Seurakunnan tervehdys 2019-2020
Hyvät harjavaltalaiset. Tänään vuoden vaihtuessa ja uuden vuosikymmenen alkaessa mennyttä vuotta ja sen saavutuksia arvioidaan. Tulevalle vuodelle asetetaan tavoitteita ja unelmia. Sellaiseen tämä vuoden vaihtumisen ajanjakso meitä kutsuu.
Jos katsotaan taakse päin, niin jokaisella on ollut omat henkilökohtaiset saavutuksensa ja tappionsa. Isommassa mittakaavassa kuitenkin muistamme, että vuonna 2019 on juhlittu kaupunkia monella eri tavalla. Sitä on ollut hieno seurata. Hienoja tapahtumia on järjestetty pitkin vuotta. Juhlaa on ollut koko vuosi. Tästä jää hyvä muisto ja hieno jälki kaupunkilaisille, että täällä oikeasti tapahtuu asioita. Minunkin näkökulmastani juhlavuosi on ollut onnistunut. Vuoden eri tapahtumissa kaupunki tuli entistä kauniimpana ja eloisampana näkyviin. Sitä näkyvyyttä on varmasti jatkossakin hyvä pyrkiä pitämään yllä.
Ei juhlavuosi silti poistanut meidän kaikkia ongelmia ja haasteita. Niitä on edelleen ja niiden poistamiseksi etsitään keinoja. Se ei kuitenkaan ole este sille, etteikö välillä voisi viettää juhlaa, kun siihen on aihetta. Juhlavuosi päättyy ja kamppailu paremman elämän puolesta jatkuu.
Toivon, että tämä juhlavuosi on antanut täällä asuville enemmän rohkeutta sanoa: Minä olen harjavaltalainen. Ilman vähättelyä. Toivon myös kirkkoherrana ja seurakunnan edustajana, että kristittyinä rohkeammin uskaltaisimme tunnustaa väriä, sillä tulevaisuus tulee olemaan värikkäämpi. Kynttilää ei tule pitää vakan alla. Sitä mitä syvimmältään olemme, ei tarvitse eikä pidä peittää.
”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” Matt 5:14-16
Kun aloitamme uuden vuosikymmenen, loistakoon kaikille se, mitä me olemme harjavaltalaisina ja kristittyinä. Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta. Siunattua uutta vuotta 2020 ja koko uutta vuosikymmentä. Käytetään mahdollisuutemme paremmin. Tehdään työtä kun on sen aika – levätään ja juhlitaan kun on sen aika. Tänään iloitaan.