Rukous lesken ropona

Rukous lesken ropona

Mark. 12: 41-44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

Evankeliumissa Jeesus katselee ihmisiä. Hän katselee heitä kiinnostuneena, seuraa heidän toimiaan. Jumalasta yleensäkin on varmaan hauskaa katsella ihmisiä. Tosin Raamatun mukaan Jumala on usein kuin murrosikäisen lapsen isä ja äiti, joilla on koko ajan huoli lapsestaan. Se on itsenäistymässä ja tekee kaiken aikaa valintoja ja temppuja joilla vaikeuttaa elämäänsä. Hän ei osaa valita oikein tai hyvin.

Jumalan kerrotaan tuskastuneen useasti ihmisten pahuuteen. Silti suurimpana tunteena ihmistä kohtaan on rakkaus. Juuri siksi, koska hän rakastaa, meidän pahuutemme raastaa häntä.

Joinakin yksittäisinä hetkinä hän saattaa nähdä jotakin hyvää – pyyteetöntä auttamista, itsensä peliin laittamista toisen tähden, uhrautumista. Se on harvinaista ja ilmiömäistä, jopa niin ihmeellistä, että Jeesus pyytää oppilaansa sitä katsomaan.

Temppelissä hän näki köyhän leskinaisen. Nainen oli jäänyt vaille miehen tuomaa turvaa. Mutta hän luotti Jumalaan ja antoi elämänsä Jumalan haltuun. Siinä uskossa hän antoi vähästään kaiken Jumalalle.

Hänen pieni almunsa meni Jerusalemin temppelin koristamiseen. Temppeli on Jumalan asuinsija maan päällä. Ihmiset olivat iloisia ja ylpeitä temppelistään. Sen rakentaminen ja kaunistaminen oli vuosikymmeniä kestävä tehtävä. Samoin kirkkoja Suomessa on rakennettu ja ihmiset ovat halunneet niistä sellaisia rakennuksia, että sen suojissa tuntee iloa ja pyhyyttä. Jumalalle annetaan parasta. Ei sillä lesken rovolla silti paljon temppeliä koristeltu.

Mutta antaessaan rahan Jumalalle, hänen sydämen temppelinsä tuli kauniiksi, kauniimmaksi kuin kenenkään muun. Parhaita temppelin ja kirkon koristuksia ovatkin ihmisten rukoukset, heidän luottamuksellinen suhteensa Jumalaan.

Me emme ole nyt Harjavallan kirkossa, mutta sydämen temppeli on avoinna Jumalalle. Täällä vanhainkoti Hopearannassa on paljon leskeksi jääneitä miehiä ja naisia. Ei ehkä ole enää paljon muuta annettavaa Jumalalle kuin rukoukset.

Raha – arka aihe

Raha – arka aihe

Jeesus oli kerran temppelissä ja katseli ihmisiä. Hän katseli heitä kiinnostuneena ja seurasi heidän toimiaan. Temppelissä oli arkku, jonne ihmiset laittoivat almujansa. Rikkaat antoivat suurieleisesti pajonkin mutta köyhät vain vähän jos ollenkaan. Saatamme ajatella, että näillä rahoilla autettiin nälkäisiä, sairaita ja kodittomia. Ne eivät olleet kuitenkaan lähimmäisrakkauden osoituksia. Almujen antaminen köyhälle oli toki osa heidän uskonsa mukaista toimintaa. Mutta temppelissä ihminen antoi nuo rahat Jumalalle. Ihminen uhrasi omastaan Jumalalle.

Luterilaiset muistavat hyvin kouluajoilta Lutherin taistelun anekauppaa vastaan. Uskonnollisia tunteita käytettiin rahastamiseen: Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa. Tämän jälkeen on ollut helppo kritisoida rahan keräämistä kirkon tilaisuuksissa.

Eräs Helsingin pappi esitti ajatuksen, että kolehtia ei kerättäisi enää messussa. Siitä saatavat tulot ovat valtakunnallisestikin niin pieniä, ettei niillä saada juuri mitään aikaan. Kirkollisvero on riittävä tapa hoitaa näitä asioita. Ehdotus sisältää toki tiettyä realismia, mutta hyvin vähän uskoa siihen Jumalaan, joka siunaa pienen pojan eväät tai uskoa siihen Jumalaan, jolle lesken ropo oli suunnattomasti enemmän kuin rikkaiden suurista tuloista antamat summat.

Rahalla ei voi ostaa taivaspaikkaa, mutta sillä voi osoittaa lähimmäisyttä. Sillä ei osteta puhdasta omaatuntoa, mutta sillä saa puhdasta vettä janoiselle. Sillä saa myös vietyä pimeydessä elävälle Jumalan sanan. Armoa ihminen janoaa, vaikka kuinka yrittäisi pestä itsestään uskontoa pois.

Tuomo Lindgren

Harjavallan kappalainen

Ihmistä ei luotu paratiisiin – hän on toista maata

Ihmistä ei luotu paratiisiin – Toista maata

Olet kuullut varmasti sanottavan jostakin henkilöstä, että hän on toista maata. Hänen erilaisuutensa on sellainen, että hän tuntuu kuin olevan toisesta maasta, jossa on toisenlaiset tavat. Tai sitten hän on pelkikorttikielellä toista maata.

Luomiskertomus avautui minulle jokin aika sitten aivan uudella tavalla. Ihminen on toista maata suhteessa paratiisiin. On hämmästyttävää miten kahdenlainen maa tulee kertomuksessa esiin.

Tiesitkö, että ihmistä ei luotu paratiisiin. Tämä itseäni hämmästyttänyt asia sanotaan Raamatussa itse asiassa hyvinkin voimakkaasti. Olen aina ennen ajatellut, että ihminen luotiin nimenomaan paratiisiin. Tässä ensimmäinen ja toinen luomiskertomus eroavat toisistaan.

Lähtökohta on siis huomata, että Raamatun alussa on kaksi luomiskertomusta ja ne ovat luonteeltaan erilaisia. Ensimmäinen luomiskertomus ei puhu itse asiassa paratiisista mitään (1 Moos 1:1-2:4). Ensimmäistä luomiskertomusta seuraa välittömästi toinen. Se on tosin nimetty käännöksessämme Ihminen paratiisissa. Tosiasiassa se kertoo erilaisen luomiskertomuksen (1 Moos 2:4-25). Ensimmäisestä luomiskertomuksesta käytetään nimeä pappiskirjan luomiskertomus ja jälkimmäinen Jahvistin kertomus. Sysntiinlankeemuskertomus jatkaa Jahvistin kertomusta.

Kun sanoin, että ihmistä ei luotu paratiisiin, tarkoitan jälkimmäistä kertomusta. Sen mukaan luotuaan taivaan ja maan Jumala loi ennen muita elollisia olentoja ihmisen. Jumala muovasi hänet maan tomusta. Luotuaan ihmisen Jumala suurena puutarhurina istutti paratiisin itään Eedeniin – siis jonnekin kauemmas – ja asetti sinnen ihmisen viljelemään ja varjelemaan sitä. (1 Moos 2:8, 15)

Paratiisin onni ei kestänyt kauan, kun ihminen kääntyi Jumalaa vastaan. Lankeemuksessa hänet ajettiin ulos paratiisista. ”Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty.”

Ensin hän viljeli ja varjeli maata, josta hän ei ollut tehty. Siinä oli jotakin taivaallista. Tämän jälkeen hän viljelee maata, josta hän on tehty. Sitä maata kohtasi kirous: se kasvaa orjantappuraa ja ohdaketta. Viljeleminen on vaivalloista – sillä maa on kovaa ja sen muokkaaminen vaivalloista. Sellaista maata me ihmiset olemme. Kovaa maata, joka tuottaa huonosti satoa. Tätä maata pitää Pyhän Hengen pehmittää, jotta se ottaa vastaan Jumalan sanan siemenen taivaallisesta puutarhasta. Siinä paratiisi laskeutuu luoksemme – kirous väistyy ja maa pyhittyy Jumalan sanan siemenen ihmeitä tekevästä vaikutuksesta.

Tätä ideaa mukaillen pidin retriitissä yhden aamujumalanpalveluksen saarnan.

Whatsapp Jumalalta

Whatsapp Jumalalta

Onko Whatsapp sinulle tuttu? Se on nopea tapa lähettää kaverille viestejä ja valokuvia. Viesteissä on merkintäsysteemi. Merkki ilmoittaa, että viesti on onnistuneesti lähetetty ja toinen, että se on mennyt perille.

Teen ajatuskokeen. Ajatellaan että ihmisillä olisi kuudes aisti telepatia, mutta sinä olet jäänyt siitä osattomaksi. Viestiminen ilman puhetta olisi arkipäivää muilla, mutta ei sinulla. Tämä telepatia toimisi kuin Whatsapp-viestit. Viestin lähettäjä tietää, että viesti on tullut perille. Myös ne sinulle lähetettyt telepaattiset Whatsappit on lähettäjän mukaan vastaanotettu. Mutta käytännössä et kuitenkaan ole niistä tietoinen, etkä koskaan ole lukenut niitä. Ihmettelisit vain, miksi ihmiset pitävät sinua moukkana, ennen kuin olet sanonut heille yhtään mitään.

Mietin, vastaakohan tuo tilanne yhtään sitä, miltä sokeana syntyneestä miehestä tuntui kun Jeesus paransi hänet täysin terveeksi ja mies näki ihmiset, rakennukset ja valon ensimmäistä kertaa. Hänelle ennestään aistien ulkopuolinen maailma avautui aivan uutena ja ihmeellisenä.

Jeesuksen tiedetään parantaneen monta ihmistä. Parannusihmeet olivat toisaalta tunnustekoja, jossa ilmeni Jeesuksen jumaluus. Jumalan sormi kosketti sokean silmiä. Tällä kertaa parannusihme oli myös vertauskuvallinen teko. Jeeusus sanoi: ”Olen tullut maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Jeesuksen sanoissa ja teoissa näkyy viesti Jumalalta, mutta ilman uskoa, olemme viestin suhteen sokeita. Onko sinulla paljon lukemattomia viestejä? Jos sinusta tuntuu, että yksi aisti puuttuu. Ei hätää. Jeesus on tullut maailmaan, jotta sokeat saavat näkönsä.

Harjavallan kappalainen

Tuomo Lindgren

WP_20150823_003

Kuinka lohikäärme kesytetään

Kuinka lohikäärme kesytetään

Katsoin tyttöjen kanssa animaatioelokuvan: Näin koulutat lohikäärmeesi. Elokuva poiki myöhemmin tv-sarjan. Tuttuun tapaan nykyiset animaatioelokuvat ovat todella hyvin toteutettuja. Tarina elokuvassa oli sympaattinen ja rohkaiseva.

Tarina sijoittuu viikinkikylään, jossa kylää johtaa voimakas päällikkö Aimo Mahtimurikka. Hän kertoo tarinoita lohikäärmeistä niiden pelottavuudesta ja kuinka niitä metsästetään. Lohikäärmeet syövät heidän ruokansa, varastavat lampaat laitumilta. Lohikäärmeet ovat pelottavia, tappavia, myrkyllisiä, tulisia ja mitä kaikkea ihmeellistä niihin voidaankaan liittää. Kunnon viikinki vihaa niitä, taistelee niitä vastaan ja tappaa ne viimeistä myöden. Päästäkseen heimon täysivaltaiseksi jäseneksi pojan on rituaalissa tapettava lohikäärme.

Kuninkaalla on ongelma: hänen häpeää tuottava poikansa Hikotus. Poika oli erilainen. Hän ei halaunnut vahingoittaa lohikäärmeitä. Kaikki kylässä halveksivat tätä poikaa, pilkkasivat ja nauroivat hänelle. Hän oli heikko ja erilainen. Hän ei ollut yksi heistä.

Hänen erilaisuudestaan tuli kuitenkin uuden ajan alku. Elokuva kertoo hänen ystävyydestään vaarallisena pidettyyn lohikäärmeeseen. Lohikäärme oli haavoittunut eikä se siksi pystynyt kunnolla lentämään. Poika teki sille proteesipyrstön, jonka avulla lentäminen onnistui, kun poika oli ohjaksissa. Poika oppi lohikäärmeistä, että eivät ne ole vaarallisia tai pelottavia, kun niihin tutustuu. Kun ne pelkäävät ne puolustautuvat keinoin, joita niillä on käytössä. Ne myös pitävät siitä, että niitä rapsutetaan ja paijataan, silitetään ja syötetään. Rakastamalla ne voi voittaa puolelleen. Rakkaus on terästä suurempi mahti. Tämän Hikotus oppi kesyttämänsä lohikäärmeen kanssa.

Mutta elokuvassa käy ilmi myös yksi merkillinen asia. Kaikki lohikäärmeet pelkäävät yhtä ylisuurta hirmuliskoa ja petoa. Niiden on vietävä sille suuret määrät ruokaa, jotta se pysyisi tyytyväisenä eikä raatelisi heitä. Suuri lohikäärme pitää niitä otteessaan. Elokuvan mukaan on olemassa myös niin suurta pahuutta että mikään määrä rakkautta ei riitä muuttamaan sitä enää ystäväksi.

Vaikka lohikäärmeitä ei ole olemassa, elokuva kertoo kuitenkin meidän maailmastamme. Ystävällisyydellä, rakastamalla, astumalla ennakkoluulojen muurin yli luottamusta voi syntyä erilaisten ihmisten välille. Rakkaus murtaa muureja. Mutta samalla tiedostetaan se, että tämän maailman rakenteissa on myös pahuutta, mitä ei ihmisvoimin voida muuttaa toiseksi. Se on pahuutta, jota on vastustettava kaikin voimin. Se on pahuutta, johon rakkautta ei voi tuhlata. Koska kysymys olisi itse pahuuden rakastamisesta. Kaikkia ihmisiä tulee rakastaa, koska jokaisen puolesta Kristus on kuollut ja jokaiselle hankkinut pelastuksen. Mutta Jumalan vastustaja Saatana ei voi olla rakkauden kohde – pahaa ei tule rakastaa vaan välttää ja vastustaa sitä.

Paha pitää meitä otteessaan eikä halua päästää meistä irti. Me ruokimme sitä. Mutta se ei piittaa meidän hyvinvoinnista. Me ruokimme sitä niin kauan kunnes itse päädymme sen ruuaksi, jos jotakin muutosta ei tapahdu. Muutos ja voima siihen löytyy Jeesuksen luota.

Kristinusko kertoo Pahan sitomisesta ja hävittämisestä. Hyvä voittaa. Jeesus on voittanut pahan oman uhrautumisensa kautta.

  • Minulla oli ns. laituriehtoollinen leirikeskuksessa, jossa seurakunnan nuoria on kokoontunut. Pidin tämän rungon mukaan vapaan puheen heille hieman ideaa varioiden. Mainitsin myös Harjavaltaan perustettavan vastaanottokeskuksen, mikä tulee tarkoittamaan meille haastetta toimia lähimmäisrakkauden mukaan.

Memento mori – Memento vivere

Memento mori – Memento vivere

Messun saarna retriitissä

Saarnan aiheena on kaksi latinankielistä lausetta. Saatatte ne myös tunnistaa. Ensimmäistä lausetta – Memento mori, käytettiin Rooman valtakunnassa, kun sotapäällikkö oli voittanut ratkaisevan taistelun ja tuli Roomaan voittoa juhlimaan. Hän ajoi triumfikulkueessa kaupunkiin ja ihmiset ylistivät ja juhlivat hänen voittoaan. Sanotaan, että tietyn orjan tuli kuiskata (ylistyksen vielä kaikuessa) hänen korvaansa nämä sanat: memento mori – muista että olet kuolevainen.

Nykyisin ajattelemme kuolemaa lähinnä ilonpilaajana. Mutta aikaisemmin kuolema oli kirittäjänä hyveelliseen elämään. Memento mori on taiteessa ollut tavallinen teema – Asetelma jossa eri tavoin esiintyvät pääkallo, tiimalasi, kaatunut malja, kuihtunut kukka, kulunut kirja, sammunut savuava kynttilä, kolikkoja. Kaikki sanattomia muistutuksia siitä, että kaikki maanpäällinen katoaa, muuttuu tuhkaksi.

Kuolemasta kertovat kuvat muistuttavat ajan kulumisesta. Elämäänsä ei pidä haaskata turhuuteen vaan etsiä sitä, mikä on merkityksellistä

Mielenkiintoiseksi aihe tulee jälkimmäisessä lauseessa: Memento vivere. Tämän lauseen harjavaltalaiset saattavat tunnistaa. Ainakin he jotka ovat käyneet Emil Cedercreutzin museon taiteilijakodissa. Ovessa lukee nuo sanat – Memento vivere, muista elää tai muista eläväsi, muista että olet elossa.

Nämä sanonnat tuntuvat ensi alkuun vastakkaisilta toisilleen: siinä ovat muistutukset kuolemasta ja elämästä. Kun tuota kuolemanaihetta on pitkän historian aikana pidetty paljon esillä, se on saanut kuin henkisen vastaiskun tästä toisesta lauseesta. Muista elää – ei tarvitse ajatella vain kuolemaa myös elämän iloiset asiat on syytä huomioida.

Silti kumpikin lause kantaa sisällään lopulta samaa sanomaa: Muista elää – aikasi on rajallinen. Muistutusta ei tarvittaisi, ellei siihen ole hyvää syytä. Syy on juuri siinä, että aikaa maanpäälliselle elämälle ei ole loputtomasti. Unohdamme sen liian helposti.

Muista olevasi kuolevainen – siksi elä täydesti tänään. Kumpikin lause oikeastaan kehottaa tarttumaan ohikiitävään hetkeen – carpe diem. Päivät ja hetket katoavat ja monet mahdollisuudet niiden mukana.

Tartu hetkeen – siihen elämään ja onneen, mikä siinä on läsnä. Se on Jumalan lahja sinulle. Mutta siihen ei saa tarttua kouristuksenomaisesti. Ne hetket on elettävä ja niistä on päästettävä irti.

Jos päämäärä on yrittää ehtiä kokea kaikki rajallisen elämän aikana, elämästä tulee kilpajuoksua kuoleman kanssa. Siinä kilpailussa häviää. Koko maailmaa ei saa mahtumaan yhteen ihmiselämään. On tehtävä valintoja, mikä on tärkeää ja mikä ei. Pariisin Eiffel-torni ei ole niin tärkeä kuin todistaa tilannetta, jossa lastenlapsi oppii ajamaan polkuipyörällä.

Kristitty muistaa kuolevansa ja elävänsä. Mutta hän ei takerru elämäänsä. Hän on vapautunut peloistaan sillä tietää että kaikki ei pääty kuolemaan. Tie ahtaan elämän rajoista avautuu Jeesuksen luona.

Kuka minä olen

Kuka minä olen? – Retriitin virikepuhe

Itsetuntemuksen sydän

Minun nimeni – Mitä nimi kertoo minusta? Mitä minä kerron nimestä? Onko nimellä historia? Onko nimi ollut sinulle vaikea hyväksyä omaksesi? Nimi ei ole vain sana. Nimi on merkki minusta, se edustaa minua. Nimellä osoitetaan minuun, nimellä kehutaan, nimellä pilkataan.

Minun ääneni – minä puhun. Ihmisen ääni on kuin sormenjälki, persoonallinen ja kertoo kantajastaan enemmän kuin tulemme ajatelleeksi. Ääni paljastaa ruumiillisen tilan – jännityksen, pelot, kireyden, rentouden. Ääni on vieläkin enemmän – ääni tuo läheisyyden ja läsnäolon sekä välittömän vuorovaikutuksen.

On hyvä löytää oma äänensä; seisoa omilla jaloillaan, olla sanojensa takana. Äänen antaminen vaaleissa on hyvä kuva. Joskus se on ollut huutoäänestys. Ääni annetaan jollekin, joka ajaa asiaamme. Mutta ääntä ei voi antaa, jos ääntä ei ole. Hiljaisuudessa etsimme omaa ääntämme: ääntä jolla ilmaisemme itsemme ja tahtomme, läsnäolomme.

Minun ruumiini – ei muokattu mainoskuva, vaan todellinen. Jumala loi meidät ruumiillisiksi. Siinä näkyy elämän vuodenajat kasvaminen, kukoistaminen, hedelmän tuottaminen, kuihtuminen. Pidänkö itsestäni, siitä mitä peilissä näkyy? Olenko kotona ruumiissani? Miten liikun, juoksen, tanssin? Ymmärränkö kehoni viestit itselleni, ymmärränkö ruumiinkieltä ympärilläni? Kun katsot peiliin, näe itsesi ilman minkäänlaista arviointia. Älä kritisoi älä kehu. Tule vain tietoiseksi. Peili ei valehtele, mutta oma katsominen voi olla vajaata.

Minun näköni – näkökulmani, ei se miltä näytän, vaan mitä näen ja mitä koen. Toivon että avaat aistejasi retriitin aikana, olet tietoisemmin läsnä.

Minun makuni – mistä pidän, mistä en pidä. Makuaisti on tullut merkitsemään myös esteettisiä mieltymyksiä. Musiikki, maalaustaide, elokuvat, tarinat, arkkitehtuuri, kirkot, huonekalut, sisustus, värit, ruoka, tuoksut, kissat koirat – mikä latistaa, mikä innostaa, mikä saa minut avautumaan, mikä sulkeutumaan.

Minun tekoni – minun jälkeni – Missä näkyy minun jälkeni? Mitä olen tehnyt, saanut aikaan? Jotakin kaunista, jotakin rujoa? Minä olen syy joillekin asioille -> syyllisyys? Mitä haluaisin vielä tehdä?

Minun tahtoni – mitä tavoittelen, mikä saa minut reagoimaan. Tahtoa ihminen tarvitsee sitoutuakseen johonkin silloinkin kun se ei ole kivaa. Kirkollisissa toimituksissa kysytään yleensä juuri tahtoa. Tahdotteko että lapsenne kastetaan, tahdotteko huolehtia, että hän saa kristillisen kasvatuksen, konfirmoitavilta: tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne ja avioliittoon vihkimisessä: tahdotko ottaa aviopuolisoksi ja osoittaa rakkautta …

Minun tunteeni – Jos kolmen kuukauden jokainen tunteesi puristettaisiin helmeksi, minkävärinen helmikokoelma sinulla olisi? Onko sinulla jokin perustunne? Minkälaisella tunteella yleensä ensimmäisenä reagoit kohtaamiisi asioihin: huoli, pelko, turhautuminen, katkeruus, viha, innostunut, utelias, kiinnostunut, iloinen, kiitollinen…

Mihin minä kuulun – tämä on iso osa minuutta. Ei vain se, mikä erottaa minut muista, vaan myös mikä liittää minut muihin. Mistä tulen, mihin kuulun, mitkä ovat juureni, kuinka kauas tarinani ulottuu? Kannanko vanhempieni ja esivanhempieni tarinaa / ongelmia? Tunnenko vanhempani? Mitä piirteitä heistä elää minussa? Missä yhteisössä olen mukana ja miksi? Mitä se antaa minulle, mitä minä annan sille.


Arkistot

elokuu 2015
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Kes    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.