Enkeli koskettaa

Enkeli koskettaa

Joulujuhlaan on vielä muutama päivä. Se tarkoittaa sitä, että kiire ja stressi kiristävät hermoja entisestään. Joku lahja on vielä ostamatta, joulun ruokavarastoja täydennettävä, jonkun erityisruoka huomioitava, koristelu ja siivouskin ovat vähän kesken. Paljon on vielä tekemättä ja paljon muistettavaa. Asiat eivät mene putkeen ja sitten tulee vielä jokin ylimääräinen harmi, jota ei millään jaksaisi tässä tilanteessa käsitellä. Kun hermot kiristyvät, se näkyy tiuskimisena ja ärtymyksen purkautumisena. Neljännen adventin evankeliumi on tarkkaan sijoitettu juuri tällaiseen kohtaan.

Marian raskaus oli edennyt siihen vaiheeseen, että tyhmempikin sen huomasi. Se ei jäänyt Joosefiltakaan enää pimentoon. Maria ei uskaltanut siitä puhua. Kun se lopulta tuli puheeksi, kertomus enkelistä oli yhtä uskottava silloin kuin se olisi tänäänkin. Tunnelma ei ollut onnellinen. Marian raskauden ja koko hänen tulevaisuutensa ylle tuli synkkä epäilysten varjo.  Joosef oli lakia kunnioittava mies, jolle yhteinen elämä alkaa vasta avioliiton solmimisen jälkeen. Hän ei ollut tuon lapsen isä. Kaikessa hiljaisuudessa Joosef aikoi purkaa liiton. Mutta ennen kuin hän teki mitään lopullista, hän päätti nukkua yön yli.

Yön aikana asiat sijoittuvat paikalleen. Enkeli ilmestyi Joosefille ja poisti hänen pelkonsa. Epäilysten alta Joosef suostui, ei vain puolisoksi Marialle, vaan hän suostui myös Jeesuksen isäksi. Se mikä hetki sitten oli kaaos ja häpeä osoittautuikin pelastustieksi koko ihmiskunnalle.

Ehkä sinun tai minun pieni kaaos voi järjestyä uudelleen, kun yön unen aikana enkelin siipi koskettaa meitä. Jos elämän mutkat eivät ole suoristuneet, ainakin on selvää, että meidän pimeyteemme on syntynyt Vapahtaja. Se on toivon merkki syvimmässäkin onnettomuudessa. Hänen syntymäjuhlaa saamme pian viettää; nukuttuamme muutaman yön yli.


Tuomo Lindgren

Harjavallan seurakunta

SKjoulukuu2015.jpg

Joulu herättää sielun kaipauksen

Terveyskeskus jouluhartaus

Luukkaan jouluevankeliumi

Joulua kohti käydään monenlaisin miettein. Mitä ne mietteet ovat tänään? Minkälaiselta joulu tuntuu jos sen joutuu viettämään täällä sairasvuoteella, poissa kotoa? Mahtaako joulu tulla ollenkaan tänne, jos sitä ei voi viettää läheisten kanssa ja tuttujen perinteiden ympäröimänä.

Monenlaisia jouluja lienee jokainen teistä viettänyt ennenkin. Eivät ne aina ole olleet onnen täyteisiä. Lapsuudessa on voinut jollakin olla hyvin yksinkertainen tai jopa köyhä joulu.

Olin hiljattain syntymäpäivillä, jossa syntymäpäiväsankarin varhaisin muisto joulusta liittyi lahjaan jonka hän oli saanut. Pieni rusinapaketti. Eräs toinen sanoi lapsuuden lahjansa olleen tikkukaramelli ja kynttilä. Muistot olivat tärkeitä joulumuistoja. Ne kertoivat köyhyydestä mutta samalla kuitenkin joulun lämmöstä.

Joskus joulut ovat olleet rikkaampia. Joskus on kaikki tärkeät ihmiset olleet paikalla. Mutta useimmiten ei. Aina se ei ole ollut kiireetöntä joulurauhaa. Joskus on ollut iloisia lasten ääniä toisinaan taas mielen pahoittamista ja riitelyä. Jouluja on ollut monenlaisia, mutta jokaista joulua on aina odotettu mieli toivoa täynnä.

Jouluun kuuluu se, että odotukset ovat suuret. Jouluun kuuluu, että toivotaan ja odotetaan jotakin hyvää.

Onnellinen joulu on silloin, kun odotukset täyttyvät. Onnellinen joulu on silloin, kun kohtaa jotakin odottamatonta hyvää. Onnellinen joulu on silloin, kun saa läheisilleen hyvän mielen; kun on osannut antaa lahjan, joka tuntuu saajasta hyvältä. Onnellinen joulu on silloin, kun joku on katsonut minua syvälle ja osannut valita minulle jotakin sellaista, mille annan arvoa.

Toisinaan odotuksemme ovat liian suuret. Oikeastaan tavallista on, että jouluna joutuu pettymään odotusten suhteen. Minä en lapsena oikein uskaltanut toivoa mitään juuri siksi. Olimme vähävarainen perhe ja suuret toivomukset olisivat tuottaneet ison pettymyksen. Oli helpompi olla toivomatta. Mutta sekin kuuluu elämään, että kaikki toiveet eivät täyty.

Meillä on jokaisella salainen kaipuu ja joulu virittää niitä toiveita sisimmässämme. Ne salaiset toiveet eivät täyty. Kukaan ei näe syvälle sieluuni. Kaipauuni on niin syvää, ettei lahjat täytä sen pohjaa.

Meidän odotuksemme ovat sellaiset, että mitkään lahjat eivät taida riittää. Jos riittävät, niin ne riittävät vain hetkellisesti. Sitten haluamme jo jotakin uutta. Kaipuumme on syvempi. Sielun haava sellainen että sitä ei lääkitä lahjoilla, joka kääritään joulupaperiin.

Joulu tulee joka tapauksessa. Se tulee silloinkin kun siihen ei voi valmistautua haluamallaan tavalla – joulu tulee silloinkin kun lahjojen joukosta puuttuu se, mitä toivoi eniten. Joulu tulee sairasvuoteelle.

Jos jouluna pysähtyy evankeliumin äärelle, se voi tuoda täyttymyksen – siihen syvimpään kaipaukseen, mikä meillä on. Se voi tuoda oikean ja aidon joulun. Joulun suuri kertomus on tarina siitä, että Jumala näkee syvälle sydämeen, hän tuntee sinut – hän näkee myös sen kipeimmän kaipauksen. Hän näkee sinut ja rakastaa.

Joulun kertomus on siinä, että Jumala tulee pieneksi ja sinun tasollesi. Hän katsoo sinua syvälle ja näkee kaiken ja rakastaa. Joulu tarkoittaa sitä, että sinä saat anteeksi – saat anteeksi kaiken sen, mikä taakkana on kulkenut mukanasi.

 

Terveyskeskuksen vuodeosastolla puheeseen ei laiteta ihmeellisyyksiä ei jippoja eikä kikkoja – suoraa yksinkertaista puhetta. Siihen siis pyritty. Puheen pohjana on muistissa ollut yksi John Vikströmin lause Kullaan piispantarkastuksessa, jota kolmannen adventin aikana on pidetty ehkä vuonna 1998 – Joulu tulee kuitenkin. Ajatus siinä oli se, että jouluvalmisteluistamme huolimatta joulu tulee luoksemme ja joulu pitää sisällään joulun sanoman jokaiselle.

Linnuton puu ja vanhenemisen viisaus

70-v ja 75 v synttärit – Linnuton puu

Hyvät syntymäpäiväsankarit. Oikein mukavaa, että näin moni kutsutuista on tullut tähän juhlaan mukaan. Kun tänään katson teitä, katson samalla salin toiselle seinälle, jossa on Tuula Jutin maalaus Elämänkaari. Triptyykki. Maalaus koostuu komesta osasta. Jos sijoitat oman elämäsi tuolle elämänkaarelle, niin voin sanoa, että se ei sijoitu tuohon ensimmäiseen osaan.

http://www.harjavallanseurakunta.fi/kirkotjatoimitilat/getfile.php?ai=1000002

Minulla on ollut kirkosta yksi unelma. Että se on paikka minne kokoonnutaan, kun juhlitaan. Kun on elämässä juhlan aika – iloa tai surua, tullaan kirkkoon. – Tänään se on totta teidän kohdallanne. Iloitsemme elämästä, teidän elämästä, syntymästä ja siunauksesta jota on riittänyt 70 ja 75 vuotta. Ja tämän ilon kanssa tulimme kirkkoon. Tämä on slogan, jota toivon mukaan tulen jatkossa useinkin toistamaan: Kun on juhla tullaan kirkkoon. Jumalanpalvelus on tapamme juhlia, tuoda Jumalan eteen elämämme asiat sellaisina kuin ne on.

Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot:
”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset.”
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
joka vielä aamulla viheriöi
mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.

Ps. 90: 1-6, 12

Luin teille tälle päivälle osoitetun psalmin.

Siinä psalmin laulaja sanoo: Jo ennen kuin vuoret syntyivät. Vuorillakin on syntymäpäivä. Tänään emme vietä niitä, vaikka vuoret ovatkin jo ehtineet korkeaan ikään.

Saattaa olla että 3-vuotiaat pitävät teitä yhtä vanhoina kuin vuoret*. Mutta ihmisen ikä on toisenlainen. Psalmin mukaan se ei ole kovin paljon. Siksi hän kehottaakin miettimään elämän rajallisuutta – se tuottaa viisautta. Viisautta on monenlaista. Psalmi puhuu sydämen viisaudesta. Se on erilaista kuin yksipuolinen järjen viisaus ja tieteellinen tieto. Sydämen viisaus etsii sitä, mistä hyvä elämä koostuu. Mitä olisi saatava mahtumaan tuon elämänkaaren sisälle, jotta voisi katsoa sitä kiitollisin ja iloisin mielin jälkeenpäin. Tuo on minun elämäni.

Ikä ja kokemus tuo viisautta. Jos on avoin pohtimaan kokemaansa, se tiivistyy viisaudeksi, jota voi muillekin jakaa.

Minua on viime aikona puhutellut erä kuva, mikä tunnetussa suomalaisessa laulussa esiintyy. Anna Puu on lauluntekijä ja hän laulaa näin:

Nauruasi vailla –

Olen se linnuton puu –

Lehtiä täynnä –

Linnuton puu

Kuva linnuttomasta puusta puhuttelee minua. Puu voi olla täynnä lehtiä ja upea muodoltaan, mutta jos taivaan linnut eivät jaa luottamusta, että sen oksille voi rakentaa pesän – siinä puussa ei ole oikeaa elämää. Siksi linnuton puu on paljon lohduttomampi kuin lehdetön puu. Linnuton puu elää vain itseään varten.

Jos sinä olet puu – anna suojaa sille elämälle, mikä hyörii ympärilläsi. Luulen, että siinä on yksi vanhenemista koskeva viisaus. Tulla puuksi – suojaksi pikkulinnuille. Ne linnut voivat olla lastenlapsia tai ne voivat olla mitä tahansa suojelemisen arvoista. Lintuja voivat olla myös rukoukset, jotka viipyvät sydämessämme, mutta nousevat lopulta Jumalan puoleen.

 

*) ”Saatta olla että 3-vuotiaat pitävät teitä yhtä vanhoina kuin vuoret.” Lauseessa väärinymmärtämisen mahdollisuus – että vuoret ja 3-vuotiaat ovat yksimielisiä iästäsi.

Pyhäinpäivä 2015

Pyhäinpäivän ilta – kuolema on mitä on

Pyhäinpäivän ilta on aina koskettava. Sen tekee koskettavaksi jokainen elämä, jonka äärellä hetken vietämme. Luemme nimen ja sytytämme kynttilän tietäen, että siihen sisältyy nyt yhden ihmisen koko elämänkaari – jäljelle on jäänyt liekki, muistojen lämpö.

Jokaisen ihmisen elämän on ainutlaatuinen. Myös jokaisen suru kuoleman käytyä pitää sisällään erilaisia asioita. Kuolema tulee joskus pitkän elämän jälkeen helpotuksena. Se vapauttaa kärsimyksestä ja vie elämän sen luonnolliseen päätökseen. Toisinaan taas kuolema on kutsumaton vieras, joka tekee tuhoa ja jättää ihmiset hämmennykseen, tyhjyyteen ja sekasortoon. Surua säestää kipu ja kaipaus – toisinaan myös vaikeammat tunteet katkeruus ja viha. Ja on selvittävä eteenpäin päivä kerrallaan ilman häntä. Kullakin on omat keinonsa selväimiseen. Yksi turvautuu ystävien apuun ja keskusteluun heidän kanssaan. Yhä uudelleen ja uudelleen kerrataan muistoja ja tapahtumia. Toinen kuuntelee musiikkia, kolmas turvautuu tekemiseen, se auttaa kanavoimaan tunteiden vyyhtiä, joku kirjoittaa päivä kirjaa, yksi itkee päivittäin monta kertaa kun muutakaan ei voi, haudalla käyvät useimmat ja kertovat siellä huolensa.

Se tulee pian selväksi, että kuolema on lopullinen ero. Sitä ei voi peruuttaa. Ei oi kääntää kelloa tai ei voi herätä ja huomata, että se olikin vain pahaa unta. Jokainen herääminen on heräämistä kipeään todellisuuteen.

On asioita, jotka tapahtuu vain kerran. Me synnymme tänne vain kerran. Olemme vain kerran lapsia ja nuoria. Elämän kululla ja kasvamisella on vain yksi suunta. Kasvaminen täyteen loistoon ja kuihtuminen pois. Ja kun kuolema korjaa meidät tästä maailmasta. Se tapahtuu kerran eikä paluuta enää ole. Jäljelle jää eri tavoin surevia ihmisiä.

Pyhäinpäivän iltana muistelemme poisnukkuneita rakkaitamme. Kynttilöitä viedään haudalle. Erityisesti tänään muistamme vuoden aikana kuolleita seurakuntamme jäseniä. Nämä surut ovat vielä tuoreena muistissa.

Kun me tiedämme, että elinaikamme on rajallinen, miten huomioimme tämän asian elämässämme? Minkälaisen jäljen jätämme itsestämme läheisten sydämiin? Miten kohtaamme kuoleman? Mitä suomalainen ajattelee kuolemasta? Luulen, että aika moni ajattelee käytännöllisesti: ”No se on mitä on, ja se otetaan vastaan sellaisena kuin se tulee.” Toisaalta ei murehdita liikaa, mutta ei myöskään valmistauduta mitenkään.

Kristittyinä meillä on kuitenkin uskon tuoma näköala käsitellä ja pohtia kuolemaa ja kuoleman jälkeistä elämää. Kaikki ei jää tähän.

Pyhäinpäivään kuuluu ajatus yhteydestä.

Meitä yhdistää täällä kuoleman tuoma suru, mutta meitä yhdistää myös jälleennäkemisen toivo – eli usko Vapahtajaan – usko siihen, että Jumala on tehnyt meille tien kuolemasta elämään.

Meillä on Jumala joka armahtaa, antaa anteeksi, poistaa menneisyyden taakkamme ja sulasta rakkaudesta lahjoittaa meille pelastuksen.

Sellainen usko kristittyjä yhdistää. Sellainen on tuo kynttilöiden liekeistä koostuva valomeri pimeässä yössä – se on armon ja rakkauden meri. Kaipauksen ja toivon meri pimeässä illassa. Valo ja toivo tulee Jumalan luota ja saattaa meidät rajan tuolle puolen iloon.

Vastaanottaminen

Syksyn avaus – vastaanottaminen

Room 3:25 Jumala on asettanut Jeesuksen Kristuksen sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.

(A) Meidän syksy Harjavallassa avautuu erilaisena kuin vuosi tai kaksi sitten. Kirkkoherra Matti Kaipainen on päättänyt tehtävänsä Harjavallassa. Hänen juhliaan vietettiin sunnuntaina. Ne olivat lämpimät läksiäiset. Vaikka hän oli vain tuo kuusi vuotta – sekin aika jätti jäljen. Lämpimän sellaisen. Meillä on Matin kokoinen aukko työyhteisössä – aika iso siis. Ja se tuntuu vielä jonkin aikaa. Nyt me katsomme eteenpäin.

Meillä on edessä oleva syksy täynnä toimintaa ja tekemistä. Osallistumme seurakuntana Mahdollisuus muutokseen -missioon. Meidän on hyvä välillä yrittää tavoittaa ihmisiä uudella tavalla. Miten me olemme vastaanottamassa ihmisiä sisälle kirkon eläämän? – Mitenkä uusi ihminen löytää paikkansa täällä? Mitä tekisit, jos yhtäkkiä neljäkymmentä ihmistä kiinnostuisi kuulemaan Jeesuksesta.

(B) Toinen melko iso muutos Harjavallassa on vastaanottokeskuksen perustaminen Satalinnaan.

Katukuvaan on tullut joukko ihmisiä, nuoria miehiä, jotka tulevat kaukaa levottomien olojen keskeltä. Heillä on takanaan pitkä matka. Miten me olemme vastaanottamassa heitä tähän kaupunkiin? – vai riittääkö, että SPR hoitaa vastaanottamisen?

(C) Me olemme monella tavalla vastaanottajia.

Lahja vastaanotetaan. Kun ihminen ottaa lahjan vastaan – se tapahtuu avoimella ja tyhjällä kämmenellä.

Ihminen vastaan ottaa myös kärsimyksen ja sairaudet, vaikeudet ja onnettomuudet. Niitä vastaan tosin ehkä taistellaan. Varustaudutaan ja suojaudutaan.

Vastaanottaminen on sellaista että itse ei ole aktiivinen. Se ei ole sitä, että itse hankkii jotakin itselleen. Vastaanottaminen on suostumista siihen, että jotakin annetaan.

(D) Kun ihminen ottaa vastaan toisen ihmisen – se tapahtuu myös kahdella tavalla:

Niin että avoimella kämmenellä toivottaa tervetulleeksi tai käsi nyrkkiin puristuneena toivottaa tervemenneeksi. Voi ottaa siis ihmisen vastaan asein ja ennakkoluuloin varustautuneena (käsi nyrkissä) tai niin kuin tervehtiessä – avoimella kämmenellä.

Ei liene epäselvää minkälaista vastaanottamista Jeesus toivoo meiltä.

Avoin vastaanottaminen herättää meissä erilaisia tunteita. Levottomuutta ja pelkojakin. Me ajattelemme, vastaanotammeko kenties heidän mukanaan samalla jotakin sellaista, mitä emme halua – eli vastaanotammeko Troijan hevosen.

Meillä tuskin on paljon mahdollisuutta vaikuttaa paljon politiikkaan – mutta me voimme vaikuttaa niiden ihmisten elämään, jotka ovat tulleet lähimmäisiksemme. Siksi olisi hyvä päästä pelkojen ja ennakkoluulojen yli.

(E) Kaikkein tärkein asia ihmisen elämässä liittyy myös vastaanottamiseen. Pelastuksen, sovituksen, armon, anteeksiantamuksen, Jumalan lahjan, Jeesuksen. Tämän vastaanottamisen voi kuvata monella sanalla.

Paavali sanoi, että Jeesuksen veri tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.

Silloin kun vastaanotimme kasteen, saimme vastaanottaa Jumalan lahjan eli pelastuksen. Jokaisessa ehtoollisessa otamme vastaan Jumalan lahjan, sovituksen, jonka Jeesuksen uhriveri meille on tuonut. Myös tässä hetkessä.

Kun ihminen on vastaanottanut pelastuksen, hänellä on rauha. Se rauha voi tuoda sellaisen turvallisuuden, että muukalainenkaan ei pelota. Hänelle voi hymyillä, häntä voi kuunnella, häneen voi tutustua.

Kun ihminen on vastaanottanut pelastuksen, hänestä voi tulla ihmisenä myös vastaanottavaisempi. Käsi ei puristu nyrkkiin vaan avoimeen tervehdykseen. Harjavallassa olemme tottuneet myös siihen, että ennen ehtoollista me tervehdimme rauhantervehdyksellä vieruskavereitamme.

Ehkäpä myös nyt voisimme tervehtiä vieruskaveriamme. Sen ei pitäisi olla pelottavaa.

Tämä puhe oli aamumessussa, jolla Harjavallan seurakunnan työyhteisö avasi syyskautensa. Messu on toki avoin kaikille seurakuntalaisille. Meillä on käsillä isohkoja muutoksia. Edellinen kirkkoherra on siirtynyt Pöytyän seurakunnan kirkkoherraksi. Vastaanottokeskus on avannut toimintansa. Se jouduttiin avaamaan turvapaikan hakijoille ennen kuin sinne on saatu palkattua henkilökuntaa. SPR:n vapaaehtoiset ovat vastanneet sen toiminnasta (respect!!). Puhe oli samalla minun ensimmäinen puheeni vt. kirkkoherrana.

Rukous lesken ropona

Rukous lesken ropona

Mark. 12: 41-44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

Evankeliumissa Jeesus katselee ihmisiä. Hän katselee heitä kiinnostuneena, seuraa heidän toimiaan. Jumalasta yleensäkin on varmaan hauskaa katsella ihmisiä. Tosin Raamatun mukaan Jumala on usein kuin murrosikäisen lapsen isä ja äiti, joilla on koko ajan huoli lapsestaan. Se on itsenäistymässä ja tekee kaiken aikaa valintoja ja temppuja joilla vaikeuttaa elämäänsä. Hän ei osaa valita oikein tai hyvin.

Jumalan kerrotaan tuskastuneen useasti ihmisten pahuuteen. Silti suurimpana tunteena ihmistä kohtaan on rakkaus. Juuri siksi, koska hän rakastaa, meidän pahuutemme raastaa häntä.

Joinakin yksittäisinä hetkinä hän saattaa nähdä jotakin hyvää – pyyteetöntä auttamista, itsensä peliin laittamista toisen tähden, uhrautumista. Se on harvinaista ja ilmiömäistä, jopa niin ihmeellistä, että Jeesus pyytää oppilaansa sitä katsomaan.

Temppelissä hän näki köyhän leskinaisen. Nainen oli jäänyt vaille miehen tuomaa turvaa. Mutta hän luotti Jumalaan ja antoi elämänsä Jumalan haltuun. Siinä uskossa hän antoi vähästään kaiken Jumalalle.

Hänen pieni almunsa meni Jerusalemin temppelin koristamiseen. Temppeli on Jumalan asuinsija maan päällä. Ihmiset olivat iloisia ja ylpeitä temppelistään. Sen rakentaminen ja kaunistaminen oli vuosikymmeniä kestävä tehtävä. Samoin kirkkoja Suomessa on rakennettu ja ihmiset ovat halunneet niistä sellaisia rakennuksia, että sen suojissa tuntee iloa ja pyhyyttä. Jumalalle annetaan parasta. Ei sillä lesken rovolla silti paljon temppeliä koristeltu.

Mutta antaessaan rahan Jumalalle, hänen sydämen temppelinsä tuli kauniiksi, kauniimmaksi kuin kenenkään muun. Parhaita temppelin ja kirkon koristuksia ovatkin ihmisten rukoukset, heidän luottamuksellinen suhteensa Jumalaan.

Me emme ole nyt Harjavallan kirkossa, mutta sydämen temppeli on avoinna Jumalalle. Täällä vanhainkoti Hopearannassa on paljon leskeksi jääneitä miehiä ja naisia. Ei ehkä ole enää paljon muuta annettavaa Jumalalle kuin rukoukset.

Raha – arka aihe

Raha – arka aihe

Jeesus oli kerran temppelissä ja katseli ihmisiä. Hän katseli heitä kiinnostuneena ja seurasi heidän toimiaan. Temppelissä oli arkku, jonne ihmiset laittoivat almujansa. Rikkaat antoivat suurieleisesti pajonkin mutta köyhät vain vähän jos ollenkaan. Saatamme ajatella, että näillä rahoilla autettiin nälkäisiä, sairaita ja kodittomia. Ne eivät olleet kuitenkaan lähimmäisrakkauden osoituksia. Almujen antaminen köyhälle oli toki osa heidän uskonsa mukaista toimintaa. Mutta temppelissä ihminen antoi nuo rahat Jumalalle. Ihminen uhrasi omastaan Jumalalle.

Luterilaiset muistavat hyvin kouluajoilta Lutherin taistelun anekauppaa vastaan. Uskonnollisia tunteita käytettiin rahastamiseen: Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa. Tämän jälkeen on ollut helppo kritisoida rahan keräämistä kirkon tilaisuuksissa.

Eräs Helsingin pappi esitti ajatuksen, että kolehtia ei kerättäisi enää messussa. Siitä saatavat tulot ovat valtakunnallisestikin niin pieniä, ettei niillä saada juuri mitään aikaan. Kirkollisvero on riittävä tapa hoitaa näitä asioita. Ehdotus sisältää toki tiettyä realismia, mutta hyvin vähän uskoa siihen Jumalaan, joka siunaa pienen pojan eväät tai uskoa siihen Jumalaan, jolle lesken ropo oli suunnattomasti enemmän kuin rikkaiden suurista tuloista antamat summat.

Rahalla ei voi ostaa taivaspaikkaa, mutta sillä voi osoittaa lähimmäisyttä. Sillä ei osteta puhdasta omaatuntoa, mutta sillä saa puhdasta vettä janoiselle. Sillä saa myös vietyä pimeydessä elävälle Jumalan sanan. Armoa ihminen janoaa, vaikka kuinka yrittäisi pestä itsestään uskontoa pois.

Tuomo Lindgren

Harjavallan kappalainen


Arkistot

helmikuu 2016
M T W T F S S
« Dec    
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
29  

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.