Rukous lesken ropona
Mark. 12: 41-44
Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”
Evankeliumissa Jeesus katselee ihmisiä. Hän katselee heitä kiinnostuneena, seuraa heidän toimiaan. Jumalasta yleensäkin on varmaan hauskaa katsella ihmisiä. Tosin Raamatun mukaan Jumala on usein kuin murrosikäisen lapsen isä ja äiti, joilla on koko ajan huoli lapsestaan. Se on itsenäistymässä ja tekee kaiken aikaa valintoja ja temppuja joilla vaikeuttaa elämäänsä. Hän ei osaa valita oikein tai hyvin.
Jumalan kerrotaan tuskastuneen useasti ihmisten pahuuteen. Silti suurimpana tunteena ihmistä kohtaan on rakkaus. Juuri siksi, koska hän rakastaa, meidän pahuutemme raastaa häntä.
Joinakin yksittäisinä hetkinä hän saattaa nähdä jotakin hyvää – pyyteetöntä auttamista, itsensä peliin laittamista toisen tähden, uhrautumista. Se on harvinaista ja ilmiömäistä, jopa niin ihmeellistä, että Jeesus pyytää oppilaansa sitä katsomaan.
Temppelissä hän näki köyhän leskinaisen. Nainen oli jäänyt vaille miehen tuomaa turvaa. Mutta hän luotti Jumalaan ja antoi elämänsä Jumalan haltuun. Siinä uskossa hän antoi vähästään kaiken Jumalalle.
Hänen pieni almunsa meni Jerusalemin temppelin koristamiseen. Temppeli on Jumalan asuinsija maan päällä. Ihmiset olivat iloisia ja ylpeitä temppelistään. Sen rakentaminen ja kaunistaminen oli vuosikymmeniä kestävä tehtävä. Samoin kirkkoja Suomessa on rakennettu ja ihmiset ovat halunneet niistä sellaisia rakennuksia, että sen suojissa tuntee iloa ja pyhyyttä. Jumalalle annetaan parasta. Ei sillä lesken rovolla silti paljon temppeliä koristeltu.
Mutta antaessaan rahan Jumalalle, hänen sydämen temppelinsä tuli kauniiksi, kauniimmaksi kuin kenenkään muun. Parhaita temppelin ja kirkon koristuksia ovatkin ihmisten rukoukset, heidän luottamuksellinen suhteensa Jumalaan.
Me emme ole nyt Harjavallan kirkossa, mutta sydämen temppeli on avoinna Jumalalle. Täällä vanhainkoti Hopearannassa on paljon leskeksi jääneitä miehiä ja naisia. Ei ehkä ole enää paljon muuta annettavaa Jumalalle kuin rukoukset.
Pieniä puheita 