Kauneutta hypistelevä katse

Kauneutta hypistelevä katse

Mikä on kauneinta, mitä olet nähnyt? Onko se jokin luonnon maisema tai kylätie? Onko se tapahtuma, mikä puhuttelee herkkyydellään? Ehkäpä joku toinen ihminen ja vielä hänen silmänsä, joissa näkyy hänen tunteensa. Silmät, jotka näkevät ovat myös silmät, jotka kostuvat. Tarkoitan, että kauneutta ei näe, jos silmien lisäksi auki ei ole sielumme. 

Näkevät silmät ovat suuri siunaus ja ilo. Antiikin maailmassa näkeminen miellettiin eräänlaisena koskettamisena. Silmät ikään kuin tunnustelivat näkemäänsä. Kristillisen perinteen mukaan Jumalan näkeminen on kauneinta ja sykähdyttävintä, mitä ihmiselle voi tapahtua. 

Raamatun Mooses kohtasi Jumalan, puhui hänelle mutta ei kuitenkaan nähnyt Jumalaa. Siksi hän pyysi, että saisi nähdä hänen kasvonsa. Kuolevaisin silmin Jumalan näkeminen oli mahdotonta. Ihminen ei voi hypistellä katseellaan Jumalaa kuin euron marmorikuulaa. Toisaalta, mihin katse olisi tarttunut aineettomassa Jumalassa.  

Mutta kun aika koitti, Jumala tuli ihmiseksi ja ihmisten katsottavaksi. Koska kuolevaisin silmin häntä ei pystynyt katsomaan, hän tuli itse kuolevaiseksi. Monet pettyivät hänen halpaan muotoonsa. Heillä oli vain silmät auki, ei sydän. Jeesuksessa me näemme niin paljon Jumalan kirkkaudesta kuin se tässä ajassa on mahdollista. Se on enemmän kuin riittävästi. 

Ongelma ei lopulta ole se, miltä hän näyttää, vaan se minkälaisella katseella häntä katsomme. Uskon silmällä näemme hänen kasvonsa, sen katseen, joka rakkaudella katsoo meitä. Juuri siinä on autuutemme. 

Tuomo Lindgren 

Harjavallan seurakunta 

Kirjoitus Satakunnan kansan Pyhä Päivän sana hartauskirjoitukseksi 5.2. (Kynttilänpäivä)

Advertisement

Roska Jumalan silmässä

Roska Jumalan silmässä

Ihmisen näkökyky on hämmästyttävä ja ihmeellinen asia. Valtava määrä informaatiota tulee silmiemme kautta aivoihin. Aivot valitsevat kuvavirrasta tärkeän ja keskittyvät siihen jättäen muun tiedostamatta. Tämä pitkäaikaisen evoluution tulos tarvitaan siihen, että erotamme toisten ihmisten olemuksessa ja käytöksessä pienimmätkin virheet ja toisaalta suodatamme pois omakuvastamme kaiken kielteisen, vaikka se peittäisi lähes koko näkökenttämme. Jeesuskin tuntee tämän ihmeen käyttäessään asiaa kuuluvaa vertausta: Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

Mielenkiintoista näkökyvyssämme on se, että ne omat ongelmamme näemme muissa ja niitä on heissä hyvin vaikea sietää. Olemme omien syntien suhteen suvaitsevaisia, lempeitä ja armollisia, mutta toisten kohdalla asiaa ei voi sivuuttaa. Kun taistellaan paremmasta asemasta ihmisten keskellä, tällaisesta toiminnasta on hyötyä. Evoluutio ei ilmeisesti ole ottanut huomioon Jumalan kaikkinäkevää silmää, jossa roskia ei ole. Hän näkee tarkasti. Toisaalta nykyään aika monikin on näkevinään Jumalan silmissä roskan jos toisen. Raamattua tulkitaan niin, että Jumalan silmässä täytyy olla roskia. Muussa tapauksessahan meidän olisi nähtävä itsemme toisessa valossa ja tunnustettava syntimme. Mutta olkoon mieluummin Jumala väärässä ja minä oikeassa. Ottakoon Jumala roskan pois omasta silmästään ennen kuin tulee syyttämään minua. Näinkö ihminen sanoo Jumalalle, joka on luonut niin silmät kuin aivot? Jos emme hyväksy Raamattua peiliksemme, oma viisaus jää ainoaksi peilauspinnaksemme. Mutta se ei ole peili, vaan vahvistin.

Minkälaiseen peiliin meidän tulisi kastoa, jotta näkisimme itsemme oikein? Mikä ohittaisi aivojemme suodatusjärjestelmän? Me emme voi kytkeä aivoja pois päältä. Siksi Raamattua tulee lukea rukoillen: ”Avaa meidän silmämme ja sydämemme näkemään se, minkä sinä tahdot meidän nähdä: itsemme oikeassa valossa ja lähimmäisemme sinun kuvinasi.”

 

Tuomo Lindgren

Harjavallan kirkkoherra