Minkälainen maku sinusta jää

Minkälainen maku sinusta jää

Jeesus kuvaa oppilaitaan evankeliumissa käyttämällä kahta erilaiseen aistiin liittyvää sanaa. Toinen liittyy makuaistiin ja toinen näköaistiin. ”Te olette maan suola” ja ”te olette maailman valo.” Jeesuksen mukaan hänen seuraajiensa tulee näkyä ympäristössä. Se hyvä, mitä me olemme saaneet, ei saa jäädä kätköön, vaan se on vietävä muillekin. Kristittyinä meidän tulee jättää oma tuoksumme, makumme, näkyvyytemme ja äänemme, josta muut tunnistavat meidät Taivaallisen Isän lapsiksi.

Kaikkia tuo maku tai tuoksu ei ilahduta. Syy voi olla kahdenlainen. Maailma ei hyväksy Jeesusta, vaan on kääntynyt sitä vastaan. Siksi kaikki, mikä muistuttaa hänestä herättää ärtymystä ja vihaa. Tai sitten yhtä todennäköinen selitys on se, että meistä lähtevä tuoksu ei ole Kristuksen tuoksua, vaan jotakin muuta.

Evankeliumi välittyy vain ihmiseltä ihmiselle. Siksi on merkitystä sillä, minkälaisen muodon se on meissä saanut. Toisinaan kristittyjä moititaan kovasydämisyydestä tai opillisuudesta, josta inhimillisyys on hävinnyt. Kristillisyytemme maku on silloin epämiellyttävä. Valo voi olla kirkas paljastamaan toisen virheet, kun sen pitäisi kutsua luokse. Evankeliumi ei välity vain sanoissa vaan tulee todeksi siinä, miten ihminen kohdataan. Sanoma Jumalasta, joka hyväksyy syntisen seuraansa, kääntyy ylösalaisin, jos ihmistä ei hyväksytä.

”Jos Jumala on hyväksynyt minut, vielä varmemmin hän hyväksyy sinut.” Jättäisikö tällainen asenne paremman maun?

Haratauskirjoitus Satakunnan Kansaan 24.10.2021

Kurittaako Jumala syntisiä?

Kurittaako Jumala syntisiä?

Ihmiset ovat aina yrittäneet miettiä, miten Jumala toteuttaa oikeudenmukaisuuttaan maailmassa. Muinaisessa Israelissa oli kehittynyt ajatus siitä, että jumalattoman tie ei menesty. Häntä kohtaa rangaistus jo tämän elämän aikana. Sairaudet ja onnettomuudet osoittavat sen. Ongelma on kuitenkin siinä, että aina näin ei näytä tapahtuvan. Itse asiassa se ei juuri lainkaan pidä paikkaansa. Paha ei saa palkkaansa, vaan vääryydellä tuntuu menestyvän ja oikeudenmukaista kohtaa onnettomuus. Mikä on ympärillämme tapahtuvien asioiden suhde Jumalan toimintaan?

Jumala ei heitä kuumia kiviä pahantekijöiden niskaan. Tavallista lienee ajatella, että Jumala ei rankaise meitä ajallisin rangaistuksin synneistämme. Mutta kurittaako Jumala meitä mistään? Oikeuslaitos tuomitsee yhteiskunnan lakien mukaisesti. Mutta se ei ole sama asia, kuin Jumalan antama kasvatus. Ovatko sairaudet ja vastoinkäymiset sitten sitä Jumalan paimensauvan ohjausta? Näkyykö Jumalan toiminta mitenkään maailmassa ja elämässämme?

Haluamme nähdä tietyt asiat Jumalan siunauksena, Jumalan rakkauden osoituksena. Minkälaisissa asioissa toteutuu Jumalan antama nuhtelu ja kuritus? Katastrofien ja onnettomuuksien keskellä on armotonta ja vastuutonta väittää, että Jumala rankaisi pahantekijöitä. Jumala on rankaissut meidän pahuudestamme omaa poikaansa Jeesusta. Siitä evankeliumissa on kysymys. Hän on säästänyt meidät rangaistukselta, jonka olemme ansainneet. Kun onnettomuuksia tapahtuu, se herättää meitä miettimään elämän arvaamattomuutta. Kaikki aikamme on jatkoaikaa. Käytä se siis hyvin.

Tuomo Lindgren

Harjavallan kirkkoherra

Hartauskirjoitus Satakunnan Kansaan 27.6.2021

Tämän piti olla SK hartauskirjoitus, mutta juhannus oli muuttanut aikatauluja eikä kirjoitus ehtinyt ajoissa. Kirjoitus tehtiin juhannuksen jälkeisen sunnuntain tekstiin. Sellaista lehteä ei ilmestynyt. Olisi pitänytkin kirjoittaa juhannuksen lehteen.

Hiiriä houkutellaan juustolla

Hiiriä houkutellaan juustolla, ihmisiä…

Markuksen evankeliumi kertoo, kuinka Pyhä Henki vei Jeesuksen kasteen jälkeen Saatanan kiusattavaksi. Saatanasta kirkossa on perinteisesti opetettu, että se on henkiolento, joka oli korkein Jumalan luomista enkeleistä. Ylpeydessään se kuitenkin kääntyi Luojaansa vastaan, minkä seurauksena se ajettiin ulos taivaasta.  

Maan päällä Saatana saattoi ensitöikseen Adamin kiusaukseen ja lankeemukseen. Tämä onneton tapahtuma on koitunut kaikkien ihmisten kohtaloksi. Sen tuhon jälkiä Jeesus tuli korjaamaan. Jumalan Henki johdatti Jeesuksen pahan hengen kiusattavaksi, hengelliseen taisteluun päävihollistansa vastaan. Tämä kohtaaminen päättyi Jeesuksen erävoittoon, mutta kohtaaminen ei jäänyt ainoaksi. Kun Juudas kavalsi, opetuslapset pakenivat ja Pietari kielsi Jeesuksen, puntit olivat tasan. Pitkäperjantaina Jeesus kuoli ristillä, Saatana juhli voittoaan. Mutta peli ei ollut vielä päättynyt. 

Kun Saatanasta puhutaan kiusaajana, mieleen tulee myös oman aikamme kiusaajat, jotka hallitsevat uhrejaan pelolla ja väkivallan uhalla. Toisin kuin koulukiusaajat ja muut, Saatana ei kiusaa uhkailemalla tai väkivallalla. Saatanan kiusaaminen evankeliumien mukaan on enemmänkin lahjontaa, jolla ihminen saadaan toimimaan uskonsa ja arvojansa vastaisesti. Kiusaaja saa sinut haluamaan itsellesi vahingollisia asioita. Hän saa sinut ansaan, josta et tajua paeta.

Suurin voitto Kiusaajalle on silloin, kun alat uskoa häneen enemmän kuin Jumalaan: että sinä et ole arvokas, että Jumala ei ole kiinnostunut sinusta. Älä menetä toivoasi. Peli ei ole vielä päättynyt. Ylösnousemuksen ja armon aurinko valaisee syvimpäänkin lankeemukseen. Se tekee kuolleen eläväksi ja pyyhkii pois kaiken sen, mikä sinua syyttää. Sinun turvanasi on ikuinen rakkaus. 

Tuomo Lindgren 

Harjavallan kirkkoherra 

Horjuvia ihmisiä uskossa ja epäuskossa

Horjuvia ihmisiä uskossa ja epäuskossa 

On olemassa uskovaisia ihmisiä. On olemassa myös epäuskovaisia tai uskonnottomia. Jotkut heistä sanovat olevansa ateisteja. Useimmin ihmiset kuitenkin ovat epäileviä ja jonkinlaista sisäistä kamppailua käyviä ihmisiä. Uskova ihminen epäilee Jumalan armoa tai koko hänen olemassaoloaan. Yhtä hyvin ateisti horjuu omassa epäuskossaan ja sydämestä nousee jotakin rukouksenomaista jollekin, jota hän ei osaa tarkemmin määritellä. 

Näiden lisäksi on ihmisiä, joille maailmankatsomukselliset asiat eivät merkitse mitään. Heillä ei ole sellaisiin asioihin intohimoa tai kipinää. Heidät voi tämän asian suhteen nimetä välinpitämättömiksi. Heidänkin maailmansa voi murtua, kun elämäntilanteet nostavat kysymyksiä ja merkityksiä pintaan. Sanomattakin on selvää, että se voi murtua kahteen suuntaan. Välinpitämättömyys voi muuttua rukoukseksi ja luottamukseksi, että häntä johdatetaan. Se voi muuttua myös vakaumukseksi, että ympärillä on vain kosminen tyhjyys. 

Kun keskusteluja seuraa, niitä käydään useimmiten ääripäiden välillä, ja vahvoja mielipiteitä esitetään puolesta ja vastaan. Välinpitämättömät tosin nauravat ääripäiden edustajien herkkähipiäisyyttä. Mutta vaille ääntä tuntuvat jäävän ne tavalliset ihmiset, jotka horjuvat ja kamppailevat omassa uskossaan ja epäuskossaan. Ehkä he eivät halua osallistua keskusteluun, josta happi tuntuu kadonneen.  

Ihmisen elämä suurten kysymysten äärellä ei ole kulkemista inhimillisessä varmuudessa. Vaikka uskoni olisikin luja, varmuuteni ja voimani on jotakin muuta. Viime kädessä se on sitä, että jättäydyn Jumalan käteen. Henkilö, joka sanoo: ”Jumala ole minulle syntiselle armollinen”, ei paukuttele samalla henkseleitä tai tuomitse muita.  

Tuomo Lindgren 

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra 

Johanneksen kokko

Johanneksen kokko

Juhannusta vietetään Johannes Kastajan muistoksi. Johannes oli päivän paahtama mies. Hän oli profeetta, joka eli hyvin askeettisesti. Hän asui erämaassa ja söi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Viinaa hän ei juonut. Kuulostaa melkein suomalaiselta mökkielämältä, paitsi alkoholin osalta. Juhannus on monelle juhla, jolloin on lupa juoda viinalla taju kankaalle, saada aikaan riitaa, huutoa, pelkoa, ja väkivaltaa. Johannes oli toista maata. Hän eli erämaassa ollakseen lähempänä Jumalaa ja kauempana maailman houkutuksista. Hän eli yksinkertaisissa oloissa, jotta harjaantuisi kuulemaan paremmin Jumalan puheen, erottamaan oikean väärästä, hyvän pahasta ja totuuden valheesta ja erottamaan Jumalan kutsun paholaisen kiusauksesta. Erämaa kouluttikin hänestä hyvin tinkimättömän julistajan. Hän ei kaunistellut sanojaan eikä epäröinyt antaa korjaavaa palautetta edes kuninkaalle, jota syytti aviorikoksesta. Hän puhui pelottomasti totuuden puolesta, vaikka se toi hänelle vaikeuksia. Hän tiesi, että valinnoillamme on seurauksia. Kulkemamme elämänpolku voi johtaa onnettomuuteen, josta ei ole paluuta. Johannes halusi avata ihmisten silmät niin, että he huomaisivat joutuneensa pois elämän tieltä. Hän kehotti vakavaan itsetutkisteluun.

”Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.” (Matt 3:10)

Johanneksen kokko on rakennettu toisenlaisista aineksista. Tuli siinäkin polttaa pois kaikkea palavaa: roskaa ja valhetta. Totuus ei pala tulessakaan. Meidän jokaisen olisi hyvä käydä erämaan koulussa oppimassa totuuden alkeita. Vaikka totuus meistä olisi ruma, vaikka se polttaisi nahkamme kuin helteinen aurinko, se ei ole lopullinen totuus. Lujempi totuus on Jumalan armollisuudessa syntisiä kohtaan. Armon valoa ei vain voi arvostaa, jos ei ole nähnyt ensin omaan pimeyteensä.

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra

Tuomo Lindgren

 

Tämä piti olla Satakunnan Kansan hartauskirjoitusteksti 20.6. Tällainen tieto minulla oli. DL oli 17.6. Sen tiedon mukaan olen toiminut. 18.6. kuitenkin Satakunnan kansassa oli Pyhäpäivän sana eikä minun hartauskirjoitukseni voinut siihen ehtiä. Tämä tulee siis tällä kertaa vain netissä. Hyvää juhannusta kaikille.

SK julkaisi kirjoituksen netissä: https://www.satakunnankansa.fi/a/22dc0a9a-6d7f-4f53-8759-d0bd5854f41e?c=1528874183846

Näyttökuva 2020-06-18 kello 11.01.46

Älä ota selfietä paaston aikana

SK 2020-02-23 älä ota selfieta.pngÄlä ota selfietä paaston aikana

Oletko huomannut olleesi kaikkein onnellisin silloin, kun olet unohtanut itsesi ja uppoutunut siihen, mitä olet tekemässä. Kun sitten tulit taas tietoiseksi itsestäsi ja yritit olla jotakin tai näyttää joltakin, mukaan tuli häiritseviä tekijöitä ja ilo vaihtui epävarmuuteen.

Kaikella on aikansa niin itsensä tutkimisella kuin myös sillä, että asiat ympärillämme vievät meidät mukanaan. Kun huomiomme kiinnittyy ulkopuolisiin asioihin, emme mieti samalla sitä, miten säilymme valokuvauksellisina. Ja kun ihminen on keskittynyt muuhun kuin itseensä, hän säteilee.

Laskiaissunnuntaina olemme siirtymässä paaston aikaan. Se merkitsee toisaalta itsensä tutkimista, mutta se ei ole itsensä tarkkailua siinä mielessä, että tukka on hyvin. Se on tulemista todeksi itselleen, itsensä näkemistä rehellisesti pimeitä sopukoita myöden. Silti se toisaalta on itsensä unohtamista. Jeesus nimittäin sanoo: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” Joh 12:25

Elämänsä alttiiksi laittaminen on itsensä unohtamista ja heittäytymistä mukaan elämän virtaan, vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Siihen kannustaa myös evankeliumi. Kun Jeesus on antanut meille syntimme anteeksi, sen on tarkoitus vapauttaa meidät pelosta rohkeampaan elämään. Ei kopioimaan ja muokkaamaan elämäämme julkisuuden henkilöiden näköiseksi, vaan tulla siksi, miksi meidät on tarkoitettu: ainutlaatuiseksi. Tarkoitus on tulla ihmiseksi, joka innostuu muustakin kuin peilikuvastaan; ihmiseksi, joka innostuu Jumalan lahjoista ympärillämme ja haluaa olla mukana aikaansaamassa jotakin hyvää.

Jospa edessä olevana paaston aikana et laittaisi jakoon ainoatakaan selfie-kuvaa. Näe ja koe maailma, mutta unohda itsesi.

Tuomo Lindgren

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra

Pyhäpäivän sana 23.2.2020 Satakunnan Kansa

Roska Jumalan silmässä

Näyttökuva 2019-07-14 kello 7.21.07.pngRoska Jumalan silmässä

Ihmisen näkökyky on hämmästyttävä ja ihmeellinen asia. Valtava määrä informaatiota tulee silmiemme kautta aivoihin. Aivot valitsevat kuvavirrasta tärkeän ja keskittyvät siihen jättäen muun tiedostamatta. Tämä pitkäaikaisen evoluution tulos tarvitaan siihen, että erotamme toisten ihmisten olemuksessa ja käytöksessä pienimmätkin virheet ja toisaalta suodatamme pois omakuvastamme kaiken kielteisen, vaikka se peittäisi lähes koko näkökenttämme. Jeesuskin tuntee tämän ihmeen käyttäessään asiaa kuuluvaa vertausta: Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

Mielenkiintoista näkökyvyssämme on se, että ne omat ongelmamme näemme muissa ja niitä on heissä hyvin vaikea sietää. Olemme omien syntien suhteen suvaitsevaisia, lempeitä ja armollisia, mutta toisten kohdalla asiaa ei voi sivuuttaa. Kun taistellaan paremmasta asemasta ihmisten keskellä, tällaisesta toiminnasta on hyötyä. Evoluutio ei ilmeisesti ole ottanut huomioon Jumalan kaikkinäkevää silmää, jossa roskia ei ole. Hän näkee tarkasti. Toisaalta nykyään aika monikin on näkevinään Jumalan silmissä roskan jos toisen. Raamattua tulkitaan niin, että Jumalan silmässä täytyy olla roskia. Muussa tapauksessahan meidän olisi nähtävä itsemme toisessa valossa ja tunnustettava syntimme. Mutta olkoon mieluummin Jumala väärässä ja minä oikeassa. Ottakoon Jumala roskan pois omasta silmästään ennen kuin tulee syyttämään minua. Näinkö ihminen sanoo Jumalalle, joka on luonut niin silmät kuin aivot? Jos emme hyväksy Raamattua peiliksemme, oma viisaus jää ainoaksi peilauspinnaksemme. Mutta se ei ole peili, vaan vahvistin.

Minkälaiseen peiliin meidän tulisi kastoa, jotta näkisimme itsemme oikein? Mikä ohittaisi aivojemme suodatusjärjestelmän? Me emme voi kytkeä aivoja pois päältä. Siksi Raamattua tulee lukea rukoillen: ”Avaa meidän silmämme ja sydämemme näkemään se, minkä sinä tahdot meidän nähdä: itsemme oikeassa valossa ja lähimmäisemme sinun kuvinasi.”

 

Tuomo Lindgren

Harjavallan kirkkoherra

Valhetta välipalaksi

Näyttökuva 2019-03-10 kello 8.54.06.pngNäyttökuva 2019-03-10 kello 8.54.37.png

Valhetta välipalaksi

Oletko joskus langennut valheelliseen mainokseen? Olet hankkinut suurin odotuksin jotakin, mikä osoittautuikin aivan muuksi. Mainos lupasi oikotietä onneen. Seurauksena oli pettymys. Tässä yhdistyy yleensä kaksi asiaa. Ihmisen voimakas halu saada jotakin ja myyjän kyky käyttää sitä hyväksi. Pettymyksestä ihminen syyttää vain itseään, että meni halpaan. Raamatussa kuvattujen kiusausten logiikka toimii samalla tavalla. Niissä on pelissä kuitenkin enemmän kuin vain rahamme ja ylpeytemme; meidän sielumme.

Evankeliumit kertovat Saatanan kiusanneen Jeesusta autiomaassa. Samat kiusaukset tulevat ihmisten osaksi. Niiden tarkoitus on horjuttaa ihmisen uskoa Jumalan hyvyyteen. Ensimmäinen kiusaus koskee ruumiin tarpeitamme: ”Jos olet Jumalan Poika, käske näiden kivien muuttua leiviksi.” Itsessään hyvät asiat yrittävät vallata sisällön koko elämältä. Jeesus vastasi Saatanalle: ”ihminen ei elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, mikä lähtee Jumalan suusta”.

Jumalan sana on ihmiselle välttämätöntä ravintoa. Kiusaus puolestaan lupaa meille paljon, mutta ei anna sitä, mitä lupaa. Sen ydin on valheessa, eikä se voi ruokkia meitä. Sen tarkoitus on harhauttaa ja kääntää katseemme Jumalasta maailmaan. Onnistuakseen tässä kiusaaja naamioi kiusauksensa kutsumuksen näköiseksi. Luulet toteuttavasi kutsumusta, vaikka rakennat vankilaa itsellesi. Katoavan maailman nautinnot ja kunnia eivät koskaan riitä sinulle, niin houkuttelevia kuin ne ovatkin. Lopulta ne pettävät ja jättävät yksin. Mitä aikaisemmin sen huomaa, sitä parempi. On siksi tärkeää tunnistaa syvin kaipauksemme Jumalaan, jotta kiusaukseen langetessakin uskaltaisimme katsoa Kristukseen.

Kirkkoherra Tuomo Lindgren

Harjavalta

 

Satakunnan Kansa hartauskirjoitus su 10.3.2019

Kateus antoi minulle oppitunnin

Kateus antoi minulle oppitunnin

Pyhäinpäivänä muistellaan ihmisiä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen sanan ja toimineet enemmän tai vähemmän sen mukaan. He ovat tulleet meille esikuviksi. Sisarkirkkomme julistavat tällaisia ihmisiä pyhimyksiksi. Luterilaisessa kirkossa vastaavaa käytäntöä ei ole. Mutta esikuvia ja innostajia tarvitsee jokainen. Joskus esikuva voi paljastua yllättävällä tavalla.

Eräässä koulutuksessa jäin kerran pohdiskelemaan sitä, miksi olin ilkeä yhdelle osallistujalle. Hän ei ollut tehnyt minulle mitään pahaa, mutta haastoin häntä sanallisesti. Huumorin varjolla pienillä huomautuksilla koitin saada hänet huonoon valoon. Tätä tapahtui jonkin aikaa. Lopulta tajusin, että olin hänelle salaisesti kateellinen. En kadehtinut hänen ulkonäköänsä tai yhteiskunnallista asemaansa. Hän oli mielestäni kadehdittavan vapaa sisäisesti. Hän oli aidosti oma itsensä, löytänyt vahvuutensa ja paikkansa maailmassa, ehkäpä tunnisti myös heikkoutensa ja osasi elää niiden kanssa. Hänessä aistin piirteitä, joita arvostin ja ihailin, mutta en ollut elänyt niitä itse yhtä todeksi. Jokin pimeä puoleni sai minut piikittelemään häntä. Paljon hyödyllisempää olisi ollut alusta alkaen tunnistaa hänessä tuo rohkeus ja kysyä itseltäni, mitä voisin tehdä löytääkseni saman vapauden. Mikä elämässäni tarvitsisi murtua tai muuttua, jotta minäkin seisoisin vahvasti omilla jaloillani ja puhuisin omalla äänelläni tietäen, kuka olen ja mitä varten?

Tarvitsemme myönteisiä esikuvia, mutta ehkä meidän on tongittava myös kateuden syntiämme ja havahduttava, kuinka suoraan se voi puhua meille siitä, mitä muutosta todella tarvitsemme. Tämä on samalla polku uskon ytimeen, sen Jeesuksen luo, joka on Vapauttaja.

  • Tuomo Lindgren
  • Harjavallan kirkkoherra
  • Satakunnan Kansa 3.11.2018: Pyhäpäivän sana

Kuka oikein luulet olevasi

Kuka oikein luulet olevasi?

Sanotaan, että ylpeys on ihmisen suurin synti. Se on katolisen kirkon paheluettelossa ensimmäinen ja vakavin seitsemästä kuolemansynnistä. Olemmekin usein herkkiä havaitsemaan, milloin joku on nostamassa itseään muiden yläpuolelle. Silloin huulillemme nousee syytös: ”Kuka hän oikein luulee olevansa?” Siedämme paremmin sen, että joku on meitä parempi, jos hän painii kokonaan eri sarjassa. Kilpailuasetelma on vain vertaisten kesken. Siinä kilpailussa ei arkailla ampua alas niitä, jotka kuvittelevat itsestään liikaa.

Jeesus kohtasi aikalaisiltaan samanlaista paheksuntaa. Se ei ehkä ole ihme, sillä Jeesuksen puheet olivat aika suuria. Vai mitä olisi ajateltava Jeesuksen sanoista: ”joka pitää kiinni sanastani ei näe kuolemaa.” Asiaa ei helpottanut se, että hän sanoi olevansa Jumalan Poika. Mikä hän todellakin luulee olevansa ja mitä valtaa hän kuvittelee käyttävänsä? Ylpeys ja lankeemus ovat juuri sitä, että ihminen tekee itsestään Jumalan kaltaisen. Siitä Jeesustakin syytettiin ja haluttiin laittaa siksi ruotuun. Kun siinä ei onnistuttu hyvällä, jouduttiin käyttämään kovia otteita. Hänet laitettiin ristille pohtimaan, kannattiko nostaa itsensä muita korkeammalle ja syyllistyä jumalanpilkkaan.

Mutta Jeesus ei korottanut itseään vaan alensi. Hän alensi itsensä ihmiseksi, jotta ottaisi kannettavakseen syntimme ja ylpeytemme; jotta hän taistelisi meidän taistelumme Pahan voimia vastaan. Siinä taistelussa yksikään ihminen ei ole pärjännyt, koska se edellyttää että antaudumme Jumalalle. Siksi tärkeämpää kuin se, kuka hän luulee olevansa, on se, mitä sinä uskot hänen olevan: Itsensä Jumalaksi korottanut ihminen vai ihmiseksi laskeutunut Jumala. Minä laitan toivoni jälkimmäiseen.

 

Satakunnan Kansan hartauskirjoitus

Tuomo Lindgren, Harjavallan kirkkoherra