Juopua Jumalasta

Ja pidot sen kun paranee 

Jeesuksen julkinen toiminta alkoi Johanneksen kasteesta. Hänen ensimmäinen tunnustekonsa oli erilainen verrattuna hänen muuhun toimintaansa. Jeesus tunnettiin myöhemmin parantamis- ja ruokkimisihmeistään, mutta ensimmäinen tunnusteko tapahtui Kaanan hääjuhlassa, jossa Jeesus muutti 600 litraa vettä viiniksi.  

Hääjuhlassa oli viini loppunut. Juhlat olivat isot ja laskuvirhe viinin menekin suhteen oli nolo. Viini on tavallinen ruokajuoma Välimeren maissa, mutta se on myös juhlajuoma. Hääjuhlassa viini luonnollisesti oli parempaa. Ainakin alussa, jolloin makuaisti on herkkä. Evankeliumi itse toteaa tämän tavallisen käytännön. Myöhemmin juhlassa kelpaa juotavaksi huonompikin viini. Juhlijoiden makunystyrät eivät erottele viinin nyansseja niin tarkasti, kun juhlajuoma on alkanut vaikuttaa humaltumista. 

Nyt juhla oli saada ikävän käänteen, kun tarjottava loppui. Siinä tilanteessa Jeesus teki vedestä viiniä juhlaväelle. Kun juhlan järjestelyvastaava, joka ei tiennyt ihmeestä, maistoi viiniä, hän ihmetteli, miksi isäntä oli säästänyt hyvän viinin näin myöhäiseen ajankohtaan. Epäilemättä koko juhlaseurue huomasi saman. 

Tällä tunnusteolla oli varmasti muukin tarkoitus kuin auttaa nuortaparia ja heidän vanhempiaan säästymään häpeältä. Tapahtumaan kätketty sanoma liittyy hääjuhlaan. Kun maailmanhistoria on päättynyt ja taivaselämä alkaa, sitä kuvataan Raamatussa hääjuhlaksi. Ihminen ja Jumala liittyvät yhteen ja juhlat vain paranevat mitä pidemmälle ne kestävät. Tarjoillaanko taivaassa viiniä? Kyllä ja parempaa kuin maan päällä. Ehtoollisen asetettuaan Jeesus sanoi, että hän ei juo viiniä ennen kuin uutta viiniä Jumalan valtakunnassa. Mutta vielä parempaa on tarjolla. Ennen kaikkea taivaassa ihminen juopuu Jumalasta.  

“Ken maistaa pisarankin Jumalaa, on ikuisesti suunniltaan.” Näin luki edellisen piispamme Kaarlo Kallialan käyntikortin taustapuolella. 

Tuomo Lindgren

Jouluna me kaikki olemme yhtä

Jouluna me kaikki olemme yhtä  

Otsikoin kirjoitukseni noin, vaikka tiedän, että tosiasiallisesti se ei pidä paikkaansa. Kaikki eivät vietä joulua, mutta kristinuskon sanoman mukaan joulu kuuluu kaikille. Ainakin voidaan sanoa, että joulun sanoman äärelle keräännytään toisessa mittaluokassa kuin muina aikoina. Joulun suuri kertomus yhdistää meitä. Se koskettaa koko ihmiskuntaa, kaikkia ihmisiä. 

Joulun ydintarina on se, että Jumala tulee ihmiseksi. Hän elää ihmisen elämän tehdäkseen jotakin koko ihmiskunnan puolesta. Hän on ihmiskunnan edustaja Jumalan edessä. Siksi on hyvä, että jouluna hän yhdistää meitä. 

Joulun lapsessa näemme ihmisalun, jonka lähetämme vaaralliselle matkalle. Sille matkalle, jossa kukaan ihminen ei ole onnistunut: Elämään ilman vihaa, kateutta, kostoa, ahneutta, ja säilyttämään rakkaus muihin silloinkin, kun jokainen haluaa vain hyötyä sinusta. Tämä yksi lapsi onnistuu tehtävässä ja hän tekee sen vielä puolestamme. Me korjaamme hänen työnsä hedelmän. 

Joulusta alkava tapahtumasarja tarkoittaa sitä, että vaihtoehtojen määrä kasvaa. Pääsemme syytettyjen penkiltä myös armahdettujen penkille. Sitä on ilosanoma. Niin kuin Adam edustaa kaikkia ihmisiä lankeemuksessa, samoin Kristus edustaa jokaista ihmistä pelastuksessa. Jokainen on pelastettu Kristuksen mukana.  

Vastasyntyneenä hän makaa seimessä tietämättä vielä minkälainen elämä hänellä on edessä. Mutta valo loistaa jo edeltä Jeesuksen tielle, yhtä hyvin kuin ristin varjo piirtyy hänen polulleen. Jo pienessä lapsessa näemme Vapahtajan, Jumalan rakkauden sekä hinnan mitä pelastamisemme maksaa. Me kuulemme kaiun enkelien laulusta, vaikka se sekoittuu maailman hälyääniin. Mutta juuri jouluna kuulemme sen paremmin.  

Jouluna me kaikki olemme yhtä. Me olemme yhtä haavoittuvina ja pelastusta kaipaavina. ”Tänään teille on syntynyt Vapahtaja.” ”Myös minulleko?” ”Juuri sinulle.” 

Harjavallan seurakunnan puolesta toivotan kaikille lukijoille hyvää joulua. 

Tuomo Lindgren

Minkälainen maku sinusta jää

Minkälainen maku sinusta jää

Jeesus kuvaa oppilaitaan evankeliumissa käyttämällä kahta erilaiseen aistiin liittyvää sanaa. Toinen liittyy makuaistiin ja toinen näköaistiin. ”Te olette maan suola” ja ”te olette maailman valo.” Jeesuksen mukaan hänen seuraajiensa tulee näkyä ympäristössä. Se hyvä, mitä me olemme saaneet, ei saa jäädä kätköön, vaan se on vietävä muillekin. Kristittyinä meidän tulee jättää oma tuoksumme, makumme, näkyvyytemme ja äänemme, josta muut tunnistavat meidät Taivaallisen Isän lapsiksi.

Kaikkia tuo maku tai tuoksu ei ilahduta. Syy voi olla kahdenlainen. Maailma ei hyväksy Jeesusta, vaan on kääntynyt sitä vastaan. Siksi kaikki, mikä muistuttaa hänestä herättää ärtymystä ja vihaa. Tai sitten yhtä todennäköinen selitys on se, että meistä lähtevä tuoksu ei ole Kristuksen tuoksua, vaan jotakin muuta.

Evankeliumi välittyy vain ihmiseltä ihmiselle. Siksi on merkitystä sillä, minkälaisen muodon se on meissä saanut. Toisinaan kristittyjä moititaan kovasydämisyydestä tai opillisuudesta, josta inhimillisyys on hävinnyt. Kristillisyytemme maku on silloin epämiellyttävä. Valo voi olla kirkas paljastamaan toisen virheet, kun sen pitäisi kutsua luokse. Evankeliumi ei välity vain sanoissa vaan tulee todeksi siinä, miten ihminen kohdataan. Sanoma Jumalasta, joka hyväksyy syntisen seuraansa, kääntyy ylösalaisin, jos ihmistä ei hyväksytä.

”Jos Jumala on hyväksynyt minut, vielä varmemmin hän hyväksyy sinut.” Jättäisikö tällainen asenne paremman maun?

Haratauskirjoitus Satakunnan Kansaan 24.10.2021

Retriitin saarna

Minulla oli ilo toteuttaa retriittiä Seppo Laakson kanssa. Sepolla on puolisonsa kanssa Laviassa Saaren retriittikoti. Hän on ohjannut retriittejä lähes niin kauan kuin retriittejä on Suomessa pidetty. Olen retriittejä ohjannut Harjavallan kesäkodilla aikaisemmin työkaverini Hilkka Ruutin kanssa. Minulla ei kuitenkaan ole ollut kokemuksia muiden retriiteistä. Paitsi opiskeluaikana 1990-luvun alussa olin Paavo Rissasen ja Anja Ghisellin ohjaamassa retriitissä. Nyt sain lisää näkökulmaa. Yksi mielenkiintoinen näkökulma oli se, että messuissa, joita retriitissä vietetään, voidaan saarnakin toteuttaa hiljaisuutena. Minulla oli viikonlopun aikana kaksi messua lauantaina ja sunnuntaina. Saarnat olivat seuraavanlaiset.

Retriitin 7.8.2021 saarna

Luuk 7, fariseus ja syntinen nainen

Saarnan sijalla! Kuuntele uteliain ja avoimin mielin evankeliumin lukemista. Jokin kohta kuullusta kutsuu sinua, vetää puoleensa: sana tai kaksi, lause tapahtuma tai tunnelma. Pysähdy siihen. Anna sen elää sinulle. Anna sen tuoda valoa siihen kysymykseen, mikä sinua nyt erityisesti askarruttaa. Anna evankeliumin ilahduttaa sinua, herättää sinua. Anna sen kertoa sinulle sinusta ja suhteestasi Jumalaan.

Älä murehdi sitä, että evankeliumin lukeminen jatkuu ja sinulta jää jotakin huomaamatta. Luen evankeliumin vielä toiseen kertaan ja voit pysähtyä uudestaan.

Retriitin 8.8.2021 saarna

Matt 11:20-24

Pyhän aihe on etsikkoaikoja. Etsin pitkään vaihtoehtoista tekstiä tähän messuun. Olisin halunnut lukea teille jotakin kauniimpaa kuin tuomion sanoja kaupungeille.

Pyhät tekstit nostavat esille katumuksen ja parannuksen. Ne liittyvät etsikon aikaan. Jumala etsii meitä. Missä olet.

Sana parannus tai katumus tuntuvat ahdistavilta vaatimuksilta: että meissä on jotakin vikaa ja se täytyisi korjata. Eikä minulla olekaan lupaa olla sellainen kuin olen. Kun Jeesus löytää meidät sellaisena kuin olemme, ei kuitenkaan ole tarkoitus, että me jäämme sellaisiksi kuin olimme. On tarkoitus muuttua. Hän pesee ja pukee meidät tuhlaajapojan tavoin.

Näkökulman vaihtaminen on tarpeen. Kun puhutaan kääntymisen tarpeellisuudesta, me helposti katsomme asiaa vapautemme rajoittamisena, tukahduttamisena. Katso tilannetta myös Jumalan näkökulmasta. Kysymys on koko ajan hänen rakkaudestaan. Hän etsii kuolemanvaarassa olevia lapsiaan.

Parannus on kääntymistä Jumalan puoleen. Se on uuden suunnan ottamista. Se on palaamista takaisin. Jumala on etsinyt kadonneen lampaan ja kutsuu takaisin. Hän ei vie väkisin. Etsikon aika asettaa meidät elämäntien risteykseen. Kuljenko oman pääni mukaan syvemmälle pimeyteen vai sen Jeesuksen luo jonka seurassa elämän voimat kumpuavat ja elämän virrat pulppuavat.

Luen evankeliumin toiseen kertaan. Kuulostele, missä kohdassa kehoasi tunnet tämän Jeesuksen sanan.

Lue teksti uudestaan.

Etsikkoaikoja

ETSIKKOAIKOJA (8.8.2021) – retriitin virikepuhe

Tänään sunnuntaina on jumalanpalveluksen aiheena etsikkoaikoja. Tässä retriitissä ajattelen aihetta hieman laajempana kuin kristinoppi tavallisesti tämän aiheen esittää.

Minua kiinnostaa ajatus ihmisestä, joka etsii jotakin. Häneltä puuttuu jotakin sellaista, mikä tekee hänen olonsa levottomaksi tai onnettomaksi. Häneltä puuttuu jotakin mitä hän kaipaa. Hän on kykenemätön asettumaan aloilleen, koska ei ole löytänyt sellaista kiinnekohtaa tai asiaa, mikä rauhoittaa hänen sisimpänsä.

Kaipaus on syvää eikä aina tiedostettua. Ennen kuin raapimisesta on hyötyä, täytyy löytää se kohta, mikä kutiaa. Toisinaan kutina on vielä haamukipua siitä hengellisestä jalasta, minkä ihminen on viisaudessaan amputoinut.

Mitä ihminen etsii? Missä kutiaa?

Raamatun alkusivuilla kerrotaan onnea etsivästä ihmisestä ja ihmistä etsivästä Jumalasta. Se tulee ilmi useallakin eri tavalla luomisen ja lankeemuksen kertomuksissa.

Luotuaan Adamin Jumala huomaa, että kaikki ei ole kunnossa. ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” Ihminen ei kaivannut vain Jumalan läsnäoloa. Hän kaipasi toista kaltaistaan.

Hieman edempänä kerrotaan kuinka ihminen harhautetaan etsimään onneaan ohi Jumalan. Tai peräti hänet houkutellaan tavoittelemaan Jumalan kaltaisuutta. Tulla Jumalan veroiseksi.

Kun ihminen oli langennut, heidän silmänsä avautuivat maailmalle, mutta sulkeutuivat Jumalalle. Jumala alkoi etsimään ihmistä. ”Missä sinä olet?”

Ihminen löydettiin. Luettiin kiroukset, karkotettiin paratiisista, mutta kaipuu ja muisto paratiisista jäi sanomattomaksi kipinäksi tai kivuksi heihin ja heidän jälkeläisilleen.

Ihminen kaipaa, ihminen etsii – hän harhautuu edelleen kaipauksessaan mutta toisinaan taas se kuiskaa alkuperäistä viestiään.

Miten tuo kaipuu ja etsiminen ilmenee? Mitä ihminen etsii? Nostan esille joitakin syvemmän etsimisen aiheita. Voit miettiä samalla, mitä sinä etsit, tuntuuko tutulta?

Ihminen etsii itseään – vastausta kysymykseen Kuka olen? Mikä on totuus itsestäni? Mikä on itsessäni aitoa, hyvää, kaunista? Miltä näyttää minun varjoni, se mitä pelkään, mitä häpeän, pakenen ja peitän? Olenko minä hyväksytty vai hylätty. Minkälainen on koko tarinani? Miten puhun itselleni? Miten kiität itseäsi, miten moitit tai syytät itseäsi? Minkälaista mielikuvaa pidät itsestäsi yllä? Miten esittäydyt toisille? Minkälaista tarinaa itsestäsi välität?

Ihminen etsii paikkaansa – mihin kuulun? Minkälaisten yhteisöjen ja piirien jäsen olen? Mitä kannan suvustani mukana? Kullakin yhteisöllä on oma identiteettinsä, miten se heijastuu myös minuun. Minkälainen on minun tarinani taustaluku? Mitä olen saanut itsestäni muilta? Kenen puoleen käännyn, keneltä pyydän apua? Kuka pyytää minulta apua? Mihin minua tarvitaan?

Missä olen kotonani henkisessä mielessä? Minkälaisessa ympäristössä rauhoitun? Keiden ihmisten luona saan voimaa? Keiden luona minä annan voimaa muille?

Ihminen etsii kutsumustaan – ketä seuraan/mikä on tehtäväni? ihminen etsii syvempää merkitystä elämäänsä. Mitä tarkoitusta varten olen olemassa? Mihin käytän aikani ja voimani?

Ihminen etsii kohtaloaan – mihin olen matkalla? Mihin matkani vie? Mikä on päämäärä? Onko sillä merkitys nykyisyyteeni? Vanhan sanonnan mukaan: Vain purjehdus on välttämätöntä. Navigare necesse est. Mutta parhaistakaan navigointitaidoista ei ole hyötyä, jos ei tiedä, mihin on matkalla. Mitä tavoittelen? Onko suuntani oikea? Miten voin suuntaa vaihtaa?

Ihminen etsii turvallisuutta, kuolemattomuutta. Tietoisuus katoavaisuudesta tekee levottomaksi. Haluamme elää. Syvällä meissä uinuu tietoisuus, että tällä elämän kaipuullamme on lähtökohtansa luomiseen asti.

Hän etsii hallintaa ja valtaa ollakseen oma herransa ja vähän muidenkin. Hän etsii tietoa kumotakseen maata kohdanneen kirouksen: maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta; otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi kunnes tulet maaksi jälleen. Hän etsii seikkailua tunteakseen olevansa vapaa.

Kysymyksiä on paljon. Uusi vastaus tuo kuusi kysymystä lisää ihmisen salaisuuteen. Kysymykset ovat avaimia näkymättömiin oviin, sielun talon huoneisiin ja lippaisiin, laatikoihin ja kaappeihin. Kysymykset ovat sen kutiamisen paikantamista.

Evankeliumissa  eräs kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kauniin helmen, hän myi kaikki muut saadakseen tämän itselleen.

Jeesus kehottaa etsimään: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.

Eräs mies etsi Jumalan valtakuntaa ja kyseli Jeesukselta, mitä hänen olisi tehtävä se saavuttaakseen. Käskyjä hän oli noudattanut nuoresta alkaen. Jeesus sanoi: Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, anna rahat köyhille. Tule ja seuraa minua. Tämä oli miehelle kompastuskivi. Hän oli rikas. Tapaus kertoo siitä, että meillä voi olla sisäisiä esteitä löytää vastauksia.

Vaikeaksi elämä loppumattomien kysymysten kanssa tulee vielä siinä, että ihminen on ristiriitainen ja keskeneräinen loppuun asti. Me olemme loistavia huijaamaan itseämme. Kiusaukset ja houkutukset vievät meitä sivupoluille. Maailma on sumuinen, muisti on rajallinen. Täydelliseksi me emme tule, eikä täydellistä itsehallintaa saavuteta.

Mutta niin kuin ennenkin Jumala etsii meitä. Siitä koko Raamattu kertoo. Jumala etsii ihmistä ja kutsuu luokseen, kutsuu tehtävään. Raamattu kertoo myös kuinka ihminen pakenee häntä, piiloutuu Jumalan katseelta ja ääneltä. Mutta Jumala toteuttaa suunnitelmaansa monen etsimisen ja kutsumisen kautta. Ihmisen kaipuu löytää lopulta kohteensa.

Aabraham sai kutsun lähteä maastaan. Jumala valitsi hänet sen kansan kantaisäksi, josta kerran syntyi Jeesus. (1 Moos 12)

Egyptistä paossa ollut Mooses sai kutsun palavan pensaan ilmestyksessä (2 Moos 3). Mooses, Mooses. – Tässä olen. – Älä tule lähemmäs. Riisu kengät jalastasi sillä paikka, jolla seisot on pyhä.

Temppelissä kasvatettu Samuel sai kutsun nuorena. Kertomus on yksi Raamatun kauneimpia. Samuel, Samuel. Tässä olen. Puhu Herra, palvelijasi kuulee.

Profeetta Jesaja: Kenet minä lähetän. Tässä olen. Lähetä minut.

Pietari sai suuren kalansaaliin. Jeesus täytti hänen kalastajanveneensä niin täyteen, että vene oli upota. ”Mene pois minun luotani Herra. Minä olen syntinen mies.” Älä pelkää. Täst edes olet ihmisten kalastaja.

Ihminen etsii Jumalaa ja pakenee häntä yhtä aikaa. Jumala etsii ihmistä ja löytää kadonneen lampaan. Kaikki se, mitä me etsimme, saa syvimmän vastauksen Jumalassa. Vasta etsiminen tekee siitä aarteemme. Jos kaikki vastaukset laitettaisiin eteemme, emme pitäisi niitä minään, koska meillä ei ole ollut janoa niihin. Siksi kaikkea etsimisen ja harhailemisen kinttupolkuja tarvitaan.

Jumala on tuonut pysyvän ratkaisun ihmisen kaipuuseen ja olemassaolon ongelmaan Poikansa Jeesuksen kautta. Hän tuli etsimään kadonneita. Hän on samalla vastaus ihmisen etsimiseen ja kaipuuseen. Hänen kauttaan löydämme itsemme Jumalan lapsina, paikkamme osana vaeltavaa Jumalan kansaa. Häneltä saamme kutsun ja päämäärän sekä anteeksiantamukseen perustuvan turvallisuuden. Hän voi viedä sinut ennennäkemättömään seikkailuun. Vapauden ihminen ihminen voi löytää vain Jumalan lapsena. Mutta täysin ehjäksi me tulemme vasta perillä.

Kurittaako Jumala syntisiä?

Kurittaako Jumala syntisiä?

Ihmiset ovat aina yrittäneet miettiä, miten Jumala toteuttaa oikeudenmukaisuuttaan maailmassa. Muinaisessa Israelissa oli kehittynyt ajatus siitä, että jumalattoman tie ei menesty. Häntä kohtaa rangaistus jo tämän elämän aikana. Sairaudet ja onnettomuudet osoittavat sen. Ongelma on kuitenkin siinä, että aina näin ei näytä tapahtuvan. Itse asiassa se ei juuri lainkaan pidä paikkaansa. Paha ei saa palkkaansa, vaan vääryydellä tuntuu menestyvän ja oikeudenmukaista kohtaa onnettomuus. Mikä on ympärillämme tapahtuvien asioiden suhde Jumalan toimintaan?

Jumala ei heitä kuumia kiviä pahantekijöiden niskaan. Tavallista lienee ajatella, että Jumala ei rankaise meitä ajallisin rangaistuksin synneistämme. Mutta kurittaako Jumala meitä mistään? Oikeuslaitos tuomitsee yhteiskunnan lakien mukaisesti. Mutta se ei ole sama asia, kuin Jumalan antama kasvatus. Ovatko sairaudet ja vastoinkäymiset sitten sitä Jumalan paimensauvan ohjausta? Näkyykö Jumalan toiminta mitenkään maailmassa ja elämässämme?

Haluamme nähdä tietyt asiat Jumalan siunauksena, Jumalan rakkauden osoituksena. Minkälaisissa asioissa toteutuu Jumalan antama nuhtelu ja kuritus? Katastrofien ja onnettomuuksien keskellä on armotonta ja vastuutonta väittää, että Jumala rankaisi pahantekijöitä. Jumala on rankaissut meidän pahuudestamme omaa poikaansa Jeesusta. Siitä evankeliumissa on kysymys. Hän on säästänyt meidät rangaistukselta, jonka olemme ansainneet. Kun onnettomuuksia tapahtuu, se herättää meitä miettimään elämän arvaamattomuutta. Kaikki aikamme on jatkoaikaa. Käytä se siis hyvin.

Tuomo Lindgren

Harjavallan kirkkoherra

Hartauskirjoitus Satakunnan Kansaan 27.6.2021

Tämän piti olla SK hartauskirjoitus, mutta juhannus oli muuttanut aikatauluja eikä kirjoitus ehtinyt ajoissa. Kirjoitus tehtiin juhannuksen jälkeisen sunnuntain tekstiin. Sellaista lehteä ei ilmestynyt. Olisi pitänytkin kirjoittaa juhannuksen lehteen.

Hämähäkkimiehen puku

Hämähäkkimiehen puku  

Hämähäkkimies on 1960-luvun alussa sarjakuviin ilmestynyt supersankari, josta sittemmin on tehty useita elokuvia. Muihin supersankareihin verrattuna Hämähäkkimiehessä on erityistä se, että hän on teini-ikäinen. Tämä piirre korostuu, kun hänet on elokuvissa tuotu aikuisten supersankarien rinnalle. Myös Hämppis itse kokee nuoruutensa ja epävarmuutensa olevan hankaloittava tekijä. Koulussa hän ei ole suosittu vaan enemmänkin naureskelun ja tuuppimisen kohteena, mutta supersankaripuku tekee hänestä jotakin mahtavaa. Hän sanoo, että ilman pukua hän ei ole mitään. Siihen keski-ikäinen multimiljardööri Iron man Tony Stark sanoo: “Jos et ole mitään ilman pukua, sinun ei tulisi pitää sitä.” Ulkokuori ei saisi korvata sisintämme, sen olisi vastattava sitä, mitä todellisuudessa olemme. Minuus ei ole vain roolin omaksumista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykyaika rakentaa ihmisen sisintä toista tietä. “Se miltä näytät, on se, mitä olet.” Ainakin kun riittävän kauan annat itsestäsi sen vaikutelman. Fake it untill you make it. Teeskentele, kunnes siitä tulee osa minuuttasi. Tämä perustuu siihen, että sisäinen ja ulkoinen olemuksemme ovat vuorovaikutuksessa. Kumpikin vaikuttaa toiseen. Tämän huomaamme kristittyinäkin. 

Kristityn identiteettiin kuuluu taistelu uuden ja vanhan minän välillä. Se on samalla taistelua syntiä vastaan. Meidät on puettu kasteessa supersankarin viittaan, valkoiseen kastepukuun. Se antoi meille uuden identiteetin: uusi ihminen, uusi luomus, Jumalan mielen mukaan luotu. Kuitenkin me taistelemme vanhojen syntiemme kanssa elämämme loppuun saakka ilman menestystä. Vanha minuus haluaa ottaa meissä vallan. Olisiko siis teeskenneltävä, kunnes tuntuu hurskaalta? Ei. Kristittynä eläminen ei ole hurskaalta tuntumista. Pääsääntöisesti tuntuu syntiseltä, mutta armo on todellista.  

Emme siksi rakenna minuuttamme syntisyydestä käsin, vaikka emme pääse siitä eroon. Kun me olemme saaneet anteeksi, vanha on laitettu syrjään ja tämän uuden varaan rakennetaan se kuka minä olen. Joka on joskus varastanut tai jopa murhannut, ei ole vain “varas” tai “murhaaja”. Hän on armahdettu Jumalan lapsi. Synti on syvällä, mutta me emme ole sama asia kuin syntimme. Jeesuksen luona syntiset saavat anteeksi. Kun Jeesus hyväksyy syntisen seuraansa, me tunnistamme vajavuutemme, mutta sen sijaan, että surkuttelemme itseämme, näemme kasvusuunnan ja päämäärän, jota kohti kulkea. Se määrittää meitä enemmän. 

Harjavallan kirkkoherra

Tuomo Lindgren

Sydän Satakunta 17.6.

Oneliner

Oneliner 

Elokuvista tunnetaan käsite oneliner. Ne tarkoittavat yleensä elokuvan sankarin sanomaa lyhyttä lausetta, One line – yhdelle riville mahtuva lausetta, joka tulee huomatuksi, joka jää soimaan mieleen. Nykyisin näistä tehdään meemejä. 

Yksi tunnetuimpia muutaman vuosikymmenen takaa on se, jossa Clint Eastwood Dirty Harryna osoittaa aseella elokuvan pahista, joka on tavoittelemassa omaa pudonnutta asettaan. ”Go Ahead Punk. Make my day.” ”Siitä vain nuija. Tartu aseeseesi ja kruunaa päiväni”  

Schwarzeneggerin: “I’ll be back” tai “Hastala vista baby” lienevät nykyisin esimerkkejä joita käytetään.  

Apollo 13 elokuvan lause: ”Houston We have a prblem” saa monen kuulijan sijoittumaan heti oikeaan moodiin.

Braveheart Mel Gibson: ”They may take our lives, but they’ll never take our  

freedom!.” “He voivat ottaa henkemme, mutta koskaan he eivät saa vapauttamme.” 

Tulevan pyhän tekstejä lukiessani rippikoulun konfirmaatiosaarnaa kypsytellessäni mietin, onko Jeesuksella tällaisia onelinereita. Sunnuntain evankeliumi (4 shell, 3vk, Matt 9:9-13) sisältää niitä oikeastaan kolme. Siinä on kolme lausetta, jotka voisivat toimia irrallisina ja iskevinä lauseina. Jeesuksen aikana elettiin puhekulttuurin varassa. Puheiden piti ollakin sellaisia, että ne muistetaan. Jeesus sanoi: 

  1. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.  
  1. Armahtavaisuutta minä tahdon enkä uhrimenoja. 
  1. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.  

Jokainen lause syöpyi kuulijan sisimpään ja sai aikaan pohdintaa siitä mitä sanottiin, mihin kutsutaan ja kuka meitä kutsuu.

Jeesuksella ei ollut supersankaripukua. Hän riisuutui suuruudestaan tullessaan maailmaan. Mutta hänessä oli sellaista henkistä suuruutta ja lujuutta, mitä aikaisemmin maailma ei ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Hänen suuruutensa oli kätkössä heikkouteen. Hän hakeutui syntisten seuraan, eksyneiden ja hylättyjen antaakseen heille, jotakin minkä he luulivat kadottaneensa: itsekunnioituksen, ihmisarvon. Kun hänelle tästä huomautettiin, että hänellä oli ateriayhteys syntisiin, hän sanoi nämä edelliset onelinerinsa. 

Hän on tullut etsimään kadonneita. Ketkä ovat tänään näitä eksyneitä, kadonneita, jotka kaipaisivat tulla huomatuksi ja kutsutuksi mukaan todellisen supersankarin matkaan. Sitä meidän kirkossa on mietittävä ollaksemme Kristuksen kirkko.  

Välitämme Jeesuksen kutsua tulla osallisuuteen. 

Uskonnollisesta suorittamisesta sydämen kaipaukseen, rehelliseen itsetuntemukseen, anteeksiantamukseen ja uuteen alkuun. 

Jo joutui

Jo joutui (virrestä 571)

Onko teistä kukaan koskaan ihmetellyt tutun suvivirren alkua. ”Jo joutui armas aika.” Vaikka niin joka vuosi lauletaan, virren alku tuntuu jotenkin tyhmältä. Kuka siinä joutuu ja minne ja kenen toimesta?

Virsirunous yllättää joskus sanavalinnoillaan. Tämä joutua-sanan käyttö, on outo, mutta virsissä tavallinen. Suvivirren lisäksi mm.

  • ”jo joudu mun sieluni heräämähän”
  • ”jo joutuu lähtöhetki ja alkaa viimeretki.”
  • ”Joutukaa sielut, on aikamme kallis.”,
  • ”Jo ilta tummuu yllä maan, siis auta meitä joutumaan…”

Ensikuulemalta tulee mieleen, että sananvalinta on väärä. Ei aika joudu mihinkään tai lähtöhetkikään. Ihminen joutuu ei aika.

Tavallisesti sana ”joutuu” viittaa siihen, että on ollut pakko. Sanassa on kielteinen perusvire. Joutuu tekemään jotakin, vaikka ei haluaisi. Ja jos johonkin joudutaan, niin se on paha paikka. Sinne joudutaan omasta tahdosta huolimatta. Joku joutuu vankilaan. Takavuosina Porissa sanottiin, että joutuu Harjavaltaan. Sillä viitattiin täällä olevaan mielisairaalaan. Sinne saattoi joutua omasta tahdosta riippumatta. Joskus olosuhteet pakottavat. Jouduin kävelemään sateessa monta kilometriä vaatteet märkänä.

Tällä tavoin luettuna suven joutuminen vaikuttaa siltä kuin kesä olisi ollut jossakin kyyryssä kiven takana. Jumala tuli sanomaan, että ”nyt kyllä lähdet suomalaisia lämmittämään.”

”Mut ko mää en halua… ainakaan niitä suomalaisii.”

”Se on kuule nyt pakko.”

Niin joutui armas aika ja suvi suloinen näyttäytymään myös suomalaisille.

Mutta tällaisesta pakottavasta asiasta ei esimerkkivirsissä ollut varmaan kysymys. Asiaan saadaan vähän valoa, kun tutkii sanan historiaa.

Sana ”joutua” juontuu sanasta ”joutaa”. Se avartaa sanan merkitystä. Joutaminen on ehtimistä, vapaana olemista. ”Joutaisitko hetkeksi tänne?” Ehtisitkö auttamaan. Joutomies puolestaan on toimeton, joutilas.

”Jouduttaminen” on tuttu sana. Se on nopeuttamista, hoputtamista. ”Joutukaas nyt jo sieltä” eli pitäkää kiirettä, tulkaa nopeammin.

Tällaista taustaa vasten voisin nykykielelle sanoa suvivirren alun tarkoittavan: Jo joutui armas aika ja suvi suloinen = kesä on vihdoin tullut – vähän myöhässä, mutta tullut kumminkin; tai ”Ehtihän se kesä tännekin”. Alkuperäisellä ruotsin kielellähän tämä kuuluu yksinkertaisesti: Den blomstertid nu kommer. Kukka-aika tai kukinta-aika alkaa.

Jo joudu mun sieluni heräämähän: Nyt olisi sielulla viimeinen aika herätä unestaan. Joutukaa sielut – Kiirehtikää sielut…

Onko asioita, joita sinä olet jouduttanut tai haluaisit jouduttaa. Koululaiset usein haluavat jouduttaa kesäloman alkamista. Hoputtamista. Ehkä koronarajoitusten loppumista jouduttaa jokainen.

Suvi virressä kesä on tullut ja se kertoo Jumalan huolenpidosta, mikä herättää kiitosmielen. Virren virallisen kolmannen säkeistön jälkeen tulee vaarallinen neljäs säkeistö, mikä on tunnetusti liian uskonnollinen koulun päätösjuhlaan. Siinä puhutaan Jeesuksesta ja verrataan häntä aurinkoon; joka tuo sisimpääme lämpöä ja valoa auringon tavoin.

Sitä lämpöä ja valoa itse valon lähteestä toivon kaikille kesää kohti joutuville. Älköön kesällä joutilalita joka asiaan joudututtako.