Jos kohtaisin Johannes Kastajan
Kalenterivuoteen kuuluu juhlia, jolloin on ylimääräisiä vapaapäiviä. Tietoisuus juhlien sisällöstä käy silti ohuemmaksi kaiken aikaa: joulu, pääsiäinen, helluntai, juhannus. Miksi niitä vietetään? Jouluna annetaan lahjoja ja pelätään joulupukkia, juhannuksena käydään saunassa ja sytytetään kokko. Joka juhlassa syödään hyvin ja juhannuksena lisäksi juodaan. Tältä näiden juhlien viettäminen näyttää.
Mikäli juhannusta haluaisi viettää muistaen sen varsinaista sankaria, Johannes Kastajaa, juhlatapojaan joutuisi luultavasti korjaamaan. Johannes oli askeettilupauksen tehnyt profeetta, joka lupauksensa merkiksi antoi hiustensa kasvaa. Hän ei juonut viiniä ja ruokansa oli niukkaa ja vaatteensa kamalia. Vaikka en ottaisi mallia hänen elämäntavastaan, ehkä silti voisin jotakin oppia hänestä.
Hän oli Jumalan valtaama, uskossaan ehdoton ja joustamaton. Siihen hänellä oli syynsä. Hän oli viimeinen profeetta ennen Jeesusta. Hänen tehtävänsä oli herättää kansa Jeesuksen saapumisen edellä. Hän ravisteli sielut kovakouraisesti hereille. Hän nuhteli julkisesti narrit ja herrat kuningasta myöten niin, että jokaisen omassatunnossa soi. Hän halusi avata ihmisten silmät itsepetoksesta ja vääristä kuvitelmista. Tehtävä oli niin epäkiitollinen, että hän menetti henkensä sen tähden. Kuninkaan puoliso, Herodias, ei sallinut arvostelua ja vaati itselleen Johanneksen pään vadilla. Johannes ei tinkinyt totuuden vaatimuksesta edes kuoleman uhan edessä. Jumalalle ei voi valehdella. Hänelle meidän on tehtävä tili elämästämme. Kuinka pahalta näyttäisi, jos tällainen Johannes läpivalaisisi sinun sisimpäsi? Ei koskaan niin pahalta, että tilanne olisi toivoton. Jos hän saisi sinut huolestumaan sielusi tilasta ja etsimään pelastusta, ravistelu olisi kai paikallaan.
Tuomo Lindgren
Harjavallan seurakunta
Pieniä puheita 