonäöstään se on saanut kielteistäkin palautetta. Se ei vastaa sellaista perinteisen oloista kirkkoa, mihin olemme tottuneet Suomessa.

Siitä huolimatta minun kokemukseni on, että kirkkomme arkkitehtuuri on onnistunut paljon paremmin kuin viereisessä puukirkossa. Se on lämmin, siellä on hyvä hiljentyä. Vaikka kirkkorakennus ei ole vuosisatoja vanha, voi silti sanoa, että sillä on sielu, se ei ole mikään persoonaton tiilikasa. Sanon tämän nimenomaan kirkon ahkerana käyttäjänä. Se on ehdottomasti Harjavallan paras paikka. Sinne on ollut aina hyvä mennä. Se kuuluu tähän maisemaan ja on osa paikkakunnan syväelämää.

Siellä on paikka myös sinulle. Olet aina tervetullut – niin ilossa kuin surussa.
Ilmoitan samalla, että juhlajumalanpalvelus lauantaina pyhäinpäivänä klo 10.

Kylvön siunaus

KYLVÖN SIUNAUS – alakoulun päivänavaus

Menen illalla Laitilaan sukulaismaatilalle, jossa  toimitan kylvön siunauksen. Oletteko koskaan kuulleet sellaisesta? Se on oikeastaan kuin ruokarukous – mutta rukoillaan jo siinä vaiheessa kun siemen kylvetään peltoon.

Tapahtumassa ollaan kokoonnuttu pellon laidalle ja siellä rukoillaan Jumalan siunausta kaikelle kylvötyölle ja tulevalle sadolle. Tilaisuudessa tilan isännällä on vakassaan siemenviljaa se siunataan ja virren aikana hän kylvää siemenen peltoon (ei kaikkiin peltoihin vaan tämän salin kokoiseen pieneen plänttiin). Kylvön siunauksia on kullakin paikkakunnalla yleensä yksi tai kaksi. Useimmilla paikkakunnilla sellaista ei ole. Mutta se on vanha perinne ja sitä on otettu uudelleen käyttöön.

Siemenen itäminen ja kasvaminen on ihmeellinen asia Vanhimman itäneen siemenen ennätys on 2000 vuotta vanhalla taatelipalmun siemenellä, jonka israelilainen tutkijaryhmä istutti tammikuussa 2005. Siemen oli peräisin palmusta, joka löydettiin arkeologisissa kaivauksissa kuningas Herodeksen palatsista Masadavuorelta Kuolleen meren läheltä. Palmun ikä vahvistettiin hiili-14-ajoituksella.Siemenestä tuli palmu ja sille annettiin nimi Metusalem (joka on Raamatun vanhin henkilö  969v – Nooan isoisä

Pääsiäisen edellä moni teistä varmaan kasvatti rairuohoa ja sai seurata kasvun ihmettä. Nyt kevät on tätä ihmettä täynnä. Luonto kuhisee täynnä elämää.

Viljelytaidoista huolimatta, viljan kasvu ja sadon runsaus ei aina kiinni ihmisten viisaudesta ja taidoista. Sääilmiöille ihminen ei voinut mitään. Jumala antaa kasvun. Tämän ihmiset ovat tajunneet. Siksi viljelijät ovat aina rukoilleet Jumalaa, jotta hän antaisi runsaan sadon ja onnettomuuksilta vältyttäisiin.

Sanaa ’viljellä’ sitä käytetään myös toisessa yhteydessä: puhutaan hengen viljelyksestä. Sitä on tämä koulumaailma. Te olette pelto. Täältä ylhäältä näkeekin hienon peltovainion. Tehdäänpä pelto jota tuuli heiluttaa: NOSTAKAA KÄDET ILMAAN JA HEILUKAA TUULESSA

Teihin on kylvetty viisauden siemeniä ja ne itävät. Kun ymmärrys lisääntyy, se mitä on kylvetty, kasvaa oraalle.

Syksy ja kevät viljellään ja kesän aikana tapahtuu kasvua. Minkälainen kasvi tulee kouluputken toisesta päästä – kun tähkä on kypsynyt ehkä ammattikoulun, lukion tai yliopiston jälkeen – te valmistutte – valmistutte työelämään, jossa tiedon viljan jyvät jauhetaan leiväksi muille.

Kun hengen viljelyä korjataan se tieto ja viisaus, minkä te olette omaksuneet ja mikä teissä on kehittynyt, se tulee yhteiseen käyttöön. Sen viisauden avulla rakennetaan tehtaita, taloja, autoja, kännyköitä, tai tehdään lääketieteellisiä keksintöjä, hoidetaan sairauksia, parannetaan ihmisten hyvinvointia, saadaan ravintoa maatiloilta pöytään – ja kaikkea mahdollista

Kasvaminen ja kypsyminen on kuitenkin hidasta. – Mutta siunatkoon hyvä Jumala tämänkin viljelysmaan ja antakoon sille hyvän kasvun.

.

.

Kylvön siunaus Laitilan Katinhännässä 23.5.2014

Apostoli Paavali sanoo: »Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.» 1. Kor. 3:6–9

Hyvät ystävät. Olemme ikiaikaisten asioiden äärellä. Se että ihminen viljelee = hän kylvää siemenen peltoon ja saa sadon – se on tapahtunut niin kauan kuin ihmiskunnan historiallista muistia on talletettu. Ja toinen asia, että näiden aikeidensa keskellä hän kääntyy rukouksessa Jumalan puoleen ja pyytää Korkeimman siunausta. Tässä yhdistyy kaksi hyvin perustavaa asiaa ihmisen elämässä.

Raamatun alkukertomukset puhuvat Jumalasta, joka asetti ihmisen paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Se oli paratiisi, koska elämä siellä oli helppoa. Viljeleminen ei ollut työtä ja vaivaa. Maata ei muokattu otsa hiessä. Kaikki kasvoi hyvin ja satoa oli runsaasti. Mutta lankeemuksen jälkeen tilanne muuttui. Ihminen ei saanut enää asua paratiisissa, vaan hän joutui etsimään onnensa sen ulkopuolelta. Elämä ei ollut enää helppoa: ”Kovalla työllä sinun on hankittava maasta elantosi. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta… otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi.”

Tämä on ihmisen todellisuus tänään. Sato ei tule niin helposti nautittavaksemme. Se vaatii paljon työtä – vielä tänäänkin vaikka meillä on koneet apuna. Paratiisiksi emme ole kyenneet maailmaamme muuttamaan. Koneita on, lannoitusta, kastelujärjestelmiä, tuholaistorjuntaa. Paljon tutkimista, jalostusta jopa geenimuuntelua. Silti yhdessä yössä voi mennä kaikki. – rankkasateet, tulvat, kuivuus, tuholaiset, taudit.

Viljan kasvaminen ja hyvän sadon korjaaminen ei ole itsestäänselvyys. Me emme elä paratiisissa, mutta se ei onneksi tarkoita sitä, etteikö Jumala siunaisi elämäämme ja toimiamme.

Paavali sanoo: Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.. kaikki on Jumalan kädessä.

Perimmältään elämä ei ole meidän käsissämme, vaan elämän antimet, kaikki se mitä elääksemme tarvitsemme, tulee Jumalalta. Tämä on vuosituhantinen uskomme. Ennen muinoin tämä tosiasia koettiin paljon syvemmin ja kovemmin. Kun tuli huono vuosi, se merkitsi kärsimystä ja nälkää. Hyvä vuosi merkitsi vaurautta ja onnea. Siksi rukous kylvön alkaessa oli myös vakavampi. Vaikka huono satovuosi ei enää merkitse nälänhätää, on uskon näkökulma edelleen sama. Jumala antaa kasvun. – Kun me rukouksin tuomme elämämme ja tarpeemme hänelle, me osoitamme olevamme ihmisiä, joiden elämä ja onni on Hänen kädessään.

Tässä pellon laidassa, tällä kohtaa maapalloa, olemme Jumalan edessä yhteisen elämämme lahjojen ja tehtävien kanssa. Pyydämme voimia ja siunausta työn tekijöille täällä – tällä tilalla ja tämän alueen muilla tiloilla.

Entä sitten jos sato ei olekaan runsas. Mikä siunaus siinä on? – eikö siunaaminen kannattanut? On hyvä muistaa, että siunauksen pyytäminen Jumalalta ei tarkoita kaupankäyntiä. Jumala ei ole velkaa ihmiselle maallista onnea. Hän haluaa antaa ennen kaikkea iäisen onnen. Heikon satovuoden aikanakaan siunaus ei puutu. Mutta siunaus voi olla toisenlainen: Ihminen ei elä vain leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.

Maallisen siemenen lisäksi kylvämme Jumalan sanan siementä niin kuin Paavali. Ja silloinkin kasvu on Jumalan varassa. Tänään me kylvämme sen siemenen, joka tuo ruumiin ravinnon -ja rukoilemme: ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipmme.”

Me tarvitsemme elääksemme syötävää. Mutta jokainen leipä jonka syömme voi olla pala taivaallista leipää, kun se muistuttaa meille Hänestä, joka on sen viime kädessä antanut.

Sen merkkinä heitämme nyt siemeniä peltoon.

—

—

Tämä on ensimmäinen kerta kun olen pitänyt Kylvön siunauksen. Puheeseen sain tukea arkkipiispa Kari Mäkisen vastaavassa tilanteessa pidetystä puheesta Tarvasjoella 4.5.2006, muutama lause hänen puheestaan on mukana.

Laajensin hieman toimituksessa sen siunausosaa:

Kolme kertaa nostetaan vakasta viljaa ja kaadetaan kädestä takaisin.

Jumala sinä olet antanut ihmisille tehtäväksi viljellä ja varjella luomakuntaa

1) Olet antanut siemenen kylvettäväksi. Siemen tuottaa sadon ja antaa meille leivän,

2) Leivän me murramme keskenämme – ja tulemme ravituksi.

3) Siunatkoon kolmiyhteinen Jumala, Isä ja (+) Poika ja Pyhä Henki, kaiken kylvötyömme ja koko vuoden sadon.

Pappi tekee viljalla ristinmerkin peltoon.

Ja sen enkelin nimi on Jeesus

Yläkoulun päivänavaus

Musiikki Virsiä 2, Samuli Edelman: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie (kuunnellaan vain kolme säkeistöä 3:36 asti)

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
Hänt’ ihana enkeli kotihin vie.
niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie.
Ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi pianhan lapsonen langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Ja syntikin mustia verkkoja vaan
on laajalle laskenut korpehen maan.
Niin pianhan niihinkin tarttua vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Tutussa enkelilaulussa ihmisen elämä kuvataan matkana vaaroja täynnä olevalla polulla. Se on matka kotiin, joka on vielä kaukana, mutta enkeli suojelee kulkijaa.

Kuinkahan moni ajattelee elämäänsä samanlaisen kuvan kautta? Onko tuo kuva elämänpolusta todentuntuinen? Maailma jonka läpi ihminen kulkee on kuin pelottava synkkä metsä, jonka pimeydessä kiiluvat vihollisen silmät – odottaen vain että pääsevät hyökkäämään kimppuusi hetkenä jota et arvaa.

Nyt tuo kuva tuntuu ehkä vieraalta ja vanhanaikaiselta. Mutta jos mietit nuorta elämääsi, sitä minkälainen se oikeasti on. Mietit pelkojasi, vaikeuksia, epäonnistumisia, töppäyksiä, riitoja joita sinulla on ollut. Jos mietit myös niitä vaatimuksia ja haasteita, joita elämä sinulle asettaa – elämän polku näyttää jälleen hankalammalta kulkea. Pitäisi selvitä kolussa hyvin arvosanoin, pitäisi itsenäistyä, aikuistua, olla suosittu, saada yläasteen jälkeen hyvä opiskelupaikka, pitäisi päästä ammattiin, hankkia asunto ja oppia kaikki elämäntaidot, kilpailla ja tehdä tulosta töissä, jatkuvasti osoittautua mielenkiintoiseksi persoonaksi – ja lopuksi uskoa itseensä ja säilyttää mielenterveytensä.

Voisi toki luopua leikistä eikä yrittääkään elämässään tavoitella muuta kuin toimeentulotukea. Tai heittäytyä rikollisuuden suoman helpon rahan pariin.

Elämä ei ole helppoa. Eikä missään ole annettu lupausta, että sen pitäisi sellaista olla. Kaikkein vähiten Jumala sellaista lupaa. Meille tulee kiusauksia toimia ja valita väärin, kiusauksia mennä siitä mistä aita on matalin. Tulee vastoinkäymisiä, jolloin kaikki tuntuu menevän pieleen.

Helppo tie on luovuttamista, helppo tie on usein myös sitä, että ei pidä enää enkeliä kädestä. Sellainen tie ei sitten olekaan enää kotimatkaa, niin kuin ihmisen elämän tulisi olla – se on eksymistä metsän pimeyteen. Jumala johdattaa meitä – taistelujen, vastoinkäymisten ja lankeemustenkin kautta.

Matkalla on iloja ja on suruja. Matkalla on ennen kaikkea tarkoitus – päästä perille kotiin. Meidän kotimme on Jumalan luona – ja muuten sen ”enkelin” nimi on Jeesus.

IDEOITA JOULUPUHEISIIN: https://jouluaika.wordpress.com/

Kärpäsiä ja mehiläisiä

Kärpäsiä ja mehiläisiä

(mukana: violetti paperinpala / kaksi piirustusta tehty isolla tussilla: haiseva kakkaläjä ja kukkanen)

Mitä aikaa eletään?

Kirkossa sille annetaan oma väri – näytä violetti paperi. Onko jonkun vaatteissa violettia?

Paasto

Paasto perinteisesti tunnetaan siten, että rajoitetaan syömistä. Mitä voitaisiin jättää vähemmälle syömiselle? -makeiset ja leivonnaiset.

Jeesus sanoi aikanaan, että oleellista ei ole se, mitä ihminen laittaa suustaan sisälle vaan se mitä suusta tulee ulos. Kielen paasto – on sitä että mietitään mitä tulee sanottua toisille ihmisille.

Siten paasto on oman käyttäytymisensä saattamista tarkastelun alle. Miten elän, puhun ja toimin?

Kreikan ehkä yksi tunnetuimpia hengellisiä opettajia on isä Paisios (munkki – mikä munkki on?). Hän opetti yksinkertaisesti ja iskevästi kristillisestä elämästämme. Hän sanoi näin.

On olemassa vain kahdenlaisia ihmisiä: kärpäsiä ja mehiläisiä. Kun kärpänen lentää kedolla (minkälainen ääni kärpäsestä lähtee) hän löytää hetken pyörittyään mitä (kuva haisevasta lantakasasta). Kärpänen löytää lantakasan ja kiirehtii sitä tonkimaan. Sinne hän rientää eikä näe mitään muuta. Sitten on myös mehiläisiä. Lentäessään kedolla he ohittavat lantakasan ja näkevät jotakin kauniimpaa, mitä (näytä kuvaa kukasta). Mehiläinen löytää pian kukkasen, jolle se istahtaa. Kärpänen levittää tauteja ja likaa, mutta mehiläinen kuljettaa mukanaan kukkien tuoksun ja pölyttämällä kasveja se saa aikaan puutarhan kukkien loiston ja jatkuvuuden.

On olemassa siis vain kahdenlaisia ihmisiä. Jotkut ihmiset löytävät toisissa aina vain hänen huonoimmat puolensa. He löytävät toisessa jonkun heikkouden, juorun aiheen ja kiiruhtaen menevät sitä tonkimaan ja levittävät lannan hajua ympärilleen. Tarkoitus kuitenkin olisi, että mehiläisten tavoin emme jäisi tonkimaan sitä, mikä ei tälle ihmiselle kunniaa tuo, vaan enemmänkin löytäisimme hänessä sen mikä on kaunista ja kukoistaa.

Vailla salaisuuksia – vailla armoa?

Vailla salaisuuksia – vailla armoa?

päivänavaus yläasteella 6.10.2011 – biisi: Operator, Jennifer Holliday

Oletko sinä jonkin mukana jossakin ns. sosiaalisessa mediassa – facebookissa, google+, twitter, myspace, windowslive, irc-galleria tai mitä kaikkia niitä onkaan. Netti on muuttanut maailmaa ja muuttaa koko ajan. Se ei ole enää kotien pöytätietokoneissa, se kulkee älypuhelimissa mukana. Nettiä ilman ei oikein voi enää elää. Se on luokiteltu yhdeksi tärkeimmistä asioista ihmisen elämässä .

Netti ympäröi meidät kaikkialla, pian vielä tehokkaammin kuin koskaan. Ja koska palveluiden rakentaminen maksaa, homma palvelee ennen kaikkea niitä, jotka sen maksavat, eli mainostajia. Netissä lurkkivat mainostajat tunnistavat sinut kauppakeskuksessa – niillä on paljon keskitettyä tietoa sinusta. Katsoessasi näyteikkunoita, kaunis virtuaalihahmo varastaa huomiosi, puhuttelee sinua kuin tuntisi sinut – ja kyllä muuten tuntee – kaikki kulutustottumuksesi ja mielenkiintosi kohteet: tykkäämisesi, musiikkimakusi jne. Kaikki digitaalisessa muodossa sinusta oleva materiaali on valjastettu markkinoinnin käyttöön.

Tästä FB on oiva esimerkki. Facebookin käyttäjä ei siksi ole facebookin asiakas. Olen ilmaisen palvelun käyttäjänä älykkään ja tehokkaan mainonnan kohde. Vain mainostaja on maksava asiakas, jonka tahtoa kuunnellaan. Siksi suuret muutokset tehdään Facebookissa käyttäjiä kuulematta. – kuten nyt odotettavissa oleva muutos: Timeline – siihen saa selattavaksi koko nettielämänhistorian yhteen paikkaan. Tärkeää siinä ei ole ihmisten yksityisyyden kunnioittaminen, se on sivuseikka, vaan oleellista on mainostajille avautuvat täsmämarkkinat

Erään Nokia-gurun (Anssi Vanjoen – Haastatteu OP-Pohjola -lehdessä syyskuussa 2011) mielestä uhkakuvia suurennellaan. Netin tarjoamat palvelut ja mahdollisuudet ylittävät uhat, joita toki on olemassa. Hänen mielestään suositut yhteisöpalvelut ovat oikeastaan ’paluuta menneisyyteen’.

Ennen muinoin kyläyhteisössä ei ollut salaisuuksia. Kaikki tunsivat toisensa ja tiesivät toisten asiat – hyvät ja häpeälliset. Netti ja ’tietokoneseuranta’ tekevät meistä jälleen samassa mielessä yhteisöllisiä – hyvässä ja pahassa. Ei ole salaisuuksia. Koko elämä on nostettavissa tietokoneiden kautta aikajanalle. Kaikki tallentuu digitaalisessa muodossa koneille jotakuinkin ikuisesti.

Uusi teknologia innostaa. Ne mahdollistavat paljon erilaisia juttuja – ihmisten yhdessäoloa, pelaamista, juttelua jne. Sinne ei tallennu kuitenkaan vain hyvät hetkemme ja parhaat puolemme. Myös munauksemme – siitä voi tulla you tube -hitti, kuten jotkut ovat saaneet karvaasti kokea.

Martti Lindqvist on sanonut viisaasti: ”Ihminen on olento, jolla on kyky muistaa ja unohtaa. anteeksiantamus on tärkeintä silloin, kun unohdusta ei ole eikä häpeä poistu.” Digitaalinen muisti ei unohda, sinne tallentuu kaikki ja armoa sieltä on turha hakea. Sillä on toinen osoite – Jumala ja Jumalan sana. Eilen on rippikoululaisille tilattu Raamatut. Pitäkää Jumalan sana lähellänne. Se on tärkeää silloin kun kaikki ympärillä muuttuu ja pettää sinut. Armolle on aina paljon tarvetta –  Se tarkoittaa sitä, että on olemassa joku, joka ei käytä sinua hyväkseen, ei toimi sinua vastaan, ei yritä hyötyä sinusta. Sillä on nimi: Jeesus. – Se ei ole kirosana, vaan nimi Jumalan rakkaudelle. Ja te tulette sitä tarvitsemaan.

Jääkiekon jälkeen

Jääkiekko-ottelun jälkeen

MM-kisat ovat menossa ja Suomi on taistellut itsensä mitaliotteluihin.

Ottelun jälkeisiin tapoihin kuuluu, että ensin palkitaan parhaat pelaajat ja kuunnellaan voittajan kansallishymni, sen jälkeen miehet kättelevät rivissä vastustajan pelaajia. Se on aika tärkeä hetki sillä ottelussa tunteet ovat olleet välillä kuumia ja taklauksia on ollut puolin ja toisin, härnäämistä ja vääntämistä. On ollut niin fyysistä taistelemista kuin vastustajan henkistä horjuttamistakin. Jääkiekko on taitolaji, mutta se on myös kontaktilaji. Vaikka peli on rehtiä, se on myös kovaa.

Mutta on pelattava niin, että ottelun jälkeen pystyy kättelemään toisia. Pelin aikana nousseet vihastumiset laitetaan taakse ja tunnustetaan että peli on ollut vain peliä eikä hampaankoloon ole jäänyt mitään sellaista, että toista ei voisi kunnioittaa ihmisenä.

MM-kisojen aikana tapahtui kuitenkin Venäjä – Tshekki -ottelussa niin, että yksikään Tshekin pelaaja ei suostunut kättelemään ottelun jälkeen venäläishyökkääjää Jevgeni Artjuhinia.

Artjuhin on iso 196 cm ja 116 kg pelaaja ja käyttäytyi pelissä epäurheilijamaisesti ja väkivaltaisesti. Se, että häntä ei kätelty, oli pelaajien antama joukkuerangaistus hänen käytöksestään, koska erotuomari ei viheltänyt siitä hänelle rangaistusta. Jos erotuomari olisi tehnyt tehtävänsä, pelaajien ei ehkä olisi tarvinnut turvautua tuollaiseen. Se on pelaajalle vakava muistutus ja kehotus katsoa peiliin.

Jumalanpalvelukseen kuuluu myös kätteleminen. Elämän pelissä tulee myös tehtyä yhtä ja toista, mutta jumalanpalveluksessa meidän pitäisi pystyä kättelemään toisiamme. Niin kuin me olemme saaneet anteeksi Jumalalta suuret syntimme, meidän pitäisi pystyä antamaan anteeksi lähimmäisillemme, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet vähemmän kuin me Jumalaa vastaan.

Entä voiko joku tehdä jotakin sellaista, että siinä tilanteessa kätteleminen tuntuisi mahdottomalta. Me olemme ihmisiä. Meillä on keskenämme joskus ylitsepääsemättömältä tuntuvia ongelmia. Sovinto on kuitenkin mahdollinen, jos siihen on tahtoa. Aito sovinto ei tapahdu niin, että kättelee vain muodon vuoksi tarkoittamatta sitä oikeasti.

Ei hänestä tarvitse välittää

Matt. 26: 57-27: 10         Päivänavaus yläkoululaisille auditoriossa

Vangitsijat veivät Jeesuksen ylipappi Kaifaksen luo, minne lainopettajat ja kansan vanhimmat olivat kokoontuneet.  Silloin ylipappi sanoi hänelle: ”Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika.” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus. ”Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” Silloin ylipappi repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Hän herjaa Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme!

Kuulittehan, miten hän herjasi. Mitä mieltä olette?” He vastasivat: ”Hän on ansainnut kuoleman.” He sylkivät nyt Jeesusta kasvoihin ja löivät häntä. Muutamat läimäyttivät häntä poskelle ja ilkkuivat: ”Profetoi, Messias, sano kuka sinua löi!”

Pietariistui ulkona pihalla. Hänen luokseen tuli palvelustyttö ja sanoi: ”Sinäkin olit tuon galilealaisen Jeesuksen seurassa.” Mutta hän kielsi sen kaikkien kuullen ja sanoi: ”En ymmärrä mistä puhut.” Hän siirtyi sieltä portille päin, mutta muuan toinen tyttö näki hänet ja sanoi paikalla oleville: ”Tämä mies oli nasaretilaisen Jeesuksen seurassa.” Taas hän kielsi sen valalla vannoen ja vakuutti: ”Minä en tunne sitä miestä.” Mutta hetken kuluttua hänen luokseen tuli muita, jotka siellä seisoskelivat, ja he sanoivat: ”Sinä olet varmasti samaa joukkoa, senhän kuulee jo puheestasi.” Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi: ”Minä en tunne sitä miestä.” Samassa kukko lauloi. Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun.

Luin lyhyen katkelman evankeliumia Matteuksen mukaan – se oli osa kristinuskon ydintarinasta. Jos kuvausta ajattelee ilman niihin liitettyä uskonnollista tulkintaperinnettä, mistä se kertoo? Se kertoi väkivallasta, mikä kohdistui Jeesukselle. Väkivallasta, mikä tapahtui yhteiskunnan valtarakenteiden suojissa. Se kertoo toisaalta myös rohkeudesta seisoa sanojensa takana Jeesuksen kohdalla ja toisaalta Pietarin kohdalla rohkeuden pettämisestä, syvimmän uskonsa kieltämisestä. Sen sijaan, että hän olisi puolustanut ystäväänsä, joka oli pilkkaajien käsittelyssä, hän vaikenemisellaan ja vetäytymisellään tuli osaksi sitä joukkoa, joka hyväksyi väkivallan. – Luulen että kuvattu tarina on tässäkin porukassa tuttu erilaisin muunnelmin koulun käytävillä.

Kysymys on ihmisen ja uskonnollisen liikkeet tukahduttamisesta väkivaltaisesti. Väkivallan syntymekanismi lienee sama kaikkialla. Vastakkaisen ajatusmaailman edustajat eivät kyenneet enää keskusteluun. He eivät pystyneet vastaamaan enää sanoin. Tilalle tuli haukkuminen, pilkkaaminen.

Mustamaalaamisessa vihan ja pelon kohde tehdään oudoksi ja uhkaavaksi. Sitä osoitellaan ja lopulta henkinen väkivalta muuttui fyysiseksi: tönimiseksi, lyömiseksi, pidäkkeettömäksi raivoksi.

Kun toinen ihminen on osoitettu pahaksi ja inhottavaksi, vaaralliseksi, oudoksi, uhkaavaksi ja pelottavaksi, silloin mahdollinen väkivalta kohdistuu ihmiseen, josta ei tarvitse välittää. Se on aika raju määritelmä ihmisestä: ”Hänestä ei tarvitse välittää.” Väkivallan synty on ihmisen kykenemättömyyttä katsoa peiliin ja kohdata omia ongelmiaan.

Viimeaikaiset keskustelut Suomessa ovat tuoneet esille uudella tavalla ilmiön, josta käytetään nimeä: vihapuhe. Mustamaalaaminen ja pelon lietsonta on jo käynnissä.

Tuntuu, että esille on noussut kaksi erilaista Suomea, joiden edustamat käsitykset ovat kärjistyneet ja ottaneet yhteen. Nämä kärjistyneet kannat ovat tulleet esiin niin uskonnollisissa keskusteluissa (television kuuluisa homoilta-keskustelu seurauksineen) kuin nyt vaalien alla ja jälkeen on kärjistynyt mielipiteenvaihto yhden puolueen ympärillä. Vaalitulos joidenkin mielestä antaa valtakirjan suvaitsemattomuudelle ja väkivallalle, rasismille. Soini ei itse toki edusta tällaista ajattelua. Tietyt tahot käyttävät tilannetta vain hyväkseen.

Toistaiseksi isommilta käsirysyiltä on vältytty. Mutta kun ihmiset kaivautuvat syvemmälle poteroihinsa, se huolestuttaa. Siellä toki nuollaan henkisiä haavoja, mutta myös kerätään vihaa ja terotetaan aseita.

Yksi tapa tulkita Jeesuksen tarinaa on tämä: Jeesus kuoli, jotta uhreja ja syntipukkeja ei enää tarvittaisi. Jotta viha väistyisi ja ihmisten välille tulisi aito mahdollisuus sovintoon – erilaisuuden sietokyky kasvaisi eikä kiviä kaivettaisi esille. Kristittyjen ainakin jos keiden pitäisi ymmärtää olla osallistumatta sellaiseen vihanlietsomiseen, mikä johti Jeesuksen ristille.

Evankeliumin tapahtumat kutsuvat meitä näkemään oma rikostoveruutemme Pietarin tavoin. Olemmeko osa ongelmaa vain osa ongelman ratkaisua?

Jeesus kuoli väkivallan uhrina. Vallan haltijat kuvittelivat hoitaneensa kiusankappaleen lopullisesti pois päiväjärjestyksestä.

Mutta kun Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, hän samalla osoitti, että Jeesus oli oikeassa:

hän joka oli köyhien ja syntisten ystävä

joka puhui totta mitään pelkäämättä

joka rakkauden nimissä uhmasi lakeja ja asetuksia

joka käski rakastamaan vihollisia

joka antoi syntejä anteeksi

joka luotti loppuun asti Jumalan hyvyyteen ja ihmisrakkauteen

Ylösnousemus muutti kaiken. Se mitä Jeesus oli julistanut ja minkä puolesta hän oli elänyt, oli sittenkin totta!

(Tekstin loppuhuipennus ja ajatusmaailmakin nousee Tapio Sarnanevan tekstistä: Ristin tie – Paastonajan meditaatio- ja rukouskirja)

Miksi pitää tehdä hyvää

Miksi pitää tehdä hyvää?       Yläaste päivänavaus (1. paast sun)

Onneksi olkoon vielä kaikille viime sunnuntaina konfirmoiduille.

Sunnuntaina oli juhla kirkossa. Päivän aiheena konfirmaation lisäksi oli kiusaukset. Evankeliumeissa Paholainen, Jumalan vastustaja haluaa suistaa Jeesuksen pois kutsumuksensa tieltä.

Jokaisella ihmisellä on kiusauksia. Kiusaukset ovat pahan houkutuksia toimia väärällä tai vahingollisella tavalla itseä ja muita kohtaan. Kiusaukset ovat tilanteita joissa tulee halu tehdä moraalisia rimanalituksia. – eli vaikka tietäisi mikä on oikea tapa toimia, niin silti ei välitä siitä, vaan tekee päätöksiä oman mukavuudenhalunsa ohjaamana.

On oikein tehdä kotitehtävät ja valmistautua oppitunnille, on oikein olla lintsaamatta, on oikein pitää kiinni yhteisistä pelisäännöistä, sopimuksista ja päätöksistä, on oikein käyttäytyä toisia kohtaan kunnioittavasti – jne. Tämä on kaikki tuttua – silti näin ei aina tapahdu.

Luulen, että yhä useammin mukavuudenhalu syrjäyttää vastuuntunnon ja epäitsekkyyden. ”Ei koske minua, ei tarvitse välittää, Mitä minä siitä saan” ovat iskulauseita joilla vetäydytään myötätunnosta – kuuluu asiaan olla kova.

Kysyn siksi mielessäni, onko ihmisillä enää esikuvia, jotka kannustavat toimimaan oikein – jotka kannustavat ja antavat esimerkin pitää moraalin rima korkealla silloinkin kun siitä ei ole välitöntä hyötyä itselle. Onko mitään, millä voimme enää perustella sitä, että hyvää pitää tehdä ja pahaa välttää. Ei riitä, että joku sanoo niin – vaan enemmistön olisi myös toimittava niin.

Ns esikuvat ympärillämme kannustavat enemmänkin toimimaan itsekkäästi, tavalla, jossa pyritään maksimoimaan omat edut – välittämättä siitä, että  joku toinen maksaa meidän ahneutemme.

Mikä perustelu kristityillä on? Onko se siinä, että välttää joutumasta helvettiin? Tai lievemmin sanottuna, että viimeisenä päivänä joutuu vastaamaan teoistaan Jumalan edessä, ja silloin ei kestä moraalinen leväperäisyys? Onko se jokin muu perustelu? Mielestäni kestävä perustelu on siinä että oikein on tehtävä, koska se on oikein. Oikein on tehtävä, koska siihen meidät on luotu. Oikein tekemiseen sisältyy siunaus. Siinä on palkinto itsessään. Kun teen hyvää, hyvä kertautuu. Kannustan ja rakennan silloin sellaista yhteiskuntaa, jossa ihmisten välinen luottamus ja yhteisvastuu toimivat. Kun teen väärin ja pahaa, murennan yhteiskunnan moraalista selkärankaa, murennan luottamusta ihmisten välillä, rakennan yhteiskuntaa, jossa ihmiset ovat epäluuloisia ja piittaamattomia sekä pelkäävät ja pettävät toisiaan. – Kummassa maailmassa haluan elää. Minkälaisen maailman haluat jättää perinnöksi tuleville sukupolville.

Paremman maailman rakentuminen ei lähde siitä, että odotat jotakin tapahtuvaksi. Sinun on itse alettava toimimaan sen parhaaksi.