Viimeinen vihollinen
Erilaiset seikkailu- jännitys- ja taisteluelokuvat – niin aikuisille kuin lapsille tarkoitetut (kirjat) kertovat sankarista, joka taistelee vihollisiaan vastaan. Hänellä on olemassa oma päävihollisensa ja kaikkein vaikein vastustajansa. Mutta sitä ennen hänen on taisteltava monen muun vastustajan kanssa, vähempiarvoista (päävihollisen sotilasosastoa) ne vievät kuitenkin sankaria kaiken aikaa lähemmäs päävihollista. Niissäkin taisteluissa hän haavoittuu. Lopulta hän kohtaa kuitenkin päävastustajansa, viimeisen vihollisensa. Elokuva/kirja huipentuu heidän taisteluunsa, siihen kuinka sankari vaikean kamppailun jälkeen kykenee nousemaan alakynnestä voittajaksi.
Me haluaisimme varmasti olla tällaisia sankareita, jotka ovat voittamattomia. Ehkä mielestämme olemmekin. Ainakin poikamaiseen ajatteluun tällainen sankaruus-haaveilu kuuluu. Haluaisimme olla niitä sankareita, jotka taisteluissa kaatavat maahan kaikki vastustajansa. Mikään tai kukaan ei ole meitä suurempi, viisaampi tai vahvempi. Jos joku onkin vahvempi, voitamme sen kuitenkin älykkyydellämme. Osaamme käyttää sen heikkoa kohtaa hyväksemme tai jopa kykenemme kääntämään hänen vahvuutensa häntä itseään vastaan.
ensin olemme kohdanneet pienempiä vastuksia ja ehkä pärjänneet ja keränneet kunniaa itsellemme.
Viimeisessä taistelussa kohtaamme vaikeimman, taitavimman vastustajamme, joka on pysytellyt kaiken aikaa taustalla. Mutta kuka on meidän päävastustajamme.
Paavali sanoo, että kuolema on vihollisista viimeinen (1 Kor 15:26). Mitä tahansa vastustajia elämän varrellamme on, viimeisenä meitä vastaan tulee kuolema. Se näyttäytyy meille elämän varrella monta kertaa. Se näyttäytyy vanhenemisessa, elämässä eri vaiheiden jättämisenä taakse: opiskelut, lapset lähtevät kotoa, työelämästä eläkkeelle jne. Joudumme luopumaan jostakin lopullisesti. Koko elämä on luopumisen harjoittelua. Mutta vielä rajummin se voi näyttäytyä meille silloin kun lääkäri sanoo, että sairautemme suhteen ei ole enää mitään tehtävissä. Olemme siihen asti taistellut sairauksia vastaan, mutta nyt huomaamme, että sairaudet ovat olleet vain vähäisiä taistelijoita tämän päävastustajan rinnalla.
Alkaa kamppailu ylivoimaista vastustajaa vastaan, viimeistä vihollista vastaan. Me voimme saada tässä taistelussa erävoittoja ja voimme saada omasta mielestämme tasapelin ja päästä näin jatkoajalle. Tosiasiassa alusta lähtien on kuitenkin selvää, että kuolema vie voiton. Me emme pysty antamaan sitä vastaan yhtä ainoaa kunnon iskua. Se lyö meidät maahan ja me kuolemme. Näin tapahtuu aivan jokaisen kohdalla. Meidän sankaruutemme ei ollutkaan pysyvää. Meidän kunniamme ja suuruutemme kohtaa rajansa. Emme ole lyömättömiä, ei käynytkään niin kuin elokuvissa.
Tässä läksyssä on paljon pureksittavaa – sillä se on niin masentavan tyly.
Lopullinen taistelu on jokaisella edessä viimeisen vihollisen kanssa. Jokaisen on kerran katsottava kuolemaa silmiin ja jätettävä hyvästit maailmalle, luovuttava kaikesta. Ja henkilökohtainen tappio, kukistuminen kuoleman edessä on tosiasia. Miten me valmistamme itsemme tähän viimeiseen taisteluun?
Vanhan kuolemaan valmistavan kirjallisuuden mukaan kuoleva ihminen kohtaa taistelussa pahaa vastaan viimeiset kiusaukset. Jumalaa vastustavat voimat yrittävät kääntää ihmisen pois armon alta epätoivoon ja tuhoon. Viimeinen vihollinen pyrkii siihen, että ihminen eroaisi täältä kiusausten voittamana
Näitä kiusauksia ovat: epäusko, epätoivo, ylpeys, harhanäyt (kärsimättömyys). Kiusaukset jättävä ihmisen omaan varaansa vailla toivoa. Mutta kristitylle viimeistenkin kiusausten keskellä, hän ei taistele yksin. Hänellä on puolustaja ja taistelija.
Paavali muistuttaa tästä viimeisestä taistelusta näin. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
Käy sittenkin niin kuin niissä elokuvissa, joissa sankari viimeisillä voimillaan onnistuu kukistamaan arkkivihollisensa. Myös kuolema, viimeinen vihollinen, suuri ja pelottava, voittamaton vihollinen, jonka saaliiksi kaikki jäävät – kuolemankin on kumarrettava voittajaansa, mutta sankari et ole silloin sinä enkä minä.
Viimeisen vihollisen voittanut sankari on Jeesus. Ja kun kuolema on voitettu, se on silloin voitettu kokonaan. Kun vankilan ovet on murrettu auki, sieltä pääsee muutkin lähtemään.
Pitkäperjantain kertoo lopullisesta taistelusta ja pääsiäinen kertoo taistelun lopputuloksesta, voitosta. Kuolema saavutti Jeesuksen ja näytti siltä, että siihen kaikki päättyi. Jeesus haudattiin kuten mikä tahansa eloton ruumis. Mutta kolmantena päivänä hän heräsi kuolleista. Jeesus on voittamaton sankari. Tämä nimi on jokaisen kuolevaisen hyvä pitää mielessä. Sillä se on ainoa turvamme hädän hetkellä.
Kuolemasta tämän jälkeen on tullut kristityn palvelija. Se vapauttaa meidät lopullisesti vanhan ihmisen vallasta, synnin orjuudesta.
Siksi kuoleman edessä me tiedämme ja tunnemme sen voiman. Meidän tulee alistua ja antaa itsemme Jumalan käteen, suostua Jumalan tahtoon. Ja samalla luottaa siihen, että Jumala ei meitä Jeesuksen tähden hylkää.
Me emme voita kuolemaa. Kuolema voittaa meidät – mutta Jumala voittaa meidät täydellisesti itselleen kuoleman kautta.
Pieniä puheita 