Kuihtumattomat kukat eivät ole muovisia

Kuihtumattomat kukat eivät ole muovisia

 

Menneellä viikolla olin kirkossa monen muun kanssa laulamassa Syntisten virsikirjaa Jaakko Heinimäen johdattelemana. Kirkko oli täynnä ihmisiä, jotka halusivat laulaa tuttuja lauluja. Siinä on jotakin puhuttelevaa. Olen iloinen siitä, että Harjavallan kirkko sai toimia tilana tälle yhteisöllisyyttä vahvistavalle kokemukselle. Kirkko paikkana avasi laulujen rukouksenomaista luonnetta. Jaakko johdatteli laulavaa kansaa siihen suomalaiseen mielenmaisemaan, jossa asuu pysyvästi kaipuu ja rakkaudenjano ja tietoisuus siitä, että kaiken arkisen pusertamisen yllä Jumalan silmä katsoo hellästi meitä. Tällaiselle yhteiselle laulamiselle oli olemassa selvästi tarve.

Monenlaiset laulut kulkevat mukanamme. Ne saattavat kulkea lapsuudestamme asti. Niissä on ihmeellinen voima. Hyvin kirjoitetut ja sävelletyt laulut ovat sydämen kieltä, jossa ihminen tunnistaa itsensä ja kaipauksensa. Hän huomaakin hiljaisesti rukoilevansa. Syksyllä luonto puhuu katoavaisuudesta, hetken kestävästä elämästä, joka kuihtuu pois. Mutta sydämen lauluissa rukous kurottuu ikuisuuteen: Aavan meren tuolla puolen… kukat kauneimmat luo aina loistettaan. Kuihtumattomat kukat eivät ole muovisia. Ne ovat niitä, jotka kasvavat sydämessä ja tuottavat uskon, toivon ja rakkauden hedelmää.

Ihmiset tulivat kirkkoon arkisten laulujen kanssa, mutta kirkossa tuo laulu sai taivaallisen kaiun. Niin se toivon mukaan tapahtuu myös jokaisena sunnuntaina. Arjen kysymysten keskeltä ihmiset tulevat Jumalan eteen, taivaallinen kaiku vahvistaa sidettä, mikä liittää meidät ikuiseen.

 

Kirkkoherra Tuomo LindgrenTuomon juhla 10.4.2016 068.JPG

 

Tämä kirjoitus julkaistiin Sydän Satakunta -lehden Harjavallan seurakunnan Kirkkopolku liitesivussa.

Tämä juttu on myös Sanat-blogissa

Saavutettu unelma avaa uusia ovia

Hyvät ylioppilaat, hyvä juhlaväki.

Ihmisellä on yksi erityinen kyky. Kyky unelmoida. Eläimillä ei ymmärtääkseni tällaista kykyä ole. Ehkä koirat näkevät unta paistista. Mutta pitkäaikainen unelma, jota vähän kerrallaan lähestytään, on vain ihmisillä. Ihmisellä on tämä kyky, mutta ei ole ollenkaan sanottua, että jokainen on selvillä omasta unelmastaan. Mikä on sinun unelmasi?

Nuoruus ja lukioikä ovat unelmoimisen aikaa. Suunnitelmia ja tavoitteita asetetaan siihen, mitä kohti mennään. Tänään te olette saavuttaneet yhden nurkan unelmastanne. Se luo uskoa siihen, että unelmat ylipäätään ovat saavutettavissa… Samalla se luo tietoisuutta siihen, että niiden eteen on myös tehtävä töitä; unelmat eivät putoa syliimme. Ja silloinkin kun unelmat toteutuvat, ne eivät ehkä toteudu täydellisesti. Tämä on yksi askel ja yksi osa laajemmasta unelmasta. Siitä, mikä sinusta tulee.

Joidenkin mielestä aikuisuus alkaa siitä, kun luopuu unelmistaan ja suorittaa elämäänsä: sitä saatetaan pitää realismina. Ehkä tunnetkin tällaisia ihmisiä. He pitävät unelmia haihatteluna. Mutta se ei pidä paikkaansa. Se mitä olette kuulleet, on katkeruuden ja pettymyksen värittämää.

Älkää lakatko unelmoimasta. Unelmat voivat matkan varrella muuttua ja ne voivat tarkentua. (alakoulussa unelmasi oli toisenlainen, yläkoulussa se oli erilainen – tänään se suuntautuu ehkä vielä toisaalle. Voi olla, että se ei ole vielä aivan selvillä. Mutta unelmat pitävät teidät hereillä, virkeänä ja uteliaina. Ne pitävät teidät liikkeellä. Se ei tarkoita sitä, että olisitte tyytymättömiä nykytilaan. Voit olla iloinen ja tyytyväinen elämääsi ja silti unelmoida.

Maailma on kaunis, mutta maailma ei ole valmis. Tilaa unelmille riittää. – Unelma ei ole samanlainen asia kuin nälkä. Tulet kylläiseksi, kun unelma vatsan tavoin täyttyy. Sehän olisi vain tuo koiran unelma paistista. Ajattele lapsen unelmaa oppia kirjoittamaan. Kun unelma täyttyy, tuliko kirjoittamisen halu tyydytettyä. Ei vaan siitä se vasta alkaa. Unelma mahdollistaa jotakin vielä suurempaa.

Uskon, että Jumalalla on unelma ihmisestä – sinusta. Hän kutsuu sinua kulkemaan tätä unelmaa kohti. Se unelma liittyy jollakin tavalla myös siihen, mikä sinusta voi tulla. Ne ovat kytköksissä toisiinsa: Sinun unelmasi ja Jumalan unelma sinusta. Siksi jatka unelmoimista. Kulje niitä kohti ja valloita niitä. Uusia ennen näkemättömiä ovia aukeaa.

* * *

Vielä muutama sana: Tänä vuonna Harjavallan seurakunta aloittaa uuden käytännön. Haluamme stipendillä olla tukemassa yhtä tai kahta lukionsa päättävää oppilasta. Tällä kertaa annamme kaksi stipendiä ylioppilaille, jotka ovat menestyneet lukion uskonnon kursseissa.

Tällä stipendillä muistutamme samalla, että kansainvälistyvässä ja moniarvoistuvassa maailmassa uskonnollinen lukutaito tulee entistä tärkeämmäksi.

Vahva itsetuntemus, kuka olen, mistä tulen, mistä arvoni ovat peräisin, mihin minä syvästi uskon – nämä ovat se perusta, josta vuorovaikutus toisenlaisiin kulttuureihin ja uskontoihin onnistuu ja tulee mielekkääksi. Siihen haluamme kannustaa ja haluamme myös rohkaista näkemään uskonnon oppiaineen syvä arvo ja merkitys.

Stipendi annetaan seuraaville henkilölle:

N.N.

N.N.

Vielä kerran onnea kaikille ylioppilaille. Jumalan siunausta elämänne matkalle unelmia kohti.

 

 

Juhlitaan olemassaoloa

Juhlitaan olemassaoloa

Jeesus kertoi:
”Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’

Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’”
Luuk. 14: 16-24

Jokin vuosi sitten lehdessä oli uutinen perheestä, jossa järjestettiin lapselle kaverisynttärit. Lapsi oli teidän ikäinen. Synttäreitä oli valmisteltu huolella, kaikkia erilaisia yksityiskohtia oli mietitty. Oli mietitty ohjelmaa, tarjoamista ja hauskoja yllätyksiä. Oli mietitty sitä, miten päivästä tulisi mahdollisimman hieno. Syntymäpäivä lähestyi, jännitys kasvoi. Tunteja ja minuutteja laskettiin, milloin synttärit alkavat. Yli kymmenen lasta oli kutsuttu kylään, — mutta yksikään kutsutuista ei tullut. Lapsen pettymys oli sydäntäsärkevää, kun kukaan ei tullut paikalle.

Jokainen pystyy eläytymään tilanteeseen. Jossakin määrin tämä on jokaiselle tuttu kokemus. Toivottavasti ei yhtä suuressa määrin.

Synttärit ovat niitä juttuja, jossa juhlitaan yhtä henkilöä: Syntymäpäivänä saa kokea, että hän on tärkeä, että on erityinen, että hänestä iloitaan ja hänen kanssaan iloitaan ja juhlitaan. Se on hänen juhlansa, jossa hän saa tulla näkyväksi. Hän on päivän juhlittu supersankari. Syntymäpäivänä saa osakseen huomiota ja kivoja juttuja lahjaksi. Mikä kokemus tulee tilalle, kun hän ei saakaan olla päivän sankari, kun ei juhlitakaan? Siitä jää varmasti sisimpään elinikäinen jälki. Sellainen suru, jonka muistaa vielä vanhanakin.

Tuon lapsen vanhemmat olivat laittaneet internettiin valokuvan täysinäisistä karkkikulhoista, joita kukaan ei tullut tyhjentämään ja kertoivat tämän syntymäpäivän tarinan. Miljoonat ihmiset ympäri maailman lukivat sen ja tunsivat sisimmässään sen surun ja kivun, mikä tuli tuon lapsen osaksi. Jokainen tajusi sen, että lapsen kuuluu saada olla juhlittu. Se vahvistaa ihmistä, se on kuin terveydenhoitajan antama rokotus tauteja vastaan. Toivottavasti tällaista iloa on teillä riittänyt.

Jos syntymäpäivänä lapsi tulee näkyväksi ja huomion keskipisteeksi, sitä tekee myös kevään viimeinen koulupäivä. Se on päivä, jolloin koululainen tulee nähdyksi todistuksen kautta. Miten hyvin hän on pärjännyt koulussa. Koululaista arvioidaan suoritusten ja saavutusten mukaan. Joissakin asioissa olet pärjännyt hyvin ja toisissa ei niin hyvin. Sekin on tärkeää – saada palautetta omasta edistymisestään. Syntymäpäivä on kuitenkin sellainen, jossa ei arvioida suorituksiamme. Se että olet olemassa, että olet syntynyt tähän maailmaan, on riittävä ja juhlan arvoinen asia.

Evankeliumissa Jeesus kertoo vähän samanlaisen tarinan, kuin tuo tarina onnettomista syntymäpäiväjuhlista – Jeesuksen esittämässä vertauksessa suuriin juhliin kutsuttiin paljon ihmisiä, eikä kukaan tullut. Evankeliumissa kutsuja loukkaantuu, kun kutsutut eivät tulleet. Mutta hän löysi uusia kavereita ja kutsui uusia ihmisiä – sellaisia jotka olivat iloisia kutsusta, sellaisia, jotka eivät osanneet odottaa kutsua, sellaisia jotka eivät ajatelleet olevansa tarpeeksi hyviä ja hienoja kutsun saadakseen. – Itse asiassa hänen kutsunsa on tullut myös meidän korviimme tänne Suomeen asti. Kutsun lähettäjä on Jeesus. Hän kutsuu meitä iloon ja juhlaan, jossa Jumala haluaa antaa lahjoja meille. Aina kun tulemme jumalanpalvelukseen tulemme hänen juhlaansa. Varsinainen spektaakkeli on edessäpäin taivaan valtakunnassa. Siinä juhlassa ilotaan Jumalasta, Luojasta ja jokaisesta Jumalan luodusta – eli sinusta. Jumala iloitsee sinusta ja  me opettelemme tuntemaan häntä.

Tänään jätetään yksi kouluvuosi taakse ja kesän jälkeen astutaan uuteen.  Joillekin uuteen astuminen on astumista uuteen kouluun, uusien opettajien ja koululaisten maailmaan. Se varmasti jännittää. Mutta pian huomaat, että kaikki sujuu kuten pitääkin.

Tämä kevätjuhla on eriytinen myös siksi, että huomenna koulutie päättyy myös yhdelle opettajista. Koulun pitkäaikainen rehtori K. S. jää eläkkeelle. Alkaa uuden elämänvaiheen opettelu. Se varmaan vähän jännittää. Mutta pian huomaat, että kaikki sujuu kuten pitääkin.

Olen kuullut, että muualla maailmassa opettajien saavutuksia arvioidaan aika ankarasti. Suomessa luotetaan opettajan ammattitaitoon ja hänen kykyynsä kehittyä ja kasvaa tehtävässään. Siksi tänäänkään ei arvioida – opettajat eivät saa todistusta. Tiedämme että sinä K. arvioit itse menneitä vuosiasi. Me sen sijaan tänään vain iloitsemme siitä että olet olemassa? Kiitämme kaikista niistä vuosista, jotka olet antanut P:n koululle ja koululaisille. Toivomme leppoisia eläkepäiviä.

Koululla opetustehtävien lisäksi on myös kasvatustehtävä. Uskon, että sama ajatus on kantava voima P:n koulussa sen opettajien keskuudessa – ilo lapsen olemassaolosta, koululainen tulee nähdyksi ja huomatuksi – hänestä iloitaan suoritusten tasosta huolimatta. Kumpaakin tarvitsemme: rehellistä palautetta mutta myös kannustavaa, rohkaisevaa turvallista ilmapiiriä, jossa olemme hyväksyttyjä sellaisena kuin olemme.

Tällaiseen kouluun on hyvä viedä lapsensa jatkossakin. Siitä olen myös henkilökohtaisesti kiitollinen.

Kuka on porttisi pielessä

Avuntarvitsijat käden ulottuvilla

Jeesus puhui tämän vertauksen:     ”Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.     Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ’Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.’ Rikas mies sanoi: ’Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.” Luuk. 16: 19-31

Tuttu kertomus rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta kuvaa silmiemme eteen kaksi kohtaloa. Rikasta ja hulppeaa luksuselämää seurasi onneton loppu. Hän eli omassa varassaan ja kuoli omassa varassaan. Siksi ei saavuttanut iäistä perintöää, joka oli olemassa häntä varten.

On hyvä huomata myös se, että köyhyys ja hätä ei ollut hänen silmiltään piilossa jossakin kaukana. Se oli hänen porttinsa pielessä. Auttaminen oli tehty rikkaalle äärettömän helpoksi. Hänen ei olisi tarvinnut kuin ojentaa kätensä ja antaa jotakin siitä, mikä häneltä jäi yli – se ei olisi ollut hänelle edes mikään uhraus. Mutta hän ei antanut edes sitä ruokahävikkiä köyhälle, pöydältä putoilevia murusia.

Köyhä Lasarus eli miehen portin luona. Hän kärsi sairauksia ja jatkuvaa nälkää. Hän olisi halunnut koiranpentujen tavoin syödä edes rikkaan pöydältä putoilevia ruokapaloja. Hän ei omistanut mitään – ainoa mikä vielä oli hänen oli Jumalan lupaukset.

Sanotaanpa heistä vielä sellainenkin asia, että kahdesta miehestä vain köyhän Lasaruksen nimi tunnetaan. Yleensä tunnemme nimeltä kaupungin rikkaimman ja onnekkaimman ihmisen, mutta köyhät ja kerjäläiset jäävät nimettömäksi. Tässä tilanne on toisinpäin. Rikas jäi nimettömäksi, koska hänen elämäänsä katsottiin ikuisuudesta käsin. Hänen nimensä oli pyyhitty pois elämän kirjasta. Siinä hän oli menettänyt kalleimman aarteensa. Jumala ei enää tuntenut häntä. Köyhän Lasaruksen Jumala tunsi nimeltä.

Vertauksen molemmat miehet olivat juutalaisia. Heidät oli lapsena ympärileikkauksessa otettu Jumalan valitun kansan jäseniksi. Abraham, jonka luokse Lasarus taivaassa vietiin, oli heidän kantaisänsä. Hurskaan ihmisen kuolemaa juutalaisessa perinteessä kuvataan sanomalla, että vainaja otettiin isiensä luokse. Oli erityisen suuri tunnustus siinä, että vainaja vietiin suvun kantaisän Abrahamin luokse. Aabraham oli aikanaan saanut siunauksen, että hänestä tulee suuri kansa. Nuo miehet olivat sen siunauksen ruumiillistumia. He olivat molemmat hänen poikiaan. Rikas mies puhuttelikin Abrahamia isäkseen ja Abraham tunnusti miehen jälkeläisekseen, puhuttelemalla häntä pojakseen. Kuitenkin vain toinen näistä pojista pääsi isiensä luokse. Pelkkä jälkeläisyys ei taannut perintöosaa autuaiden joukossa. Rikas mies oli hylännyt liittonsa.

Tänään me kysymme, kuka on sinun tai minun portin pielessä?

Joskus kaikkein laiminlyödyin henkilö porttisi pielessä olet sinä itse. Jos näin on, sen asian ääreen on hyvä pysähtyä. Mutta useimmiten me Suomessa kuulumme hyväosaisiin – ja meillä on pöydällä niin paljon tavaraa, että sitä menee paljon hukkaan. Meillä on myös paljon verukkeita, joilla kuljemme ihmisen ohi. – Toivottavasti emme kuitenkaan kulje elämän ohi.

Kuka on porttisi pielessä? Kenelle olisi avarrettava sydämen ovea – jotta Jumalan lahjoista pääsisi nauttimaan myös hän, joka on jäänyt osattomaksi.

Kenenkä tarinan voisit tänään kuulla? Toivon, että näet tänään jossakin Lasaruksen, köyhän ja rikkaan yhtä aikaa. Ehkä hänen tarinassaan on sinulle sisään kätketty lahja, josta et ole tiennyt, lahja mikä tekee sinut rikkaaksi.

* * *

Tämä juttu oli aamumessussa. Kohtalaisen vapaasti näistä asioista puhuin. Olen saarnannut tästä aiheesta joskus aikaisemmin. Se löytyy Saarnatuoli-blogista. Siinä käsittelin laajemmin tuota nimettömyysasiaa.

Tuomas ei usko jos ei näe

Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”

Viime sunnuntain aihe ja samalla koko viikon aihe liittyy uskosta todistamiseen: Ylösnousseen todistajia. Siksi mielenkiintoista on se, että evankeliumissa on esillä tunnetuin kertomus epäuskosta ja epäilystä. Tuomas on tunnetusti porukan epäilijä, hän kyseenalaistaa toisten kertomukset. Eikä suostu uskomaan ilman kovia todisteita. ”En usko. Jos en itse näe. En usko, jos en itse omin sormin koske.” Tuo evankeliumi on lyönyt leiman häneen: Epäilevä Tuomas. Pian hänkin kohtasi ylösnousseen Jeesuksen – ja uskoi. Epäilys vaihtui iloon.

Kaikkien oppilaiden uskossa oli tapahtunut muutos siitä, mitä se oli ollut ennen pitkäperjantaita ja mitä se oli ylösnousseen kohtaamisen jälkeen.

Ennen pääsiäistä oppilaat uskoivat ihmeitä tekevään Jeesukseen. Maanpäälliseen Jeesukseen. Pääsiäisen tapahtumien jälkeen heidän uskonsa muuttui. He uskoivat nyt kuoleman voittaneeseen Jeesukseen. He oppivat uskomaan Jeesukseen, joka on läsnä kaikkialla heidän kanssaan, vaikka he eivät näkisikään häntä.

Aivan varmasti me löydämme epäilevän Tuomaksen itsestämme. Kun Jeesus sanoi Tuomaalle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” Jeesus sanoi nämä sanat ennen kaikkea sinulle.

Meidän uskomme on samanlaista. Meidän on vaikea uskoa elämään, kun näemme ja kohtaamme ympärillämme kuolemaa, joka ei muuksi muutu: jättää jälkeensä surua ja kyyneleitä. Meidän on vaikea uskoa Jumalan hyvyyteen ja johdatukseen, kun petos ja korruptio hallitsee maailmaa ja näyttää vievän voiton rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.

Vaikka meidän elämänvaelluksemme tapahtuu pimeän maailman keskellä, niin valo on sisällämme ja me tiedämme, että se koittaa kerran myös koko maailmalle. Pimeys ja epätoivo pyrkivät voittamaan meidät ja viemään mennessään, mutta Jumala on voimakkaampi. Hän pitää meistä kiinni. Me kuulumme hänelle, me olemme valon lapsia. Siksi me nousemme uudestaan epäilyksestä luottamukseen. Siksi sanomme Jumalalle: Tapahtukoon sinun tahtosi – vaikka emme tiedä mitä se missäkin tilanteessa on. Sitä on usko. Me annamme itsemme hänelle.

Me tunnemme itsemme ja oman heikon uskomme. Mutta yhä uudestaan se muuttuu. Ihmeitä tekevästä Jeesuksesta ylösnousseeseen ja läsnäolevaan, joka on tuonut Jumalan valtakunnan keskellemme – ei panssarivaunuin, vaan uskoksi, joka luottaa näkemättä.

Minkälaiset sinun haavasi ovat

Minkälaiset sinun haavasi ovat

Pääsiäisen tyhjällä haudalla käärinliinat olivat koskemattomana paikalla. Vain mies puuttui sisältä. Kukaan ei todistanut, millä tavoin ylösnousemus tapahtui. Mutta se tapahtui ja jälkeenpäin hän ilmestyi oppilailleen hieman muuttuneen näköisenä. Oli kuitenkin yksi asia, miten oppilaat saivat varmuuden, että tämä on sama mies: hänen haavansa. Tuomas uskoi ylösnousemukseen vasta kosketettuaan Jeesuksen haavoihin.

Onko ihmisen tunnistaminen haavoista tavallista? Minkälaiset haavat sinuun on jäänyt? Minkä tarinan ne kertovat? Toisinaan olemme saaneet haavoja syyttömästi. Osan haavoista olemme saaneet omaa tyhmyyttämme, osan kompastumalla. Joku haava on tullut puolustaessamme toista tai itseämme. Useimmat haavat on tehty lääkärin veitsellä. Olemme yksilöitä ja tunnistettavia riippumatta haavoistamme, mutta usein haavat ovat kiinteä osa tarinaamme.

Meillä on haavoja, jotka eivät näy ja silti ne sattuvat enemmän

Isoimmat haavat eivät ole jäsenissämme. Meillä on haavoja, jotka eivät näy ja silti ne sattuvat enemmän: Häviöt ja pettymykset. Ne ovat muovanneet meitä, kuten myös se, miten olemme tappiomme käsitelleet. Olemmeko kasvaneet haavojemme yli vai jäimmekö kiinni katkeruuteen ja kostoon? Olemmeko haavoistamme ja häviöistämme oppineet?

Haavojemme joukossa ovat myös synnin haavat. Lankeemuksemme Jumalan lapsina ovat jättäneet jälkensä. Se kuinka hyvin tai huonosti olemme seuranneet Jeesuksen kutsua, piirtyi sisimpäämme. Tämä synnin haava aiheuttaa häpeää, mikä estää meitä astumasta Jumalan kasvojen eteen.

Jospa Jeesuksen haavat paljastuisivat meille paremmin omien haavojemme keskellä. Jeesuksen haavat ovat lääke sielullemme ja voimme Tuomaan tavoin tunnustaa: Minun Herrani. Silloin kuulemme myös Jumalan sanat: Minun lapseni.

Harjavallan kirkkoherra

Tuomo Lindgren

 

Kirkko ei ole vain rakennus

Kirkko ei ole vain rakennus

Tämän kirjoituksen ilmestyttyä, olen ollut kolmatta päivää virallisesti Harjavallan kirkkoherra. Virkaa tosin olen hoitanut syyskuun alusta alkaen, kun Matti Kaipainen aloitti Pöytyän kirkkoherrana. Kaiken kaikkiaan tämä puoli vuotta on lyhyt aika, kun muistaa joidenkin edeltäjieni olleen vuosikymmeniä tässä tehtävässä.

Harjavallassa en silti ole uusi kasvo. Olen asunut täällä ja ollut pappina vuodesta 1999. Silti en voi sanoa tuntevani teitä niin hyvin kuin voisin. Aina on opittavaa. Siitä olen onnellinen, että silloin kun olen kastamassa lastanne tai lastenlastanne  tai valmistelemassa avioliittoon vihkimistä tai kulkemassa yhdessä surun matkaa suunnitellen hautausta, olette jakaneet ilonne ja surunne. Ja toivottavasti teidän tärkeä hetkenne tuli samalla arvokkaammaksi ja pyhyys kosketti niin, että sen valo ulottui arkeenne saakka. Sitä samaa elämän syvyysulottuvuutta haluan muiden työntekijöidemme kanssa tuoda tämän paikkakunnan elämänmenoon vuoden jokaisena päivänä.

Minun haaveeni on tuttu sanonta: ”Kirkko keskellä kylää”. Se ei tietenkään tarkoita vain kirkon hyvää sijaintia näkyvällä paikalla. Kun ”kirkko on keskellä kylää”, se haluaa olla keskellä ihmisten elämää ja myös sen luonnollinen osa.

Toivon, että kirkkomme ja seurakunnan arkisemmatkin kokoontumiset voivat olla osa tavallista elämääsi. Toivon, että kirkko on paikka, minne voit tulla ilon ja surun, isojen ja pienten asioiden kanssa. Toivon, että kirkkomme voi olla sinulle paikka, jossa voit olla oma itsesi vähentämättä minuudestasi mitään. Ei kodissakaan kaikki ole samaa mieltä kaikista asioista. Kiistelyä on monien seinien sisällä. Se on mahdollista, koska kotona saa ilmaista mielipiteensä. Tietysti kirkossa on kirkon usko ja tietysti nuoret pitävät niin vanhempiaan kuin kirkon uskoa ääliömäisinä ja lähtevät ovet paukkuen maailmalle. Mutta vanhemmat rukoilevat ja toivovat, että yhteys ei katkea kokonaan ja että lapset pärjäävät maailmalla. Ja kun hän tulee kotiin, hänen paikkansa on tallella – myös kirkossa. Ja silloinkin, kun hän ei tule, hän sisimmissään tietää, että hänen puolesta rukoillaan.

Kirkko ei ole vain rakennus. Se on suhde sinun ja Jumalan välillä. Sitä parempi suhde on mitä todempi toinen on toiselleen. Siksi toivotan sinut tervetulleeksi sanomalla: Kun elämässä tapahtuu, tule kirkkoon. Kun tulet kirkkkoon elämässä tapahtuu.

Terveisin Tuomo Lindgren, Harjavallan kirkkoherra

 

Kirjoitus Kirkkopolku-liitteeseen SydänSatakunta-lehdessä 3.3.2016


Arkistot

syyskuu 2016
M T W T F S S
« Jun    
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930