Kauneutta hypistelevä katse

Kauneutta hypistelevä katse

Mikä on kauneinta, mitä olet nähnyt? Onko se jokin luonnon maisema tai kylätie? Onko se tapahtuma, mikä puhuttelee herkkyydellään? Ehkäpä joku toinen ihminen ja vielä hänen silmänsä, joissa näkyy hänen tunteensa. Silmät, jotka näkevät ovat myös silmät, jotka kostuvat. Tarkoitan, että kauneutta ei näe, jos silmien lisäksi auki ei ole sielumme. 

Näkevät silmät ovat suuri siunaus ja ilo. Antiikin maailmassa näkeminen miellettiin eräänlaisena koskettamisena. Silmät ikään kuin tunnustelivat näkemäänsä. Kristillisen perinteen mukaan Jumalan näkeminen on kauneinta ja sykähdyttävintä, mitä ihmiselle voi tapahtua. 

Raamatun Mooses kohtasi Jumalan, puhui hänelle mutta ei kuitenkaan nähnyt Jumalaa. Siksi hän pyysi, että saisi nähdä hänen kasvonsa. Kuolevaisin silmin Jumalan näkeminen oli mahdotonta. Ihminen ei voi hypistellä katseellaan Jumalaa kuin euron marmorikuulaa. Toisaalta, mihin katse olisi tarttunut aineettomassa Jumalassa.  

Mutta kun aika koitti, Jumala tuli ihmiseksi ja ihmisten katsottavaksi. Koska kuolevaisin silmin häntä ei pystynyt katsomaan, hän tuli itse kuolevaiseksi. Monet pettyivät hänen halpaan muotoonsa. Heillä oli vain silmät auki, ei sydän. Jeesuksessa me näemme niin paljon Jumalan kirkkaudesta kuin se tässä ajassa on mahdollista. Se on enemmän kuin riittävästi. 

Ongelma ei lopulta ole se, miltä hän näyttää, vaan se minkälaisella katseella häntä katsomme. Uskon silmällä näemme hänen kasvonsa, sen katseen, joka rakkaudella katsoo meitä. Juuri siinä on autuutemme. 

Tuomo Lindgren 

Harjavallan seurakunta 

Kirjoitus Satakunnan kansan Pyhä Päivän sana hartauskirjoitukseksi 5.2. (Kynttilänpäivä)

Advertisement

Ilman rohkeutta vapaus jäätyy

Ilman rohkeutta vapaus jäätyy

Elämme itsensä toteuttamisen ja toisten huomioimisen jännitteessä, vapauden ja mukautumisen välisessä jännitteessä. Ihmistä, joka ei lainkaan mukaudu elämään yhteisön pelisäännöillä, pidetään häiriintyneenä. Ihmistä, joka ei juuri mitenkään toteuta itseään ja persoonallisuuttaan, pidetään tylsänä ja mielenkiinnottomana. Tarvitaan vapautta ja luovuutta, mutta myös sopeutumista ja yhteisymmärrystä. 

Raamatusta usein nostetaan esille toisten huomioiminen. Siksi on virkistävää nähdä esimerkkejä myös siitä vapaudesta, mikä ei aina mukaudu yleiseen mielipiteeseen. Jeesus antaa tällaisen esimerkin. 

Juutalaisessa maailmassa yksi yhteisön tärkeimpiä tunnusmerkkejä olivat sapattia koskevat toimintatavat. Ne olivat juutalaisen elämän ytimessä. Niiden pohjana on kymmenen käskyn laki. Rabbien opetuksissa oli yksityiskohtaisen tarkkaan määritelty mitä sapattina sai tehdä ja mitä ei.  

Edellisestä huolimatta ja ehkä juuri siksi Jeesus oli parantanut vesipöhöä sairastaneen miehen sapattina. Se vihastutti lainopettajat. Parantaminen oli työntekoa ja siksi kiellettyä. Jeesuksen katsottiin rikkoneen sapattikäskyä vastaan. Jeesuksen mukaan ihmisen pelastaminen ei kuitenkaan ole asia, josta sapatin varjolla voi kieltäytyä. Uskonnollinen sääntö ei voi ohittaa niitä syvempiä elämää ylläpitäviä sääntöjä, joiden varaan koko laki rakentuu. Tällaisia tilanteita varten Jeesus antaa paremman mittarin. Asioita tulee tarkastella sijoittamalla kysymys omaan elinpiiriin. Jos oma lapseni putoaisi kaivoon, joutuisiko hän odottamaan siellä sapatin yli. Ei joutuisi. Kohtele siis ihmistä kuin hän olisi oma poikasi tai oma tyttösi. Silloin mittakaava on oikea. Siinä on toimintalinja vapaudelle ja mukautumiselle sekä selkänoja rohkeudelle. 

Tuomo Lindgren, Harjavallan seurakunta 

Satakunnan Kansan hartauskirjoitus 9.10.2022

Minkä edessä polvistut

MINKÄ EDESSÄ POLVISTUT

Minkä edessä polvistut, et pakosta vaan kunnioituksesta? Se on ainoa, mitä voit tehdä, koska on jotakin sinua suurempaa.

Jotkut eivät polvistu minkään edessä. Heidän mielestään ei ole mitään heitä suurempaa, mikä ansaitsee heidän kunnioituksensa. Elämä on heidän hallinnassaan, muu tuntuisi teeskentelyltä.

Useimmat kuitenkin aavistavat toisin. He eivät ehkä sano sitä ääneen, mutta sisimmässään tunnistavat ihmeen ja käyvät hiljaista keskustelua, jossa tuovat elämänsä kipuineen sen kasvojen eteen, jota kutsuvat Jumalaksi.

Sitten on toki niitäkin, jotka kertovat yksityiskohtaisen käsityksensä Jumalasta lopullisena ja ainoana oikeana totuutena.

Jumala on suuri ja Jumala on salattu. Jumalan salaisuus liittyy ennen kaikkea siihen, että Jumalaa ei voi kukaan omia tai hallita tai käyttää omiin tarkoitusperiinsä.

Jumala on suuri ja salattu, jotta ihminen nöyrtyisi ja löytäisi oman paikkansa yhtälössä. Ihminen ei ole tuon yhtälön suvereeni hallitsija. Hän etsii paikkaansa maailmassa ja onneaan ja viime kädessä ottaa kaiken lahjana vastaan.

On siis olemassa kahdenlaista ylpeyttä. Ylpeyttä, joka pyrkii riippumattomuuteen Jumalasta ja sitten on myös hengellistä ylpeyttä. Vanhat kristityt sanovatkin, että ihmisen olisi herättävä kaksi kertaa. Ensin synnin unesta, sokeasta ylpeydestään, mutta sitten myös omasta hurskaudestaan, hengellisestä ylpeydestään.

Evankeliumien mukaan Jeesus tuli ilmoittamaan Jumalan salaisuuden. Hänessä näemme taivaallisen Isän armahtavat kasvot. Päästessämme lähelle tuota salaisuutta, se valtaa meidät. Me emme valtaa sitä. Siksi me polvistumme ja antaudumme.

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra

Tuomo Lindgren

Puolimatkan mitalikahvit

Puolimatkan mitalikahvit

Riemukiljahduksin olemme seuranneet, kuinka muutama urheilijoistamme voitti olympialaisissa mitalin: Iivo ja Kerttu Niskanen sekä Krista Pärmäkoski. Moni muu kilpailija huomaa, että kärki karkaa vielä tavoittamattomiin. Vuosia kestävä harjoittelu palkitaan tai sitten palkinto jää odottamaan vuoroaan.

Paavali puhuu kirjeessään Korinttin kaupunkilaisille myös urheilukilpailusta (1 Kor. 9:24-27). Siinä ei hiihdetty vaan juostiin. Hänen mukaansa osallistujat noudattavat lujaa itsekuria voittaakseen katoavan seppeleen. Paavali kehottaa kristittyjä kilvoittelemaan vielä innokkaammin, sillä heidän palkintonaan on katoamaton seppele. Urheilijaan verrattuna kristityn harmiksi perimmäinen tavoite on niin kaukana, että samanlaista harjoittelumotivaatiota on vaikea pitää yllä. Miten se myöskään sopisi Jeesuksen seuraamiseen? Miksi uskonnollista elämää verrataan kilpailuun? Vuosisatoja kirkossa on opetettu, ettei kukaan omalla juoksemisellaan voita palkintoa, iankaikkista elämää. Meistä ei yksinkertaisesti ole siihen. Vaikka kuinka yrittäisimme, tavoite jää saavuttamatta. Koko kristinuskon ydinsanoma onkin siinä, että palkinto annetaan meille lahjaksi. Ongelma on tämä: Kun armo tulee meille lähes automaattisesti, se laiskuuttaa meitä pyrkimästä parempaan elämään. Meidän tulisi olla itsekuria omaavien urheilijoiden kaltaisia, jotka päämääränsä tähden jättävät pois sen, mikä estää tavoitteen saavuttamista.

Oma kilvoittelu ei riitä voittoon taivastiellä. Pääsen armosta kuitenkin perille. Jos matkalla voittaisin edes itseni. Voin olla tänään vähän parempi kuin eilen. Juodaan puolimatkan mitalikahvit sille.

Tuomo Lindgren

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra

Minkälainen maku sinusta jää

Minkälainen maku sinusta jää

Jeesus kuvaa oppilaitaan evankeliumissa käyttämällä kahta erilaiseen aistiin liittyvää sanaa. Toinen liittyy makuaistiin ja toinen näköaistiin. ”Te olette maan suola” ja ”te olette maailman valo.” Jeesuksen mukaan hänen seuraajiensa tulee näkyä ympäristössä. Se hyvä, mitä me olemme saaneet, ei saa jäädä kätköön, vaan se on vietävä muillekin. Kristittyinä meidän tulee jättää oma tuoksumme, makumme, näkyvyytemme ja äänemme, josta muut tunnistavat meidät Taivaallisen Isän lapsiksi.

Kaikkia tuo maku tai tuoksu ei ilahduta. Syy voi olla kahdenlainen. Maailma ei hyväksy Jeesusta, vaan on kääntynyt sitä vastaan. Siksi kaikki, mikä muistuttaa hänestä herättää ärtymystä ja vihaa. Tai sitten yhtä todennäköinen selitys on se, että meistä lähtevä tuoksu ei ole Kristuksen tuoksua, vaan jotakin muuta.

Evankeliumi välittyy vain ihmiseltä ihmiselle. Siksi on merkitystä sillä, minkälaisen muodon se on meissä saanut. Toisinaan kristittyjä moititaan kovasydämisyydestä tai opillisuudesta, josta inhimillisyys on hävinnyt. Kristillisyytemme maku on silloin epämiellyttävä. Valo voi olla kirkas paljastamaan toisen virheet, kun sen pitäisi kutsua luokse. Evankeliumi ei välity vain sanoissa vaan tulee todeksi siinä, miten ihminen kohdataan. Sanoma Jumalasta, joka hyväksyy syntisen seuraansa, kääntyy ylösalaisin, jos ihmistä ei hyväksytä.

”Jos Jumala on hyväksynyt minut, vielä varmemmin hän hyväksyy sinut.” Jättäisikö tällainen asenne paremman maun?

Haratauskirjoitus Satakunnan Kansaan 24.10.2021

Kurittaako Jumala syntisiä?

Kurittaako Jumala syntisiä?

Ihmiset ovat aina yrittäneet miettiä, miten Jumala toteuttaa oikeudenmukaisuuttaan maailmassa. Muinaisessa Israelissa oli kehittynyt ajatus siitä, että jumalattoman tie ei menesty. Häntä kohtaa rangaistus jo tämän elämän aikana. Sairaudet ja onnettomuudet osoittavat sen. Ongelma on kuitenkin siinä, että aina näin ei näytä tapahtuvan. Itse asiassa se ei juuri lainkaan pidä paikkaansa. Paha ei saa palkkaansa, vaan vääryydellä tuntuu menestyvän ja oikeudenmukaista kohtaa onnettomuus. Mikä on ympärillämme tapahtuvien asioiden suhde Jumalan toimintaan?

Jumala ei heitä kuumia kiviä pahantekijöiden niskaan. Tavallista lienee ajatella, että Jumala ei rankaise meitä ajallisin rangaistuksin synneistämme. Mutta kurittaako Jumala meitä mistään? Oikeuslaitos tuomitsee yhteiskunnan lakien mukaisesti. Mutta se ei ole sama asia, kuin Jumalan antama kasvatus. Ovatko sairaudet ja vastoinkäymiset sitten sitä Jumalan paimensauvan ohjausta? Näkyykö Jumalan toiminta mitenkään maailmassa ja elämässämme?

Haluamme nähdä tietyt asiat Jumalan siunauksena, Jumalan rakkauden osoituksena. Minkälaisissa asioissa toteutuu Jumalan antama nuhtelu ja kuritus? Katastrofien ja onnettomuuksien keskellä on armotonta ja vastuutonta väittää, että Jumala rankaisi pahantekijöitä. Jumala on rankaissut meidän pahuudestamme omaa poikaansa Jeesusta. Siitä evankeliumissa on kysymys. Hän on säästänyt meidät rangaistukselta, jonka olemme ansainneet. Kun onnettomuuksia tapahtuu, se herättää meitä miettimään elämän arvaamattomuutta. Kaikki aikamme on jatkoaikaa. Käytä se siis hyvin.

Tuomo Lindgren

Harjavallan kirkkoherra

Hartauskirjoitus Satakunnan Kansaan 27.6.2021

Tämän piti olla SK hartauskirjoitus, mutta juhannus oli muuttanut aikatauluja eikä kirjoitus ehtinyt ajoissa. Kirjoitus tehtiin juhannuksen jälkeisen sunnuntain tekstiin. Sellaista lehteä ei ilmestynyt. Olisi pitänytkin kirjoittaa juhannuksen lehteen.

Hiiriä houkutellaan juustolla

Hiiriä houkutellaan juustolla, ihmisiä…

Markuksen evankeliumi kertoo, kuinka Pyhä Henki vei Jeesuksen kasteen jälkeen Saatanan kiusattavaksi. Saatanasta kirkossa on perinteisesti opetettu, että se on henkiolento, joka oli korkein Jumalan luomista enkeleistä. Ylpeydessään se kuitenkin kääntyi Luojaansa vastaan, minkä seurauksena se ajettiin ulos taivaasta.  

Maan päällä Saatana saattoi ensitöikseen Adamin kiusaukseen ja lankeemukseen. Tämä onneton tapahtuma on koitunut kaikkien ihmisten kohtaloksi. Sen tuhon jälkiä Jeesus tuli korjaamaan. Jumalan Henki johdatti Jeesuksen pahan hengen kiusattavaksi, hengelliseen taisteluun päävihollistansa vastaan. Tämä kohtaaminen päättyi Jeesuksen erävoittoon, mutta kohtaaminen ei jäänyt ainoaksi. Kun Juudas kavalsi, opetuslapset pakenivat ja Pietari kielsi Jeesuksen, puntit olivat tasan. Pitkäperjantaina Jeesus kuoli ristillä, Saatana juhli voittoaan. Mutta peli ei ollut vielä päättynyt. 

Kun Saatanasta puhutaan kiusaajana, mieleen tulee myös oman aikamme kiusaajat, jotka hallitsevat uhrejaan pelolla ja väkivallan uhalla. Toisin kuin koulukiusaajat ja muut, Saatana ei kiusaa uhkailemalla tai väkivallalla. Saatanan kiusaaminen evankeliumien mukaan on enemmänkin lahjontaa, jolla ihminen saadaan toimimaan uskonsa ja arvojansa vastaisesti. Kiusaaja saa sinut haluamaan itsellesi vahingollisia asioita. Hän saa sinut ansaan, josta et tajua paeta.

Suurin voitto Kiusaajalle on silloin, kun alat uskoa häneen enemmän kuin Jumalaan: että sinä et ole arvokas, että Jumala ei ole kiinnostunut sinusta. Älä menetä toivoasi. Peli ei ole vielä päättynyt. Ylösnousemuksen ja armon aurinko valaisee syvimpäänkin lankeemukseen. Se tekee kuolleen eläväksi ja pyyhkii pois kaiken sen, mikä sinua syyttää. Sinun turvanasi on ikuinen rakkaus. 

Tuomo Lindgren 

Harjavallan kirkkoherra 

Horjuvia ihmisiä uskossa ja epäuskossa

Horjuvia ihmisiä uskossa ja epäuskossa 

On olemassa uskovaisia ihmisiä. On olemassa myös epäuskovaisia tai uskonnottomia. Jotkut heistä sanovat olevansa ateisteja. Useimmin ihmiset kuitenkin ovat epäileviä ja jonkinlaista sisäistä kamppailua käyviä ihmisiä. Uskova ihminen epäilee Jumalan armoa tai koko hänen olemassaoloaan. Yhtä hyvin ateisti horjuu omassa epäuskossaan ja sydämestä nousee jotakin rukouksenomaista jollekin, jota hän ei osaa tarkemmin määritellä. 

Näiden lisäksi on ihmisiä, joille maailmankatsomukselliset asiat eivät merkitse mitään. Heillä ei ole sellaisiin asioihin intohimoa tai kipinää. Heidät voi tämän asian suhteen nimetä välinpitämättömiksi. Heidänkin maailmansa voi murtua, kun elämäntilanteet nostavat kysymyksiä ja merkityksiä pintaan. Sanomattakin on selvää, että se voi murtua kahteen suuntaan. Välinpitämättömyys voi muuttua rukoukseksi ja luottamukseksi, että häntä johdatetaan. Se voi muuttua myös vakaumukseksi, että ympärillä on vain kosminen tyhjyys. 

Kun keskusteluja seuraa, niitä käydään useimmiten ääripäiden välillä, ja vahvoja mielipiteitä esitetään puolesta ja vastaan. Välinpitämättömät tosin nauravat ääripäiden edustajien herkkähipiäisyyttä. Mutta vaille ääntä tuntuvat jäävän ne tavalliset ihmiset, jotka horjuvat ja kamppailevat omassa uskossaan ja epäuskossaan. Ehkä he eivät halua osallistua keskusteluun, josta happi tuntuu kadonneen.  

Ihmisen elämä suurten kysymysten äärellä ei ole kulkemista inhimillisessä varmuudessa. Vaikka uskoni olisikin luja, varmuuteni ja voimani on jotakin muuta. Viime kädessä se on sitä, että jättäydyn Jumalan käteen. Henkilö, joka sanoo: ”Jumala ole minulle syntiselle armollinen”, ei paukuttele samalla henkseleitä tai tuomitse muita.  

Tuomo Lindgren 

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra 

Johanneksen kokko

Johanneksen kokko

Juhannusta vietetään Johannes Kastajan muistoksi. Johannes oli päivän paahtama mies. Hän oli profeetta, joka eli hyvin askeettisesti. Hän asui erämaassa ja söi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Viinaa hän ei juonut. Kuulostaa melkein suomalaiselta mökkielämältä, paitsi alkoholin osalta. Juhannus on monelle juhla, jolloin on lupa juoda viinalla taju kankaalle, saada aikaan riitaa, huutoa, pelkoa, ja väkivaltaa. Johannes oli toista maata. Hän eli erämaassa ollakseen lähempänä Jumalaa ja kauempana maailman houkutuksista. Hän eli yksinkertaisissa oloissa, jotta harjaantuisi kuulemaan paremmin Jumalan puheen, erottamaan oikean väärästä, hyvän pahasta ja totuuden valheesta ja erottamaan Jumalan kutsun paholaisen kiusauksesta. Erämaa kouluttikin hänestä hyvin tinkimättömän julistajan. Hän ei kaunistellut sanojaan eikä epäröinyt antaa korjaavaa palautetta edes kuninkaalle, jota syytti aviorikoksesta. Hän puhui pelottomasti totuuden puolesta, vaikka se toi hänelle vaikeuksia. Hän tiesi, että valinnoillamme on seurauksia. Kulkemamme elämänpolku voi johtaa onnettomuuteen, josta ei ole paluuta. Johannes halusi avata ihmisten silmät niin, että he huomaisivat joutuneensa pois elämän tieltä. Hän kehotti vakavaan itsetutkisteluun.

”Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.” (Matt 3:10)

Johanneksen kokko on rakennettu toisenlaisista aineksista. Tuli siinäkin polttaa pois kaikkea palavaa: roskaa ja valhetta. Totuus ei pala tulessakaan. Meidän jokaisen olisi hyvä käydä erämaan koulussa oppimassa totuuden alkeita. Vaikka totuus meistä olisi ruma, vaikka se polttaisi nahkamme kuin helteinen aurinko, se ei ole lopullinen totuus. Lujempi totuus on Jumalan armollisuudessa syntisiä kohtaan. Armon valoa ei vain voi arvostaa, jos ei ole nähnyt ensin omaan pimeyteensä.

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra

Tuomo Lindgren

 

Tämä piti olla Satakunnan Kansan hartauskirjoitusteksti 20.6. Tällainen tieto minulla oli. DL oli 17.6. Sen tiedon mukaan olen toiminut. 18.6. kuitenkin Satakunnan kansassa oli Pyhäpäivän sana eikä minun hartauskirjoitukseni voinut siihen ehtiä. Tämä tulee siis tällä kertaa vain netissä. Hyvää juhannusta kaikille.

SK julkaisi kirjoituksen netissä: https://www.satakunnankansa.fi/a/22dc0a9a-6d7f-4f53-8759-d0bd5854f41e?c=1528874183846

Älä ota selfietä paaston aikana

Älä ota selfietä paaston aikana

Oletko huomannut olleesi kaikkein onnellisin silloin, kun olet unohtanut itsesi ja uppoutunut siihen, mitä olet tekemässä. Kun sitten tulit taas tietoiseksi itsestäsi ja yritit olla jotakin tai näyttää joltakin, mukaan tuli häiritseviä tekijöitä ja ilo vaihtui epävarmuuteen.

Kaikella on aikansa niin itsensä tutkimisella kuin myös sillä, että asiat ympärillämme vievät meidät mukanaan. Kun huomiomme kiinnittyy ulkopuolisiin asioihin, emme mieti samalla sitä, miten säilymme valokuvauksellisina. Ja kun ihminen on keskittynyt muuhun kuin itseensä, hän säteilee.

Laskiaissunnuntaina olemme siirtymässä paaston aikaan. Se merkitsee toisaalta itsensä tutkimista, mutta se ei ole itsensä tarkkailua siinä mielessä, että tukka on hyvin. Se on tulemista todeksi itselleen, itsensä näkemistä rehellisesti pimeitä sopukoita myöden. Silti se toisaalta on itsensä unohtamista. Jeesus nimittäin sanoo: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” Joh 12:25

Elämänsä alttiiksi laittaminen on itsensä unohtamista ja heittäytymistä mukaan elämän virtaan, vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Siihen kannustaa myös evankeliumi. Kun Jeesus on antanut meille syntimme anteeksi, sen on tarkoitus vapauttaa meidät pelosta rohkeampaan elämään. Ei kopioimaan ja muokkaamaan elämäämme julkisuuden henkilöiden näköiseksi, vaan tulla siksi, miksi meidät on tarkoitettu: ainutlaatuiseksi. Tarkoitus on tulla ihmiseksi, joka innostuu muustakin kuin peilikuvastaan; ihmiseksi, joka innostuu Jumalan lahjoista ympärillämme ja haluaa olla mukana aikaansaamassa jotakin hyvää.

Jospa edessä olevana paaston aikana et laittaisi jakoon ainoatakaan selfie-kuvaa. Näe ja koe maailma, mutta unohda itsesi.

Tuomo Lindgren

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra

Pyhäpäivän sana 23.2.2020 Satakunnan Kansa