Rakastaminen on aivan mahdotonta

Aamumessu 6.5.2015 (4. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai)

1 Joh 3:23

Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt.

Erään juutalaisen tarinan mukaan, historian varhaisissa vaiheissa, Jumala lähestyi aivan ensimmäiseksi muinaisia egyptiläisiä. Egyptin valtakunta oli suuri ja laaja, jospa siitä tulisi kansa, jonka kanssa hän solmisi liiton ja antaisi sille lakinsa. Tämän kansan avulla käskyt tulisivat saavuttamaan suuren joukon ihmisiä. Jumala ilmestyi heidän faraolleen ja ilmaisi asiansa.

Egyptiläiset: Mikä on käsky, jota haluat meidän noudattavan?

Jumala: Älä tee aviorikosta!

Egyptiläiset: Ei käy! Tuollainen käsky veisi kaiken ilon upeista juhlistamme.

Kun egyptiläiset olivat hylänneet Jumalan tarjouksen, tämä kääntyi Sumerilaisten puoleen. He olivat jo korkealle sivistynyt ja oppinut kansa. Ehkäpä nuo ylväät Eufratin ja Tigrisin asukkaat ovatkin parempi kansa vastaanottamaan lain.

Sumerilaiset: Minkä käskyn annat meille?

Jumala: Älä varasta!

Assyrialaiset: Ei käy! Jos me ryhtyisimme noudattamaan tuollaista käskyä, taloutemme romahtaisi.

Myös sumerilaiset hylkäsivät Jumalan tarjouksen.

Koska mahtavat Egypti ja Sumer torjuivat Jumalan käskyn, Jumala mietti, mitä hän tekee. Näiden suurien kansojen välissä asui pieni ja mitätön kansa Israel. Paremman puutteessa Jumala päätti kääntyä heidän puoleensa. – ”Hei. Olen Jumala ja voisin solmia liiton teidän kanssanne. Liittoon kuuluu laki jossa on yksi käsky”

Juutalaiset: Mitä se maksaa?

Jumala: Ei mitään, saatte sen aivan ilmaiseksi.

Juutalaiset: Ai jaa. No, siinä tapauksessa me otamme saman tien kymmenen!

Tälle hauskalle juutalaiselle tarinalle on vakavamielisempi Kkistillinen jatko. Se kuuluu näin:

Juutalaiset hienosta yrittämisestään eivät pystyneet noudattamaan tätä liittoa ja kymmentä käskyä. Niinpä uutta liittoa perustettaessa kristittyjen kanssa käskyjen lukumäärä neuvoteltiin uudestaan. Kymmenen tuntui niin paljolta.

Sovittiin kahdesta käskystä: Uskokaa Jumalaan ja rakastakaa toisianne.

Sopimus tuntui hyvältä, sillä kaksi käskyä ei ole paljon. Mutta mitä enemmän ihmiset yrittivät rakastaa toisiaan sitä kärttyisämmäksi he tulivat.

He menivät valittamaan asiasta Jumalalle: ”Rakastaminen on aivan mahdotonta. Kun yritän vakuuttaa naapurilleni rakkautta ja ystävällisyyttä, minun päinvastoin tekisi mieli lyödä sitä ja haukkua se pystyyn.”

Jumala ilahtui kuulemastaan: ”No mutta sittenhän nuo käskyt toimivat juuri niin kuin pitää. Sinä et muuttunut paremmaksi, vaikka kuvittelit niin. Mutta opit tuntemaan itseäsi syvemmin. Toki tahdon ja käsken edelleen sinua uskomaan ja rakastamaan. Mutta aina kun huomaat joutuvasi umpikujaan tämän käskyn kanssa. Aina kun huomaat, ettei rakkautesi riittänyt – huomaat varmasti silloin myös pienen oven.”

Kristitty katsoi ja näki. Siellä oli pieni ovi. Hän astui ovesta sisään – Sisällä oli pienellä pöydällä pala leipää ja tilkka viiniä.

Jumala: ”Kun sinä uskot minuun, Jumalaasi. Et usko vain johonkin korkeampaan voimaan. Sinä turvaudut Poikaani Jeesukseen, joka antaa sinulle anteeksi aina ja ehdoitta. Tämä leipä ja viini on sovinnon ateria sinun ja minun välillä. Toivon kohtaavani sinut täällä usein.”
(Juutalaisen tarinan olen oppinut Hannu Kiurulta – ehkä facebookista? Tarinan jatko on oma kehitelmäni.)

Tie, totuus ja elämä – mitä tapahtui unelmille?

Jubilate – riemuitkaa —- Jumalan kansan koti-ikävä

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”
Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Joh. 14: 1-7

Kurssitapaamiset ovat mielenkiintoisia. Niiden aikana palataan jälleen nuoreksi ja araksi opiskelijaksi, jolla elämä ja unelmat olivat edessä päin. Minkälainen minä olin? Mistä haaveilin? Mitä odotin elämältä? Tänään useamman vuosikymmenen päästä katsotaan sitä matkaa, mikä on kuljettua tuon jälkeen. Mitä minusta tuli, mitä unelmille tapahtui? Mikä niistä toteutui? Mikä taas ei ja mikä jäi kytemään sisimpään ja odottamaan uutta aikaa? Mitkä unelmat muuttuivat tai vaihtuivat toiseksi.

Minkälainen elämä on ollut? Mitä minulle kuuluu nyt kun kysyn sitä niiden ihmisten kanssa, jotka muistavat minut nuoresta alkaen ja ehkä jakoivat joitakin niistä unelmista, joita silloin oli?

Elämän jälkiä katsotaan erityisesti niin sanotussa kolmannessa iässä – kun isommat vastuut on saanut jättää taakseen. Lapset, jos niitä on ollut, ovat lentäneet pesästä, työstä on päästy eläkkeelle. – Yhtä lailla se kutsuu avautumaa uusille mahdollisuuksille uudessa tilanteessa.

Kun miehet ovat poistuneet syrjään, tarinoita jaetaan toisella syvyydellä. Ehkä on myös sellaisia kuulumisia, mitä ei voi jakaa kenellekään muulle kuin nuoruuden kavereille. Myös elämän särkymiset käydään läpi. Jotkut särkymiset jättivät haavoja, jotka ovat edelleen kipeitä. Kun unelmien särkyessä tuntui särkyvän enemmän kuin jäi ehjäksi. Onko sitä elämän katedraalia rakentanut vain siksi, että se sortuu.

Luin teille tulevan sunnuntain evankeliumista hyvin tutun kohdan: Jeesuksen jäähyväispuheesta oppilailleen. Jeesus puhuu taivaan kodista, joka on matkamme viimeinen päämäärä. Jeesus puhuu tiestä, joka heillä on edessäpäin. Viesti: Älköön sydämenne olko levoton – on lohduttava viesti myös silloin kun elämää katsoo taaksepäin eikä vain eteenpäin kohti tuntematonta tietä.

Mikään ei ole tapahtunut tietämättäsi. Jumala on ollut kanssanne silloinkin kun taivas tuntui pimenneen. Syvimpäänkin murheeseen, surujen polulle oli laitettu myös tienviittoja kotiin – kutsu rukoukseen. Kutsu etsiä Taivaan isän kasvoja.

Jeesuksen puheessa tulee esille kolme mielenkiintoista sanaa: tie, totuus ja elämä.

Oikeastaan voisinkin kysyä: mitä nämä sanat tarkoittavat sinun elämänpolullasi. Minkälainen on ollut sinun tiesi – kuinka syvälle totuuteen uskallat katsoa – oletko tyytyväinen elämääsi.

Ajattele omaa elämäntietäsi, sitä taivalta jota olet kulkenut. Minkälaisella tiellä sinä kuljet? Minkälainen se on ollut? Mitä olet nähnyt matkasi varrella? Minne se johtaa? Mitenkä löysit tiesi? Saatamme tuntea joskus eksyneemme (- Jumala ei kuitenkaan eksy. Hän on sinun kanssasi.)

Totuus on käsitteenä pelottava ja vapauttava. Ehdottomana se pelottaa, ja toisaalta kohdattuna vapautta.

Sinulla on sen verran kokemusta elämästä, että ei tarvitse valehdella itselleen – ei tarvitse uskotella tai mukautua johonkin rooliin. Totuus on arvokkaampi paljaana kuin verhottuna tai kätkettynä.

Totuus on iso asia. Jumala haluaa totuutta salatuimpaan asti. Kun ihminen tarkastelee elämän jälkiään – juuri totuus on se asia, mitä tavoitellaan. Mikä on totuus itsestäni ja riittääkö se mihinkään.

Entä eletty elämä. Olenko siihen tyytyväinen vai onko siinä liian paljon hukattu

Jos tarkastelee omaa tietänsä, totuutta itsestään ja mennyttä elämäänsä voi päätyä lohduttomiinkin päätelmiin.

Huomasitte varmaan, että Jeesus ei oppilailleen puhunut yleiseseti elämäntiestä, totuudesta ja elämästä. Hän iski sanansa paljon syvemmälle, kun hän viittasi näillä sanoilla itseensä: Minä olen tie, totuus ja elämä.

Jumalassa ja erityisesti Jeesuksessa nämä asiat ovat löydettävissä: tie Jumalan luokse, tie, joka vie perille, tie jolla löytyy totuus ja elämä.

Hänessä Jeesuksessa on totuus, joka on syvempi meidän totuuttamme. Totuus jossa meidän elämämme saa paremman valon.

Ja ennen kaikkea hänessä on elämä, elämän lähde – kaikki elämä – ei ole muuta elämää kuin se, mikä Jumalasta lähtee.

Tämä puhe pidettiin eräässä kurssitapaamisessa, jossa samassa opinahjossa opiskelleet tapasivat toisensa. He olivat aloittaneet opintonsa 1968 (tai valmistuneet). Joka tapauksessa tuollaista aihetta pyörittelin enkä niin tarkkaan kirjoitetun puheen sanoja seurannut.

Rosvopaisti

Rosvopaisti

Kokki kolmosen mukaan aito rosvopaisti tehdään varastetusta lampaasta. Lammas keritään sentin villaan, teurastetaan, mutta ei nyljetä. Aikansa riippuneen ruhon villaan hierotaan parin sentin savimassa. Rosvopaisti paistuu hiljakseen maakuoppaan peitettynä. Kun se nostetaan ylös, savi on kovettunut ruukuksi lampaan ympärille. Ruukku halkaistaan ja villa jää saveen kiinni. Hyvät ohjeet varkaalle.

Jeesus puolestaan antaa ohjeita lampaiden paimenille varkaita vastaan. Hyvä paimen puolustaa lampaitaan. Puhuessaan lampaista Jeesus tosin kertoi vertauksen. Mitäpä jos tuo rosvopaistikin on nyt vertaus.

Vertauksessa me olemme lampaita, joille voi käydä huonosti. Suomessa ei tarvitse pelätä Boko Haramia, joka oikeasti varastaa ihmisiä, pakkokäännyttää ja tekee niille mitä lystää. Meidän ihmisrosvomme ovat toisenlaisia, kasvottomia. Rosvopaistin teko-ohjeetkin ovat paistikohtaisia. Tärkeintä on saada lammas pois paimenen luota. Paratiisin käärme on kärsivällinen suostuttelija.

Jeesus sanoo, että lampaat eivät kuuntele vieraan ääntä. Silti hän varottaa varkaista ja rosvoista, jotka tulevat lammastarhaan aidan yli. Monet kuuntelevat vieraankin ääntä ja lähtevät näiden mukaan, koska ajattelevat pääsevänsä pienelle seikkailulle. Mutta seikkailulla voi olla kallis hinta. Kun lampaat kuvittelevat pääsevänsä vapauteen, he tietämättään ovatkin rosvon syleilyssä osana monimutkaista rosvopaistin tekoa. Ei hän villoista välitä, vaikka sinut muodikkaaksi parturoi.

Mitä opimme? On niitä, jotka puolustavat ihmistä ja hänen vapauttaan Jumalan lapsena. On niitä, jotka vahingoittavat ihmistä koittamalla saada hänet eroon Jumalasta. Lupaavat vapautta mutta johdattavat orjuuteen. Jos tottuisimme kuulemaan Hyvän Paimenen ääntä, emme olisi niin vieteltävän helppo saalis.

Tuomo Lindgren

Hartauskirjoitus Satakunnan Kansaan 19.4.2015

rosvopaisti

Kuopan toinen reuna

Kuopan toinen reuna

26.3.2015

Valmistautuessani päivänavaukseen tutkin tiedotusvälineistä, mikä suomalaisia tänään puhuttaa. Kyllähän näitä aiheita on:

– vaalit on tulossa ja puolueiden puheenjohtajia tentataan aamusta iltaan.

– Suomessa ja Euroopassa on edelleen talouskriisi

– Venäjän aiheuttama ja ylläpitämä levottomuus jatkuu kuten myös heidän masinoimat sotatoimet Ukrainassa

– Lentokoneen (Germanwings) maahan syöksyminen Etelä-Ranskassa

– Presidentti Niinistö ei osallistu Venäjän Voitonpäivän paraatiin

Nämä eivät kuitenkaan ole välttämättä niitä asioita, joista nuoret ovat kiinnostuneita. Mikä puhuttaa yläasteikäisiä nuoria viimepäivien uutisvirrassa?

– Ehkä suomalaisen vuorikiipeilijän Samuli Mansikan kohtalo Himalajalla

– Ehkä suomalaisen uuden tietokonepelin menestys – kaupunkirakentamiseen keskittyvä peli Skylines. Sitä myytiin muutamassa päivässä yli 500 000 kappaletta.

– Ehkä joku on ollut kiinnostunut elokuvasta Big Game, jossa Amerikan presidentin lentokone putoaa lappiin ja nuori suomalainen poika pelastaa hänen henkensä.

– Luultavasti joku on kiinnostunut jääkiekosta ja Lukon pärjäämisestä

– Ehkä rikosuutinen, jossa isä ja tytär pitivät vuosia toista naista vankinaan – ja tämä tapahtui suomessa.

– Tai se että lopultakin Harjavallassa auton renkaita puhkonut tyyppi on saatu kiinni.

Tällainen katsaus maailmaan osoittaa, että siellä on unelmia ja uhkia. Unelmiakin siellä on oikeasti enemmän kuin sensaatiolehdet uutisoivat. Niistä vain ei saa isoja otsikoita.

Jollakin tavalla tuo maailma unelmineen ja uhkineen on myös se paikka, jossa sinä lähdet unelmiasi metsästämään ja uhkia väistelemään ja voittamaan.

Jotta siihen työhön uskaltaa lähteä, täytyy uskoa että se on mahdollista, että se kannattaa. Täytyy olla toivo, että oma paikka löytyy.

Eilen uutisissa kuulin hienon kielikuvan, jonka sanoi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, kun hän mietti Suomen nostamista talouden taantumasta lisävelalla.

”Jos nähdään kuopan toinen reuna, voidaan rakentaa silta.” Velkaa voidaan hetkeksi ottaa, jos on edessä talouskasvua, jolla velat saadaan hoidettua ja talous tasapainoon. Mutta jos sitä kuopan toista reunaa ei nähdä, eli sitä talouskasvua, jonka päälle silta rakennetaan, silloin ei ole takeita siitä, että silta tulee valmiiksi. Ei ole mitään niin hyödytöntä kuin silta, joka ylittää vain puoleksi kuilun.

Reaalimaailmassa on näin. Siltaa ei lähdetä rakentamaan tietämättä sitä mihin sen toinen pää tulee ja minkälainen jänneväli ja minkälaiset lujuuslaskelmat tehdään.

Omassa elämässä siltaa lähdetään kuitenkin rakentamaan näkemättä sinne toiselle reunalle. Et tarkkaan tiedä miten tulet pärjäämään tai sijoittumaan työelämässä. Kuljemme luottamuksen eli uskon varassa. Koulua käymällä hankitaan valmiuksia siihen, että tositilanteessa pärjää – henkisiä valmiuksia, että emme lannistu vaikeuksien koittaessa, taidollisia valmiuksia, että voimme ottaa vastaan monenlaista työtä, jotta voi lähestyä unelmiaan paremmin.

Kristityt ovat katsoneet tulevaisuuteen sekä realistisesti että toiveikkaasti. Olen lukenut erään tavallisen suvun vanhoja kirjeitä. Siinä korostuu esi-isien usko. Jumalaan luottaen pärjäämme. Vaikka elämä oli kovaa ja leipä ei tullut helposti, niin Jumalaan luottaen päästiin elämässä eteenpäin. Tämän viestin haluan jättää teille myös tänään. Jumalaan luottaen päästään eteenpäin ja silta rakentuu tulevaisuuteen, vaikka se kuopan toinen reuna ei ole näkyvissä.

Jokainen on tarina

Jokainen ihminen on tarina. Oletko koskaan ajatellut, mikä on sinun tarinasi, tarina siitä, kuka sinä olet. Jokaisella on oma tarinansa. Tarina on kertomisen arvoinen – eikä vain kertomisen, vaan myös kuulemisen arvoinen.

Tarinat ovat tärkeitä itsellemme. Lapset kysyvät usein vahemmiltaan, kerro minulle, minkälainen minä olin pienenä. He haluavat kuulla uudestaan jonkin saman tarinan. He pyytävät isovanhempiaan kertomaan myös siitä, minkälainen isä tai äiti oli pienenä. Nämä ovat pieniä tarinoita, mutta tärkeitä. Niillä rakennetaan sielua.

Erikoista tarinassamme on se, että se ei ala vasta siitä, kun synnymme. Tarina on paljon vanhempi. Isän ja äidin tarina on osa sinun tarinaasi. Samoin isovanhempien tarina. Ne ovat tarinoita myös sinusta. Tai sinä olet osa sitä tarinaa. Me synnymme sukuun, ihmisten keskelle – jaamme yhteisen tarinan. Synnymme kansaan, jossa jaamme vähän suuremman tarinan. Kristittyinä meillä on vielä suurempi yhteinen tarina.

Minlla on omasta isoisästäni oikeakstaan vain yksi henkilökohtainen muisto. Muistan vain yhden tapaamisen hänen kanssaan. Hänellä oli erkoinen tapa silittää päätäni. Hän tuli eteeni ja silitti leveällä kädellään pitkin kasvojani ylhäältä alas sanoen: kenenkäs poikia sitä ollaan? – Kyllä hän tiesi, että olen hänen poikansa nuorin poika. Tällä kysymyksellä aikuiset yleensä tekivät tuttavuutta kylän lapsiin, joita he eivät ennestään tunteneet. Kun hänet osattiin yhdistää tuttuun henkilöön, hän sijoittui ihmissuhteiden verkostoon. Mutta pappani kohdalla tuo kysymys oli yksi tapa vahvistaa meidän välistä sidettä. Se vahvisti tietoisuutta siitä, mistä minä olen kotoisin, mitkä ovat minun juureni. Hänestä olen kyllä myöhemmin kuullut muita erilaisia tarinoita. Vaikka tarinoita on hänestä kovin vähän, ne ovat minulle tärkeitä tarinoita, sillä ne ovat minun tarinaani.

Miten näitä tarinoita pidetään yllä? Niitä kerrotaan sukupolvelta sukupolvelle. Mutta myös viettämällä juhlia aina tiettyyn aikaan, tärkeinä päivinä. Juhla palauttaa tarinan mieleen.

Viime viikolla oli esillä yksi suomalaisuuteen kuuluva tarina. Juhlimma ja muistelimme sitä kansakuntana. Oli talvisodan päättymisen 75-vuotisjuhla. Seppele laskettiin sankarihaudoille. Suomalaisuuden tarinaan kuuluu lähtemättömästi kertomus sodasta suurta ylivoimaa vastaan. Se on meidän kaikkien suomalaisten tarina. Ja tärkeä sellainen.

Joka sunnuntai kristityillä on jokin yhteinen tarina Jeesuksesta esillä jumalanpalveluksessa. Tiedätkö mitä tarinaa nyt muistellaan. Meillä on paasto ja valmistaudumme kirkon suurimpaan juhlaan pääsiäiseen.

Miten syöt?

Miten syöt?

Suuren paaston puolivälissä on hyvä muistaa mistä ruokailemisessa on kysymys. Syöminen ei ole vain energian tankkaamista. Siinä avautuu suhteiden verkosto itseni ulkopuolelle, jossa usein olen vain ketjun viimeinen lenkki. Joku on kasvattanut viljaa, joku on lypsänyt lehmää, joku on teurastanut eläimen. Joku on tuonut tarvikkeet kauppaan, joku mahdollisesti valmistanut ruuan minulle jne. Syöminen muistuttaa minua tarvitsevuudesta. Me tarvitsemme luomakuntaa ja siitä saatavaa ravintoa, me tarvitsemme Jumalaa, joka tämän lahjan meille antaa ja me tarvitsemme toisia ihmisiä ravinnon kasvattamiseen.

Ruokailuun liittyy myös vahvoja yhteenkuuluvuutta osoittavia piirteitä. Kutsumalla jonkun kotiinsa syömään ihminen avaa samalla sydämensä vieraalleen. Ateriayhteys on sydämenyhteyttä. Yhdessä syöminen voi olla kylmää vain yleisessä ruokalassa, jossa ihmiset välttämättömyyden pakosta syövät samassa tilassa.

Jos puolisot ovat riidassa keskenään, syöminen samassa pöydässä on karu kokemus. Sydämen sulkeutuessa toiselle myös suu sulkeutuu yhteiseen aterioimiseen. On vaikeaa syödä samassa tilassa ihmisen kanssa, johon suhteet eivät ole kunnossa. Ruoka ei maistu, kun sovittamaton riita jäytää välejä.

Ehtoollisen nauttimisen edellä on rauhantervehdys. Sen on tarkoitus muistuttaa sovinnosta niiden kesken, jotka ateriaan osallistuvat. Me olemme saaneet Jumalalta paljon anteeksi. Siksi meidän tulisi kyetä antamaan anteeksi toisillemme.

Jeesus sanoo: Minä olen elämän leipä. Hän ei sano olevansa täydellinen ajatus, puhtain tunne tai ylevin aikomus, vaan leipä, jossa on sekä sovinto että iankaikkinen elämä. Ehtoollisessa meillä on ateriayhteys Jumalan kanssa. Hänen sydämensä on avoin meille. Entä sinun sydämesi? Onko se avoin Jumalalle ja lähimmäisellesi?

Hartauskirjoitus Sydän Satakunta -lehteen 12.3.2015

Joosefin valinta

Joosefin valinta
Kun Maria tuli raskaaksi, ilmassa ei väreillyt vain onnea. Hän ei uskaltanut kertoa sitä kihlatulleen Joosefille. Ei hän sitä voinut pidemmän päälle salatakaan. Evankeliumi sanoo: Marian raskaus kävi ilmi.
Joosef oli aikansa mittapuilla tarkasteltuna hurskas eli hyvä mies, aviomiesainesta. Hurskaus kuitenkin edellytti, että tällaisessa tapauksessa kihlaus ei etene avioliittoon asti. Joosef halusi purkaa sopimuksen niin, että siitä olisi mahdollisimman vähän haittaa Marialle. Mies, joka oli saattanut Marian raskaaksi, oli vapaa nyt avioitumaan hänen kanssaan. Hän oli Joosefin selän takana toiminut väärin, kantakoon vastuunsa ja tehköön jotakin oikein. Tämä oli Joosefin toimintasuunnitelma, mutta toisin kävi.
Enkeli ilmestyi Joosefille ja kertoi, että lapsi ei ole aviorikoksen seuraus, vaan Jumalan Hengen vaikutusta ja lapsi tarvitsee Joosefin isäksi. Siinä oli miehellä miettimistä. Joosef olisi voinut kieltäytyä ja päästä helpolla. Suostuminen merkitsisi pysyvän suhteen muodostumista. Joosef suostui erikoiseen pyyntöön. Hän suostui siihen, että Jumalan poika kutsuu häntä isäksi. Jeesuksen lapsuudesta ei ole paljon kuvauksia emmekä oikein tiedä, miten Joosef pärjäsi tehtävässään.
Joosefin tarina muistuttaa miehiä jonkinlaisesta ulkopuolisuudesta syntymän ihmeessä samalla siitä, että heitä kuitenkin tarvitaan. Äiti synnyttää pojan ja täyttää poikansa monet tarpeet, mutta vain miehen katseen alla pojasta tulee mies.
Me voimme myös olla osa Jumalan suunnitelmaa ja täyttää oman paikkamme isänä, puolisona, työntekijänä, ystävänä – edes jotenkin. Jumalan suunnitelma etenee täydellisesti, vaikka meistä joskus tuntuisi, että olemme vain sotkeneet asiat. Tehtäväämme suurempi on kuitenkin Hän, joka antaa tarkoituksen kaikille ponnisteluillemme.
Tuomo Lindgren
Harjavallan seurakunnan kappalainen
Satakunnan Kansa Pyhäpäivän sana
4. adventti

Arkistot

toukokuu 2015
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Huh    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.