Haavoittunut honka

Haavoittunut honka 

Luterilaisessa kirkossa ei ole pyhimyksiä kuten ortodokseilla ja katolisilla. Meidän perinteemme on tasa-arvoistanut Jeesusta seuraavat ihmiset. Se johtuu siitä ymmärryksestä, että kaikki ihmiset ovat samalla viivalla, mitä tulee synnittömyyteemme. Sellaisia ei ole. Jokainen ihminen on armon varassa. Kenelläkään ei ole sellaisia omia ansioita kristittynä, joilla voisi muille ylvästellä tai Jumalalle esittää.  

Silti meilläkin toisinaan nostetaan esiin. esimerkillisiä hengenmiehiä ja hengennaisia. Heitä ei ehkä sanota pyhimyksiksi, mutta joskus kuulee sanottavan heitä ihmisiksi, joiden läheisyydessä on helpompi uskoa.  

Edellinen tapa hahmottaa asia on kaunis, mutta Juhani Rekola esittää vielä syvemmälle käyvän ajatuksen. Hänen mukaansa nimittäin esimerkillisen kristityn lähellä ei välttämättä ole helpompi uskoa. Pyhimykset tai keitä he ovatkaan, ovat ihan samanlaisia kuin me. Juhani Rekola kirjoitti lehdessä jo 1966 ”Pyhimys ei ole kuin kuusi, joka kasvaa yhä korkeammalle. Se on pikemminkin kuin honka, johon kerran salama on iskenyt, sitä iäksi vaurioittanut, niin että se ikuisine palomerkkeineen on todistamassa taivaallisesta tulesta.” Siteeraus kirjasta Herääminen pimeään, Kirjapaja 2016. Haavoittunut honka kertoo taivaan tulesta. Paavali sanoo, että heikoissa Jumala on väkevä. 

Oletko koskaan ajatellut omia haavojasi. Niiden todistusvoima taivaan tulesta on luultavasti voimakkaampi kuin puheesi ja saarnasi. Nämä haavat ovat luultavasti meissä arkoja koko ikämme. Ne eivät välttämättä ole haavoja, joiden kanssa me olemme sinut. Emme ehkä edes kasva näiden haavojen yli. Ne pitävät meidät pienenä. Ne saavat meidät rukoilemaan. Ne pitävät meidät ihmisen mittaisena ja saavat meidät ontumaan kuin Jaakob, jota enkeli oli lyönyt nivusiin. Minkälaista viestiä sinun haavasi kantavat?”  

Päivänavaus työntekijöiden neuvottelussa.

Advertisement

Salainen johdatus

Joitakin kohtia puheesta Helluntaiseurakunnan pihalla 29.5. (Ilta nuotiolla)

Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. (Jer 31:9)

(Raamatunkohta ei kuitenkaan kertonut, että johdatus on salaista silloin kun sitä eletään ja askeleita otetaan)

(Tuomo ja Elina puhuivat yhdessä yhteiskristillisessä tapahtumassa 29.5.2022. Alla Tuomon mietteitä)

Olen myös viime päivinä miettinyt lapsen kasvua pienestä lapsesta täysi-ikäiseksi ja omia unelmiaan tavoittelevaksi. Siinä olen vierestä katsonut prosessia, miten hänestä tuli hän. Miten suunnan valitseminen ei ole aina helppoa, kun ei ole vahvaa mielikuvaa siitä, mikä olisi oma paikka.

Jokainen muistaa varmasti myös oman elämänpolkunsa. Minkälaisia vaiheita siihen on liittynyt? Minkälaisia virstanpylväitä? Minkälaisia muutoskohtia? Minkälaisia tietoisia valintoja? Mikä pakotti valintojen tekemiseen. Usein valintoja tehdään vain pakon edestä. Elämän virrassa asioita myös tapahtuu ilman vahvaa omaa vaikuttamista. Sitä niin sanotusti myös ajautuu virran mukana eteenpäin. Muistaakseni piispa Eero Huovinen sanoi joskus, että hän ei ole tehnyt paljoakaan uraa koskevia valintoja. Asiat ovat tulleet eteen ja niiden mukana on mennyt. Voi se johdatus niinkin toimia. Mutta toisinaan valintoja tehdään – helppoja ja vaikeita valintoja.

Tein kerran itselleni muistion Elämäni merkittävät valinnat. Suosittelen teitä käymään läpi omaa elämäänne myös tällaisen kysymyksen kanssa. Kirjaa ne ylös aikajärjestyksessä ja katso minkälaiselta elämäsi näyttää niiden kautta katsottuna. Mitkä tekemäsi valinnat ovat olleet sinulle tärkeitä? Mitä elämän risteyskohtia sinulla on ollut? Oliko sinulla jo lapsuudessa valintoja – minkälaisia asioita elämässäsi oli valinnoista riippumatta, mitkä vaikuttivat siihen, kuka sinusta on tullut? Oletko katunut valintojasi? Onko täytynyt tehdä korjaavia valintoja?

Tein lapsena, kouluikäisenä joitakin valintoja jossakin määrin intuitiivisesti. Äiti yksinhuoltaja ja tarjoilijana myöhään töissä – päivällä nukkui. Meitä oli kolme lasta eikä elämässä ollut paljon rajoja tai rajoitteita. Tein siksi niitä itse. Tein päätöksen, että menen klo 9 iltaisin nukkumaan. Tein päätöksen, että

• yritän pärjätä koulussa, sitä ei vaadittu minulta. Tässä toimin toisin verrattuna vanhempiin sisaruksiini
• peruskoulun käyn niin, että säilytän mahdollisuuden päästä lukioon. Menin kuitenkin ammattikouluun.
• päätöksen sen lopettamisesta ilman, että minulla oli mitään suunnitelmaa jatkosta.

Se on ollut elämäni jonkinlainen pohjakosketus – nollatila. Se teki näkyväksi myös sisäisen kriisin.

Tein äidin vinkistä päätöksen pyrkiä iltalukioon ja iltalukiossa päätöksen pyrkiä teologiseen tiedekuntaan. Jumalan viisautta oli, että iltalukiossa kohtasin pojan, joka johdatti minut Kristuksen luo ja seurakuntaan Ja siitä alkoi tietoinen päätös seurata Jeesusta.

Elämässä monet asiat kulkevat omaa latuansa omalla urallaan. Päätös, tietoinen valinta tekee poikkeaman uralta. Se on risteyskohta, jossa suksi laitetaan uudelle ladulle. Päätökset eivät aina ole helppoja. Uuden suunnan ottaminen vaatii työstämistä varsinkin silloin kun oma valinta koskee myös muita ihmisiä – puoliso, lapset, työkaverit, jne. Silloin valinnan painoarvo kasvaa.

Ensimmäiseen virkapaikkaani Merikarvialla tulin kutsuttuna. Kirkkoherra soitti minulle ja sanoi, että täällä on paikka vapaana: ota yhteys piispaan. Näin tapahtui ja sain vihkimyksen sinne. Se oli ihan hyvä paikka. Jos en olisi tehnyt tietoista valintaa, jatkaisin ehkä yhä siellä. Lähteminen Harjavaltaan sijaiseksi oli valinta. Se oli vaikea, koska se täytyi kertoa seurakunnalle. Miksi nyt lähdet? Hylkäätkö meidät? Mitään luonnollista syytä ei ollut. Useinhan valinnan taustalla on ahdistus, tyytymättömyys omaan tilanteeseen. Minulla oli vain halu nuorena työntekijänä päästä kokeilemaan toista paikkaa. Mutta silti valinta oli vaikea. Juttelin silloin äitini miesystävän kanssa asiasta. Hän luki minua paremmin kuin minä itse itseäni. Hän sanoi oikeastaan ratkaisevat sanat: ”Taidat olla tehnyt jo valinnan. Et vain tiedä miten kertoa se työkavereille ja seurakunnalle.” Niin se olikin. Sydämessä valinta oli tehty, mutta sen puolelle asettuminen vaati rohkeutta, koska asia oli kerrottava niille, joita se myös tuli koskemaan. – Harjavallasta tuli minulle lopulta se paikka johon olen asettunut: täällä löytyi puoliso, ostettiin talo ja saatiin lapset.

Taakse päin katsomalla voi nähdä minkälaista johdatusta elämässä on ollut. Johdatus on helpompaa nähdä takanapäin kuin edessäpäin, koska johdatus on salattua. On tärkeää kuitenkin huomata, että johdatus ei ole sellainen asia, että ihminen voi sivuuttaa oman vastuunsa teoissaan. Se ei mene niin, että Jumala tekee päätökset sinun elämässäsi. Sinun on itse tehtävä päätökset ja otettava päätöksistä vastuu. Koska se on ihmisen osa. Ihmisyyteen kuuluu vapaus ja vastuu. Vapaus tehdä valintoja. Vastuu on teoista, sanoista, vastuu tekemättä jättämisistä. Toki rukoilemme johdatusta, etsimme viisautta – mutta eteen ei avaudu googlekarttojen sinistä viivaa, eikä kuulu ääntä: poistu liikenneympyrästä, ensimmäinen liittymä.

Kristinusko ei ole kohtalouskoa. Meillä ei ole määrättyä elämänpolkua, mikä täytyy toteutua. Jos sinusta ei tule pappia, timpuria tai opettajaa, Jumala pärjää kyllä.

Valintojen tekemisen haastavuus on siinä, että me emme tiedä valintojemme kaikkia seurauksia. Silti valintoja on tehtävä. Meidän edessämme on tuntematon tulevaisuus. Emme tiedä mikä valinta on paras mahdollinen. Teemme puoli sokkona valinnan – toivomme parasta ja silti vastuu on meidän.

Jumalan johdatus tai kutsumus ei ole jokin hiuskarvan tarkkuudella räätälöity asia. Jos Jumala on antanut jollekin lahjoja – lahjaa voidaan käyttää monessa erilaisessa asiassa. Esimerkiksi matemaattinen lahja. Sille on tarvetta monenlaisessa tehtävässä. – Joku on lahjakas sosiaalisesti, tulee ihmisten kanssa toimeen. Se lahja toimii hyvin monessa tehtävässä niin lasten kuin vanhusten kanssa.

Tyytymättömyys, rauhattomuus, levottomuus voivat olla syitä etsiä johdatusta, omaa paikkaa. Ne voi olla niitä merkkejä tarkistaa teenkö oikeita asioita. Ahdistus auttaa tekemään kysymyksiä, mistä tämä johtuu?

Olen puhunut pitkälti maallisesta kutsumuksesta en niinkään seurakunnallisesta. Luterilaisen kirkon lahja maailmalle on maallisen kutsumuksen arvostaminen. Maallinen kutsumus on myös Jumalan palvelemista. Se voi olla ammatti tai toimintaa vapaaehtoisena. Siinä pienessä mittakaavassa toteutuu se, miten Jumala hallitsee maailmaa. Meidän lahjamme ovat käytössä yhteiseksi hyväksi. Ammattimme tai palvelutehtävämme eivät ole vähäpätöisempiä kuin jollakin toisella. Kaikkia tarvitaan – oli koulutusta vähän tai paljon.

Aabraham on mielenkiintoinen esimerkki johdatuksesta

Herra sanoi Abramille: ”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. (1. Moos. 12:1)

Jumala kutsui Abrahamin ja Abraham lähti. Hänen tarinaansa lukiessa käy selväksi se, että hän ei tiennyt etukäteen eikä koko aikana kovin paljon siitä, minkälainen elämä on edessä. Hänelle luvattiin, että hänestä tulee suuri kansa. Lasta hän joutui kuitenkin odottamaan vuosikymmeniä. Loppumaton odottaminen sai hänet turhautumaan jopa kapinoimaan Jumalaa vastaan. Kun Isak oli syntynyt, käsittämätön käsky uhrata oma poika näytti vievän pohjan pois koko suunnitelmalta. Miten hänestä tulee suuri kansa, jos sen ainoan lapsen on kuoltava. Jumala koetteli häntä. Mutta nyt jälkeenpäin tiedämme, minkä-lainen valtava sukupolvien ketju hänestä on alkanut.

Abrahamin historia opettaa sen, että: Jumala johdattaa omiaan, mutta hänen johdatuksensa on salattu. Niin kuin Abraham ei tiennyt, mitä on edessä, ei kristittykään tiedä elämänsä kulkua. Johdatus on salattu, koska Jumala on armossaan peittänyt tulevaisuuden silmiltäni. Riittää että Jumala tietää ja opettelen luottamaan häneen.

Jokaisella kristityllä on maallisia velvoitteita ja kutsumuksia. Samalla meillä on jokaisella myös taivaallinen kutsu seurata Jeesusta. Jos me olemme joskus maallisen kutsun kanssa hämmennyksissä, hengellinen kutsu on ehkä selvempi. Olla valona maailmassa. Todistaa Herrasta elämällään, asenteellaan, hyväntahtoisuudella, ystävällisyydellä, kärsivällisyydellä, totuudellisuudella, oikeudenmukaisuudella, luotettavuudella ja armahtavaisuudella. Ja sitten myös sanoilla: rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voi tehdä kaikkialla ja kaiken aikaa.

Vaikka edessäpäin näyttää vaikealta, Jumala johdattaa vaikka siltä ei tuntuisi. Siitä hän on antanut lupauksensa: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Kun katsot taaksesi näet, että johdatusta on ollut. Voit luottaa samaan johdatukseen edelleen. Hän on sinun kanssasi.

Valmiiksi sanoitettu rukous

Rukoussunnuntai 22.5.2022

Kirkoissa vietetään tänään rukoussunnuntaita. Rukouksesta lyhyesti sanotaan, että se on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Rukouksen luonteeseen kuuluu, että se on kääntymistä Jumalan puoleen: Jumalan apuun turvautumista.

Rukous aiheena ja asiansa nostaa ihmisissä monenlaisia tunteita. Toisille ihmisille rukous on heikkouden merkki. Se nähdään halveksittavana, että ihminen ei pärjää yksin. Varsinkin miesten oletetaan olevan vahvoja. Jos on rakentanut miehistä kuvaa itsestään, tieto siitä, että henkilö rukoilee antaa helposti toisenlaisen viestin.

Rukous voi olla myös se niin sanottu viimeinen oljenkorsi, johon tartutaan. – jokainen rukoilee. Hädän keskeltä nouseva rukous on ihmiselle varmasti luonteenomainen. Se on ihmisyyden dna:han kirjoitettu, se on luomisessa annettu ominaisuus. Ihminen etsii Jumalan kasvoja.

Mutta sitten niidenkin ihmisten joukossa joilla on seurakuntayhteys, rukoukseen liittyy erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia.

Jotkut sanovat, että eivät osaa rukoilla. Ovat arkoja rukoilemaan, varsinkin jos sen täytyy tehdä julkisesti. Se tuntuu ponnistelulta, suoritukselta, jopa saattaa ahdistaa.

Siksi minä haluan rohkaista ihmisiä turvautumaan rukouselämässään valmiisiin rukouksiin.

Matt 6:5-8

Toisinaan tulee vaikutelma, että valmiita rukouksia pidetään jotenkin huonompina, koska ne eivät ole spontaaneja. Koska siinä ei välity illuusiota, että henki suoraan vaikuttaa rukouksen sanat rukoilijassa.

On hyvä muistaa siksi aina, että Jeesus itse opetti oppilailleen rukouksen. Isä meidän rukouksen.  Siinä on valmiit sanat. Valmiit rukoukset ovat siis ok. Kristityn kilvoituksessa ei ole eduksi, jos yrittää tulla Jeesusta hurskaammaksi. Sen rukouksen äärellä rukoilija tietää rukoilevansa parhaalla tavalla. Tietysti se ei voi silloin olla vain huulten rukous, vaan myös sitä, että sydän on siinä mukana. Ulkoa opitusta rukouksesta voi tulla sisälukua

Valmiita rukouksia ei tarvitse hävetä tai arastella. Ne ovat hyviä. Tutun laulun sanojakaan ei tarvitse joka kerta vaihtaa. Silti laulu ruokkii kuulijaa aina uudestaan ja uudestaan.

Jeesus opetti rukouksesta myös sen, että tärkeää ei ole monisanaisuus. Taivaallinen Isä tietää, mitä me tarvitsemme. Rukous ei ole hänen informoimistaan. Jumalan Henki rukoilee meissä lakkaamatta.

Toki rukouksessa saamme tuoda kaikki asiamme hänelle: kiitoksen ja kipumme, pyyntömme. Kun sydän on täysi, asiat aivan varmasti löytävät Jumalan luo.

Rukous on ennen kaikkea oman itsensä antamista Jumalalle. Rukous on sisimpänsä valmistamista. Ei sitä, että yritämme käännyttää Jumalaa täyttämään toivomuksiamme, vaan sitä, että meidän sydän taipuisi hänen tahtoonsa.

Pyhän Birgitan rukous

Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.

Olisi hyvä jos koko rukouselämä nähtäisiin laajempana asiana.  Virret ja hengelliset laulut ovat rukousta. Joka laulaa hengellisen lauluun rukoilee seitsenkertaisen rukouksen. Raamatun lukeminen on rukousta, silloin kuin sitä luetaan niin kuin pitää. Raamattuahan ei lueta siksi, että tiedämme missä Paavali kulki seurakuntia perustamassa tai mitä tunnustekoja Jeesus teki. Raamattua luetaan, jotta Jumalan äänelle tulee mahdollisuus.

Minulla itselläni on joitakin ”valmiita” rukouksia, joista on tullut säännöllinen osa elämääni.

Yksi päivittäinen rukous minulla on Raamatun luvun edellä. Pyrin päivän aikana lukemaan yhden luvun Uutta testamenttia. Lukemisen edellä luen 1500-luvulta peräisin olevan rukouksen, mikä sopii kyllä moneen muuhunkin tilanteeseen:

Älköön mikään häiritkö sinua / älköön mikään pelottako sinua / kaikki menee ohi / Jumala ei vaikene / kärsivällisyys kaiken saavuttaa. / Kenellä Jumala on, häneltä ei puutu mitään / Jumala yksin riittää.

Pyhä Teresa Avilalainen

Luen tämän parikin kertaa ennen lukemista. Eniten käyttämäni rukous on myös yksinkertainen ja sama vuodesta ja päivästä toiseen. Siitä käytetään nimitystä Jeesuksen rukous. Yhtä hyvin voisi sanoa publikaanin rukous.

”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua”

Tämä on päivittäin useasti käytössä oleva rukoushuokaus – samalla siinä voi tehdä ristinmerkin. Jolloin siitä tulee myös ruumiillinen rukous. Luen tämän rukouksen myös kirkossa useasti. Ennen saarnaa, ennen alttarille menoa jumalanpalveluksessa, ennen hautaan siunaamista ennen eri tilaisuuksien alkamista. Jotta muistan kuka olen ja mihin minut on asetettu.

Luultavasti monella on olemassa myös säännöllinen ruokarukous. Minulla se on monesti sanaton rukous, ristinmerkin tekeminen ennen ruokailun alottamista.

Iltarukous opitaan vanhemmilta tai isovanhemmilta. Se on muodoltaan myös itsensä Jumalan haltuun antamista. Se on esirukousta: läheistensä nostamista Jumalan eteen. Heidän siunaamistaan. Se on myös hetki jolloin päivän aikana kohdatut asiat voi jättää Jumalan haltuun.

Rukous on sielun puhetta Jumalan kanssa. Rukouksen elämänmuoto on seurustelua Jumalan kanssa kaikessa siinä, mitä elämä eteen tuo.

Optinan isien rukous sielunrauhaksi

Herra, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.

Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.

Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.

Opeta minua olemaan suora ja rehellinen perheenjäseniäni kohtaan, etten saattaisi ketään levottomaksi enkä aiheuttaisi kenellekään mielipahaa.

Herra, anna minulle voimaa kantaa tänään uupumukseni, anna voimaa kohdata päivän jokainen tapahtuma. Ohjaa tahtoani ja opeta minua rukoilemaan, uskomaan, toivomaan, antamaan anteeksi ja rakastamaan. Aamen.

Tunnustautumisen kynnys

Tunnustautumisen kynnys

Suomessa on paljon kristittyjä. Mutta kuka oikeasti tunnustautuu kristityksi? Onko tunnustautumisen kynnys siihen Suomessa liian korkea.

Luulen, että tavalliselle kirkon jäsenelle on tähän kaksi isoa kynnystä. Ensinnäkin pitäisi tuntea olevansa jollakin tavalla erityisen uskonnollinen ja toiseksi pitäisi tunnustaa tuntevansa olevan syntinen.

Tämä jälkimmäinen on ihmisille ehkä vielä isompi ongelma kuin ensimmäinen. Jumalaan voi sanoa uskovansa ilman, että siitä seuraa isompia ongelmia, että sukulaiset ja työkaverit alkaa karttaa sinua.

Mutta syntiseksi tunnustautuminen on ihan eri asia. Koska usko voi olla älyllinen ja hieman etäinen asia, mutta synti tulee lähelle. Se on konkretiaa ei teoreettista. Siinä annan kuvauksen itsestäni: olen epäonnistunut, että minussa on jotakin pahaa. Kysymys ei ole enää jostakin itseni ulkopuolisesta asiasta, johon uskon.

Lisäksi – tänä päivänä ihmisten tapa ymmärtää tavallisia kristillisiä sanoja on irronnut siitä, mitä niillä on takavuosina tarkoitettu sanoa. Puhe synnistä koetaan hyvin vaikeana.

Jouduin tätä asiaa pohtimaan viime jumalanpalveluksessa. Siellä oli rippikoululaisia mukana. Jokaisessa jumalanpalveluksessa on alussa synnintunnustus, johon papin alkusanat johdattelevat.

Mietin, minkälaisen mielenmaiseman kristinuskosta haluan heille luoda. Minkälaiseksi kristityksi haluan heitä ohjata?

En halunnut korostaa sitä, että heidän pitäisi tuntea itsensä huonoksi ihmiseksi, minkä synnistä puhuminen helposti voisi saada aikaan. En halunnut painaa heitä alas ja kasvattaa masentuneita kristittyjä.

Halusin sen sijaan, että ilo, rakkaus, armo, hyvyys, olisi niitä asioita, mitkä jäisivät heidän muistiinsa, kun he lähtevät kotiin.

Aiheena oli ansioton rakkaus. Sanoin, että

– Siinä on toisaalta kokemus Jumalasta, hänen rajattomasta hyvyydestä ja rakkaudesta.

Samalla siinä on kokemus omasta itsestä, mikä ei ole tuon hyvyyden arvoinen. Jumala rakastaa minua, vaikka olen toiminut vastoin hänen tahtoaan. Hän jolla on kaikki valta, jolle joudun tekemään tilin elämästäni, joka voisi tuomita minut, ei tuomitsekaan vaan rakastaa ja armahtaa.

Tuo armo tekee meistä kauniita ja arvokkaita.

Siksi uskallamme rohkeasti katsoa myös omaan pimeyteemme ja tuoda se Jumalan eteen, koska tiedämme, että silloinkaan hän ei hylkää meitä vaan rakastaa. Jumalan rakkaus on paljon vahvempi kuin mikään paha, mitä itsestäni löydän.

Näin halusin kiinnittää heitä enemmän Jumalan rakkauteen kuin omiin synteihin.

Nuorille tulee eteen niitä hetkiä, jolloin elämä opettaa heitä ja he kokemuksen kautta tajuavat tehneensä väärin. Mutta ei ole hyvä, että heitä kasvatetaan kiinni häpeään; että he tuntisivat olevansa huonoja. Häpeä on huono kasvualusta yhtään mihinkään.

Sanoilla on merkitystä – mutta vielä merkittävämpää on se, millä tavoin me kohtaamme nuoret ja ihmiset ylipäätään.

Armo tulee parhaiten tunnetuksi niissä tilanteissa, missä ihminen hyväksytään omana itsenään; missä hänet nähdään ja otetaan vastaan.

Jos muistelet omaa historiaasi, niin luulen, että kaikkein parhaat muistikuvat sinulla on ihmisistä, jotka olivat sinua kohtaan hyviä ja ystävällisiä.

Miksi siis, me emme voisi olla juuri niitä ihmisiä toisille. Se ei ensi alkuun tarvitse yleensä muuta kuin ystävällisen katseen ja hymyn.

(Livehartauden käsikirjoitus)

Kosketuksen rukous

Facebook live 26.1.2022 – kosketuksen rukous

Olen yhden ystäväni kanssa pohtinut arkipäivän kristillisyyttä ja arkipäivän uskoa, miten se voisi olla kokonaisvaltaisemmin meissä – ei vain päässämme vaan myös jäsenissä. Miten muodostaa sellaisia yksinkertaisia tapoja rutiineja arkipäivän keskelle, jotka tukisivat kristittynä elämistä. Sillä tavoin, että se olisi luonnollista, aitoa, ilman kiusaantuneisuuden tuntua.

Entisaikaan kun leivottiin leipää, niin ennen uuniin laittamista leipien päälle viillettiin veitsellä risti. Risti on uskon merkki ja muistuttaa, mistä me leivän viime kädessä saamme. ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Kenenkään ei tarvinnut punastella tai ujostella tuon ristin tekemistä. Se oli kaikille selvää. Tämä on meidän uskoamme. Paavalin sanoin: ”Minä en häpeä evankeliumia. Sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille jotka sen uskovat.”

Mitä muuta tällaista voisi tehdä samalla uskolla?

Vaikka sellainen pieni juttu, että auton taustapeilistä roikkuisi pieni risti, tai sellainen olisi kojelau-dalla. Ennen lähtöä voisi sormella koskettaa ristiä ja huokaista mielessään pienen rukouksen. ”Siunaa meitä liikenteessä” tai ”Varjele kolareilta”. Ja kun on päässyt perille, uusi kosketus ristiin: ”Kiitos Jeesus”. Näin rukous tulisi osaksi jokapäiväistä elämää. Tällainen rukous ei olisi voimanponnistus vaan iloinen tervehdys Jumalalle, että täällä ollaan ja täällä mennään. Annan tällä rukoukselle nimeksi Kosketuksen rukous. Toki voihan sitä samassa kohtaa siunata itsensä ristinmerkillä. Sekin on ok.

Entä vielä: Voisiko kännykässä olla sellainen appi, kuva Jeesuksen kasvoista, kun sitä painaa, se ei avaa varsinaisesti mitään ohjelma, vaan sekunnin ajan näyttää rukouksen: ”Siunaa tänään ihmiset jotka kohtaan.” Voisin ennen jotakin puhelua ja whatsapp-viestiä, hiljentyä pieneen rukoukseen. Se ei vaatisi minulta kuin muutaman sekunnin, mutta avaisi sydämen Jumalalle.

Jos sinulle tulee mieleen hetkiä, joiden keskelle jokin vastaava pieni rukous voisi liittyä, kerro niistä kommentissa. Jos vaikka jotakin hienoa saisimme aikaan ja rohkaisisimme toisiamme.

Jeesus siunaa meidät ja kaikki ihmiset joita tänään kohtaamme sosiaalisessa mediassa, puhelimessa tai kasvotusten I, P, PH (+)

Retriitin saarna

Minulla oli ilo toteuttaa retriittiä Seppo Laakson kanssa. Sepolla on puolisonsa kanssa Laviassa Saaren retriittikoti. Hän on ohjannut retriittejä lähes niin kauan kuin retriittejä on Suomessa pidetty. Olen retriittejä ohjannut Harjavallan kesäkodilla aikaisemmin työkaverini Hilkka Ruutin kanssa. Minulla ei kuitenkaan ole ollut kokemuksia muiden retriiteistä. Paitsi opiskeluaikana 1990-luvun alussa olin Paavo Rissasen ja Anja Ghisellin ohjaamassa retriitissä. Nyt sain lisää näkökulmaa. Yksi mielenkiintoinen näkökulma oli se, että messuissa, joita retriitissä vietetään, voidaan saarnakin toteuttaa hiljaisuutena. Minulla oli viikonlopun aikana kaksi messua lauantaina ja sunnuntaina. Saarnat olivat seuraavanlaiset.

Retriitin 7.8.2021 saarna

Luuk 7, fariseus ja syntinen nainen

Saarnan sijalla! Kuuntele uteliain ja avoimin mielin evankeliumin lukemista. Jokin kohta kuullusta kutsuu sinua, vetää puoleensa: sana tai kaksi, lause tapahtuma tai tunnelma. Pysähdy siihen. Anna sen elää sinulle. Anna sen tuoda valoa siihen kysymykseen, mikä sinua nyt erityisesti askarruttaa. Anna evankeliumin ilahduttaa sinua, herättää sinua. Anna sen kertoa sinulle sinusta ja suhteestasi Jumalaan.

Älä murehdi sitä, että evankeliumin lukeminen jatkuu ja sinulta jää jotakin huomaamatta. Luen evankeliumin vielä toiseen kertaan ja voit pysähtyä uudestaan.

…

Retriitin 8.8.2021 saarna

Matt 11:20-24

Pyhän aihe on etsikkoaikoja. Etsin pitkään vaihtoehtoista tekstiä tähän messuun. Olisin halunnut lukea teille jotakin kauniimpaa kuin tuomion sanoja kaupungeille.

Pyhät tekstit nostavat esille katumuksen ja parannuksen. Ne liittyvät etsikon aikaan. Jumala etsii meitä. Missä olet.

Sana parannus tai katumus tuntuvat ahdistavilta vaatimuksilta: että meissä on jotakin vikaa ja se täytyisi korjata. Eikä minulla olekaan lupaa olla sellainen kuin olen. Kun Jeesus löytää meidät sellaisena kuin olemme, ei kuitenkaan ole tarkoitus, että me jäämme sellaisiksi kuin olimme. On tarkoitus muuttua. Hän pesee ja pukee meidät tuhlaajapojan tavoin.

Näkökulman vaihtaminen on tarpeen. Kun puhutaan kääntymisen tarpeellisuudesta, me helposti katsomme asiaa vapautemme rajoittamisena, tukahduttamisena. Katso tilannetta myös Jumalan näkökulmasta. Kysymys on koko ajan hänen rakkaudestaan. Hän etsii kuolemanvaarassa olevia lapsiaan.

Parannus on kääntymistä Jumalan puoleen. Se on uuden suunnan ottamista. Se on palaamista takaisin. Jumala on etsinyt kadonneen lampaan ja kutsuu takaisin. Hän ei vie väkisin. Etsikon aika asettaa meidät elämäntien risteykseen. Kuljenko oman pääni mukaan syvemmälle pimeyteen vai sen Jeesuksen luo jonka seurassa elämän voimat kumpuavat ja elämän virrat pulppuavat.

Luen evankeliumin toiseen kertaan. Kuulostele, missä kohdassa kehoasi tunnet tämän Jeesuksen sanan.

Lue teksti uudestaan.

Oneliner

Oneliner 

Elokuvista tunnetaan käsite oneliner. Ne tarkoittavat yleensä elokuvan sankarin sanomaa lyhyttä lausetta, One line – yhdelle riville mahtuva lausetta, joka tulee huomatuksi, joka jää soimaan mieleen. Nykyisin näistä tehdään meemejä. 

Yksi tunnetuimpia muutaman vuosikymmenen takaa on se, jossa Clint Eastwood Dirty Harryna osoittaa aseella elokuvan pahista, joka on tavoittelemassa omaa pudonnutta asettaan. ”Go Ahead Punk. Make my day.” ”Siitä vain nuija. Tartu aseeseesi ja kruunaa päiväni”  

Schwarzeneggerin: “I’ll be back” tai “Hastala vista baby” lienevät nykyisin esimerkkejä joita käytetään.  

Apollo 13 elokuvan lause: ”Houston We have a prblem” saa monen kuulijan sijoittumaan heti oikeaan moodiin.

Braveheart Mel Gibson: ”They may take our lives, but they’ll never take our  

freedom!.” “He voivat ottaa henkemme, mutta koskaan he eivät saa vapauttamme.” 

Tulevan pyhän tekstejä lukiessani rippikoulun konfirmaatiosaarnaa kypsytellessäni mietin, onko Jeesuksella tällaisia onelinereita. Sunnuntain evankeliumi (4 shell, 3vk, Matt 9:9-13) sisältää niitä oikeastaan kolme. Siinä on kolme lausetta, jotka voisivat toimia irrallisina ja iskevinä lauseina. Jeesuksen aikana elettiin puhekulttuurin varassa. Puheiden piti ollakin sellaisia, että ne muistetaan. Jeesus sanoi: 

1. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.  

2. Armahtavaisuutta minä tahdon enkä uhrimenoja. 

3. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.  

Jokainen lause syöpyi kuulijan sisimpään ja sai aikaan pohdintaa siitä mitä sanottiin, mihin kutsutaan ja kuka meitä kutsuu.

Jeesuksella ei ollut supersankaripukua. Hän riisuutui suuruudestaan tullessaan maailmaan. Mutta hänessä oli sellaista henkistä suuruutta ja lujuutta, mitä aikaisemmin maailma ei ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Hänen suuruutensa oli kätkössä heikkouteen. Hän hakeutui syntisten seuraan, eksyneiden ja hylättyjen antaakseen heille, jotakin minkä he luulivat kadottaneensa: itsekunnioituksen, ihmisarvon. Kun hänelle tästä huomautettiin, että hänellä oli ateriayhteys syntisiin, hän sanoi nämä edelliset onelinerinsa. 

Hän on tullut etsimään kadonneita. Ketkä ovat tänään näitä eksyneitä, kadonneita, jotka kaipaisivat tulla huomatuksi ja kutsutuksi mukaan todellisen supersankarin matkaan. Sitä meidän kirkossa on mietittävä ollaksemme Kristuksen kirkko.  

Välitämme Jeesuksen kutsua tulla osallisuuteen. 

Uskonnollisesta suorittamisesta sydämen kaipaukseen, rehelliseen itsetuntemukseen, anteeksiantamukseen ja uuteen alkuun. 

Diili – fokusoiminen

Diili ohjelma 

Hartaus työneuvottelun edellä

Meillä katsottiin mielenkiinnolla kotona Diili-ohjelmaa. Ensin Jaajo Linnamaa tuntui väärältä tyypiltä ohjelmaa vetämään. Ei hänessä mitään vikaa ollut. Mutta toisaalta hän ei myöskään ollut ohjelman pääosassa. Kilpailijat olivat ohjelman starat. Heitä seurattiin. He olivat kohtalaisen tuntemattomia, mutta tulivat tutuksi ohjelman aikana. 

Ohjelma perustuu siihen, miten he saavat haastetehtävissä tulosta ja myyntiä aikaan. Miten he mainostavat, organisoivat ja hyödyntävät verkostojaan erilaisissa tehtävissä. Miten he saavat tapahtuman toteutettua lyhyessä ajassa. Miten he johtavat tiiminsä menestykseen.  

Oma mielenkiintoni sai erityispotkua sen koulutuksen tähden, missä olen ollut mukana. Tuotekehitystyön tutkinto, mikä pitää sisällään – palvelumuotoilua ja markkinointiviestintää. Lopulta finaalikaksikko oli jäljellä 

Sointu ja Petri olivat finalisteja. Sointu Borg voitti ja Petri Matero tuli kakkoseksi. 

Petrillä oli selvästi enemmän ammattitaitoa. Mutta ehkä Diilin tekijä halusi nuoren ihmisen tiimiinsä, taitavan ja oppivaisen, sellaisen, joka sai hyvä kontaktin ihmisiin. Reality-tv:ssä luonnollisesti katsojat näkevät vain sen, minkä ohjelman tekijät haluavat näyttää. Se voi olla kaukana siitä, mikä on todellisuus. Silti sarjaa oli mukava perheen kanssa katsoa.  

Petri Matero oli minun näkökulmastani mielenkiintoisempi hahmo kuin Sointu. Sointu oli puhelias ja hän sai enemmän näkyvyyttä ja puheaikaa kuin muut yhteensä. Matero oli myös persoona, joka nousi esiin. Hän on myynnin ja markkinoinnin rockukko. Hän auttaa yrityksiä firman brändäyksessä ja myös henkilöitä yksilöbrändäyksessä. Hänet löytää youtubesta sekä muusikkona, että kouluttajana.

Hän on brändännyt itseään rokkiukoksi: käsivarret täyteen tatuoitu, parta palmikolla; ulkoinen olemus tuohon sopiva ja uskottava. Hän on tehnyt itsensä tunnetuksi tuotteeksi, että hänen osaamistaan on helppo markkinoida. 

Brändi tai brändäys kuulostaa helposti yliviritetyltä, epäaidolta ja keinotekoiselta asialta. Joskus se sitä onkin.  

Käytännössä kysymys lienee oman elämän asioiden tai yrityksen tarkoituksen kirkastamisesta, fokusoimisesta, keskittymisestä oleelliseen ja turhan karsimisesta pois. Se on valintoja ja sitoutumista kulkemaan tavoitteita kohti. Jos tuote ei vastaa brändiä, brändäys on epäonnistunut. Brändi on tunnettavuutta, se on mielikuva, joka meissä syntyy, oli sitten kysymys ihmisestä, tuotteesta tai  yrityksestä. Mutta brändillä pitää olla katetta, sen täytyy antaa sitä, mitä se lupaa.

Jos brändäys on tarkoituksen kirkastamista ja keskittymistä olennaiseen, niin onko meillä seurakunnassa tai omassa elämässä kirkastunut se, mikä on oleellista, mihin keskittyä ja mitä heittää pois. Mitä ilman emme voi olla olemassa? Mikä erottaa meidät kaikesta muusta? Mikä on meidän ydinasiamme? Se on asia, minkä ääreen kannattaa tämän tästä pysähtyä.

Fokusoiminen ei ole Raamatussakaan vierasta. Jeesus kehotti Marttaa aikanaan fokusoimaan. ”Martta moninaisista sinä huolehdit. Vain vähän on tarpeen.”

Paavo Ruotsalainen sai fokusoinnista ohjeen: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki.” Se oleellinen, minkä varaan kaikki muu rakentuu, oli löytämättä. 

Luterilainen fokusoinnin peruslause on varmaankin tuttu: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. 

Luterilainen kirkko on aika paljon fokusoinut toiseen uskonkappaleeseen ja siinä vanhurskauttamiseen. Joidenkin mukaan olemme siksi unohtaneet paljon muuta. Mutta toisaalta meitä syytetään silti monitouhuisuudesta. Yritämme olla kaikille kaikkea.

Olemmeko löytäneet sen keskuksen, mistä avautuu kaikki muu? Kun teet asioita keskuksesta käsin, et huido tyhjään – asiat ovat asettuneet kohdalleen.

Alla kuvalinkki Petri Materon mietteisiin Diili-ohjelman jälkeen

Jeesus – karismaattinen ihminen

JEESUS – KARISMAATTINEN IHMINEN  
Joh 8:46–51 

Minua on kiehtonut usein se, että Jeesus oli ylivertainen sanan käyttäjä. Hänellä oli puhevaltaa. Eli hän oli hyvin karismaattinen puhuja tai esiintyjä. Karismaattisuudella en tarkoita mitään sellaista puhujaa, joka huutaa ja elämöi niin, että suonet pullistelee ohimolla, en tarkoita myöskään mitään yliluonnollista lahjaa, vaan persoonan vastustamatonta vetovoimaa. Sinulle tulee reaktio, että ”Tuossa tyypissä on jotakin aitoa, kiehtovaa, oikeaa”. Ehkä se on niin, että karismaattisessa tyypissä on aistittavissa, että hän on lähempänä katoavan elämän salaisuutta kuin muut.   

Tunnetko tällaista ihmistä? Luulen, että heitä ei ole paljon. Minkälaisia tunnusmerkkejä heihin liittyy? Heissä on jotakin moraalista suoraselkäisyyttä. Minkä aistii hänen lähellään. Hänessä ei ole mitään itsekeskeistä tai narsistista, omahyväistä, tai epäkypsää. Hän ei ole falski, vaan hän on uskottava. Ennen kaikkea hänessä on lämpöä ja lujuutta. Jeesus on tällaisesta ihmisestä hyvä esimerkki. Hänellä oli lämpöä ja inhimillisyyttä tavallisia ihmisiä kohtaan. Ihmisten tittelit ja arvoasetelmat eivät merkinneet hänelle mitään. Mutta hänellä oli myös lujuutta vääryyden, epärehellisyyden ja valheen edessä. Hän ei hyväksynyt sitä eikä antanut sellaiselle lainkaan periksi. Ja jos hän näkisi minussa sellaista, hän myös sanoisi siitä.  

On näillä karismaattisilla ihmisillä heikkoutensakin ja varjonsa – tai syntinsä. Toisin kuin Jeesuksella, joka naama peruslukemilla voi kysyä: Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Kukaan ei pystynyt siihen. Koska ei ollut mitään syntiä. Jeesuksella ei ollut pimeää puolta. Siinä hän poikkesi muista karismaattisista ihmisistä. Kaikilla muilla on heikkoudet, joita voidaan käyttää heitä vastaan ja myös käytetään.   

Toivon, että mietit, tunnetko ketään tällä tavoin kuvattua ihmistä, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen? Se ei tarvitse olla saarnaaja. Vaan ihminen, jolla on ollut sisäistä voimaa, mikä on tehnyt hänestä kiinnostavan. Toinen kysymys on  

Miten voit tulla itse lähemmäs tällaista vetovoimaisen persoonan ihannetta?   

1. Tulemalla lähemmäs omaa itseäsi, et yritä olla joku toinen ja näytellä tai matkia jotakuta toista. Yksi suurimpia ongelmiamme on se, että yritämme olla jotakin.   

2. Tulla lähemmäs itseään on tulla lähemmäs totuutta – ja se voi olla vaikeaa. Koska meillä on vaikeaa hyväksyä jotakin piirrettä itsessämme tai heikkouksiamme. Ylöspäin voi ponnistaa vain silloin, kun on tukevaa maata jalkojen alla. Se on ihmisenä kasvamisen lähtökohta. Kipeä totuus voi olla monenlainen – se voi olla persoonan piirre, ulkonäköseikka, häpeää tuova asia. Joskus se on synti. 

Jeesusta ei voitu osoittaa syntiseksi, mutta meidän kohdalla se on helppoa. Aina kun tämä tapahtuu, me voimme kääntyä Jeesuksen puoleen, joka ei ole vain esikuva vaan Vapahtaja. Totuus saavutetaan mutta myös anteeksiantamus ja uusi alku. 

3. Mutta tulemalla sinuksi itsensä kanssa, sen jälkeen ei energia kulu roolin esittämiseen vaan itse asiaan. Huomio kääntyy silloin omasta itsestäsi ulospäin. Ja se on elämän suunta. Lähtökohta on totuus ja suunta on valoa päin. 

Tästä hartaudesta on facebookvideo Harjavallan seurakunnan face-sivulla

https://fb.watch/48R4IkN_Lk/

Testi, mikä todistaa sinut farisealaiseksi

Kaksi velallista (fb–hartaus  3.3.) 

Viime sunnuntain evankeliumissa Jeesus kertoo tarinan kahdesta miehestä, jotka olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Yksi denaari vastasi päivän palkkaa. Toisella parin kuukauden palkkamäärää toisella pari vuoden kokoista summaa. Kummallakaan ei ollut rahaa maksaa velkaa takaisin. Rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Jeesus esitti kysymyksen tarinasta: Kumpi heistä nyt rakastaa rahanlainaajaa enemmän?  (Luuk. 7:36–50)

Emme tunne kummankaan lainaajan tilannetta. Olivatko he tavallisia työmiehiä tai pienyrittäjiä, joilla oli omia työntekijöitä? Mihin he olivat aikanaan velkarahaa tarvinneet? Mitä oli tapahtunut, että heidän taloutensa oli romahtanut? Kummalla velan paino tuntui ahdistavammalta? Pystyivätkö he nukkumaan yönsä vai laskivatko vähäisiä varojaan tietäen, että mitenkään ne eivät riitä velan takaisinmaksuun. Pelkäsivätkö velkavankeutta ja kaiken omaisuutensa menettämistä? Pelkäsivätkö joutuvansa ulos talostaan kerjäläisiksi? Sinäkin voit tuntea sen huojennuksen määrän, kun tuo taakka otetaan heiltä pois. Kun he kertoivat kotona puolisolleen ja perheelleen, mitä oli tapahtunut; he on saaneet velan anteeksi. Siellä itkettiin ilosta ainakin sen suuremman velallisen kohdalla. 

Tilanne on voinut tapahtua oikeasti, mutta Jeesuksen kertomus oli siis vertaus, jolla Jeesus vertasi fariseusta ja syntistä naista keskenään ja samalla heidän suhdettaan Jumalaan. Velka, jota vertaus tarkoitti, on oikeastaan syntivelkaa, jonka Isämeidän rukous myös tuntee Matteuksen evankeliumi sanoo näin: Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme niille, jotka ovat meille velassa.  

Me olemme kaikki Jumalan firmassa työntekijöitä. Kun tappelemme keskenämme, tuottavuus Jumalan firmassa kärsii ja se koituu meille velaksi.  

Luterilaisessa kirkossa ihmisen ja Jumalan välinen suhde ei perustu hurmoksellisiin kokemuksiin, se ei perustu rituaalien tekemiseen, vaikka rituaaleilla (kaste, konfirmaatio, ehtoollinen, hautaus, rukous) on suuri merkitys ihmisen elämänkaaressa; se ei perustu kymmenen käskyn huolelliseen noudattamiseenkaan, että me olemme hyviä ihmisiä: eikä se perustu tieteen tai järjen päätelmiin. Mihin se siis perustuu? Se perustuu siihen perusluottamukseen eli uskoon, että Jeesus on paljastanut Jumalan kasvot, jotka ovat hyväntahtoiset ihmisiä kohtaan riippumatta siitä, minkälaisia konnia tai syntisiä me olemme olleet. Me olemme saaneet velat anteeksi. 

Ja nyt – Joka saa paljon anteeksi, rakastaa paljon. Hän tuntee sen huojennuksen, kun taakka otetaan pois. Oikeastaan ehkä niin, että joka tulee tietoiseksi syntiensä syvyydestä ja anteeksiantamisen suuruudesta rakastaa paljon. 

Tästä johtuen, kun luterilaisessa kirkossa puhutaan pyhityksestä, se määritellään näin: Pyhitys, eli kasvaminen kristittynä, on syvenevää synnin ja armon tuntoa. Ihmisen tietoisuus kasvaa molempaan suuntaan. Pyhä Henki opettaa lain kautta meille itsetuntemusta ja evankeliumin kautta armoa. Hän näyttää siis meille velkakirjan summassa nollien määrää. Mutta sitten hän repii sen velkakirjan pois. Tämän tarkoitus ei ole masentaa meitä vaan herättää vastarakkautta evankeliumissa kuvatun syntisen naisen tavoin. Sitä että taakka on pois.  

Päivän kysymys on siis tämä: Kumpi sinä vertauksen velallisista olet? Se joka on saanut vähän anteeksi vai se, joka on saanut paljon anteeksi. Tiedät sen siitä, kuinka paljon rakastat häntä, joka on sinulle anteeksi antanut.