Retriitin saarna

Minulla oli ilo toteuttaa retriittiä Seppo Laakson kanssa. Sepolla on puolisonsa kanssa Laviassa Saaren retriittikoti. Hän on ohjannut retriittejä lähes niin kauan kuin retriittejä on Suomessa pidetty. Olen retriittejä ohjannut Harjavallan kesäkodilla aikaisemmin työkaverini Hilkka Ruutin kanssa. Minulla ei kuitenkaan ole ollut kokemuksia muiden retriiteistä. Paitsi opiskeluaikana 1990-luvun alussa olin Paavo Rissasen ja Anja Ghisellin ohjaamassa retriitissä. Nyt sain lisää näkökulmaa. Yksi mielenkiintoinen näkökulma oli se, että messuissa, joita retriitissä vietetään, voidaan saarnakin toteuttaa hiljaisuutena. Minulla oli viikonlopun aikana kaksi messua lauantaina ja sunnuntaina. Saarnat olivat seuraavanlaiset.

Retriitin 7.8.2021 saarna

Luuk 7, fariseus ja syntinen nainen

Saarnan sijalla! Kuuntele uteliain ja avoimin mielin evankeliumin lukemista. Jokin kohta kuullusta kutsuu sinua, vetää puoleensa: sana tai kaksi, lause tapahtuma tai tunnelma. Pysähdy siihen. Anna sen elää sinulle. Anna sen tuoda valoa siihen kysymykseen, mikä sinua nyt erityisesti askarruttaa. Anna evankeliumin ilahduttaa sinua, herättää sinua. Anna sen kertoa sinulle sinusta ja suhteestasi Jumalaan.

Älä murehdi sitä, että evankeliumin lukeminen jatkuu ja sinulta jää jotakin huomaamatta. Luen evankeliumin vielä toiseen kertaan ja voit pysähtyä uudestaan.

Retriitin 8.8.2021 saarna

Matt 11:20-24

Pyhän aihe on etsikkoaikoja. Etsin pitkään vaihtoehtoista tekstiä tähän messuun. Olisin halunnut lukea teille jotakin kauniimpaa kuin tuomion sanoja kaupungeille.

Pyhät tekstit nostavat esille katumuksen ja parannuksen. Ne liittyvät etsikon aikaan. Jumala etsii meitä. Missä olet.

Sana parannus tai katumus tuntuvat ahdistavilta vaatimuksilta: että meissä on jotakin vikaa ja se täytyisi korjata. Eikä minulla olekaan lupaa olla sellainen kuin olen. Kun Jeesus löytää meidät sellaisena kuin olemme, ei kuitenkaan ole tarkoitus, että me jäämme sellaisiksi kuin olimme. On tarkoitus muuttua. Hän pesee ja pukee meidät tuhlaajapojan tavoin.

Näkökulman vaihtaminen on tarpeen. Kun puhutaan kääntymisen tarpeellisuudesta, me helposti katsomme asiaa vapautemme rajoittamisena, tukahduttamisena. Katso tilannetta myös Jumalan näkökulmasta. Kysymys on koko ajan hänen rakkaudestaan. Hän etsii kuolemanvaarassa olevia lapsiaan.

Parannus on kääntymistä Jumalan puoleen. Se on uuden suunnan ottamista. Se on palaamista takaisin. Jumala on etsinyt kadonneen lampaan ja kutsuu takaisin. Hän ei vie väkisin. Etsikon aika asettaa meidät elämäntien risteykseen. Kuljenko oman pääni mukaan syvemmälle pimeyteen vai sen Jeesuksen luo jonka seurassa elämän voimat kumpuavat ja elämän virrat pulppuavat.

Luen evankeliumin toiseen kertaan. Kuulostele, missä kohdassa kehoasi tunnet tämän Jeesuksen sanan.

Lue teksti uudestaan.

Oneliner

Oneliner 

Elokuvista tunnetaan käsite oneliner. Ne tarkoittavat yleensä elokuvan sankarin sanomaa lyhyttä lausetta, One line – yhdelle riville mahtuva lausetta, joka tulee huomatuksi, joka jää soimaan mieleen. Nykyisin näistä tehdään meemejä. 

Yksi tunnetuimpia muutaman vuosikymmenen takaa on se, jossa Clint Eastwood Dirty Harryna osoittaa aseella elokuvan pahista, joka on tavoittelemassa omaa pudonnutta asettaan. ”Go Ahead Punk. Make my day.” ”Siitä vain nuija. Tartu aseeseesi ja kruunaa päiväni”  

Schwarzeneggerin: “I’ll be back” tai “Hastala vista baby” lienevät nykyisin esimerkkejä joita käytetään.  

Apollo 13 elokuvan lause: ”Houston We have a prblem” saa monen kuulijan sijoittumaan heti oikeaan moodiin.

Braveheart Mel Gibson: ”They may take our lives, but they’ll never take our  

freedom!.” “He voivat ottaa henkemme, mutta koskaan he eivät saa vapauttamme.” 

Tulevan pyhän tekstejä lukiessani rippikoulun konfirmaatiosaarnaa kypsytellessäni mietin, onko Jeesuksella tällaisia onelinereita. Sunnuntain evankeliumi (4 shell, 3vk, Matt 9:9-13) sisältää niitä oikeastaan kolme. Siinä on kolme lausetta, jotka voisivat toimia irrallisina ja iskevinä lauseina. Jeesuksen aikana elettiin puhekulttuurin varassa. Puheiden piti ollakin sellaisia, että ne muistetaan. Jeesus sanoi: 

  1. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.  
  1. Armahtavaisuutta minä tahdon enkä uhrimenoja. 
  1. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.  

Jokainen lause syöpyi kuulijan sisimpään ja sai aikaan pohdintaa siitä mitä sanottiin, mihin kutsutaan ja kuka meitä kutsuu.

Jeesuksella ei ollut supersankaripukua. Hän riisuutui suuruudestaan tullessaan maailmaan. Mutta hänessä oli sellaista henkistä suuruutta ja lujuutta, mitä aikaisemmin maailma ei ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Hänen suuruutensa oli kätkössä heikkouteen. Hän hakeutui syntisten seuraan, eksyneiden ja hylättyjen antaakseen heille, jotakin minkä he luulivat kadottaneensa: itsekunnioituksen, ihmisarvon. Kun hänelle tästä huomautettiin, että hänellä oli ateriayhteys syntisiin, hän sanoi nämä edelliset onelinerinsa. 

Hän on tullut etsimään kadonneita. Ketkä ovat tänään näitä eksyneitä, kadonneita, jotka kaipaisivat tulla huomatuksi ja kutsutuksi mukaan todellisen supersankarin matkaan. Sitä meidän kirkossa on mietittävä ollaksemme Kristuksen kirkko.  

Välitämme Jeesuksen kutsua tulla osallisuuteen. 

Uskonnollisesta suorittamisesta sydämen kaipaukseen, rehelliseen itsetuntemukseen, anteeksiantamukseen ja uuteen alkuun. 

Diili – fokusoiminen

Diili ohjelma 

Hartaus työneuvottelun edellä

Meillä katsottiin mielenkiinnolla kotona Diili-ohjelmaa. Ensin Jaajo Linnamaa tuntui väärältä tyypiltä ohjelmaa vetämään. Ei hänessä mitään vikaa ollut. Mutta toisaalta hän ei myöskään ollut ohjelman pääosassa. Kilpailijat olivat ohjelman starat. Heitä seurattiin. He olivat kohtalaisen tuntemattomia, mutta tulivat tutuksi ohjelman aikana. 

Ohjelma perustuu siihen, miten he saavat haastetehtävissä tulosta ja myyntiä aikaan. Miten he mainostavat, organisoivat ja hyödyntävät verkostojaan erilaisissa tehtävissä. Miten he saavat tapahtuman toteutettua lyhyessä ajassa. Miten he johtavat tiiminsä menestykseen.  

Oma mielenkiintoni sai erityispotkua sen koulutuksen tähden, missä olen ollut mukana. Tuotekehitystyön tutkinto, mikä pitää sisällään – palvelumuotoilua ja markkinointiviestintää. Lopulta finaalikaksikko oli jäljellä 

Sointu ja Petri olivat finalisteja. Sointu Borg voitti ja Petri Matero tuli kakkoseksi. 

Petrillä oli selvästi enemmän ammattitaitoa. Mutta ehkä Diilin tekijä halusi nuoren ihmisen tiimiinsä, taitavan ja oppivaisen, sellaisen, joka sai hyvä kontaktin ihmisiin. Reality-tv:ssä luonnollisesti katsojat näkevät vain sen, minkä ohjelman tekijät haluavat näyttää. Se voi olla kaukana siitä, mikä on todellisuus. Silti sarjaa oli mukava perheen kanssa katsoa.  

Petri Matero oli minun näkökulmastani mielenkiintoisempi hahmo kuin Sointu. Sointu oli puhelias ja hän sai enemmän näkyvyyttä ja puheaikaa kuin muut yhteensä. Matero oli myös persoona, joka nousi esiin. Hän on myynnin ja markkinoinnin rockukko. Hän auttaa yrityksiä firman brändäyksessä ja myös henkilöitä yksilöbrändäyksessä. Hänet löytää youtubesta sekä muusikkona, että kouluttajana.

Hän on brändännyt itseään rokkiukoksi: käsivarret täyteen tatuoitu, parta palmikolla; ulkoinen olemus tuohon sopiva ja uskottava. Hän on tehnyt itsensä tunnetuksi tuotteeksi, että hänen osaamistaan on helppo markkinoida. 

Brändi tai brändäys kuulostaa helposti yliviritetyltä, epäaidolta ja keinotekoiselta asialta. Joskus se sitä onkin.  

Käytännössä kysymys lienee oman elämän asioiden tai yrityksen tarkoituksen kirkastamisesta, fokusoimisesta, keskittymisestä oleelliseen ja turhan karsimisesta pois. Se on valintoja ja sitoutumista kulkemaan tavoitteita kohti. Jos tuote ei vastaa brändiä, brändäys on epäonnistunut. Brändi on tunnettavuutta, se on mielikuva, joka meissä syntyy, oli sitten kysymys ihmisestä, tuotteesta tai  yrityksestä. Mutta brändillä pitää olla katetta, sen täytyy antaa sitä, mitä se lupaa.

Jos brändäys on tarkoituksen kirkastamista ja keskittymistä olennaiseen, niin onko meillä seurakunnassa tai omassa elämässä kirkastunut se, mikä on oleellista, mihin keskittyä ja mitä heittää pois. Mitä ilman emme voi olla olemassa? Mikä erottaa meidät kaikesta muusta? Mikä on meidän ydinasiamme? Se on asia, minkä ääreen kannattaa tämän tästä pysähtyä.

Fokusoiminen ei ole Raamatussakaan vierasta. Jeesus kehotti Marttaa aikanaan fokusoimaan. ”Martta moninaisista sinä huolehdit. Vain vähän on tarpeen.”

Paavo Ruotsalainen sai fokusoinnista ohjeen: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki.” Se oleellinen, minkä varaan kaikki muu rakentuu, oli löytämättä. 

Luterilainen fokusoinnin peruslause on varmaankin tuttu: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. 

Luterilainen kirkko on aika paljon fokusoinut toiseen uskonkappaleeseen ja siinä vanhurskauttamiseen. Joidenkin mukaan olemme siksi unohtaneet paljon muuta. Mutta toisaalta meitä syytetään silti monitouhuisuudesta. Yritämme olla kaikille kaikkea.

Olemmeko löytäneet sen keskuksen, mistä avautuu kaikki muu? Kun teet asioita keskuksesta käsin, et huido tyhjään – asiat ovat asettuneet kohdalleen.

Alla kuvalinkki Petri Materon mietteisiin Diili-ohjelman jälkeen

Jeesus – karismaattinen ihminen

JEESUS – KARISMAATTINEN IHMINEN  
Joh 8:46–51 

Minua on kiehtonut usein se, että Jeesus oli ylivertainen sanan käyttäjä. Hänellä oli puhevaltaa. Eli hän oli hyvin karismaattinen puhuja tai esiintyjä. Karismaattisuudella en tarkoita mitään sellaista puhujaa, joka huutaa ja elämöi niin, että suonet pullistelee ohimolla, en tarkoita myöskään mitään yliluonnollista lahjaa, vaan persoonan vastustamatonta vetovoimaa. Sinulle tulee reaktio, että ”Tuossa tyypissä on jotakin aitoa, kiehtovaa, oikeaa”. Ehkä se on niin, että karismaattisessa tyypissä on aistittavissa, että hän on lähempänä katoavan elämän salaisuutta kuin muut.   

Tunnetko tällaista ihmistä? Luulen, että heitä ei ole paljon. Minkälaisia tunnusmerkkejä heihin liittyy? Heissä on jotakin moraalista suoraselkäisyyttä. Minkä aistii hänen lähellään. Hänessä ei ole mitään itsekeskeistä tai narsistista, omahyväistä, tai epäkypsää. Hän ei ole falski, vaan hän on uskottava. Ennen kaikkea hänessä on lämpöä ja lujuutta. Jeesus on tällaisesta ihmisestä hyvä esimerkki. Hänellä oli lämpöä ja inhimillisyyttä tavallisia ihmisiä kohtaan. Ihmisten tittelit ja arvoasetelmat eivät merkinneet hänelle mitään. Mutta hänellä oli myös lujuutta vääryyden, epärehellisyyden ja valheen edessä. Hän ei hyväksynyt sitä eikä antanut sellaiselle lainkaan periksi. Ja jos hän näkisi minussa sellaista, hän myös sanoisi siitä.  

On näillä karismaattisilla ihmisillä heikkoutensakin ja varjonsa – tai syntinsä. Toisin kuin Jeesuksella, joka naama peruslukemilla voi kysyä: Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Kukaan ei pystynyt siihen. Koska ei ollut mitään syntiä. Jeesuksella ei ollut pimeää puolta. Siinä hän poikkesi muista karismaattisista ihmisistä. Kaikilla muilla on heikkoudet, joita voidaan käyttää heitä vastaan ja myös käytetään.   

Toivon, että mietit, tunnetko ketään tällä tavoin kuvattua ihmistä, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen? Se ei tarvitse olla saarnaaja. Vaan ihminen, jolla on ollut sisäistä voimaa, mikä on tehnyt hänestä kiinnostavan. Toinen kysymys on  

Miten voit tulla itse lähemmäs tällaista vetovoimaisen persoonan ihannetta  

1. Tulemalla lähemmäs omaa itseäsi, et yritä olla joku toinen ja näytellä tai matkia jotakuta toista. Yksi suurimpia ongelmiamme on se, että yritämme olla jotakin.   

2. Tulla lähemmäs itseään on tulla lähemmäs totuutta – ja se voi olla vaikeaa. Koska meillä on vaikeaa hyväksyä jotakin piirrettä itsessämme tai heikkouksiamme. Ylöspäin voi ponnistaa vain silloin, kun on tukevaa maata jalkojen alla. Se on ihmisenä kasvamisen lähtökohta. Kipeä totuus voi olla monenlainen – se voi olla persoonan piirre, ulkonäköseikka, häpeää tuova asia. Joskus se on synti. 

Jeesusta ei voitu osoittaa syntiseksi, mutta meidän kohdalla se on helppoa. Aina kun tämä tapahtuu, me voimme kääntyä Jeesuksen puoleen, joka ei ole vain esikuva vaan Vapahtaja. Totuus saavutetaan mutta myös anteeksiantamus ja uusi alku. 

3. Mutta tulemalla sinuksi itsensä kanssa, sen jälkeen ei energia kulu roolin esittämiseen vaan itse asiaan. Huomio kääntyy silloin omasta itsestäsi ulospäin. Ja se on elämän suunta. Lähtökohta on totuus ja suunta on valoa päin. 

Tästä hartaudesta on facebookvideo Harjavallan seurakunnan face-sivulla

https://fb.watch/48R4IkN_Lk/

Testi, mikä todistaa sinut farisealaiseksi

Kaksi velallista (fbhartaus  3.3.) 

Viime sunnuntain evankeliumissa Jeesus kertoo tarinan kahdesta miehestä, jotka olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Yksi denaari vastasi päivän palkkaa. Toisella parin kuukauden palkkamäärää toisella pari vuoden kokoista summaa. Kummallakaan ei ollut rahaa maksaa velkaa takaisin. Rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Jeesus esitti kysymyksen tarinasta: Kumpi heistä nyt rakastaa rahanlainaajaa enemmän?  (Luuk. 7:36–50)

Emme tunne kummankaan lainaajan tilannetta. Olivatko he tavallisia työmiehiä tai pienyrittäjiä, joilla oli omia työntekijöitä? Mihin he olivat aikanaan velkarahaa tarvinneet? Mitä oli tapahtunut, että heidän taloutensa oli romahtanut? Kummalla velan paino tuntui ahdistavammalta? Pystyivätkö he nukkumaan yönsä vai laskivatko vähäisiä varojaan tietäen, että mitenkään ne eivät riitä velan takaisinmaksuun. Pelkäsivätkö velkavankeutta ja kaiken omaisuutensa menettämistä? Pelkäsivätkö joutuvansa ulos talostaan kerjäläisiksi? Sinäkin voit tuntea sen huojennuksen määrän, kun tuo taakka otetaan heiltä pois. Kun he kertoivat kotona puolisolleen ja perheelleen, mitä oli tapahtunut; he on saaneet velan anteeksi. Siellä itkettiin ilosta ainakin sen suuremman velallisen kohdalla. 

Tilanne on voinut tapahtua oikeasti, mutta Jeesuksen kertomus oli siis vertaus, jolla Jeesus vertasi fariseusta ja syntistä naista keskenään ja samalla heidän suhdettaan Jumalaan. Velka, jota vertaus tarkoitti, on oikeastaan syntivelkaa, jonka Isämeidän rukous myös tuntee Matteuksen evankeliumi sanoo näin: Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme niille, jotka ovat meille velassa.  

Me olemme kaikki Jumalan firmassa työntekijöitä. Kun tappelemme keskenämme, tuottavuus Jumalan firmassa kärsii ja se koituu meille velaksi.  

Luterilaisessa kirkossa ihmisen ja Jumalan välinen suhde ei perustu hurmoksellisiin kokemuksiin, se ei perustu rituaalien tekemiseen, vaikka rituaaleilla (kaste, konfirmaatio, ehtoollinen, hautaus, rukous) on suuri merkitys ihmisen elämänkaaressa; se ei perustu kymmenen käskyn huolelliseen noudattamiseenkaan, että me olemme hyviä ihmisiä: eikä se perustu tieteen tai järjen päätelmiin. Mihin se siis perustuu? Se perustuu siihen perusluottamukseen eli uskoon, että Jeesus on paljastanut Jumalan kasvot, jotka ovat hyväntahtoiset ihmisiä kohtaan riippumatta siitä, minkälaisia konnia tai syntisiä me olemme olleet. Me olemme saaneet velat anteeksi. 

Ja nyt – Joka saa paljon anteeksi, rakastaa paljon. Hän tuntee sen huojennuksen, kun taakka otetaan pois. Oikeastaan ehkä niin, että joka tulee tietoiseksi syntiensä syvyydestä ja anteeksiantamisen suuruudesta rakastaa paljon. 

Tästä johtuen, kun luterilaisessa kirkossa puhutaan pyhityksestä, se määritellään näin: Pyhitys, eli kasvaminen kristittynä, on syvenevää synnin ja armon tuntoa. Ihmisen tietoisuus kasvaa molempaan suuntaan. Pyhä Henki opettaa lain kautta meille itsetuntemusta ja evankeliumin kautta armoa. Hän näyttää siis meille velkakirjan summassa nollien määrää. Mutta sitten hän repii sen velkakirjan pois. Tämän tarkoitus ei ole masentaa meitä vaan herättää vastarakkautta evankeliumissa kuvatun syntisen naisen tavoin. Sitä että taakka on pois.  

Päivän kysymys on siis tämä: Kumpi sinä vertauksen velallisista olet? Se joka on saanut vähän anteeksi vai se, joka on saanut paljon anteeksi. Tiedät sen siitä, kuinka paljon rakastat häntä, joka on sinulle anteeksi antanut.  

Kenet sinä muistat tänään

Muista minua – usko ja rukous 

Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani! Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua!  Psalmista 25

Sunnuntain jumalanpalveluksen aihe oli rukous ja usko. Sen latinankielinen nimi: reminiscere tulee psalmista ja tarkoittaa: muista minua. Tämä on ihmisen rukous Jumalalle: muista minua heikkoa ihmistä, muista olemassaoloni rakkaudella. Älä kuitenkaan muista pahoja tekojani. 

Kuka tänään käyttää näitä sanoja: muista minua. Kuka on ikään kuin vaarassa tulla unohdetuksi? Sellainen, joka on joutunut syrjään tapahtumien keskipisteestä. Joka ei tule yhtä helposti huomatuksi. Sellaiset ihmiset ovat esimerkiksi vankeudessa, sairaalassa tai hoitolaitoksessa elävät. Tai muulla tavoin syrjäytyneet ihmiset. Ihminen voi syrjäytyä jo ennen syntymäänsä, kotiolojensa tähden. Nuori voi olla syrjäytynyt koulussa. Hänellä ei ole ystäviä. Aikuinen voi syrjäytyä, kun ei ole työpaikkaa. Yksinäinen vanhus kokee olevansa unohdettu ja tarpeeton. Muista minua. Siinä on aika lohdutonkin pyyntö. Se, että hänet muistetaan, tekee hänet todelliseksi ja olemassaolevaksi. 

Ihminen pytää Jumalaa muistamaan. Kokemus siitä, että Jumala on unohtanut ihmisen, saattaa tulla mieleen erilaisten vaikeuksien aikana. 

Sokeutunut voimamies Simson pyytää Jumalaa vielä kerran muistamaan häntä ja antamaan entisen kaltaista voimaa, jotta voisi kostaa filistealaisille sokeutumisensa Tuom 16:28 // Nehemia rukoilee: Muista minua. Neh 13:14 // Jeremia, paljon kärsinyt profeetta rukoilee: muista minua 15:15. 

Ristinryöväri pyytää muista minua Luuk 

Mutta Jumala ei unohda. Tämä on kristillisen uskon keskeisiä lausumattomia asioita. Jumala ei milloinkaan unohda. Ongelma taitaa enemmän olla siinä, että ihminen itse on unohtanut Jumalan. 

Eikö olisi parempi, että Jumala kehottaa meitä muistamaan häntä. Heti kun meillä menee hyvin, unohdamme Jumalan Itse asiassa Saarnaajan kirjassa sanotaankin: Muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka sinua eivät miellytä… Muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy.

Kenet sinä muistat tänään? Muistatko ystävää vuosien takaa, jonka kanssa tiesi ovat kulkeneet eri kaupunkeihin ja tapaamiset ovat unohtuneet. Muistatko edesmenneitä läheisiäsi. Muistatko lapsiasi ja läheisiäsi, jotka ovat nyt kauempana. Jumalan muistaminen on rukousta.

Muistaminen on jotakin muuta kuin vain mieleen palauttamista. Rukoukseen yhdistyneenä muistaminen on toisen ihmisen vahvistamista salatulla tavalla. Tullessasi hänestä tietoiseksi, hänen olemassaoloonsa kuuluvat säikeet vahvistuvat. Kaikkein vahvin säie olemassaolossamme on kuitenkin se, että Jumala muistaa meidät ja rakastaa meitä. Siitä käsin olemassaolomme uudistuu ja vahvistuu joka päivä, myös siellä missä kaikki muut ovat unohtaneet. 

(Hartaus kirkkoneuvostossa)

Totuudesta maksaminen

Totuuden hinta

Hei

Mitenkä sinun vuotesi on lähtenyt käyntiin.

Tänään kaikkien katseet siirtyvät valtameren toiselle puolelle. Amerikan presidentti Joe Biden aloittaa virassa ja presidentti Donald Trump jättää tehtävänsä.

Valtataistelu asemasta on ollut näkyvää ja äänekästä, jopa rumaa. Trump ei ole vieläkään tunnustanut häviötään. Osallistumatta Bidenin virkaanastujaisiin hän viestii edelleen sitä, että hän on joutunut salaliiton uhriksi. Vaalit varastettiin häneltä. Oman puolueen johtavat jäsenet eivät näe vaaleissa vikaa. Kansa on jakaantunut eikä väistyvä presidentti ole sitä yrittänyt yhdistää. Puolueet republikaanit ja demokraatit ovat etääntyneet toisistaan ja niiden välillä käyty keskustelu on tapahtunut kummankin liikkeen äärilaidoilta. Kumpikin on maalannut toisistaan kuvan, miltä se näyttää huonoimmillaan.

Demokraateille republikaanien ja Donald Trumpin Amerikka edustaa ääri oikeistolaista, valkoista, rasistista, öykkärimäistä ylivaltaa, jonka henkilöitymänä on huonosti käyttäytyvä valehteleva presidentti Trump. Republikaaneille demokraatit ja Joe Bidenin Amerikka näyttäytyy epäamerikkalaisina ja antikristillisinä kommunisteina, jotka haluavat sateenkaarivallankumouksen ja vievät sananvapauden, mistä Trumpin sometilien sulkeminen on paljastava esimerkki.

Amerikan presidentti Trump teki tunnetuksi sanonnan fake news, valeuutinen niistä, jotka kritisoivat häntä. Samalla kun häntä itseään syytettiin valehtelusta. Vastapuolen ääriaineksia on taas syytetty totuuden vääristelystä ja uudenlaisien todellisuuksien luomisesta, esimerkiksi on koitettu normalisoida käsitteitä kolmannesta sukupuolesta. Samat kulttuurisen sodankäynnin laineet ovat jo rantautuneet tännekin. Ja tunteet käyvät kuumina.

Siksi erilaisten totuuksien vastakkainasettelussa virkistän muistiinne Intiaan sijoittuvan kertomuksen totuudesta:

Kerran eräs englantilainen mies kierteli kaupungin sokkeloisia kauppakujia ja siellä hän teki erikoisen löydön. Hän huomasi yhden talon nurkkauksessa pienen kaupan, jonka mainoskyltissä luki – Totuuskauppa

Miestä kiinnosti niin paljon tämä pikkuliike, että hän päätti ottaa selvää, mitä siellä oikein myydään. Liikkeen perällä oli kohtelias, murtaen englantia puhuva myyjä.

  • ​”Mitähän teille saisi olla?” hän kysyi.
  • ​”Mitä täällä myydään?”
  • ​”Täällä myydään totuutta. Meillä on totuuksia moneen tarpeeseen. On osatotuutta, puolitotuutta, hyvää totuutta ja hauskaa totuutta. On totuutta yleisesti ottaen, mutta on myös tarkkaa totuutta. On hämmästyttävää totuutta, hämäävää ja yllättävää totuutta sekä muunneltua totuutta Kuten huomat meiltä löytyy totuus joka tilanteeseen”

​Englantilainen mies oli todella ihmeissään, mutta hänelle oli kaiken aikaa selvää, että hänelle riittää vain koko totuus. Hän haluaa totuuden kaikesta, perimmäisen totuuden, mitään salaamatta, lisäämättä ja pois ottamatta.

​Myyjä tuli hieman huolestuneen näköiseksi. ”Mitäpä, jos sittenkin ottaisitte jonkin miellyttävän totuuden. Se mitä te pyydätte, on hyvin kallis.”

​Asiakas oli päättäväinen. Hänelle kelpasi vain koko totuus, maksoi mitä maksoi.

Myyjä katsoi epäillen ja arvioiden miestä, mahtaako hänellä olla varaa.

  • Sanokaa vain hinta, minä kyllä maksan.
  • ​”Se maksaa teidän turvallisuutenne”, kuului vastaus.

Tarinan mukaan totuus voi olla vaarallinen sellaisenaan nautittuna. Siksi totuutta kaunistellaan, muokataan, väritetään, taivutetaan ja venytetään tai piilotetaan, häivytetään ja vaihdetaan toiseen.

Nykyään koko totuutta on vaikea mistään kaupasta löytää, koska totuus on vahvasti politisoitunut ja kuorrutettu. Joidenkin mielsetä totuutta ei ole ollenkaan olemassa. Elämme totuuden jälkeistä aikaa. Siksi ei tiedetä kenen totuutta tulee uskoa. On rakennettu vahvoja rajalinjoja ja muureja joiden takaa toisen näkökulmaan ei nähdä eikä haluta nähdä.

Pelkästään se, että uutinen on kirjoitettu Helsingin Sanomaan tai muuhun perinteikkääseen lehteen, ei takaa puolueettomuutta. Sielläkin yritetään ohjata ihmisten mielipiteitä.

Jeesus sanoo itsestään, että hän on tie, totuus ja elämä. Että se, mitä hän edustaa ja sanoo, on syvin totuus ihmisestä, maailmasta ja Jumalasta.

Johanneksen evankeliumissa 16 luvussa Jeesus sanoo oppilailleen lähettävänsä heille puolustajan, Totuuden Hengen. Hän sanoo Totuuden hengen paljastavan, että maailma on väärässä. Se paljastaa ihmisten epäuskon, sen että he ovat asettuneet Jumalaa vastaan.

Se tietysti on vähän ikävä asia, koska jokainen haluaa olla oikeassa. Mutta kristityn elämään kuuluu totuuden katsominen, totuuden tunnustaminen ja nöyrtyminen suuremman totuuden edessä. Ei siksi, että joku ulkopuolinen käskee uskomaan niin tai näin, vaan Pyhä Henki, totuuden henki meissä ohjaa tuntemaan itseämme ja Jumalaa. Ja hän kehottaa asettumaan totuuden puolelle.

Mutta kun on Totuuden puolella, voi joutua vastakkain maailman kanssa. Siksi totuuden puolustaminen voi merkitä raskasta taakkaa ja hintaa.

Totuuden puolustaminen ei ole yksinkertaista silloin, kun muut vastustavat sitä jopa siinä mittakaavassa, että sinua aletaan uhkailla, syrjiä, pelotella, ajaa nurkkaan, nostaa oikeusjuttuja, häiritä, vaatia työpaikkasi menettämistä. Silloin huomaakin, että totuus todellakin voi maksaa turvallisuuden. Totuudella voi olla siis kova hinta. Paljonko olet valmis maksamaan totuudesta?

Jos totuudella on hinta, sillä on myös palkka. Se tuo rauhan. Totuuden erottaminen on joskus vaikeaa, koska musta esitetään valkoisena ja sudet pukeutuvat lammasten vaatteisiin, eksyttäjät vetoavat Jumalan nimeen, totuutta ja valhetta sekoitetaan keskenään. Miten siis tiedämme, onko vastassamme totuuden henki vai valheen henki? Hedelmistä ne tunnetaan. Kumpi polku vie lähemmäs evankeliumien Jeesusta.

Ilman Jeesuksen tuntemista – meidän tietomme ja totuutemme ovat vailla kompassia ja ohjaavat harhaan. Kaikkiin riitoihin ja ongelmiin sinulla ei tarvitse olla vastausta ja mielipidettä. Ei edes Amerikan presidentteihin. Mutta totuuden suhteen älä päästä itseäsi liian helpolla. Omia ennakkokäsityksiäkin on syytä välillä kyseenalaistaa sekä tarkistaa ja etsiä Kristuksen kasvoja ja ylimmän paimenen ääntä. Sitten vahvistua ja rohkaistua uskossa ja seisoa totuuden puolella. Totuuden puolustamiseen meidät on kutsuttu. Joskus se voi vaatia meiltä hintaa. Pahaa pelkään, että edessä olevat vuodet kysyvät meiltä tätä rohkeutta entistä enemmän. Mutta Jumala antaa rauhan. Se tulee Jumalalta. Me saamme rauhan, hän on meidän kanssamme.

Jumala mahtuu ihmissydämeen mutta ei ymmärrykseen

Jumala mahtuu ihmissydämeen mutta ei ymmärrykseen

Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä. 1 Joh 4:12 

Kirkkoisä Augustinuksen kerrotaan pohdiskelleen Jumalaa, Kolminaisuutta ja kävelleen meren rannalla. Hän näki siellä pienen pojan simpukka kädessä leikkivän ja kysyi, mitä hän tekee. Poika oli kaivanut hiekkaan kuopan, jonne hän simpukalla nosti vettä merestä. Hän sanoi tyhjentävänsä meren tuohon kuoppaan. Touhu nauratti Augustinusta, joka sanoi, että kuoppa on kovin pieni. Ei hän taida onnistua tehtävässään. Pojan kerrotaan vastanneen, että nopeammin hän tulee valmiiksi omassa työssään kuin Augustinus omassa tehtävässään yrittäessään selvittää Jumalan salaisuuden. 

Augustinus ymmärsi pojan olevan oikeassa. Hän ei pysty tyhjentämään Jumalan syvyyden syvyyttä ja mysteeriä pieneen päähänsä ja ymmärrykseensä. Jotakin jää aina salatuksi. Viisaus, minkä hän sai poikaa katselemalla toi hänelle nöyryyttä. 

Mutta tämän päivän maailmaa, kun katsoo, tuntuu siltä että ihmiset ovat luopuneet koko asiasta kokonaan. Kenelläkään ei ole simpukkaa eikä hiekkalapiotakaan, jolla ammentaa Jumalan salaisuutta edes vähän. 

Olen jonkin verran huolissani länsimaisista ihmisistä. Toisinaan tulee mieleen Andrei Tarkovskin elokuva Stalker. Elokuva on jonkinlainen rujo tieteiselokuva. Stalker on matkanjohtaja, joka kuljettaa pientä ryhmää suljetun ja vartioidun vyöhykkeen läpi salaiseen huoneeseen, jossa ihmisen syvimmät toiveet ja rukoukset toteutuvat. Yksi Stalkerin tuomista miehistä ei halua mennä huoneeseen, vaan hän on tuonut mukanaan räjähteitä, jotta hän tuhoaisi koko paikan.  

Stalker on hengellinen ihminen. Hän surren ja hämmästellen sanoo, että nykyajan ihmisiltä on surkastunut sisimmässä se elin, joka uskoo Jumalaan

Tuntuu toisinaan samanlaiselta, että nykyajassa usko ja rakkaus Jumalaan on jotakin vierasta. Korostetaan paljon ainoastaan lähimmäisen rakastamisesta, mutta ei puhuta rakkaudesta Jumalaa kohtaan. Ikään kuin Jumalaa ei olisi tai ajatellaan, että maallinen rakkaus, lähimmäisen rakastaminen on samalla Jumalan rakastamista ja siinä kaikki. Tuntuu siltä, kuin Jumala olisi kadotettu näköpiiristä, kuten uskokin. Ihmiset eivät tee asioita Jumalan suuremmaksi kunniaksi, suoraan Jumalaa ajatellen. Johan Sebastian Bach kirjoitti monen sävellyksenä loppuun kirjaimen S.D.G. soli deo gloria; Jumalalle yksi kunnia. Hän omisti tekonsa Jumalalle. 

Nykyään Jumalasta on tullut niin etäinen ja ulkopuolinen tälle maailmalle, että sitä ei tarvitse edes ajatella ja mikä pahinta kirkossa rohkaistaan tällaiseen ajatteluun. Se tuntuu pahalta.   

Jumalan salaisuus ja suuruus ei mahdu järkeemme – mutta ihmeiden ihme on siinä, että hän mahtuu sydämeemme. Jumalan Henki on asettunut sinne asumaan. Ja siellä hän rukoilee puolestamme ja kasvattaa meissä Jumalan Hengen hedelmää, josta tärkein on rakkaus. 

Siihen suuntaan Jumala meitä haluaa muuttaa: tehdä kuolevan eläväksi, tuoda valon pimeään, saada rakkautta pelkoon ja vihaan. Ehkä vain rakkaus voittaa inhimilliset esteet.

Jumalan rakkaus meitä kohtaan tekee hänet meille myös todelliseksi. Ja kun sakkaus saa sijaa meissä, Pyhä Henki todistaa meille, tämä on tie.

Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei ummista silmiä meidän pahuudelta tai vääryydeltä. Se voittaa sen. Jeesus on antanut henkensä puolestamme. Hän osoitti rakkautta loppuun asti. Rakkaus ei ole vaaleanpunaista, ei sinisilmäistä vaan verenpunaista. Se näkee koko totuuden ja silti rakastaa.

Rakkaudessa ihminen nähdään kokonaan ja tulee vastaanotetuksi. Jumala rakastaa sinua ehdoitta. Se mikä on ollut pahaa, on Jumalan tiedossa, mutta hän antaa anteeksi. Tämä rakkaus kantaa sinua ja se rakkaus heijastukoon sinusta ja minusta maailmaan niin lähelle kuin kauas.

  • Tämä oli puhe diakoniatyön keskiviikkokerhossa. 9.9.2020.

Johanneksen kokko

Johanneksen kokko

Juhannusta vietetään Johannes Kastajan muistoksi. Johannes oli päivän paahtama mies. Hän oli profeetta, joka eli hyvin askeettisesti. Hän asui erämaassa ja söi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Viinaa hän ei juonut. Kuulostaa melkein suomalaiselta mökkielämältä, paitsi alkoholin osalta. Juhannus on monelle juhla, jolloin on lupa juoda viinalla taju kankaalle, saada aikaan riitaa, huutoa, pelkoa, ja väkivaltaa. Johannes oli toista maata. Hän eli erämaassa ollakseen lähempänä Jumalaa ja kauempana maailman houkutuksista. Hän eli yksinkertaisissa oloissa, jotta harjaantuisi kuulemaan paremmin Jumalan puheen, erottamaan oikean väärästä, hyvän pahasta ja totuuden valheesta ja erottamaan Jumalan kutsun paholaisen kiusauksesta. Erämaa kouluttikin hänestä hyvin tinkimättömän julistajan. Hän ei kaunistellut sanojaan eikä epäröinyt antaa korjaavaa palautetta edes kuninkaalle, jota syytti aviorikoksesta. Hän puhui pelottomasti totuuden puolesta, vaikka se toi hänelle vaikeuksia. Hän tiesi, että valinnoillamme on seurauksia. Kulkemamme elämänpolku voi johtaa onnettomuuteen, josta ei ole paluuta. Johannes halusi avata ihmisten silmät niin, että he huomaisivat joutuneensa pois elämän tieltä. Hän kehotti vakavaan itsetutkisteluun.

”Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.” (Matt 3:10)

Johanneksen kokko on rakennettu toisenlaisista aineksista. Tuli siinäkin polttaa pois kaikkea palavaa: roskaa ja valhetta. Totuus ei pala tulessakaan. Meidän jokaisen olisi hyvä käydä erämaan koulussa oppimassa totuuden alkeita. Vaikka totuus meistä olisi ruma, vaikka se polttaisi nahkamme kuin helteinen aurinko, se ei ole lopullinen totuus. Lujempi totuus on Jumalan armollisuudessa syntisiä kohtaan. Armon valoa ei vain voi arvostaa, jos ei ole nähnyt ensin omaan pimeyteensä.

Harjavallan seurakunnan kirkkoherra

Tuomo Lindgren

 

Tämä piti olla Satakunnan Kansan hartauskirjoitusteksti 20.6. Tällainen tieto minulla oli. DL oli 17.6. Sen tiedon mukaan olen toiminut. 18.6. kuitenkin Satakunnan kansassa oli Pyhäpäivän sana eikä minun hartauskirjoitukseni voinut siihen ehtiä. Tämä tulee siis tällä kertaa vain netissä. Hyvää juhannusta kaikille.

SK julkaisi kirjoituksen netissä: https://www.satakunnankansa.fi/a/22dc0a9a-6d7f-4f53-8759-d0bd5854f41e?c=1528874183846

Näyttökuva 2020-06-18 kello 11.01.46

Uskonnollinen kokemus

Uskonnollinen kokemus Jumalan läsnäolosta

Kirjoitin yliopisto-opintojeni aikana tutkielman uskonnollisesta kokemuksesta. Se oli uskonnonfilosofian alaan kuuluva tutkimus kolmesta erilaisesta teoriasta. Aihe on mielenkiintoinen, koska kokemus on jonkinlainen leikkauspiste kirkon opettamalle uskolle ja henkilökohtaiselle uskolle. Kirkon usko on se, mitä opetetaan: katekismusta, uskontunnustusta, Kolminaisuutta, Jeesuksen olemusta, ehtoollista jne. Henkilökohtainen usko on se, minkälaisena sinä olet sen omaksunut. Usko tulee todelliseksi jokaiselle eri tavoin. Se tapahtuu juuri siinä, miten opillinen usko valuu päästä sydämeen. Evankeliumi sisäistyy meissä jossakin kokemuksen tasossa. Uskosta tulee elämää kantava voima. Tunnet kuinka se kantaa sinua ja antaa voimaa.

Uskonnollisella kokemuksella viitataan usein yliluonnolliseen kokemukseen, jossa henkilö on nähnyt enkelit tai pelastunut varmalta kuolemalta. Minua kiinnostaa arkisemmat ja epäihmeellisemmät kokemukset, ei sellaiset voimakkaat yliluonnolliset tapahtumat, jossa ihmisiä kaatuu ja sätkii lattialla. Ei sellaiset, joissa jokin voimakas julistaja saa joukkohysteriaa aikaan. En anna sellaisille mitään arvoa. Pidän sitä enemmänkin hengellisenä väkivaltana. Siinä vaikuttaa enemmän psykologiset metodit kuin Pyhä Henki.

Tiedän, että erilaisilla konsteilla saadaan kokemuksia aikaan. Kun ihmistä ajetaan hänen psyykensä äärirajoille ja hänen henkinen puolustuksensa pettää, hän on altis ohjailulle. Mutta sellainen ei ole Jumalasta. Jumalan Henki on hienovaraisempi. Jumala ei käytä henkistä väkivaltaa ihmisiä kohtaan.

Asia menee arkisemmin. Se minkälainen meistä on tullut ja kasvanut, vaikuttaa siihen, miten me otamme evankeliumin vastaan. Ne kamppailut ja kysymykset, mitkä ovat olleet meille tärkeitä, tulevat osaksi sitä prosessia, kuinka evankeliumi tulee vastaukseksi henkilökohtaisiin kysymyksiin. Uskonnollinen kokemus voi olla toki jokin erityinen tapahtuma, näky, ilmestys. Mutta useimmin se on hiljaista vakuuttumista, läsnäolon kokemista, Jumalan rakkauden ja anteeksiantamuksen kokemista.

Kertomus profeetta Elian ilmestyksestä puhuttelee minua. ”Herran ääni sanoi: ”Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi. ”Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle.” 1. Kun. 19: 8-13

Elian ympärillä tapahtui valtavia ja voimakkaita luonnonilmiöitä. Olisi luontevaa ajatella, että Kaikkivaltias osoittaa mahtavuuttaan ja pelottavuuttaan käyttämällä hyväkseen tällaisia maanjäristyksiä. Jumalan voima on suurta ja näyttävää kuin mannerlaattoja liikuttava maanjäristys tai myrskytuuli, joka repii kattoja ja paiskaa puita tai kuin tuli, joka polttaa kaiken tuhkaksi. Nämä voimakkaat luonnonilmiöt pysähdyttivät Elian suuntaamaan ajatukset Jumalan suuruuteen, mutta hän sai tiedon, että niissä Jumala ei ollut. Mutta sitten kuului hiljaista huminaa. Sananmukaisesti ”tulta seurasi hiljaisen tyvenen ääni” eli ei ollut edes huminaa, vaan täydellistä hiljaisuutta, siinä Elia kohtasi Jumalan.

Pyhän Hengen työ meissä on yleensä hiljaista ja näkymätöntä. Sen tehtävä ei ole aikaan saada meissä kokemuksia ja hurmosta, vaan synnyttää uskoa Kristukseen. Synnyttää sitä uskoa ja toivoa, jonka varassa jaksaa elää vaikeitakin aikoja. Se usko juurtuu meihin niin syvälle, että se on kaiken olemisen luja pohja: tietoisuus että Jumala on kanssamme, että hän ei hylkää, etää me olemme hänen lapsiaan ja meillä on koti odottamassa meitä rajan toisella puolella, kun maan päällinen vaellus päättyy.