Kuopan toinen reuna

Kuopan toinen reuna

26.3.2015

Valmistautuessani päivänavaukseen tutkin tiedotusvälineistä, mikä suomalaisia tänään puhuttaa. Kyllähän näitä aiheita on:

– vaalit on tulossa ja puolueiden puheenjohtajia tentataan aamusta iltaan.

– Suomessa ja Euroopassa on edelleen talouskriisi

– Venäjän aiheuttama ja ylläpitämä levottomuus jatkuu kuten myös heidän masinoimat sotatoimet Ukrainassa

– Lentokoneen (Germanwings) maahan syöksyminen Etelä-Ranskassa

– Presidentti Niinistö ei osallistu Venäjän Voitonpäivän paraatiin

Nämä eivät kuitenkaan ole välttämättä niitä asioita, joista nuoret ovat kiinnostuneita. Mikä puhuttaa yläasteikäisiä nuoria viimepäivien uutisvirrassa?

– Ehkä suomalaisen vuorikiipeilijän Samuli Mansikan kohtalo Himalajalla

– Ehkä suomalaisen uuden tietokonepelin menestys – kaupunkirakentamiseen keskittyvä peli Skylines. Sitä myytiin muutamassa päivässä yli 500 000 kappaletta.

– Ehkä joku on ollut kiinnostunut elokuvasta Big Game, jossa Amerikan presidentin lentokone putoaa lappiin ja nuori suomalainen poika pelastaa hänen henkensä.

– Luultavasti joku on kiinnostunut jääkiekosta ja Lukon pärjäämisestä

– Ehkä rikosuutinen, jossa isä ja tytär pitivät vuosia toista naista vankinaan – ja tämä tapahtui suomessa.

– Tai se että lopultakin Harjavallassa auton renkaita puhkonut tyyppi on saatu kiinni.

Tällainen katsaus maailmaan osoittaa, että siellä on unelmia ja uhkia. Unelmiakin siellä on oikeasti enemmän kuin sensaatiolehdet uutisoivat. Niistä vain ei saa isoja otsikoita.

Jollakin tavalla tuo maailma unelmineen ja uhkineen on myös se paikka, jossa sinä lähdet unelmiasi metsästämään ja uhkia väistelemään ja voittamaan.

Jotta siihen työhön uskaltaa lähteä, täytyy uskoa että se on mahdollista, että se kannattaa. Täytyy olla toivo, että oma paikka löytyy.

Eilen uutisissa kuulin hienon kielikuvan, jonka sanoi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, kun hän mietti Suomen nostamista talouden taantumasta lisävelalla.

”Jos nähdään kuopan toinen reuna, voidaan rakentaa silta.” Velkaa voidaan hetkeksi ottaa, jos on edessä talouskasvua, jolla velat saadaan hoidettua ja talous tasapainoon. Mutta jos sitä kuopan toista reunaa ei nähdä, eli sitä talouskasvua, jonka päälle silta rakennetaan, silloin ei ole takeita siitä, että silta tulee valmiiksi. Ei ole mitään niin hyödytöntä kuin silta, joka ylittää vain puoleksi kuilun.

Reaalimaailmassa on näin. Siltaa ei lähdetä rakentamaan tietämättä sitä mihin sen toinen pää tulee ja minkälainen jänneväli ja minkälaiset lujuuslaskelmat tehdään.

Omassa elämässä siltaa lähdetään kuitenkin rakentamaan näkemättä sinne toiselle reunalle. Et tarkkaan tiedä miten tulet pärjäämään tai sijoittumaan työelämässä. Kuljemme luottamuksen eli uskon varassa. Koulua käymällä hankitaan valmiuksia siihen, että tositilanteessa pärjää – henkisiä valmiuksia, että emme lannistu vaikeuksien koittaessa, taidollisia valmiuksia, että voimme ottaa vastaan monenlaista työtä, jotta voi lähestyä unelmiaan paremmin.

Kristityt ovat katsoneet tulevaisuuteen sekä realistisesti että toiveikkaasti. Olen lukenut erään tavallisen suvun vanhoja kirjeitä. Siinä korostuu esi-isien usko. Jumalaan luottaen pärjäämme. Vaikka elämä oli kovaa ja leipä ei tullut helposti, niin Jumalaan luottaen päästiin elämässä eteenpäin. Tämän viestin haluan jättää teille myös tänään. Jumalaan luottaen päästään eteenpäin ja silta rakentuu tulevaisuuteen, vaikka se kuopan toinen reuna ei ole näkyvissä.

Jokainen on tarina

Jokainen ihminen on tarina. Oletko koskaan ajatellut, mikä on sinun tarinasi, tarina siitä, kuka sinä olet. Jokaisella on oma tarinansa. Tarina on kertomisen arvoinen – eikä vain kertomisen, vaan myös kuulemisen arvoinen.

Tarinat ovat tärkeitä itsellemme. Lapset kysyvät usein vahemmiltaan, kerro minulle, minkälainen minä olin pienenä. He haluavat kuulla uudestaan jonkin saman tarinan. He pyytävät isovanhempiaan kertomaan myös siitä, minkälainen isä tai äiti oli pienenä. Nämä ovat pieniä tarinoita, mutta tärkeitä. Niillä rakennetaan sielua.

Erikoista tarinassamme on se, että se ei ala vasta siitä, kun synnymme. Tarina on paljon vanhempi. Isän ja äidin tarina on osa sinun tarinaasi. Samoin isovanhempien tarina. Ne ovat tarinoita myös sinusta. Tai sinä olet osa sitä tarinaa. Me synnymme sukuun, ihmisten keskelle – jaamme yhteisen tarinan. Synnymme kansaan, jossa jaamme vähän suuremman tarinan. Kristittyinä meillä on vielä suurempi yhteinen tarina.

Minlla on omasta isoisästäni oikeakstaan vain yksi henkilökohtainen muisto. Muistan vain yhden tapaamisen hänen kanssaan. Hänellä oli erkoinen tapa silittää päätäni. Hän tuli eteeni ja silitti leveällä kädellään pitkin kasvojani ylhäältä alas sanoen: kenenkäs poikia sitä ollaan? – Kyllä hän tiesi, että olen hänen poikansa nuorin poika. Tällä kysymyksellä aikuiset yleensä tekivät tuttavuutta kylän lapsiin, joita he eivät ennestään tunteneet. Kun hänet osattiin yhdistää tuttuun henkilöön, hän sijoittui ihmissuhteiden verkostoon. Mutta pappani kohdalla tuo kysymys oli yksi tapa vahvistaa meidän välistä sidettä. Se vahvisti tietoisuutta siitä, mistä minä olen kotoisin, mitkä ovat minun juureni. Hänestä olen kyllä myöhemmin kuullut muita erilaisia tarinoita. Vaikka tarinoita on hänestä kovin vähän, ne ovat minulle tärkeitä tarinoita, sillä ne ovat minun tarinaani.

Miten näitä tarinoita pidetään yllä? Niitä kerrotaan sukupolvelta sukupolvelle. Mutta myös viettämällä juhlia aina tiettyyn aikaan, tärkeinä päivinä. Juhla palauttaa tarinan mieleen.

Viime viikolla oli esillä yksi suomalaisuuteen kuuluva tarina. Juhlimma ja muistelimme sitä kansakuntana. Oli talvisodan päättymisen 75-vuotisjuhla. Seppele laskettiin sankarihaudoille. Suomalaisuuden tarinaan kuuluu lähtemättömästi kertomus sodasta suurta ylivoimaa vastaan. Se on meidän kaikkien suomalaisten tarina. Ja tärkeä sellainen.

Joka sunnuntai kristityillä on jokin yhteinen tarina Jeesuksesta esillä jumalanpalveluksessa. Tiedätkö mitä tarinaa nyt muistellaan. Meillä on paasto ja valmistaudumme kirkon suurimpaan juhlaan pääsiäiseen.

Miten syöt?

Miten syöt?

Suuren paaston puolivälissä on hyvä muistaa mistä ruokailemisessa on kysymys. Syöminen ei ole vain energian tankkaamista. Siinä avautuu suhteiden verkosto itseni ulkopuolelle, jossa usein olen vain ketjun viimeinen lenkki. Joku on kasvattanut viljaa, joku on lypsänyt lehmää, joku on teurastanut eläimen. Joku on tuonut tarvikkeet kauppaan, joku mahdollisesti valmistanut ruuan minulle jne. Syöminen muistuttaa minua tarvitsevuudesta. Me tarvitsemme luomakuntaa ja siitä saatavaa ravintoa, me tarvitsemme Jumalaa, joka tämän lahjan meille antaa ja me tarvitsemme toisia ihmisiä ravinnon kasvattamiseen.

Ruokailuun liittyy myös vahvoja yhteenkuuluvuutta osoittavia piirteitä. Kutsumalla jonkun kotiinsa syömään ihminen avaa samalla sydämensä vieraalleen. Ateriayhteys on sydämenyhteyttä. Yhdessä syöminen voi olla kylmää vain yleisessä ruokalassa, jossa ihmiset välttämättömyyden pakosta syövät samassa tilassa.

Jos puolisot ovat riidassa keskenään, syöminen samassa pöydässä on karu kokemus. Sydämen sulkeutuessa toiselle myös suu sulkeutuu yhteiseen aterioimiseen. On vaikeaa syödä samassa tilassa ihmisen kanssa, johon suhteet eivät ole kunnossa. Ruoka ei maistu, kun sovittamaton riita jäytää välejä.

Ehtoollisen nauttimisen edellä on rauhantervehdys. Sen on tarkoitus muistuttaa sovinnosta niiden kesken, jotka ateriaan osallistuvat. Me olemme saaneet Jumalalta paljon anteeksi. Siksi meidän tulisi kyetä antamaan anteeksi toisillemme.

Jeesus sanoo: Minä olen elämän leipä. Hän ei sano olevansa täydellinen ajatus, puhtain tunne tai ylevin aikomus, vaan leipä, jossa on sekä sovinto että iankaikkinen elämä. Ehtoollisessa meillä on ateriayhteys Jumalan kanssa. Hänen sydämensä on avoin meille. Entä sinun sydämesi? Onko se avoin Jumalalle ja lähimmäisellesi?

Hartauskirjoitus Sydän Satakunta -lehteen 12.3.2015

Joosefin valinta

Joosefin valinta
Kun Maria tuli raskaaksi, ilmassa ei väreillyt vain onnea. Hän ei uskaltanut kertoa sitä kihlatulleen Joosefille. Ei hän sitä voinut pidemmän päälle salatakaan. Evankeliumi sanoo: Marian raskaus kävi ilmi.
Joosef oli aikansa mittapuilla tarkasteltuna hurskas eli hyvä mies, aviomiesainesta. Hurskaus kuitenkin edellytti, että tällaisessa tapauksessa kihlaus ei etene avioliittoon asti. Joosef halusi purkaa sopimuksen niin, että siitä olisi mahdollisimman vähän haittaa Marialle. Mies, joka oli saattanut Marian raskaaksi, oli vapaa nyt avioitumaan hänen kanssaan. Hän oli Joosefin selän takana toiminut väärin, kantakoon vastuunsa ja tehköön jotakin oikein. Tämä oli Joosefin toimintasuunnitelma, mutta toisin kävi.
Enkeli ilmestyi Joosefille ja kertoi, että lapsi ei ole aviorikoksen seuraus, vaan Jumalan Hengen vaikutusta ja lapsi tarvitsee Joosefin isäksi. Siinä oli miehellä miettimistä. Joosef olisi voinut kieltäytyä ja päästä helpolla. Suostuminen merkitsisi pysyvän suhteen muodostumista. Joosef suostui erikoiseen pyyntöön. Hän suostui siihen, että Jumalan poika kutsuu häntä isäksi. Jeesuksen lapsuudesta ei ole paljon kuvauksia emmekä oikein tiedä, miten Joosef pärjäsi tehtävässään.
Joosefin tarina muistuttaa miehiä jonkinlaisesta ulkopuolisuudesta syntymän ihmeessä samalla siitä, että heitä kuitenkin tarvitaan. Äiti synnyttää pojan ja täyttää poikansa monet tarpeet, mutta vain miehen katseen alla pojasta tulee mies.
Me voimme myös olla osa Jumalan suunnitelmaa ja täyttää oman paikkamme isänä, puolisona, työntekijänä, ystävänä – edes jotenkin. Jumalan suunnitelma etenee täydellisesti, vaikka meistä joskus tuntuisi, että olemme vain sotkeneet asiat. Tehtäväämme suurempi on kuitenkin Hän, joka antaa tarkoituksen kaikille ponnisteluillemme.
Tuomo Lindgren
Harjavallan seurakunnan kappalainen
Satakunnan Kansa Pyhäpäivän sana
4. adventti

Suomalaisen kuva – luterilaisuus

Uskonpuhdistuksen muistopäivä
Keskiviikkokerhon hartaus

Room 5
Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.

Meillä on ollut kirkon 30v juhlaa yksi viikko. Sunnuntai oli uskonpuhdistuksen muistopäivä. Se jäi tämän juhlan varjoon.

Me olemme uskonpuhdistuksen eli reformaation kirkko. Sitä nimeä toivotaan nykyisin käytettävän – reformaatio. Kannaltamme erikoista tässä ajassa on se, että yhden ihmisen löytö evankeliumista muutti maailmaa. Toki maailma oli jo muutosliikkeessä sitä ennen, mutta Martti Lutherin silmien ja sydämen avautuminen evankeliumille oli ketjureaktion alkupäässä..

Kansanhurskaus oli siihen asti ollut pelonsekaista asennetta kirkkkoon, pappeihin, messuun, Jumalaan ja kiirastuleen. Anekauppaa harjoitettiin, millä ihmisten mielestä vähennettiin kiirastulen tuskaa tai sen pituutta. Pyhimyksiä rukoiltiin apuun. Joka vaivaan oli omat pyhimykset, joilta apua toivottiin.

En ole historian tutkija enkä edes kovin historiaorientoitunut, jotta osaisin selittää ja kuvailla maailman ennen Lutheria ja hänen aikanaan.

Mutta käsitys ihmisen ja Jumalan suhteesta asemoitui uudestaan. Lutherin löydöstä tuli majakka tai valonlähde, jonka avulla luemme Raamattua. Luemme sitä kuin perinnönsaaja testamenttia, emme lue sitä kuin lakikirjaa, jolla selviytyä uskonnollisten määräysten viidakossa.

Suhde Jumalaan perustuu Jumalan tekoihin, joita Jeesus on tehnyt puolestamme. Se on meidän turvamme. Tätä korostamaan on nostettu tunnuslause ihmisen pelastumisesta: Yksin Jumalan armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta. Omat hurskaat tai hurskaalta näyttävät tekomme eivät auta.

Syntyi uusi kansanhurskaus. Kuinka syvän jäljen se jätti kansaamme ja miten se määrittää meitä tänään?

Kirkkona elämme tänään erilaista vuosisataa kuin Lutherin aikana. Katolinen kirkko ei ole se, mitä pelkäämme ja vasustamme. Katoliset kristityt ovat meille veljiä ja sisaria. Meidän haasteemme tulee toisaalta: ihmisen vieraantuminen kristinuskosta, hyvinvointivaltioiden rahanpalvonta, materialismi. Viihdeteollisuus, ihmisille sitä on yllin kyllin. Se täyttää koko sielun tilan ja tuntuu ihmisille riittävän. Hän ei kuule kutsua hiljaisuuteen. Samoin taisteleva ateismi ja vihamielisyys kirkkoa kohtaan on noussut esille.

Kansanhurskaus ei ole omaksunut katekismusta sellaisenaan. Harvat ovat edes lukeneet sitä. Kansan syvät rivit ovat kuitenkin se, mihin tuo sanoma on tarkoitus istuttaa.

Lutherin aikana uusi uskonkäsitys eteni paljon myös laulamalla. Tänä päivänä laululla on paljon annettavaa, mutta ei ehkä samanlaista muutosvoimaa, mitä silloin. On niin paljon muuta meteliä ja viihdesoppaa, että sille ei yksinkertainen usko pärjää.

Huudammeko vastatuuleen?

Onko tälle sanomalle tilaa hyvinvointiyhteiskunnassa? Minkälaisen peilin tarvitsemme tänään?

Luterilainen usko on koeteltu Suomessa usean sadan vuoden aikana. Se on vahva pohja. Se sopii suomalaisille, siitä on pitkä kokemus – siis tämä ilman isoa elämöintiä ilmenevä uskomme. Kirkko Suomessa näyttää meidän kuvamme parhaalla tavalla. Jos kuva ei miellytä, onko se peilin vika. Ihmiset, jotka vieroksuvat kirkkoa eivät ehkä huomaa, että luterilainen uskomme on iät ja ajat ollut heidän näköisensä. Tässä näkyy syvästi suomalainen tapa kurkottaa tuonpuoleiseen. Jos hieman enemmän tutustuisi siihen, voisi oppia itsestäänkin yllättävän paljon.

Rakennusten sielu

Tiilirakennukset: Kauppakeskus Puuvilla ja Harjavallan kirkko

Yläkoulun päivänavaus. Musiikki: Divine classics , raita 19 Easter. Gloria in excelsis II (2.47. min)

Porissa avataan tänään iso kauppakeskus: Puuvilla. Siitä tulee varmasti sellainen paikka, missä harjavaltalaisetkin perheet käyvät. Uusi kauppakeskus sijoittuu vanhaan tehdasympäristöön: Vanhan tekstiilitehtaan ulkokuoret antavat kaupoille valmiin tarinan ja luovat tunnelmaa.

Epäilemättä nuo vanhat tiiliseinät tekevät paikasta viihtyisämmän kuin jos ne olisi purettu maan tasalle ja rakennettu tilalle uusi halli.

Vanhoissa rakennuksissa tuntuu olevan enemmän sielua kuin uusissa. Niissä on helpompi elää ja olla. Ne ovat inhimillisempiä. Tämän on huomannut varmaan jokainen. Uudet rakennukset harvoin tuottavat kummoistakaan elämystä – ne eivät tunnu ihmisen käden jäljeltä, vaan koneen. Mutta eri rakennukset nostavat aina jonkin tunteen kun astuu sisälle: Kirjasto, koulu, kauppa, kahvila, museo, virasto, jne.

Jotkut tilat tuntuvat hyvältä ja oikeanlaiselta sen tarkoitukseen nähden. Joskus taas meille tulee tunne, että kaikki ei ole kohdallaan.

Kirkot ovat perinteisesti paikkoja, joihin liittyy suuria merkityksiä ja tunneodotuksia. Niitä ei rakenneta kuin mitä tahansa halleja tai kauppakeskuksia. Kirkko on tila, jonka on tarkoitus auttaa ihmistä avautumaan hiljaisuudelle ja ikuisuuden viesteille. Tila joko tukee kirkon sanomaa tai tukahduttaa sitä.

Harjavallan tiilikirkko täyttää lauantaina 30 vuotta. Kirkon iäksi se ei ole paljon. Siellä on 30 vuotta vietetty jumalanpalveluksia, hautaan siunaamisia, toimitettu kasteita, konfirmaatioita, koulukirkkoja, järjestetty konsertteja. Se on palvellut harjavaltalaisia hyvän aikaa ja on varmasti jättänyt jälkiä sieluihin. Tärkeitä muistoja ja merkittäviä hetkiä liittyy sinne. Kirkosta on oltu monta mieltä. Ulkonäöstään se on saanut kielteistäkin palautetta. Se ei vastaa sellaista perinteisen oloista kirkkoa, mihin olemme tottuneet Suomessa.

Siitä huolimatta minun kokemukseni on, että kirkkomme arkkitehtuuri on onnistunut paljon paremmin kuin viereisessä puukirkossa. Se on lämmin, siellä on hyvä hiljentyä. Vaikka kirkkorakennus ei ole vuosisatoja vanha, voi silti sanoa, että sillä on sielu, se ei ole mikään persoonaton tiilikasa. Sanon tämän nimenomaan kirkon ahkerana käyttäjänä. Se on ehdottomasti Harjavallan paras paikka. Sinne on ollut aina hyvä mennä. Se kuuluu tähän maisemaan ja on osa paikkakunnan syväelämää.

Siellä on paikka myös sinulle. Olet aina tervetullut – niin ilossa kuin surussa.
Ilmoitan samalla, että juhlajumalanpalvelus lauantaina pyhäinpäivänä klo 10.

Siionin Kanteleen lauluilta 140v kunniaksi

Pidin puheen alle koottujen hajanaisten ajatusten siivittämänä Siionin Kanteleen lauluillassa.

Siionin Kanteleen lauluilta (140 juhlavuoden kunniaksi)

Olemme kuulleet ja laulaneet kauniita, koskettavia lauluja. Niitä laulaessa tuli mieleeni, että meiltä puuttuu virsikirjasta paljon hyviä lauluja. Kateeksi käy myös niitä, jotka ovat kasvaneet lapsuudessa jo kiinni näihin lauluihin. Heillä on näissä lauluissa mahtava voimavara.

Mieleeni tuli myös ajatus ortodoksien ikoneista. Olette kaikki nähneet niitä. Ne ovat uskon kuvia. Kuvia taivaan todellisuudesta. Ne eivät ole realistisia kuten länsimaiset maalaukset, vaan ovat ikkunoita ikuisuuteen ja kertovat uskon maailmasta. Sitä samaa ovat virret meille. Uskon näkökulma maailmaan. Ne rohkaisevat katsomaan elämää taivaan todellisuudesta ja päämäärästä käsin.

Yleisradion sivulla oli tänään (26.10.2014) uutinen tutkimuksesta, mikä on tehty Britanniassa. Heiltä oli kysytty musiikin parantavasta vaikutuksesta. Tutkimusyhtiö ComResin tekemässä selvityksessä 1 000 ihmistä valitsi kymmenestä kappaleesta suosikkinsa.

BBC:n paikallisradio kyseli kuuntelijoiltaan, millaisella musiikilla on mielialaa parantavia ja rauhoittavia vaikutuksia. Voittajaksi selviytyi Rockbändi Queenin klassikkokappale Bohemian Rhapsody. Se tehoaa, jos mieli on alakuloinen.

Abban Dancing Queen tuli toiseksi. Pharrell Williamsin Happy jakoi kolmannen sijan klassisen musiikin kanssa. Siionin Kannel ei ollut kisassa mukana, tuskinpa virret ylipäätään olivat kymmenen kappaleen joukossa, joista kuulijat pääsivät valitsemaan. Tutkimus oli selvästi liian kapea.

Yli kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi kuuntelevansa musiikkia, kun he eivät voi hyvin. Yhdeksän kymmenestä oli sitä mieltä, että musiikin kuuntelu voi parantaa oloa, kun he ovat sairaita tai elämässä on menneillään vaikea vaihe.

Vain 36 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi kuuntelevansa mielummin puhetta kuin musiikkia olleessaan mielimaassa.

Sukupuoli ja ikä vaikutti musiikkivalintaan.

Tähän tutkimukseen verraten voisi sanoa virsistä, että niitä ei vain kuunnella – niitä on päästävä yhdessä laulamaan. Silloin ne hoitavat koko kehoa. Ei vain mielemme ylistä Jumalaa vaan myös ruumis – osallistuessaan veisuuseen.

Ehkä tiesitte, että Jeesuskin lauloi virsiä. Matteuksen evankeliumissa on lyhyt kohta ehtoollisen vieton jälkeen: Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

Laulut uskoa vahvistamassa. Yhdessä laulamisesta / veisaamisesta tulee samalla yhteinen kokemus – se on yhdistävä kokemus. (kuorossa laulavat tietävät tämän yleensä hyvin)

Musiikki ylettyy syvälle tajunnan kerroksiin. Ne herättävät vaikeasti dementoituneenkin hetkeksi tähän maailmaan.

Parhaalla tavalla laulukirja toimii silloin, kun sen laulut osataan ulkoa. Silloin eri tilanteissa mielen sisäinen jukeboksi nostaa sieltä lauluja tunnelmien mukaan, ne soisivat ihmisen mielessä pitkin päivää tai vain täsmäiskuna tiettyyn tilanteeseen.

Ennen näin on ollutkin, mutta nykyaika on tuonut paljon muuta musiikkia ihmisten korviin. Hengellinen laulu on jäänyt jalkoihin. Nyt korvissa soi iskelmät ja niiden kaihoisa elämänviisaus. Se viisaus ei syvällisyydessään useinkaan pärjää ristinsanomalle. Mutta antaa pikalohtua kuulijoilleen sävelin ja sanoituksin.

Musiikki ja viihdeteollisuus on sitä mittaluokkaa, että sille ei seurakunnat pärjää. Tarvitaan uusia lauluja, tarvitaan vanhan pysyvyyttä, jossa henkii vuosisatojen usko, isien ja äitien usko. Virret ja laulut voivat yhdistää näin sukupolvia. Mutta siihenkin on suostuminen, että maailma on sirpaloitunut. Koko kansaa yhdistävää voimaa seurakunnan veisuulla ei enää ole.

Mutta yhä ne kantavat uskoa.

Sille asialle, mille sydän palaa ei riitä vain sanat – sydän haluaa laulaa. Joskus se itkee ja laulaa suruisasti, mutta sitten se taas iloitsee ja visertää linnun lailla.

Suomalaisia kiehtoo melankoliset sävelet. Onneksi Siionin Kanteleessa on paljon iloisia säveliä.

Se minkä virret ja veisut tekevät iskelmiä paremmin on uskon todellisuus, mikä ne välittävät vahvana.

On jotakin itseäni suurempaa – jotakin riippumatonta tunteistani, uskon ja epäuskon vaihteluista jotakin, mihin saan tarttua silloinkin kun ei tunnu miltään

Luja pohja joka kestää – eikä hätkähdä ihmisen painoa, silloin kun synti tekee sen raskaaksi.

Sellainen pohja on Jumalan historiassa tekemät pelastusteot. Ne eivät muutu.

Kristus on kuollut syntien tähden

Hän on noussut kuolleista ja avannut meille taivaan

kasteessa liitto Jumalan kanssa on tapahtunut tosiasia

Minun tehtävä on vain kiittää.


Arkistot

maaliskuu 2015
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Jou    
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031  

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.