Riisu kenkäsi

Saarna retriitin aamumessussa

Riisu kenkäsi

Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. Silloin hän ajatteli: ”Menenpä katsomaan tuota ihmettä. Minkä vuoksi pensas ei pala poroksi?”
    Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta: ”Mooses, Mooses!” Mooses vastasi: ”Tässä olen.” Herra sanoi: ”Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Herra sanoi vielä: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. Ensimmäinen lukukappale 2. Moos. 3: 1-6

Retriitin aihe koskee aikaa: menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus. Jokainen messu jota seurakunnissa vietetään on elämistä näissä kolmessa aikadimensiossa: Menneisyyteen liittyvät synnintunnustus – syyllisyyden kokemus / kiitos lahjoista myös Raamatun lukukappaleet ja ehtoollinen palauttavat menneen mieleen. Menneitä muistellaan, jotta ne nykyistyisivät – jotta niistä tulisi todellisuutta tähän hetkeen. Se on myös saarnan tehtävä: tuoda Jumalan sana nyt-hetkeen. Synninpäästö ja ehtoollinen on nyt-kokemus. Myös tulevaisuus on esillä. Se ilmenee vahvimmin ehtoollisessa. se on aavistus siitä taivaallisesta juhla-ateriasta, mitä pelastetut viettävät Jumalan luona. Me osallistumme siihen pelastettujen iloon jo nyt.

Mitä tämä luettu kohta Mooseksesta puhuu aiheemme kautta. Mooseksella oli erikoinen historia – erikoinen oli hänen nykyhetkensä ja erikoinen tulevaisuus. Hän oli elämänsä merkillisimmässä leikkauspisteessä. Tässä tapahtui Mooseksen kutsuminen Jumalan antamaan tehtävään. Hän oli paennut autiomaahan Egyptin viranomaisia tekemänsä henkirikoksen tähden. Midianissa hän kohtasi tulevan puolisonsa ja perusti perheen. mutta silti hän syvimmältään oli pakolainen. Paossa egyptiläisiä ja paossa omaa kansaansa. Jumala otti hänet kiinni.

Palavan pensaan kertomuksessa tietyt sanat uppoavat kuulijaan – älä tule lähemmäksi, riisu kenkäsi. Paikka jolla seisot on pyhä. Pyhän lähellä ihminen tulee tuntemaan oman epäpuhtautensa, sen että ei kestä syntisenä Jumalan pyhyyttä. Jumalaa lähelle ihminen haluaisi ja kaipaisi päästä, mutta meidän syntimme muodostaa. Menneisyyden taakka pitää portin ulkopuolella. Silti Jumala etsii meitä.

Pyhällä paikalla kengät riisutaan – Jumalan edessä ihminen on paljain jaloin. Se ainoa osa meitä, mikä koskettaa maata, paljastetaan. Moosesta ei pyydetty ottamaan hattua pois vaan sandaalit. Ehtoollisen edellä Jeesus pesi oppilaidensa jalat. Oliko siinäkin muistutus, että opetuslapset olivat tulleet sen liekin luo, mikä häikäisee, mutta ei polta.

Vuorella Jumala ilmoittaa itsensä Moosekselle. ”Minä olen isäsi Jumala”. Näillä sanoilla Jumala tulee lähelle ihmistä, osaksi hänen sisintä elinpiiriään. Jumala ei sanonut: minä olen kansojen Jumala ja maailmojen Luoja. Vaan minä olen isäsi Jumala. Jumala oli tullut keskelle Mooseksen elämää – hänen sukunsa ja historian kautta, hänen oman tarinansa kautta.

Ehkä sinulla on ollut elämässä joitakin merkittäviä hetkiä, joissa elämän suunnat asettuvat uudelleen. Ehkä se hetki voi olla myös tässä ehtoollisen äärellä – ikiaikojen Jumala koskettaa sinussa menneisyyttäsi, nykyisyyttäsi ja kutsuu kohti uutta mikä avautuu kirkkaana mutta ei polttavana.

Saarnan pohjalla vuoden 2007 saarnan ideoita.

Mainokset

The Dash – retriittisaarna

Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti Jes 40:6-8

Saarna on mukaelma + laajennus kirjoituksesta, The Dash – Linda Ellis

Eräässä muistopuheessa nainen kertoi ystävästään. Hän aloitti mainitsemalla henkilön elinpäivät 2.3.1941-4.5.2019. Ensimmäisenä tuli syntymäpäivä, sitten viiva ja viimeiseksi kuolinpäivä. Hautakivemme kertovat asian nimen jälkeen lyhyesti samalla tavalla. Hän sanoi, että tärkeintä tässä ilmaisussa on viiva päivämäärien välissä. Sillä viiva merkitsee sitä aikaa, jonka hän eli maan päällä ja ihmiset, jotka rakastivat häntä tietävät, mitä kaikkea tuo viiva pitää sisällään, mitä merkitsee. Hän luetteli asioita ja tapahtumia, erilaisia muistoja ystävästään: iloisia yhdessä vietettyjä hetkiä ja toisia tilanteita, joissa surua ja elämän taakkoja oli yhdessä kannettu. Viiva numeroiden välissä on elinkaari tai matka päivämäärästä toiseen.

Elämässä tärkeää ei ole se, kuinka paljon omistimme ja kuinka paljon sukulaiset perivät rahaksi muutettavaa – vaan se, kuinka elimme ja rakastimme, kuinka käytimme sen meille annetun viivan päivämäärien välissä. Perivätkö läheisemme vain rahaa – jääkö heille muistoja, jotka auttavat jaksamaan.

Elämän rajallisten päivien määrä kutsuu meitä miettimään, onko asioita, joiden haluaisit elämässäsi muuttuvan. Et koskaan tiedä, kuinka paljon aikaa on jäljellä.

Olemmeko kuulleet Jeesuksen kutsuvan meitä seuraansa sille tielle, mikä vie ikuiseen elämään. Minkälaiseen vaellukseen se sinua johtaa. Se kutsuu sinua kuoriutumaan enemmän siksi ihmiseksi, joksi sinut on luotu.

Kun sinun muistokirjoituksesi on luettu ja laitettu ylös elämäsi asiat, olisitko ylpeä siitä, miten ja mihin sinun sanotaan käyttäneen sen viivan mikä jää päivämäärien väliin.

Luomakunnan sunnuntai

Kansanlaulukirkko 

Luomakunnan sunnuntai – kansallispukujen tuuletuspäivä 

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Joh. 1: 1-4 

Mukana saarnatuolissa suurikokoiset kuvat: Rauhala, Valon synty – Maidon synty – Lepo – K. Lavonen, Ristiinnaulitseminen

Helteet väistyneet. Ilmat ovat tulleet taas hieman normaalimmaksi. Kun on koleaa, niitä lämpimiä päiviä taitaa jo olla ikävä. Elämässä yleensä vain harvoin on ihanteelliset tai täydelliset olosuhteet.  

Tänä iltana vietämme kuitenkin juhlaa. Juhlimme Jumalan luomistöiden suuruutta – ne puhuvat meille Luojasta. Sanokoon tieteen tulokset meille mitä tahansa maailman synnystä, miljardeista vuosista ja eliöiden kehittymisestä, ne eivät pysty poistamaan meiltä sitä hämmennystä ja ihastusta, minkä luonto meille kuiskaa, että tämä kaikki ei ole vain sattumaa. Elämä ei ole sattuman tulos, vaan Jumalan hyvyydessään luoma ja tarkoittama. Jumala on kaiken saanut aikaan: meren aallot, tähtien tuikkeen, viljan kasvamisen, eläinten poikimisen, rakkauden ja elämänjanon.  

Vammalassa pyhän Olavin kirkossa tuhopolton jälkeen rakennettiin ja kunnostettiin kirkko uusiksi. Kirkko otettiin käyttöön uudestaan vuonna 2009. Siihen tehtiin uusi paanukatto ja uudet penkit ja saarnatuoli sisälle ja lopulta myös maalaukset. Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala kaunistivat kirkon taiteella. Kuutti Lavonen kuvasi Jeesuksen ristintien. Mutta erityisesti Osmo Rauhalan maalaukset ovat kiinnostaneet ihmisiä – en ihmettele: ne ovat kauniita ja oivaltavia. Hienot ja herkät kuvat eläimistä puhuttelevat katsojaa. Kuutti Lavosen ristin tien kuvat ovat jääneet vähemmälle huomiolle, koska kärsimys ja risti on vaikeampi katsoa ja vaikeampi kestää kuin luomisen kuvat missä synti ja kuolema eivät vielä ole rumentaneet maisemaa. 

Koska tänään jumalanpalveluksen aiheena on luominen ja luomakunta, palautan mieleen joitakin Osmo Rauhalan luomisen päivien maalauksista. Kuvat ovat täällä esillä ja ne tuodaan vielä seurakuntatalolle nähtäväksi. Rauhala maalasi kirkon alttarialueelle luomisen seitsemän päivää.  Monet teistä ovat kuvat nähneet.  

Miten kuvata kunkin päivän ainutlaatuinen luomisen teko yhdellä yksinkertaisella kuvalla? 

Jumala sanoi: tulkoon valo. Tai tulkoon kaartuva kansi vesien väliin.  

Jokaisessa seitsemässä luomispäivän kuvassa on Jumalan silmä, joka katsoo kaikkea luotua ja näkee sen olevan hyvää. Yksi kuvien erityinen piirre liittyy siihen, että jokaisena päivänä luomisen edistyessä ja valon määrä kasvaa. Ensimmäinen kuva on musta, vain yksi kiemurteleva valojuova kulkee pimeän halki. Jokaisena seuraavana päivänä valon määrä kasvaa ja pimeän ala käy pienemmäksi.  

  • Toisena päivänä Jumala loi ilmakehän – kaartuvan kannen erottamaan alhaalla olevan meren ylhäällä olevista sadevesistä. Yksi hienoimpia oivalluksia Rauhalan teoksessa on toisen päivän kuvaus sadepisaroiden aiheuttamina rinkuloina veden pinnassa. 
  • Hän toi kuivan maan ja anti sinne kasvaa virheitä kasveja ja hedelmäpuita 
  • hän asetti taivaan valot paikalleen 
  • viidentenä päivänä luotiin meren elävät ja ilmakehän lentävät olennot.

Kuudentena päivänä Jumala loi ihmisen ja muut nisäkkäät. Luomispäivä on Rauhalan maalauksissa nimetty kauniisti sanoilla: Maidon synty. Toisin kuin muut eläimet, nisäkkäät imettävät poikasiaan niiden synnyttyä. Se on mahdollistanut hoivan ja kasvun pitkään syntymän jälkeen. Varsinkin ihmisen kohdalla hermojärjestelmän kehittyminen kestää vielä kauan – lähes 20 vuotta  

Kuvassa peura imettää vasaansa. Rauhala ei maalannut ihmishahmoja kuvaan lainkaan. Se on oikeastaan melko hieno ratkaisu. Luominen ei ole vain ihmistä koskeva asia. Luomakunnassa on paljon muutakin ihmisen lisäksi, mikä meidän uudestaan ja uudestaan on tiedostettava. sillä ihminen sai tehtävän varjella tätä elämän monimuotoisuutta. Luomisen kuvissa eläimien, kasvien ja puhtaan ilman sopii puhutella meitä vastuustamme. Ainoastaan viimeiseen kuvaan tuli ihminen mukaan jalanjälkiensä kautta. 

Viimeinen luomisen päivistä on sapatti – Jumala lepäsi. tämän johdosta ihmiselle säädettiin myös lepopäivä.  

Sitä kuva kertoo. Jalanjäljistä näkee, että ihminen ei siinä kävele, vaan on pysähtynyt. Hän seisoo Jumalan edessä. Jumala näkee hänet ja ihminen tietää sen. Siitä tietoisuudesta käsin hän kokee lepoa ja rauhaa. Siitä tietoisuudesta käsin hän tiedostaa myös erityisen vastuusuhteensa Jumalalle. Ihminen on Jumalan edessä omalla paikallaan ja se on hyvä paikka, oma paikka, missä hän kasvaa täyteen ihmisyyteen. Hän saa erityisen tehtävän. Sillä vain ihminen on kutsuttu Jumalan eteen.  

Kun luominen on tullut valmiiksi. Jumalan silmä vetäytyy ajan rattaan sisäpuolelle lepoon ja jää sen jälkeen näkymättömäksi. Musta alue on kuvasta kokonaan poistunut, luomisen valo täyttää maailman. 

Me tunnemme myös tarinan jatkon. Tämä kaunis maailma, minkä Jumala loi, alkoi uudelleen himmentyä ja tulla mustaksi ihmisen pahuuden seurauksena. Ihminen ei enää viihtynytkään Jumalan edessä, vaan pakeni häntä. Syyllisyys ja häpeä teki olon epämiellyttäväksi – silloin on vaikea seistä Jumalan edessä. 

Nuo jalanjäljet kulkivat pois paratiisista. Ihminen kantoi nyt kuoleman rangaistusta harteillaan. todellinen ja syvä elämä Jumalan yhteydessä oli karannut hänen ulottumattomiin.   

Siksi tarvitaan vielä kuvasarja Kristuksesta, joka otti rangaistuksemme harteilleen.  

Kuutti Lavosen rujot kuvat Jeesuksesta ja punaisen värin runsaus muistuttavat meille, mitä langenneen lunastaminen maksoi. 

Kauniina kesäpäivänä ja kesäyön valoisuudessa voimme aistia jotakin alkuperäisen luomisen täydellisyydestä – mutta kuitenkin tässä maailmassa on paljon rikkinäisyyttä ja pois sijoiltaan mennyttä. Siksi on hyvä katsoa aina Kristukseen. Sen mutkan kautta uskallamme astua uudelleen Jumalan eteen anteeksiantamuksen rauha sydämessämme. 

 

laulamme seuraavaksi uskontunnustuslaulun. 

 

Roska Jumalan silmässä

Näyttökuva 2019-07-14 kello 7.21.07.pngRoska Jumalan silmässä

Ihmisen näkökyky on hämmästyttävä ja ihmeellinen asia. Valtava määrä informaatiota tulee silmiemme kautta aivoihin. Aivot valitsevat kuvavirrasta tärkeän ja keskittyvät siihen jättäen muun tiedostamatta. Tämä pitkäaikaisen evoluution tulos tarvitaan siihen, että erotamme toisten ihmisten olemuksessa ja käytöksessä pienimmätkin virheet ja toisaalta suodatamme pois omakuvastamme kaiken kielteisen, vaikka se peittäisi lähes koko näkökenttämme. Jeesuskin tuntee tämän ihmeen käyttäessään asiaa kuuluvaa vertausta: Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

Mielenkiintoista näkökyvyssämme on se, että ne omat ongelmamme näemme muissa ja niitä on heissä hyvin vaikea sietää. Olemme omien syntien suhteen suvaitsevaisia, lempeitä ja armollisia, mutta toisten kohdalla asiaa ei voi sivuuttaa. Kun taistellaan paremmasta asemasta ihmisten keskellä, tällaisesta toiminnasta on hyötyä. Evoluutio ei ilmeisesti ole ottanut huomioon Jumalan kaikkinäkevää silmää, jossa roskia ei ole. Hän näkee tarkasti. Toisaalta nykyään aika monikin on näkevinään Jumalan silmissä roskan jos toisen. Raamattua tulkitaan niin, että Jumalan silmässä täytyy olla roskia. Muussa tapauksessahan meidän olisi nähtävä itsemme toisessa valossa ja tunnustettava syntimme. Mutta olkoon mieluummin Jumala väärässä ja minä oikeassa. Ottakoon Jumala roskan pois omasta silmästään ennen kuin tulee syyttämään minua. Näinkö ihminen sanoo Jumalalle, joka on luonut niin silmät kuin aivot? Jos emme hyväksy Raamattua peiliksemme, oma viisaus jää ainoaksi peilauspinnaksemme. Mutta se ei ole peili, vaan vahvistin.

Minkälaiseen peiliin meidän tulisi kastoa, jotta näkisimme itsemme oikein? Mikä ohittaisi aivojemme suodatusjärjestelmän? Me emme voi kytkeä aivoja pois päältä. Siksi Raamattua tulee lukea rukoillen: ”Avaa meidän silmämme ja sydämemme näkemään se, minkä sinä tahdot meidän nähdä: itsemme oikeassa valossa ja lähimmäisemme sinun kuvinasi.”

 

Tuomo Lindgren

Harjavallan kirkkoherra

Tähdätään tavoitteeseen

Puhe ylioppilaille 2019

Hyvät lakitettavat, hyvät opettajat ja ylioppilaiden vanhemmat ja muut juhlavieraat. Kun tänään juhlimme nuorten valmistumista ylioppilaaksi, mietimme samalla sitä vaivaa, mitä tavoitteen saavuttaminen on vaatinut. Tänne asti päästäkseen olette joutuneet tekemään paljon töitä. Se on edellyttänyt lujaa sitoutumista ja ahkeruutta. Nyt on aika korjata jotakin hedelmää vaivannäöstä. Saavutuksenne merkiksi saatte pian laittaa valkoisen lakin päähänne. Statuksenne muuttuu, saatte tittelin: ylioppilas

Vaikka kysymys on ollut tavoitteellisesta opiskelusta ulkoisen päämäärän, tutkintotodistuksen tähden, tämä opiskeluaika on ollut myös sisäisen kasvun aikaa. Sitä harvemmin laitetaan kuitenkaan osaksi itselle asetettujen tavoitteiden joukkoa: ”Haluan matikasta ja engannista laudaturin ja haluan tulla paremmaksi ihmiseksi. ”Kenellä on tavoitteiden joukossa se, että haluaa tulla paremmaksi ihmiseksi.

Kuitenkin siitä myös opiskelussa on ollut kysymys. Lukio on yleissivistävä oppilaitos. Lukiossa ei opiskella vain tutkintoa varten vaan elämää varten.

Miten se elämää varten opiskelu näkyy? Se on eräänlainen taustaohjelma koko systeemissä. Lukion tavoitteena on kasvattaa teistä ihmisiä, jotka kykenevät lähestymään elämän ilmiöitä tietoisemmin ja harkitsevammin, ajatteluun turvaamalla. Että et toimi vain ennakkoluulojen varassa, vaan katsot syvemmälle ja pystyt perustelemaan väitteesi tai pystyt myös myöntämään virheesi, pystyt muuttumaan ja oppimaan edelleen uutta – siis kasvamaan ihmisenä.

Lukion nettisivujen mukaan opiskelun ”Tähtäimenä on laaja yleissivistys, ylioppilaskokeissa menestyminen ja jatkokoulutuspaikan saaminen korkeakoulussa.”

Jotakin kohden tähdätään, se on tavoite, joka pyritään saavuttamaan. Kielikuva tähtäämisestä tulee ampumisen ja metsästämisen maailmasta. Onnistuneessa suorituk-sessa nuoli osuu keskelle maalitaulua.

Kun Raamatun Paavali haluaa tulla paremmaksi ihmiseksi, hän tähtää iskut itseensä: Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan…

Meissä jokaisessa asuu kaksi sisäistä mörköä. Sana ”mörkö” on nyt muotisana. Toinen möröistä on kuin voitontahtoinen Marko Anttila, mutta se toinen  – ei ole. Se on kuin Katti Karvinen eli mukavuudenhalu, mikä meidän on voitettava aina uudestaan, jotta voisimme ampua myös todelliseen maaliimme.

Lukion aikana on tähdätty ja ammuttu maalia kohti, taisteltu mukavuudenhalua vastaan. Arvosanat on annettu ja tuloksia tarkastellaan. Minkälainen on ollut osumatarkkuutenne? Joskus tähtäin tarvitsee tarkistamista ja kalibrointia. Seuraava pieni elämänohje on tällaista kalibrointia varten.

Kiistelty professori Jordan B. Peterson kirjoitti 12 elämänohjetta, Käsikirjan kaaosta vastaan. Jaan hänen kirjastaan teille tätä päivää ja tulevaisuutta varten yhden ohjeen.

”Vertaa itseäsi siihen mitä olit eilen, älä siihen mitä joku muu on tänään.” – Te olette verranneet todistuksianne toistenne kanssa. Mutta vertaamista kannattaa ennen kaikkea ajatella omien tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Se mitä joku muu on tänään, ei ole merkityksellistä sinulle. Sinulla on oma tavoitteesi. Jotakin olet saavuttanut tänään, tulevia tavoitteita kohti mennään. Kysymys, minkä teet itsellesi ei ole se, mitä muut ovat saavuttaneet, vaan se, mitä sinä olet tehnyt omien tavoitteidesi eteen. Olisitko voinut tehdä jotakin toisin? Oletko pystynyt tekemään parhaasi? Ovatko sinun tavoitteesi oikeat? Jos sinun kaverisi valmistuu nopeasti astronautiksi, se on oikein hyvä hänelle, jos se on ollut hänen unelmansa ja tavoitteensa. Jos hän olisi halunnut tulla maanviljelijäksi, hän on epäonnistunut pahasti. Olisitko tyytyväinen pankinjohtajana, jos haluaisit olla arkkitehti?

Tärkeintä olisi kuitenkin se, että tavoitteet ovat omasi, että tiedät, mitä kohti haluat mennä. Unelmiaan ei tule kopioida muilta. Unelmien suhteen realismi on hyvä asia, mutta aseta unelmasi kuitenkin korkeammalle kuin todennäköisyyslaskelmat siitä, mitä sinusta voi tulla. Etsi omat unelmasi. Muuta unelmat tavoitteiksi, pilko tavoitteet pienempiin osiin ja tee joka päivä pieniä askeleita tavoitteita kohti. Tavoitteita kohti ei voi ajelehtia. On tehtävä töitä niiden saavuttamiseksi.

Te olette jokainen ansainneet tänään juhlanne. Harjavallan seurakunta onnittelee teitä kaikkia, mutta haluamme kuitenkin kannustaa stipendillä yhtä henkilöä, joka on pärjännyt uskonnossa. Matemaattisille aineille annetaan paljon arvoa. Me olemme halunneet nostaa uskonnon oppiainetta stipendillä. Opettajat ovat valinneet stipendin saajan, jonka tänä vuonna saa…

 

Paasto matkana ydinkysymyksiin

No, se oli ny vaa sellane pieni ylösnousemus

3.4.2019 keskiviikko iltakirkko 

Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta,  
ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle.
Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa,
sinne puhkeaa virvoittava lähde,
ja sade antaa heille siunauksensa.
Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa,
ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen.
Jumala, Herra Sebaot, kuule rukoukseni,
älä ummista korviasi, Jaakobin Jumala!
Jumala, meidän kilpemme, katso voideltusi puoleen!
Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot! 

Ps. 84: 6-10, 13 

Me elämme keskellä paaston aikaa. Paasto kutsuu meitä tutkimaan elämäämme ja valintojamme. Paastonaika antaa ikään kuin mahdollisuuden ja luvan tällaiseen elämänsä ja arvojensa tarkistukseen. Se kutsuu sisäiseen huoltoon, jossa voi kysyä itseltään perustavia kysymyksiä: kuka olen, mistä tulen, minne menen. Paasto on pysähtymistä matkalla.

Lukemani Raamatun teksti on viime pyhän psalmi. Siinä esiintyy tiellä oleva ihminen tekemässä pyhää matkaa eli pyhiinvaellusta, vaellusta pyhälle paikalle. Tiellä kulkeva matkustaa aina myös ajassa. Kulkijalla on jäljet takana. Jäljissä näkyy menneisyys, tie jota olemme kulkeneet, tie jolla olemme eri asioita kohdanneet. Tie tai matka on muokannut meitä sellaiseksi, joita me olemme. Tie jatkuu myös edessäpäin – se on matka, jota emme ole vielä kulkeneet. Siinä on tulevaisuutemme. Monissa maastoon pysyvästi asetetuissa kartoissa on punainen täplä merkintä: olet tässä. Paasto on löytämistä tällaiselle paikalle. Tässä olen. Kuljettu reitti voidaan nähdä. Paikka voidaan jotenkin määritellä, mutta tarkennusta voisi tarvita se, kuka sillä paikalla on. Sinä olet tässä kohdassa, mutta kuka on tuo sinä?

Luin jokin aika sitten Tapio Aaltosen kirjoittaman mielenkiintoisen kirjan Merkityksen kokemus. Hän kertoi muistivihosta, jota nimitti reppukirjaksi. Hän luki sen merkintöjä iltaisin ja täydensi kirjaan lisää merkintöjä. Kirja on jaettu neljään osastoon. Kullakin osastolla on oma nimensä: Ankkuriosasto, luopumisosasto, vuorenhuippu sekä Taikamaa. Nimet vihossa johdattavat hänet tiettyihin kysymyksiin, joita hän lähes päivittäin tarkastelee mielessään Kysymykset ovat saman kaltaisia, joita peruskysymyksinä äsken mainitsin. Mutta hänen kysymänä ne kuulostavat tältä:

1) Ankkuriosaston kysymys on: Mihin kiinnitän itseni? Tämä kysymys pohtii samaa asiaa kuin kysymys: kuka olen. Tämä on säännöllinen kutsu parempaan ja syvempään itsetuntemukseen. Rehellinen itsensä tunteminen on joskus vaikea matka. Vasta tosiasioiden kohtaaminen aloittaa todellisen kasvun ihmisenä. Olen kuullut sanottavan, että “Ihminen on aikuinen silloin kun hänen ei tarvitse valehdella itselleen.” Mutta me usein kaunistelemme totuutta itsestämme emmekä uskalla kohdata pimeitä puoliamme, kielteisiä tunteitamme, pahuuttamme ja syyllisyyttämme tai ehkä jopa häpeää. Ehkä heikkoutta, haavoittuvuutta, särkyvyyttä, tarvitsevuutta, yksinäisyyttä, pelkoja, kateutta, katkeruutta, vihaa. Olisimme läheisillemmekin useimmin siedettävämpiä ihmisiä, jos tuntisimme itsemme paremmin. Kuka minä olen? Kysymys kutsuu meitä peilaamaan itseämme – se voi olla jokailtaista tilintekoa omasta päivästä. Mitä olen päivän aikana kohdannut, miten olen toiminut, mikä on jättänyt jäljen, mikä on koskettanut, mikä ollut vaikeaa, mistä olen kiitollinen.

Itsensä tunteminen ei ole vain ikävien asioiden penkomista. Se on myös omien vahvuuksien tuntemista. Siinäkin meillä olisi paljon opittavaa.

Kirjan muut osat ovat jonkinlaisia alalukuja edellisille pohdinnoille.

2) Toinen osa on “Luopumisen osasto”. Tämä on myös paastoteeman ydintä. Mistä voin luopua? Mitä ilman tulen toimeen? Kysymys tulee lähelle Marie Kondon aloittamaa liikettä konmari, jossa kotitavaroiden paljoudesta pyritään eroon. Mitäpä jos joka päivä luopuisit yhdestä tavarasta? Homma menee mielenkiintoisemmaksi siinä vaiheessa, kun luovut joistakin turhista tavoista, teoista ja reaktioista. Mitäpä jos luopuisit kateellisuudesta, mitäpä jos luopuisit itsesi vähättelystä. Suomalaisille hyvin tavallinen tapa suhtautua itseensä: vähätellä ja kutistaa itseään tarpeettomasti. Nelson Mandelan mukaan sellainen ei palvele ketään. Liitämme itsemme vähättelyn vaatimattomuuteen ja hurskauteen. Ehkä se onkin vain vastuun pakoa. Aina kun saat itsesi kiinni, vähättelemästä itseäsi niin, jospa maksat 5 euroa johonkin hyvään tarkoitukseen. Ei Jeesuskaan vähätellyt itseään tai tehtäväänsä. “Mää mene vaan sillai vähä kuolemaa teidän syntien tähden.” “No se oli nyt vaa sellane pieni ylösnousemus.”

3) Kolmas osasto oli vuorenhuippu – se sisältää kysymyksen, mikä kohottaa minua ja miten voin kohottaa muita. Tänne sijoitetaan asioita, joista on kiitollinen. Jätän sen kohdan käsittelemättä ja otan vielä viimeisen, mikä on tärkeä paaston aikanakin kysyä.

4) Taikamaa – Minkä suunnan otan elämässäni = mikä kutsuu minua. Kun on pysähtynyt niin tarkoitus ei ole jatkaa matkaa automaattiohjauksella. Pysähdytty on juuri siksi, että suuntaa voi tarkistaa. Mihin olen matkalla? Mikä on tavoitteeni? Menenkö kohti itselleni tärkeitä tavoitteita? Onko tavoitteeni ja määränpääni oikeat, tavoittelemisen arvoiset? Onko tavoitteeni jotakin sellaista, jota voin aidosti juhlia. Mitä lähitavoitteita on ja mikä on koko pitkän matkan päämäärä?

Luulen, että liian usein menemme pysähtymättä ja automaattiohjauksella tietämättä, minne menemme? Joku muu on määritellyt meille tavoitteet ja päämäärän emmekä ole sen paremmin niitä ajatelleet – koska pelkäämme ajatustyötä ja pelkäämme ehkä vastuuta. Olemme elämässä matkustajia emmekä itse ohjaamassa elämän kulkuneuvoa. Takapenkiltä huudamme ohjeita kuljettajalle ja valitamme, jos matka ei miellytä. Se mitä meidän tulisi tehdä on lakata vallittaminen ja siirtyä ohjaajan paikalle elämässä. Silloin olisi myös päätettävä, minne haluamme mennä.

Jeesus kutsuu meitä seuraansa. Kuulemmeko hänen kutsunsa ja näemmekö hänen osoittamansa suunnan. Entä tiedämmekö, mitä turhaa matkalastia meidän olisi hyv jättää pois, jotta matkamme sujuisi keveämmin.

Sinä olet nyt tässä. Tähän matkasi on johtanut. Mutta mihin matka jatkuu ja kuka sitä matkaa oikein tekee? En vastaa näihin kysymyksiin sinun puolestasi, se sinun on tehtävä itse. Mutta toivon, että osana vastaustasi löydät itsesi Jumalan luomana, Jeesuksen lunastamana arvokkaana ihmisenä, joka on matkalla ikuiseen kotiin.

Muista minua

Muista minua – Reminiscere

Herra, sinä olet laupias, muista minua,
osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.
Älä muista nuoruuteni syntejä,
älä pahoja tekojani!
Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä,
  älä unohda minua!
Ps. 25

Viime pyhän aihe tai nimi on reminiscere, Muista minua.

Minkälaisessa tilanteessa te sanoisitte jollekin nuo sanat – muista minua. Yleensä pyydetään muistamaan jotakin asiaa, ei omaa itseä.

Syntymäpäivinä muistetaan, mutta siihen muistamiseen ei yleensä tuollaisin sanoin kehoteta. Syntymäpäiville kutsutaan, että voi tulla, mutta ei silloin pyydetä muistamaan (se tuntuisi itsekkäältä lahjan kinuamiselta). Voisin kuvitella että vanha henkilö ja yksinäisyydestä kärsivä henkilö pyytää läheisiään muistamaan. Muistakaa välillä minuakin, että elän ja olen olemassa. Poiketkaa käymässä. Soittakaa puhelimella. – muista minua on usein pyyntö muistaa rukouksessa.

Mitä ihmisen muistaminen on? Muistamista pyydetään, jos on vaara unohtaa. Muistaessa, joku henkilö tulee mieleen ja läsnäolevaksi ihmiselle. Muistaessa jokin jälki on jäänyt toiseen ihmiseen ja nuo jäljet nousevat mieleen.

Ennen kaikkea sanat muista minua ovat rukous, mikä osoitetaan Jumalalle. Että Jumala muistaisi ja ajattelisi luotuaan – hän on olemassa ja ehkä tarvitsee jotakin. Ihminen tulee läsnäolevaksi Jumalalle. Jumala kääntyy katsomaan ja ihminen tulee nähdyksi armon katseella ja muistetuksi heikkona ja apua tarvitsevana.

Muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Älä muista nuoruuteni syntejä. Psalmin rukoilija pelkää, että Jumala muistaa hänet väärällä tavalla, että vain ikävät jäljet nousevat Jumalan mieleen. Ne hän pyytää unohtamaan. Hän on muuttunut. Nuorena hän teki jotakin tyhmää ja vielä se painaa hänen mieltään. Jospa se mikä oli pahaa voitaisiin unohtaa ja muistaa jotakin parempaa.

Voiko niitä pahoja asioita noin vain unohtaa. Ne taitavat helposti jäädä mieleen. (Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään).

Ketä ihmistä sinä voisit tänään muistaa? Kuka voisi tulla sinulle läsnäolevaksi? Voisitko muistaa jollakin kortilla tai puhelinsoitolla?

Muista minua – näillä sanoilla tunnetusti on rukoillut ristinryöväri. Muista minua kun tulet valtakuntaasi. Vaatimaton pieni rukous. Hän ei pyytänyt itselleen paljon. Toisin kuin katumaton ryöväri, hän tiesi saaneensa rangaistuksen tekojensa mukaan, mutta Jeesus ei ollut tehnyt mitään pahaa. Hän tunnisti Jeesuksen taivaan kuninkaaksi ja siksi rukoili. ”Muista minua kun tulet valtakuntaasi. Jospa silloin muistaisit miehen, joka kärsi samaa rangaistusta vierelläsi. Jospa katsoisit armon katseella ja antaisit anteeksi kaiken sen, mikä oli ollut pahaa.” Jeesuksen vastaus ulottuu myös meidän sydämen syvyyteen, kun hän sanoi katuvalle ryövärille: ”Tänä päivänä olet minun kanssani paratiisissa.”

Kun mietimme jättämiämme jälkiä, ehkä pieni suru nousee meidänkin rintaan. Näkyykö Jumalalle vain ikävät jäljet meistä? Jospa hän antaisi kaiken anteeksi niin kuin ristin ryövärille. Ja näkisi meidät luominaan ja rakkaina olentoina. – katsoisi ja muistaisi.