Elämäntaitojen siirtäminen

Rippikoululaisten vanhempainilta

”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin. 5 Moos 6

Kuinka monta vuotta on omasta rippikoulustasi? Minkälaisia muistosi ovat? Ovatko ne mukavia vai onko myös kielteisiä muistoja tuosta ajasta? Mitä muistat sieltä? Ehkä yksittäisiä tapahtumia ja kavereiden kanssa tehtyjä juttuja. Toivon, että nämä muistot ovat mukavia.

Minä kävin iltarippikoulun 40 vuotta sitten. Minulla on oikeastaan vain kaksi erityistä muistoa ajasta. Toinen oli se, että pääsin uskontunnustusta koskevan ulkoläksyn säälistä läpi. En muista monennellako kerralla. Tuskin ensimmäisellä yrittämällä kuitenkaan. Olen vieläkin huono muistamaan ulkoa laulujen sanoja ja sen sellaisia. Toinen muistikuva liittyy jumalanpalvelukseen, jossa olin koulukaverini kanssa. Silloinkin rippikoululaisten piti osallistua jumalanpalveluksiin sovittu määrä. Papin saarnasta jäi elävä muisto, kun hän katsoi tuimasti ja sanoi: ”Pojat siellä takana.” Ne sanat osuivat tarkasti kohteeseensa. Omaan kotitaustaani ei kuulunut kristillistä kasvatusta, ei pyhäkoulua, ei iltarukouksia, tai kirkossa käymistä, ei edes kenenkään haudoilla käyty koskaan.

Rippikoulu ei minulle ollut käänteentekevä tapahtuma. Se oli enemmänkin sellainen, mitä muillekin. Tavan vuoksi käytiin, jotta saatiin jonkinlaiset juhlat pitää. Kuului asiaan.

Elämän rakenteisiin kuuluu se, että perussääntöjä ja perustaitoja siirretään sukupolvelta toiselle. Miten ihmisten kanssa eletään? Mitä asioita pidetään tärkeänä: hyvyys, totuus, oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus, armollisuus, rakkaus. Lapsi lukee meistä sen, mikä on tärkeää. Maailmankatsomukseen ja hengelliseen elämään kuuluvia asioita myös välittyy ja välitetään.

Meillä rippikoulu on yhdessä kotikasvatuksen kanssa osana tätä siirtämisen prosessia. Uskonnolliseen kasvatukseen ei kodeissa kovin isosti enää vaikuteta. nuori saa itsenäisesti etsiä ja löytää. Hän on myös altis muille vaikutteille kuin vain kodin antamalle kasvatukselle, varsinkin jos maailmankatsomukseen kuuluvat asiat jäävät sanoittamatta.

On siksi arvokasta, että nuoria tulee rippikouluun, että kodit ohjaavat nuoret seurakuntaan.

Vaikka kotikasvatus oli omassa kotonani ontunut, vaikka en ollut oppinut ulkoa rukouksia ja uskontunnustuksia, silti jotakin arvokasta siirtyi elämän matkaevääksi niin peruskoulusta kuin rippikoulusta. Ne ovat tapahtuneet kohtaamisina toisten aikuisten kanssa. Kristillisestä uskosta oli varmaankin siemenenä tai hengellisiä alkukuvia sielun pohjaan päässyt itämään.

Me haluamme olla teidän nuortenne kanssa osana heidän matkaansa – nostaa kysymyksiä ihmisarvosta, rakkaudesta, vastuusta, oikeudenmukaisuudesta. Myös elämästä kuoleman jälkeen ja armosta, syyllisyyden kohtaamisesta.

Mitä on hyvä elämä tänään? Ja mitä sitten, kun ei siihen aina yllä? Koulussa annetaan arvosanoja? Elämässä ei niinkään. Kohtaamme kuitenkin elämässä hyväksymistä tai hylkäämistä. Usein ilman omaa syytämme – riippumatta elämäntaidoistamme. Yksi tärkeimmistä toivon ja ihmisarvon viesteistä nuorille rippikoulussa on tämä: Jos ihmiset hylkäävät, Jumala ei hylkää.

Advertisement

Jumala ei ole vain olemassa, hän on kanssasi

Riparimessu  26.1.2020 klo 18

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” Joh. 4: 39–42

Englantilaista Sir Isaac Newtonia pidetään maailmanhistorian yhtenä merkittävimpänä tiedemiehenä. Hän oli fyysikko, matemaatikko, tähtitieteilijä ja filosofi. Hänen teoksensa Luonnonfilosofian matemaattiset perusteet (1687) on vaikuttanut syvästi tieteellisen maailmankuvamme muotoutumiseen. Hän esitti siinä mm. yleisen painovoimalain, mitä käytettiin myös planeettojen kiertoradan laskemisessa.

Newton oli tiedetaustastaan huolimatta syvästi uskova mies, joka luki Raamattua säännöllisesti.

Tieteellisten teorioittensa kanssa askarrellessaan Newton rakensi mielenkiintoisen laitteen. Kun sen kammesta pyöritti, planeetat liikkuivat radoillaan auringon ympäri. Se oli taitavasti tehty pienoismalli aurinkokunnasta.

Eräänä päivänä hänen työhuoneeseensa tuli toinen tiedemies. Hän oli Newtonin ystävä mutta vannoutunut ateisti. Hän ei uskonut mihinkään jumalaan.

Vieraan saapuessa Newton oli kirjoittamassa muistiinpanoja. Niinpä mies jäi tutkimaan piirongin päällä huomaamaansa outoa laitetta. Viimein hän tarttui kampeen ja sai planeetat kiertämään aurinkoa hyvässä järjestyksessä.

Laitetta pyörittäen vieras sanoi ihastuneena: ”Wau! Tämä on todella hieno! Kuka tämän on tehnyt?”

Pelkkä ääni kuului jostakin työpöydän ja kirjojen takaa: ”Ei kukaan.”

”Et tainnut kuulla kysymystäni?” vieras tiukkasi. ”Kysyin kuka tämän hienon laitteen on tehnyt?”

”Ja minä vastasin jo sinulle, ettei kukaan ole sitä tehnyt”, Newton tokaisi jatkaen kirjoittamista.

Vieras lopetti laitteen kammen pyörittämisen ja sanoi: ”Kuulehan nyt Isaac! Totta kai joku on tämän tehnyt. Älä nyt yritä muuta väittää. Jokainen järkevä ihminen tietää, että jonkun on täytynyt tämä valmistaa!”

Tässä vaiheessa Newton nousi pöytänsä takaa, katsoi ystäväänsä ja sanoi: ”Eikö olekin ihmeellistä! Kun minä kerron, ettei kukaan ole tehnyt tuota varsin yksinkertaista lelua, sinä et usko minua. Mutta toisaalta kun sinä tarkkailet ja tutkit meidän aurinkokuntaamme, tätä ympärilläsi olevaa uskomattoman hienoa mekanismia, minun pitäisi sinun mukaasi uskoa, ettei kukaan ole sitä tehnyt!”

Kerrotaan, että kun Newtonin ystävä lähti hänen huoneestaan, mies ei ollut enää ateisti. Hän oli tullut Jumalan puhuttelemaksi Newtonin kautta.

Tämä oli kertomus, missä joku nimetön tiedemies joutui pohtimaan syvimpiä oletuksiaan. Onko universumin takana ja onko elämän syntymisen takana joku korkeampi voima vai sattumaltako tämä kaikki on olemassa.

Tieteellinen selitys ei saanut häntä muuttamaan mieltään, vaan kysymys kaiken olemassa olevan mielekkyydestä. Heijastaako luonnonlait, universumin järjestys ja kauneus jotakin sen luojasta vai onko kaikki raakaa ja järjetöntä sattumaa?

Tällainen pohdinta voi auttaa jotakuta uskomaan Jumalan olemassaoloon, mutta usko Jumalaan on paljon muutakin kuin uskoa hänen olemassaoloonsa. Mitenkä sellainen usko syntyy?

Se on asia mikä ei ole ihmisen omassa vallassa. Minä en voi käskeä tai suostutella ketään teistä uskoon, en edes itseäni. Uskon syntyminen on vähän sama kuin ystävän saaminen tai rakastuminen. Et voi päättää, että rakastut tai että saat ystävän.

Ystävyys ja rakkaus ovat enemmän, kuin uskoa toisen olemassaoloon. Se on suhde tuohon toiseen ihmiseen. Persoonien välisessä suhteessa kiinnostutte toisistanne, opitte luottamaan toisiinne, haluatte toisillenne hyvää, haluatte olla tekemisissä toistenne kanssa.

Kun kysymyksessä on ihmisen ja Jumalan välinen suhde se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että ihminen, joka alkaa uskoa, tajuaa Jumalan roolin elämässään uudella tavalla. Se onkin paljon merkittävämpi kuin hän oli ajatellut. Hän alkaa rukoilla. Kuka rukoilee? Se, jolla on asiaa Jumalalle. Voi olla, että sinulla ei ole ollut paljon asiaa vielä Jumalalle.

Se voi äkkiä muuttua. Huomaat että joihinkin elämän kipeimpiin ja arimpiin kysymyksiin ei saa vastausta viihdesarjoista. Osa kysymyksistä liittyy kasvamiseen aikuiseksi ja tarvitset aikuista kuuntelijaa: omat vanhemmat tai joku turvallinen aikuinen. Osa kysymyksistä voi olla sellaisia, että rippikoulun jutut tuovat tarvitsemaasi näkökulmaa. Tietysti osa kysymyksistä saattaa jättää meidät sanattomiksi eikä helppoja vastauksia ole –  mutta silloinkin kristittyinä olemme Jumalan edessä luottaen siihen, että hän johdattaa.

Toivon teidän rippikoulussa tulevan omien syvien kysymystenne kassa Jumalan kohtaamaksi. Toivon, että teillä on turvallisia aikuisia lähellä, joilta te uskallatte kysyä kaikkea taivaan ja maan väliltä. Siihen kyselyyn myös seurakunnan työntekijöitä voi pyytää avuksi.

Toivon, että te uskallatte tänään tulla ehtoolliselle ilman leimautumisen pelkoa. Ehtoollisella käyminen on sitä rukousta. Pappi jakaa ehtoollisen, mutta rukous käydään Jumalan kanssa. Rukous siinä voi olla yksinkertaista: ”No niin. Minä olen tässä. Miten tästä eteenpäin?”

Toivon sielullesi voivan välittyä Jumalan vastauksen, joka sanoo: ”Kiva, että juuri sinä olet siinä. Minä tykkään sinusta. Sinä olet mukava tyttö – mukava poika. Kyllä kaikki järjestyy.”

Hyvät ystävät. Jumala on olemassa, mutta hän ei ole vain olemassa. Hän on sinun kanssasi. Hänelle voi kertoa kaikki asiansa.

Tarina Reijo Telarannan mainiosta kokoelmasta.

 

 

Maria ei mahtunut muottiin

Rippikoulun starttikirkko (2017) – kolme kuvaa: 1) perinteinen asetelma 2) nainen katsoo ulos laatikosta 3) Jumala ei ole laatikossa (I don’t fit in your box)

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” Luuk. 10: 38-42

Evankeliumin tapahtuma on mielenkiintoinen. Monet Jeesuksen vertaukset kertovat miehistä. Nyt kerrotaan kahdesta naisesta, siskoista. Äkkiseltään katsottuna toinen oli ahkera ja toinen laiska. Toisella oli kädet täynnä töitä ja toinen oli toimettomana, pakoili vastuutaan. Siskot olivat erilaisia.

Teillä monella on sisko tai veli kotona. Mieliinne varmasti nousee esimerkkejä, miten tekin olette erilaisia ja minkälaisia kuvauksia teistä käytetään.

Luetussa evankeliumissa ilmeni myös se, että sisarusten välit ovat vähän kireät – se ei liene yllättävä tieto. Vaikutti siltä, että Martta oli kärsinyt vääryyttä ja pyysi Jeesusta asettumaan puolelleen ja torumaan laiskaa siskoa, joka ei tehnyt mitään vieraiden hyvinvoinnin eteen. Mieleeni nousee tuttuja lauseita: ”Miksi aina minä joudun tekemään…” ”Sano nyt sääki sille, että se tekee jotakin.”

Kuvattu siskojen välinen riita on kahden tuhannen vuoden takaa. Se on tapahtunut toisessa maassa ja toisessa kulttuurissa. Kun evankeliumin kuvausta tutkitaan tarkasti, siinä huomioidaan sen ajan historiallinen tilanne. Yllättäviä piirteitä voi löytyä. Evankeliumin sisarusten välinen asetelma saa toisenlaisen näkökulman. Riita ei ehkä koskenutkaan sitä, että Martalla oli paljon töitä, vaan sitä, minkälaisia vapauksia Maria oli ottanut itselleen.

2000 vuotta sitten maailma oli toisenlainen. Yksi merkittävä ero oli naisen asema. Naisen elämä oli silloin hyvin tarkkaan säädelty, missä hän sai kulkea ja kenen kanssa seurustella. Vallitseva käytäntö oli se, että naisen paikka oli kotona: hän huolehti lapsista, teki ruuan ja seurusteli pääasiassa vain toisten naisten kanssa. Hän ei saanut edes pitää hiuksiaan avoimena kodin ulkopuolella, vaan aina leitettynä. Nykyään joissakin maissa tilanne on edelleen samanlainen. Jos nainen tuolloin oli rikas tai asui rikkaassa perheessä, hänellä oli helpompa sillä palvelijat ja orjat hoitivat monia talon tehtäviä.

Kertomus antaa vihjeen siitä, että Martta oli rikas. Hän omisti itse talon, jossa asui, koska sanottiin, että Martta otti Jeesuksen vieraakseen eikä siis Martan puoliso. Hän oli niin varakas, että häntä kunnioitettiin ja hänellä oli valtaa toimia näin. Hän oli myös niin rikas, että hänellä oli varmasti palvelijoita. Siksi on epäuskottavaa, että juuri hänellä olisi ollut kädet täynnä töitä.

Varsinainen ongelma olikin siinä, että Maria asettui istumaan Jeesuksen jalkojen juureen, kuuntelemaan hänen opetusta. Tapa miten asia ilmaistaan: istua opettajan jalkojen juureen ilmaisee, että hän on Jeesuksen opetuslapsi. (Paavali oli ylpeä siitä, että hän oli kuuluisan Gamalielin oppilas. Hän kertoo kinka häntä on Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia)

Tuona aikana oli ennenkuulumatonta, että kukaan itseään kunnioittava opettaja otti naisen oppilaakseen ja oli naiselta melko uhkarohkeaa asettua oppilaaksi. Sen ajan mittapuiden mukaan naisille ei silloin kuulunut eikä sopinut koulun käynti. Ajateltiin, että menee opinnot hukkaan, kun hänestä kuitenkin tulee jonkun miehen vaimo eikä siihen oppineisuutta tarvita. Maailma oli ennen tällainen, mutta ahtaat muotit, joihin ihmisiä sullotaan, ovat murtuneet. Maria mursi jo 2000 vuotta sitten liian ahtaaksi käyneen muotin, johon ei mahtunut. Hän istui kuuntelemaan opettajaa ja oli luultavasti jo aikaisemmin istunut opetusta kuuntelemassa samalla tavalla.

Martan mielestä Marian paikka oli keittiössä. Martta ei voinut suoraan syyttää Jeesusta. Se olisi ollut loukkaavaa, mutta hienoilla sanakäänteillä hän antoi ymmärtää, että Marian temppuilu ei käy. Hänen on pysyttävä siinä laatikossa ja siinä osassa, mikä hänelle kuuluu.

Yllätys nykyajan lukijalle on ehkä se, että Jeesus puolustaa Mariaa. Hän ei mitenkään pehmennä viestiään Martalle, sanomalla että he ovat molemmat hyviä ja arvokkaita ja ansaitsevat kiitoksen – vaan hän sanoo, että Maria yksiselitteisesti toimi oikein.

Jeesus avasi ahtaaksi käyneitä laatikoita ottamalla Marian oppilaakseen. Jumalan edessä ei ole eroa sillä oletko mies vai nainen. Siinä kaikki ovat yhden vertaisia. Jokaisen on kuultava Jumalan sanaa Marian tavoin.

Teillä alkaa tästä rippikoulu: tytöillä ja pojilla, vai sanonko miehillä ja naisilla. Evankeliumin tapahtumaa vertauksena käyttäen, voidaan sanoa, että rippikoulussa istutaan Jeesuksen jalkojen juureen Marian tavoin, tulemme hänen oppilaakseen. Tuo aika rippikoulussa ei tarvitse olla pakkopullaa tai jotakin tylsää. Vaan myös sitä, että etsitään vastauksia elämän tärkeimpiin kysymyksiin – ei siihen, mikä minusta tulee isona. vaan vielä enemmän Miksi minä olen olemassa? Tekeekö raha sinut onnelliseksi vai onko jotakin vielä enemmän? Onko jotakin enemmän kuin tyttö/poikaystävä, perhe, auto, älypuhelin ja ammatti.

Maria istui kuuntelemassa. Se mitä Jeesus opetti oli erilaista, koska se oli syvästi totta, tavalla, jota hän ei ollut koskaan aiemmin kuullut. – rippikoulu ei ole vain kuuntelemista. Se on vielä enemmän kysymistä. Se on silmien avaamista sen Jumalan seurassa, joka haluaa murtaa ahtaita muotteja.

On hyvä tulla tietoiseksi niistä laatikosita ja muoteista, joihin sinua on asetettu, joihin ei ehkä mahdu tai joihin yrittää mahdollisesti muita mahduttaa. Tällaiset ahtaat laatikot ovat mielikuvia, ennakkoluuloja, toimintamalleja, itsestäänselvyyksiä. Joskus ne käyvät ahtaaksi ja niitä voi kyseenalaistaa.

Mutta myös Jumalaa yritetään mahduttaa laatikkoon. Jumala on enemmän kuin ahtaat ajatuksemme. Rippikoulussa on mahdollisuus tulla tietoiseksi näitä laatikoita ja nähdä elämää niiden ulkopuolella. Valitse sinäkin rippikoulusi aikana Marian hyvä osa, jossa ahtaat raamit avautuvat ja näkymä on huikeampi kuin koskaan.

Suomalainen vaikenee kolmella kielellä

24.9. Starttikirkko, juonnettu jp- Kiitollisuus

Meillä oli ns. starttikirkko. Toteutimme sen juonnettuna jumalanpalveluksena ja käytimme tekniikkaa. Kirkkoon tuotiin videotykki ja  powerpointteja heijastettiin valkokankaalle. En laita niitä tähän näkyviin. Ne on juttuja joita vuosittain käytämme. Saarnaa varten tehdyt kuvat vaihdetaan aina toisiksi.. Viime vuonna toteutimme tämän ensimmäistä kertaa vastaavalla sapluunalla (kaksi pulloa kyyneleitä). Nyt olimme kehittäneet ideaa vähän toimivammaksi. Käytin tekstinä kolmannen vuosikerran tekstejä.

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:
”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Matt. 11: 25-30

Sanotaan, että suomalainen vaikenee kahdella kielellä. Suomalaiset ovat hiljaista kansaa. Meillä on kaksi virallista kieltä mutta kummallakin suomalainen vaikenee (ellei satu puhumaan kännykkään). Esitän leikkimielisen väitteen, että suomalainen vaikenee kolmella kielellä – ja ehkä neljännellä hän huutaa. Nimittäin kolmas kieli on uskonnon kieli. Uskonnon kielellä keskivertosuomalainen on myös hyvin hiljainen. Uskonto kuuluu yksityisen elämän piiriin. Siitä ei juuri puhuta muille. Mutta surukseni alan huomaamaan, että siitä ei myös oiken osata puhua. Se ei johdu pelkästään suomalaisesta hiljaisuudesta vaan myös kielitaidon puutteesta. Emme tunnista itsessämme välttämättä sitä, mikä kutsuu meitä hiljentymään ja hakeutumaan sielunyhteyteen Jumalan kanssa.

Mutta sitten on neljäs kieli, jolla hän huutaa, vaikka yrittää pitää sitäkin hiljaisena. Se on ruumiin kieli. Ruumiinkielemme ei ole koskaan täysin hiljaa. Sitä emme ilmeisesti pysty täysin vaientamaan, vaikka yrittäisimme. Ruumis ei valehtele. – Pinokkion pitkä nenä on siitä hieno kuvaus. Vale kasvatti nenän

kuva Pinokkiosta, jolla pitkä nenä

Ruumiimme on Jumalan luoma. Sen mekanismit kuuluvat luomisen pakettiin. Meillä on tunteita ja niillä ruumillisia tapoja ilmetä: naurua, pelkoa, ihastusta, vihaa, inhoa, rakastumista, luottamusksen osoittamista, kiitollisuutta. Elämme ja koemme asiat kehossa. Joskus polvet tutisee, vatsasta kouristaa, sydämen lyönnit kiihtyvät, punastumme, kämmenet hikoo, haukomme henkeä, päätä huimaa, puremme hampaita yhteen, kääntymistä toista kohti tai toisesta pois, suojaamme itseämme tai olemme takki auki, osoitamme kiinnostusta, ihastusta jne. (Kasvon lihakset pukevat meille ilmeitä tahdostamme huolimatta.)

Pelkästään äänemme ilmaisee jo paljon – äänen eri sävyt, korkeus, tempo, kiihkeys, väsymys, rauhallisuus jne. Kaikki kuuluu äänessämme. samoin silmät – sielun peili ja kädet. Mitä enemmän haluamme kätkeä tunteitamme tai sitä, kuka olemme, sitä enemmän koko olemuksemme huutaa – epämukavuutta. Pinokkiolla se oli nenä, mikä reagoi sisäiseen ristiriitaan.

Rippikoulussa opettelemme uskon äidinkieltä. Uskonnon äidinkieli ei ole täysin sama asia kuin suomenkieli. Uskonnon äidinkieleen kuuluu pyhän läsnäolon tajuaminen ja myös ruumiinkieli.

Me voimme auttaa rippikoulussa sinua lukemaan uskon äidinkieltä. Mutta sitä voi myös puhua – se tapahtuu silloin kun sydämesi on mukana siinä mitä teet.

Koska jumalanpalveluksessa pappi tekee käsillään liturgisia eleitä, sanon muutaman sanan käsistä. Me viestimme pelkästään käsillämmekin paljon.

Eräs luonnollinen viesti kulkee käsiemme kautta – käden asento: onko se näin kämmen ylös vai näin kämmen alas. Eikö kuulostanut äkkiseltään todella tyhmältä. Sillä ei luulisi olevan mitään merkitystä. Yläkäsi vai alakäsi. Yläkädessä on enemmän voimaa.

Kuva kädenväännöstä

Kädenväännössä se tulee näkväksi – käsi joka jää päälle on vahvempi ja voittaa. Käsi joka jää alle, on heikompi. Yläkäsi on vahvempi ja johtaa – sillä on yliote. Alakäsi on alakynnessä, se on vastaanottavainen ja suostuvainen, mukautuu, alistuu.

Jos henkilö tarjoaa sinulle kättä tervehtimiseen enemmän yläkätenä, edes hieman – hän haluaa olla johtajasi.

Luennoitsija kertoi kokeesta, jonka he olivat tehneet kahdelle eri yleisölle. Molemmille yleisöille annettiin samat ohjeet ja täysin samoilla sanoilla. Ainoa ero oli käsien asento.

(http://youtu.be/ZZZ7k8cMA-4)

Näytä ohjeet kaksi kertaa, mutta käden asentoa vaihtamalla: ”Voisitteko te mennä tuonne.” Ensin 1. alakäsi – sitten 2. yläkäsi.

Heitä pyydettiin kirjoittamaan mielikuvia luennoitsijasta. Ero oli huomattava. alakäsi ele herätti miellyttäviä ja ystävällisiä mielikuvia – yläkäsi taas miellikuvan määräilevästä ihmisestä. (Hitler-tervehdys alakädellä – olisiko tullut seuraajia)

Kirkossa käsiä ei pidetä piilossa. Ruumiinkieli vaikuttaa myös uskonnon kielessä.

Jumalan edessä ihminen rukoilee, hän voi laittaa kätensä ristiin, hän voi polvistuakin.

Kuva polvillaan kämmenet ylöspäin rukoilevasta miehestä

Minulle itselleni luonnollisin rukousasento käsille on tuo sama, mikä kuvissa näkyy: Avoin käsi – alakäsi. Ihminen tunnustaa Jumalan suuruuden eikä yritä olla pomo. Ottaa vastaan Jumalalta, mitä hän antaa. Ihminen suostuu itsensä kokoiseksi. Jumalalle ei tarjota yläkättä.

Kuva siunauseleestä

Kun pappi hoitaa liturgisia osia, joissa hän välittää Jumalan siunauksen ihmisille. Silloin hänellä on yläkäsi. Siunaus otetaan kumartaen vastaan. Silloin kysymys ei ole papin vallasta. Hän on vain antanut kätensä käyttöön. Hän on merkkinä Jumalan yläkädestä.

Entä mitä kuulemamme päivän evankeliumin sanovan uskon äidinkielellä. Miten sitä voisi tulkita niin, että ymmärrämme mitä se tarkoittaa tänään 15-vuotiaalle.

Dia Jeesuksesta: Tulkaa minun luokseni

Tulkaa minun luokseni – hän avaa sylinsä. Ei hallitakseen vaan suojellakseen. Kyseessä on enemmän alakäsi kuin yläkäsi. (Jumala tulee pieneksi tehdäkseen meidät suureksi)

Jumalan lähettämä evankeliumin sisältämä tunneviesti on tämä: Älä pelkää. Jumala tuntee sinut ja rakastaa sinua. Sitä jokainen ristinmerkki myös tarkoittaa. Jumalan uhrautuvuutta ihmisen tähden. Hänen siunauksensa ei paina, vaan nostaa. Jumala itse tuli pieneksi. Hän ei käytä valtaansa alistamiseen vaan kutsuu luokseen jotta voisimme olla samalla puolella, samaa perhettä. Tätä perheyhteyttä pyrimme rippikoulussa syvemmin tajuamaan.

.

Ankarasti muokkaamalla tästä ideasta olen toteuttanut myös alakoulun päivänavauksen. Yläkäsi alakäsi teemasta

Yläluokkalaisen tyylirikot

RIPPIKOULULAISTEN ILTAKIRKKO

HARJAVALLASSA – 25.9.2011 klo 18.00

1. Kahden maan kansalainen 

2. Johdanto (alkusiunaus ja vuorotervehdys)

Hyvät ystävät – rippikoululaiset, rippikoululaisten vanhemmat ja kotiväki. Olette kaikki tervetulleita tähän iltakirkkoon, ensimmäiseen yhteiseen kokoontumiseen. Tästä se teidän rippikoulunne alkaa. Edessä on noin puolen vuoden seikkailu, jossa toivottavasti opimme tuntemaan paremmin toisiamme, itseämme ja myös Jumalaa, joka meidät on luonut ja kutsunut yhteyteensä.

Kirkon vuodenkierrossa jokaisella sunnuntailla ja sitä seuraavalla viikolla on oma aiheensa. Tämän päivän aihe on Kiitollisuus.

Kiitollinen tai kiittämätön voi olla monesta asiasta. Toivon, että tänään olet kiitollinen itsestäsi – tai vanhemmat lapsestanne. Te olette Jumalan luomuksina kauniita eikä Jumala sinun suhteen ole tehnyt virhettä. Me saatamme itse välillä sössiä. siksi hiljennymme Jumalan edessä tunnustamaan syntimme.

3. synnintunnustus ja -päästö

Tässä olen Jumala. Sinä tunnet minut kaikkien roolieni ja naamarieni takaa. Siksi sinun edessäsi saan olla oma itseni. Jumala sinä tunnet myös synkät puoleni. Ota vastaan neuvottomuuteni, ylimielisyyteni, välinpitämättömyyteni, ilkeyteni, julmuuteni ja epäuskoni. Kuule minua ja anna minulle anteeksi.

 

Jeesus sanoo: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” Sinä saat kaiken anteeksi, anna sinäkin anteeksi toisille. Sinä olet vapautettu, vapauta sinäkin toisia. Sinua rakastetaan, rakasta sinäkin toisia. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

4. virsi 508

5. Raamatunluku

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

    Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Joh 5:1-

HELSINGIN SANOMISSA  oli toissavuoden lopulla 20.12.2009  haastattelu pääkaupunkiseudun (Pohjois-Tapiolan) yläasteen ysiluokkalaisten mielipiteistä. Jutun lehteen kirjoitti KIMMO RÄISÄNEN.

Mikäli haluaa pysyä muiden suosiossa – ja yläasteella se nuorten keskuudessa on yleensä henki ja elämä, on tiedettävä tarkkaan, miten ei saa pukeutua. Ryhmäpaine on äärimmäisen kova ja säälimätön. Se oli sitä jo silloin 80-luvulla kun minä olin ylä-asteella Porissa, mutta vielä enemmän se on sitä tänään. Teksti oli oikeastaan aika julmaa luettavaa varsinkin vanhemmille. Samalla tässä on jotakin tuttua niistä keskusteluita, joita jokaisessa kodissa käydään. Kukaan ei halua että lasta kiusataan – mutta jos mennään nuorten ryhmäpaineen mukaan, sillä on hintansa. Ulkopuolelle sulkeminen ja silmätikuksi joutuminen on nuorelle järkyttävä rangaistus – tilanteessa, jossa hän vielä etsii ja muodostaa identiteettiään, sitä kuka hän on, hyväksytäänkö hänet. Toisten nuorten antamat hylkäystuomiot koettelevat sietokyvyn rajoja. Nuoret elävät jatkuvassa toistensa tarkkailussa ja arvioinneissa, yhdenmukaisuuden kontrollipaineessa.

Helsingin Sanomat pyysi Pohjois-Tapiolan koulun ysiluokkalaisia listaamaan, mitä 15-vuotias ei saa pukea päälleen, kuunnella, harrastaa tai kannattaa, jos haluaa pysyä suosiossa.

Väärät vaatteet? Viisi vuotta vanhat vaatteet, halpahallivaatteet, lapselliset vaatteet, kuten Mikki Hiiri -paita, goottityyli, Lolita-tyyli, hevityyli, Tarjoustalon ja Prisman vaatteet, kirpputorivaatteet.

”Jos on vaikka skeittari, täytyy olla Osirista. Jos on fruittari, niin Lacostea, ja jos on räppäri, niin Karl Kania”, kertoi 9.-luokkalainen Julius.

Väärä musiikki? Kivikauden humppa, klassinen ja vanhan ajan musiikki, valtavirrasta poikkeava musiikki, lällymusiikki, Antti Tuisku, Kari Tapio, Cheek, iskelmä, kirkkomusiikki. Nämä ei kelpaa

”Pitää kuunnella bändejä, jotka ovat top10-listoilla”, kertoo 9.-luokkalainen Mari.

Väärät harrasteet? Partio, poikien baletti, poikien ratsastus, poikien pianonsoitto, larppaus, jousiammunta, viulusoitto, väärien -tietokonepelin pelaaminen, golf, bofferikerho, kirkon kerhot, tyttöjen taistelulajit.

”Ei saa harrastaa mitään todella erilaista ja ’outoa’, esimerkiksi jos poika harrastaa tanssia”, kertoo 9.-luokkalainen Kaisa.

Väärät aatteet? Yliuskovaisuus, viherpiperrys, äärivasemmistolaisuus, sotamyönteisyys, vähemmistöuskonnot. Vaikka seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat olleet paljon esillä, niin yleensä nuoret ovat tässä asiassa konservatiivisia. Naisille saatetaan sallia enemmän liikkumatilaa, mutta miehet ovat vielä ehdottomia.

”Ei saa olla liikaa mitään mieltä”, kertoo 9.-luokkalainen Marianne.

Täytyy sanoa, että on aika kapea polku, jota pitkin voi näiden määritelmien sokkelossa kulkea. Tosin näin ankaraa jakoa ei ole täälläpäin Suomea. Mutta vahva vaikutelma edellisestä listasta on se, että jos haluaa hyväksyntää, olisi oltava persoonaton, massatuote, klooni, mistä särmät on hiottu pois eikä mikään häiritse. Erilaisuus on kielletty. Ei saa erottua joukosta – tai sitten täytyy olla todella vahva itsetunto, jotta voi ottaa kontolleen jatkuvaa kritiikkiä.

Rippikoulu nuorten maailmassa on yleensä ok. koska se kuuluu kuvioon. Mutta kirkko selvästikin yhteisönä ei ole nuorten maailmassa suuressa suosiossa ainakaan isommissa kaupungeissa.

Se mitä rippikoulu tuo tähän soppaan eli nuorten maailmaan, on toivottavasti ainakin kahdenlainen – vahvistaa itsetuntoa ja tervettä harkintaa – jotta ryhmäpaine ei määrittelisi elämää.  Toiseksi se voi tuoda kriittisenkin näkökulman koulumaailman ja ryhmäpaineen alla elävälle ihmiselle. Yksilöllisyydelle, luovuudelle, erilaisuudelle, persoonallisuudelle on oikeasti tilaa. Kyllä kirkko voi olla oikeasti erilaisuuden suvaitsemisen, hyväksymisen asialla, – muistuttamalla jokaisen ihmisarvosta. Evankeliumissa nämä erilaiset olivat sairaita. Jeesus ei hylännyt tai kääntänyt selkää erilaisille, epäonnistuneille, syntisille tai syrjäytyneille. Hän pysähtyi heidän luokseen, huomasi heidät ja auttoi uuteen elämään.

Toivomme myös, että näkymällä enemmän nuorten elämässä, seurakunta ei ole enää outo paikka – se ei herätä enää epäluuloa vaan päin vastoin tulee tutuksi ja turvalliseksi. Tämä on paikka jossa on hyvä olla.

Jumala on nähnyt sinut, hyväksynyt, antaa armonsa ja kutsuu seuraansa.

 

usko – rohkeus / epäusko – pelko

Rippikoulun aloituskirkko Harjavallassa 14.10.2010

Johdantosanat

Hyvät ystävät – rippikoululaiset. Olette kaikki tervetulleita tähän iltakirkkoon, ensimmäiseen yhteiseen kokoontumiseen. Tästä se teidän rippikoulunne alkaa. Se on puolen vuoden seikkailu, jossa toivottavasti opimme tuntemaan paremmin toisiamme, itseämme ja myös Jumalaa, joka meidät on luonut.

Kirkon vuodenkierrossa jokaisella sunnuntailla ja sitä seuraavalla viikolla on oma aiheensa. Tämän viikon aihe on ”Usko ja epäusko”. Eli kysymys on kamppailusta, jota käydään jokaisessa sydämessä. Koska mainitut sanat usko ja epäusko saattavat kuulostaa kovin hurskailta, niin saman asian voisi sanoa myös näin: rohkeus ja pelko. Nämä sanat tuntuvat jo tutummalta. Rippikoulu vaatii jo vähän rohkeutta, sillä teitä saattaa myös pelottaa, se että rippikoulussa lähestytään asioita, jotka koskevat jokaista ihmistä hyvin syvällisesti. – niillä alueilla jokainen ihminen on hyvin pieni, haavoittuvainen ja pelokas…

Puhe rippikoulun starttikirkossa

Abramille tuli näyssä tämä Herran sana: »Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri.» Abram sanoi: »Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser.» Abram sanoi vielä: »Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut.» Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: »Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi.» Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: »Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä.» Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi. 1. Moos. 15: 1–6

Rippikoulu on alkanut ja täällä ollaan. Montako kertaa olet ollut täällä kirkossa? Ehkä lapsena olet ollut lapsille järjestetyissä tapahtumissa ja koululaisena koulukirkoissa. Nyt alkanut rippikoulu on kuitenkin sitä, että et vain roiku mukana muiden kuljetettavana, vaan sinun odotetaan itse ottavan vastuuta matkan rasituksista ja matkan onnistumisesta. Ainakin odotetaan aktiivista halua kulkea mukana.

Kirkko on Jumalaan uskoville paikka, jossa he levähtävät, paikka jossa hiljentyvät, paikka jossa rukoilevat, paikka jossa tuovat koko elämänsä Jumalan eteen, paikka jossa saavat sielulleen ravintoa. Rippikoulun aikana tama paikka tulee sinulle toivottavasti hieman tutummaksi ja rakkaammaksi.

Luin Raamatun lukukappaleesta Aabrahamista. Kun hän oli 75-vuotias, Jumala ilmestyi hänelle ensimmäisen kerran ja käski hänen lähteä kotiseudultaan, sukunsa keskeltä siihen maahan, jonka Jumala hänelle osoittaa.

Aabraham lähti. Hän kokosi omaisuutensa ja pakkasi karavaanin ja lähti kulkemaan, tietämättä oikeastaan vielä minne. Aabraham on kaikille Jumalaan uskoville esimerkki vahvasta uskosta. Hän lähti luottaen Jumalan lupaukseen.

Rippikoulun alkaminen merkitsee lähtemistä. Osittain matka on tuntematon. Matkaa tehdään uskon ja epäuskon välimaastossa, pelon ja rohkeuden kentässä. Täyttä varmuutta ei ole mistätän – varsinkaan vielä 15-vuotiaana. Ei varmuutta omasta itsestä, ei varmuutta siitä mitä oikein tulisi ajatella Raamatusta ja kirkon opettamasta Jumalasta.

Te ette ole Aabrahamin ikäisiä eikä Jumala ole ilmestynyt teille samalla tavalla kuin hänelle. Mutta matkaan teidät kuitenkin on lähetetty. Tällä matkalla voi olla teille suuri merkitys. Te olette tulleet elämässä siihen vaiheeseen, jossa valinnoillanne ja sitoumuksillanne on kauaskantoisia seurauksia. Niitä ei ehkä heti näe. Haluatte elää kiinni tässä hetkessä haluamatta ajatella paljoakaan tulevaisuutta. Saatatte ajatella, että se on oikeaa rohkeutta – elää ns. täysillä eikä ajatella seurauksia. “Mitä väliä” Kuitenkin se voi enemmän olla pakoa ja pelkoa epävarmasta tulevaisuudesta. – paetaan ahdistusta viihteeseen. Se on tänä päivänä hyvin tavallista.

Vertasin johdantosanoissa uskoa ja epäuskoa rohkeuteen ja pelkoon. Ehkä ennen kaikkea siksi, että usko ei ole paikallaanoloa, vaan kulkemista eteenpäin. Pelko tai epäusko pitää ihmisen paikalla ja saa hänet sulkeutumaan (siilipuolustukseen) tai sitten pelko eli epäusko saa hänet pakenemaan Jumalaa ja elämän tosiasioita. Rokeus ja usko saa ihmisen jatkamaan kulkuaan. Rohkeus on pelon voittamista. Se ei ole sitä, että pelkoa ei lainkaan tunneta. Pelko ja uhat tiedostetaan, eihän muuten rohkeudesta ole kysymys. Rohkeus on kulkemista eteenpäin peloista huolimatta.

Uskon kielelle muutettuna Usko on epäuskon voittamista – ei sitä, etteikö mitään epäilyksiä tai epävarmuutta tunneta. Uskon vastavoimat tiedostetaan, monet asiat näyttävät olevan uskon mukaista elämää vastaan – järki ja kokemukset saattavat todistaa sitä vastaan.

Ainakin Aabrahamin esimerkissä kaikki todisti hänen uskoaan vastaan. Hän oli lähtönsä jälkeen vanhentunut lähes satavuotiaaksi eikä hänellä ollut vielä jälkeläistä, josta piti tulla suuri kansa. Jumala vei lapsettoman vanhuksen tähtitaivaan alle ja sanoi hänen jälkeläistensä määrän olevan yhtä lukematon. – Abraham uskoi Jumalan lupauksen vastoin tervettä järkeä. Hän tiesi aivan hyvin, ettei satavuotiaat yleensä tule isäksi ja äidiksi. Kuitenkin tämä ihme tapahtui. Hän sai pojan ja antoi tälle nimeksi Isak.

Usko on rohkeutta kulkea eteenpäin vaikka tosiasiat huutavat meille muuta.

Sinulla aivan varmasti on pelkoja ja epäilyksiä koko rippikoulua kohtaan, mitä se tuo tullessaan. Toivon kuitenkin, että lähdet mukaan avoimin mielen – et vain ikään kuin pakosta ja muiden retuuttamana, vaan kuunnellen ja etsien sitä rohkeutta, joka kulkee eteenpäin, joka kulkee välillä syvälle sielun syvyyksiin ja välillä jumalallisiin korkeuksiin. Toivon sellaista uteliaisuutta ja rohkeutta että et pelästy ja pakene elämän isoja asioita etkä lähde pois kun Jumala puhuttelee.

—–

Toivotan sinut tervetulleeksi tälle matkalle. matkalle oman sisimpäsi syvyyksiin ja matkalle Jumalan tuntemiseen, matkalla syvempää totuutta kohti ja matkalla kohti täyttymystä, elämän suurinta päämäärää.

Aabrahamin lupaukset oli kirjoitettu tähtiin. Mitkä ovat lupaukset joita Jumala sinulle on antanut? Onko hän luvannut sinulle jotakin?

Hän ei ole luvannut helppoa elämää, ei edes maallisia rikkauksia. Hän on luvannut kuitenkin elämän, jolla on merkitys. Merkitys jossa oma elämäsi tulee lähemmäs sitä tarkoitusta, mihin sinut on luotu.

(jos usko on rohkeutta ja epäusko pelkoa – mitä on uhkarohkeus? – Uhkarohkeus on  pelon kieltämistä ei sen kohtaamista. Rohkea kohtaa pelkonsa. Uskon kielellä uhkarohkeus on elämän kieltävää sokeaa uskoa, se on siis eri asia kuin maailman kieltävä usko)