Kauneutta hypistelevä katse
Mikä on kauneinta, mitä olet nähnyt? Onko se jokin luonnon maisema tai kylätie? Onko se tapahtuma, mikä puhuttelee herkkyydellään? Ehkäpä joku toinen ihminen ja vielä hänen silmänsä, joissa näkyy hänen tunteensa. Silmät, jotka näkevät ovat myös silmät, jotka kostuvat. Tarkoitan, että kauneutta ei näe, jos silmien lisäksi auki ei ole sielumme.
Näkevät silmät ovat suuri siunaus ja ilo. Antiikin maailmassa näkeminen miellettiin eräänlaisena koskettamisena. Silmät ikään kuin tunnustelivat näkemäänsä. Kristillisen perinteen mukaan Jumalan näkeminen on kauneinta ja sykähdyttävintä, mitä ihmiselle voi tapahtua.
Raamatun Mooses kohtasi Jumalan, puhui hänelle mutta ei kuitenkaan nähnyt Jumalaa. Siksi hän pyysi, että saisi nähdä hänen kasvonsa. Kuolevaisin silmin Jumalan näkeminen oli mahdotonta. Ihminen ei voi hypistellä katseellaan Jumalaa kuin euron marmorikuulaa. Toisaalta, mihin katse olisi tarttunut aineettomassa Jumalassa.
Mutta kun aika koitti, Jumala tuli ihmiseksi ja ihmisten katsottavaksi. Koska kuolevaisin silmin häntä ei pystynyt katsomaan, hän tuli itse kuolevaiseksi. Monet pettyivät hänen halpaan muotoonsa. Heillä oli vain silmät auki, ei sydän. Jeesuksessa me näemme niin paljon Jumalan kirkkaudesta kuin se tässä ajassa on mahdollista. Se on enemmän kuin riittävästi.
Ongelma ei lopulta ole se, miltä hän näyttää, vaan se minkälaisella katseella häntä katsomme. Uskon silmällä näemme hänen kasvonsa, sen katseen, joka rakkaudella katsoo meitä. Juuri siinä on autuutemme.
Tuomo Lindgren
Harjavallan seurakunta
Kirjoitus Satakunnan kansan Pyhä Päivän sana hartauskirjoitukseksi 5.2. (Kynttilänpäivä)
Pieniä puheita 